Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Ei tuosta Marinista saa pääministeriä leipoa. Katsokaa hyvät ihmiset noita vaalikonevastauksia. Siinä on melkein alussa kohta "Ehdokkaan vastaukset ovat näin samankaltaisia muiden puolueiden ehdokkaiden keskimääräisten vastausten kanssa" ja listaus alkaa:

- Feministit
- Vasemmistoliitto
- Vihreät
- Eläinoikeuspuolue
- SDP (viidentenä!)

Kun tämä pääsee säätämään yhdessä Lin ja Marian kanssa, niin kusessa ollaan.
Niin.. kiitokset kepulle tästä. :D
 
No ei vittu todellakaan sitä saatanan riistokapitalistia.

Rinne ei yrittänyt riistää posteljoonien selkänahasta?

Jos sille ei olisi stoppia laitettu niin Rinteen taktiikan leviämiselle ei olisi ollut mitään estettä. Mielestäni äärimmäisen kaksinaamaista tai suoranaisen törkeää menettelyä vanhalta ay-johtajalta ja demarilta. Kerää työväestön äänet ja väittää ajavansa heidän asiaa, mutta kun selkä kääntyy niin ollaan k***massa suoraan duunarin muroihin.
 
Viimeksi muokattu:
Pekka Haaviston kohdalla kannattaa kiinnittää suurennuslasin kanssa huomiota sanavalintoihin. Hän ei tunnista tuollaista suunnitelmaa.

Jos sellainen on, niin hän ei väitä ettei olisi. Jos sellaiseen on häneltä tullut käsky tai epäsuora toimeksianto, niin hän ei väitä ettei sellaista olisi. Jos...

Hän ei tunnista suunnitelmaa. Ja kun hän ensin itse kertoo millainen jokin suunnitelma on tai olisi ja sen jällkeen ettei tunnista sitä, niin riittää että asiassa on yksikin sellainen elementti, johon vedoten hän voi myöhemmin ilmoittaa, että juuri se teki asian tunnistamisen hänelle mahdottomaksi.

Tähän kytkeytyy se, että hän käyttää erilaisia todellisia ja todennettavia seikkoja tekosyynä sille ettei avaa suunnitelmaa tai omaa osuuttaan sen suhteen. Ja suunnitelmaa on Haaviston erityismandaatilla toteuttamassa yksi keskeinen luottohenkilö. (Liekö ulkomaalaineen kampaaja vai merimiespukuinen nuorukainen vai joku muu roolileikeistä tykkäävä taho?)

Viestinnän dynamiikka eduskunnalle ja medialle valehtelemisen mahdollisuuden kannalta on siis tämä:

[en kerro tuntomerkkejä] => [en tunnista tuntomerkkejä joita kukaan muu kuin minä ja muutama luottohenkilöni ei tiedä]

Tuon viestinnän sisällöt ja dynamiikka on rakennettu niin taitavasti, että valehtelemisesta kiinni jääminen on lähes mahdotonta vaikka valehtelisi.

Itse pidän tämmöisen äärimmäisen taitavan retorisen kikkailun jatkuvaa käyttämistä riittävänä näyttönä siitä että ihminen huijaa.
Se ei olisi riittävä näyttö mihinkään juridistekniseen tai mediaprosessiin, mutta yksilötasolla ja sosiaalisen maailman mittakaavassa se on täysin riittävä - samoin esim. äänestyspäätöksiä tehdessä.

Jos katsoo sitä Haaviston eilistä mediateatteria, niin kaikki avaindata jolla rehellisyyden voisi tarkistaa jäi pois ja myös selitettiin miksi - muiden ihmisten turvallisuus.

Myös Haaviston vanhat valheista kiinni jäämiset osoittavat sen kuinka taitavasti hän on ennen kiinni jäämisiään osannut rakentaa uskottavuusnäytelmiään. Esimerkkinä cv-kohu.


