Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

En kuulu mihinkään uskontokuntaan (vast.) joten en puutu uskon asioihin. Velvoitteet ja seuraamukset tulevat aikanaan lakien ja oikeuskäytännön mukaisina. Virheen tekijä kärsii oikeudelliset seuraamukset ja etua saanut maksaa verot. Voi olla sama tai eri henkilö mikä varmasti selviää poliisitutkinnassa. Siitähän ei kai ole ollut mitään epäselvyyttä kuka verot maksaa tai maksaako nyt kun tiedetään että niitä on maksettava. Eikä verottaja ole ollut vapauttamassa pääministeriä mistään vaan olisi kyllä ottanut omansa mikäli toinen osapuoli ei olisi ollut aktiivinen asiassa.
Suomihan on kuuluista seurauksista joita lakia rikkonee virkamiehet ja poliitikot saavat. En pidätä hengitystä päätöksiä/tuomiota odotellessa.
Tässä on erikoinen tarve pestä musta valkoiseksi. Kysymys on aivan selvä ja on ollut koko ajan. On toimittu väärin ja tavoiteltu ja myös saatu oikeudetonta etua. Tätä on pyritty aktiivisesti salaamaan ja peittelemään.
Sivistysmaissa pääministeri olisi eronnut aikoja sitten. Toivottavasti meilläkin.
 
Jos virkamiestä painostetaan ja virkamies tekee siitä jutun, virkamies voittaa ja ministeri häviää. Virkamiehen ei tarvitse lähteä leivättömän pöydän ääreen. Tästä on ollut eduskunnassa pohdintaa tällä istuntokaudella.

Ehkä kannattaisi seurata tarkkaan näitä tapahtumia. Tulevaisuudessa, mitä enemmän hallituksessa on ministereitä, joilla ei ole aiempaa kokemusta siitä, miten Suomi Oy toimii, sitä ohuemmalla ministeri on matkassa.

Simpauttaja
Siksi olisikin mielenkiintoista nähdä olisiko vastuullinen virkamies valmisottamaan syyn niskoilleen. Vähän epäilen, että totuus paljastuisi ja Sannan valehtelu tuli julkiseksi.
 
Suomihan on kuuluista seurauksista joita lakia rikkonee virkamiehet ja poliitikot saavat. En pidätä hengitystä päätöksiä/tuomiota odotellessa.
Tässä on erikoinen tarve pestä musta valkoiseksi. Kysymys on aivan selvä ja on ollut koko ajan. On toimittu väärin ja tavoiteltu ja myös saatu oikeudetonta etua. Tätä on pyritty aktiivisesti salaamaan ja peittelemään.
Sivistysmaissa pääministeri olisi eronnut aikoja sitten. Toivottavasti meilläkin.
Kysymys on varmasti selvä mutta vastaus ei. Minkäänlaista näyttöä edun tietoisesta tavoittelusta ei ole. Ainoastaan tieto työnantajan yli vuosikymmen sitten tekemästä virheestä.

Vahvaa halua poliittisesti vastenmielisen pääministerin syyllistämiseen löytyy laajalti mutta Suomi on onneksi sivistysvaltio jossa mennään lakien mukaan. Noitavainot eivät kuulu kuvioon.
 
Eihän viime vuoden verotus ole edes valmis. Ja viideltä edeltävältäkin vuodelta verotusta saa korjata
 
Kaikenlainen salailu on peffasta. Nähtävästi julkisuuslakiin on jäänyt/jätetty liian mojovia porsaanreikiä ja nyt voidaan heitellä tuulenhuuhtomia linjauksia ja vedota turvallisuusriskeihin yms.

Eniten ihmettelen edelleen sitä ettei ymmärretä miten ne asiat joka tapauksessa tulevat lopulta julkisiksi ja salaamalla saadaan härdelliin vain lisää kerrointa sen sijaan että tilanne rauhoittuisi.

Kuka ruuat toimittaa, oli turvaluokiteltu JulkL 24.1:n kohdan 7 perusteella, eli turvallisuussyistä. Tämä on kohtalaisen selkeä argumentti ja siinä virkamiehellä ei ole suoranaisesti valinnanvaraa kun tiedonhallintalaki sanoo että asiakirja on pakko turvaluokitella jos paljastuminen hieman yksinkertaistaen voisi vaarantaa valtion toimintakykyä tai turvallisuutta. Pääministerille / valtioneuvostolle menevän ruuan myrkyttäminen on aika suora esimerkki tällaisesta uhasta

Toki tämä koskee vain sitä kohtaa että mistä ruoka tulee

Se, minkälaista ruoka oli, oli sitten salattu 24.1:n kohdan 32 perusteella, eli yksityiselämään/elintapoihin kuuluvana
 
Tutkimuksen mukaan yli kolmannes nuorista ajaa nyt käytetyllä dieselautolla. Vielä vuosi sitten vain joka viides ajoi dieselillä.

Nuorten keskuudessa kiinnostus sähköautoihin jää parin prosentin luokkaan kun se vielä vuosi sitten oli nelisen prosenttia.

9f153a815eccb30953bca68576334d81c8b96a4d72748b5de68441dcf32101ad.jpg

En ole nuori. Mutta vaihdoin dieseliin tänä vuonna.

Laskin että dieselveronkin jälkeen jää useita satasia käteen enemmän pee vuosi.
 
Kuka ruuat toimittaa, oli turvaluokiteltu JulkL 24.1:n kohdan 7 perusteella, eli turvallisuussyistä. Tämä on kohtalaisen selkeä argumentti ja siinä virkamiehellä ei ole suoranaisesti valinnanvaraa kun tiedonhallintalaki sanoo että asiakirja on pakko turvaluokitella jos paljastuminen hieman yksinkertaistaen voisi vaarantaa valtion toimintakykyä tai turvallisuutta. Pääministerille / valtioneuvostolle menevän ruuan myrkyttäminen on aika suora esimerkki tällaisesta uhasta

Toki tämä koskee vain sitä kohtaa että mistä ruoka tulee

Se, minkälaista ruoka oli, oli sitten salattu 24.1:n kohdan 32 perusteella, eli yksityiselämään/elintapoihin kuuluvana
Varmasti on perusteltujakin syitä salassapitoon. Ei julkisuuslaki mikään turhake ole. Muotoilut ovat vain lakitekstissä usein kovin yleisluontoisia. "Mikäli ei ole ilmeistä ettei vahinkoa synny" jne. Ja sen jälkeen on punaleimaukkelilla vain taivas rajana.

Jos ja kun palvelua ei enää käytetä on ainakin ostopaikan salaaminen tässä vaiheessa turhaa. Virkamies voisi aina toisinaan pyrkiä painottamaan avoimmuutta niin konstejakin voisi paremmin löytyä. Salaamiseen löytyy kyllä perusteita mutta ei aina ehdottoman välttämättömiä.

Mut ei hätäillä. Tämäkin asia tulee vielä tongittavaksi kunhan maltamme hetken odotella.
 
Kysymys on varmasti selvä mutta vastaus ei. Minkäänlaista näyttöä edun tietoisesta tavoittelusta ei ole. Ainoastaan tieto työnantajan yli vuosikymmen sitten tekemästä virheestä.

Vahvaa halua poliittisesti vastenmielisen pääministerin syyllistämiseen löytyy laajalti mutta Suomi on onneksi sivistysvaltio jossa mennään lakien mukaan. Noitavainot eivät kuulu kuvioon.
Mielenkiinnosta, millainen näyttö olisi mielestäsi riittävä. Tätähän ei tulla tutkimaan koska rosvona häärii isokenkäinen joka selviää tästä kuivinjaloin. Ainostaan anioton etu menetetään.
 
Mielenkiinnosta, millainen näyttö olisi mielestäsi riittävä. Tätähän ei tulla tutkimaan koska rosvona häärii isokenkäinen joka selviää tästä kuivinjaloin. Ainostaan anioton etu menetetään.
Poliisi ja syyttäjä päättävät näytön riittävyydestä. Sovellan syyttömyysolettamaa kunnes toisin todistetaan. Kuten tuolla edellä kerroin olen itsekin syyllistynyt samankaltaiseen rikkeeseen puhelinedun kanssa. Yksityisellä puolella tietysti joten veromarkoista ei ollut kyse. Mitään seuraamuksia ei tullut koska virhe oli yksiselitteisesti työnantajan tekemä. Verot piti tietysti silti maksaa useammalta vuodelta koska olin kyseisen edun saanut. En kokenut itseäni rikolliseksi eikä suoraan sanoen käynyt mielessä että minun pitäisi irtisanoutua. Virheitä sattuu paremmissakin piireissä.

Jos teoriassa mietitään niin pääministeriltä todistettavasti ( useampi silminnäkijälausunto tai asianmukainen kirjallinen todiste ) tullut määräys/vaatimus järjestää hänelle Kesärannassa bakkanaalit valtion varoilla ja asia verottajalta salaten olisi kova. Tai sitten selkeästi vaikkapa hääjärjestelyihin liittyvät kuitit jotka on viety VNK:ssa kirjoihin ja kansiin pääministerin virkatehtäviin liittyvinä kuluina. Tai näyttö siitä että Marin on pakottanut vastaan haraavan VNK:n alivaltiosihteerin noudattamaan omaa ohjettaan ja järjestämään hänelle pötyä pöytään. Ilmeisistä syistä tuo viimeinen kuulostaa epätodennäköiselle kun se ohjeistus kerran oli olemassa ja sen pohjalta toimittiin.

Voin suhtautua asiaan ilman tunnekuohuja tai lynkkausmielialaa koska minulla ei ole muuta tahtotilaa kuin totuuden selvittäminen ja oikeuden toteutuminen. Jos tämä on poliittinen ajojahti niin pidän sitä vastenmielisenä koska hallituksen toimintakyky on valtiolle aina numero yksi siitä riippumatta keitä siellä istuu. Ja jos jotain oma-aloitteisia ketkuiluja löytyy niin pidän tietenkin selviönä että Marin eroaa. Jokainen vastatkoon omista virheistään.
 
Saa korjata, mutta tavan kansalainen joka toimisi noin, saisi verottajalta kunnon kurmoituksen pikku unohduksestaan.
Ei siitä sen isompia seuraa mikäli virhe on selkeästi vaikkapa työnantajan tekemä. Verot pitää maksaa mutta siinä se.
 
Mielenkiinnosta, millainen näyttö olisi mielestäsi riittävä. Tätähän ei tulla tutkimaan koska rosvona häärii isokenkäinen joka selviää tästä kuivinjaloin. Ainostaan anioton etu menetetään.
Jos niitä lähdetään tutkimaan kunnolla, niin poliisi ei ehdi muuta tehdäkkään. Siksi muut kansanedustajat ovat hiljaa ettei omat luurangot tule kurkkimaan kaapinovesta.

Siellä on Halla-ahokin saanut ~35k€ Kulttuurirahaston apurahaa ukraina-suomi sanakirjaa varten 07-08, mutta kirjaa vaan ei kuulu vieläkään... että kun nyt näitä puhtoisia pulmusia tuntuu ruokarahat harmittavan, niin katsoisivat peiliin..
 
Siellä on Halla-ahokin saanut ~35k€ Kulttuurirahaston apurahaa ukraina-suomi sanakirjaa varten 07-08, mutta kirjaa vaan ei kuulu vieläkään...
Pidän ihmeellisenä sitä, kaikki tällaiset poliitikkojen raha-saamiset jäävät roikkumaan eikä minkäänlaista seurantaa ole siihen, että rahoille tulisi vastinetta.
Ihan puolueesta riippumatta.

Rahan antajan pitää edellyttää joko tulos(tuotos) tai sitten rahat palautetaan takaisin jotta voidaan ne antaa seuraavalle mahdollisesti tuotokkaammalle hankkeelle.

.
 
Jos niitä lähdetään tutkimaan kunnolla, niin poliisi ei ehdi muuta tehdäkkään. Siksi muut kansanedustajat ovat hiljaa ettei omat luurangot tule kurkkimaan kaapinovesta.

Siellä on Halla-ahokin saanut ~35k€ Kulttuurirahaston apurahaa ukraina-suomi sanakirjaa varten 07-08, mutta kirjaa vaan ei kuulu vieläkään... että kun nyt näitä puhtoisia pulmusia tuntuu ruokarahat harmittavan, niin katsoisivat peiliin..
Tässä menee nyt aika pahasti sekaisin se ero mikä on julkisella ja toisaalta yksityisellä rahalla.

Marin söi ateriansa julkisilla varoilla, ilman että laki mahdollistaa sen. Julkisten varojen käytölle tulee aina löytyä oikeutus laista.

Suomen Kulttuurirahasto taas on täysin yksityisin varoin toimiva säätiö, joka voi sääntöjensä puitteissa antaa juuri sellaisia apurahoja kuin haluaa. Se ei kuulu veronmaksajille, he kun eivät sitä maksa.
 
Siellä on Halla-ahokin saanut ~35k€ Kulttuurirahaston apurahaa ukraina-suomi sanakirjaa varten 07-08, mutta kirjaa vaan ei kuulu vieläkään... että kun nyt näitä puhtoisia pulmusia tuntuu ruokarahat harmittavan, niin katsoisivat peiliin..
Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka saa jakaa rahaa vaikka mopen perseeseen. Hieman eri kuin verorahoilla loisiminen.
 
Varsinkin jos pappa betalar sen "dieselveron".
Dieselveron kiertämiseksi nuoriso poistaa takapenkit ja muutoskatsastaa sen farkku(tähän merkki) pakettiautoksi. Sen jälkeen käyttövoimavero on luokkaa muutama kymppi vuoteen satasien sijasta.

Näin aattelin itsekkin tehdä sitten kun tuosta bensakulkineesta aika jättää, koska suurimman osan ajoista ajan yksin, joskus harvoin on jopa yksi ihminen kyydissä lyhyen matkan.

Back
Top