Pitäisiköhän tänne avata lanka "Pekka Haaviston kootut kämmit", mihin taltioitaisiin muistiin kaikki nämä hämärät jutut hänen uransa varrelta. Niitä tuntuu riittävän. Siitä olisi sitten hyvä ammentaa, jos Pekka presidentinvaaleihin lähtee.
 
Voi olla hieman kitkaa seuraavassakin hallituksessa mikäeli samat jatkaa. Pois lukien Rinne tietenkin. En ainakaan tässä vaiheessa usko 2023 vuoteen sillä kitkuteltaisiin. Ja jos käykin niin kyyti on kylmää.

Tai jos oikein "hyvin" kävisi. Tulisi kokonaan uudet vaalit.
 
Rinne ei yrittänyt riistää posteljoonien selkänahasta?
Jos Hesarin juttuun on uskominen, niin ei. Rinteen kanta taisi olla se, että jos liiton vaihto sopii sekä työnantajalle että työntekijöille, niin siitä vain. Jos työntekijät vastustavat, niin sitten ei käy.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006329135.html:
"Rinne on ilmeisen tosissaan ja järjestelmällisesti kesästä lähtien vaatinut, että valtion täysin omistamissa yhtiöissä työehtoja ei saa heikentää.

Tämän osalta Rinteen tarina siis pitänee paikkaansa.

Toisaalta Rinteen väitteet siitä, että hän vasta viime viikolla tiesi Paateron tekemisistä, herättää kysymyksiä."
 
Tämä on näkynyt koko ajan olevan SE, jo edarivaalien aikaan huomasi selvästi, että tämä heppu ei paljon mitään muuta pysähtele miettimään kuin omaa valtaansa. Poikkeuksellinen vallanjano jopa politiikan ympyröissä.

Jos Marin jatkaa tästä ja Rinne jää sos.demin puheenjohtajaksi, niin mitähän siitäkin mahtaa tulla? Marinin asema olisi täysin toivoton. Tämä syrjäytetty Mestari jäyräämässä puolueen nokkamiehenä siinä sivustassa....ei tule mitään, ei yhtään mitään.

vähän niin kuin perheyrityksessä suoritettu sukupolven vaihdos, mutta vanha isäntä jää kuitenkin ”auttamaan” ja ”neuvomaan” uutta ja vielä niin kokematonta omistajaa.
 
Ulkoasiainvaliokunta kuulee ulkoministeri Pekka Haavistoa Isis-lasten palauttamisesta kello 12
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) antaa ulkoasiainvaliokunnalle tiistaina raportin Syyrian tilanteesta.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) antaa ulkoasiainvaliokunnalle tiistaina raportin Syyrian tilanteesta.
KOTIMAA Lännen Media 11:19 0

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko sanoo olleensa pimennossa, Haaviston mukaan asiasta on keskusteltu perusteellisesti.

Katja Ihatsu

Ulkoasiainvaliokunta kuulee tiistaina ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) Isis-lasten palauttamissuunnitelmasta Suomeen. Haavisto kiisti maanantaina väitteet siitä, että hän olisi painostanut konsulipäällikkö Pasi Tuomista palauttamaan lapsia leiriltä ja syrjäyttänyt tämän tehtävästä kieltäytymisen takia. Painostusväitteestä kertoi maanantaina Ilta-Sanomat.
– Ei pidä paikkaansa, Haavisto sanoi.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohta Mika Niikon (ps) mukaan ulkoasiainvaliokuntaa ei oltu informoitu lasten palauttamisesta. Haaviston mukaan ulkoasiainvaliokunnan kanssa on käyty asiasta perusteellinen keskustelu kahdesti.

Al-Holin leirillä Syyrian kurdialueella on noin kymmenen suomalaista naista ja arviolta 30 suomalaislasta. Osa lapsista on syntynyt leirillä. Naisten joukossa on kantasuomalaisia ja maahanmuuttotaustaisia. He ovat aiemmin eläneet Isis-liikkeen alueella.

Yhtäkään ihmistä ei toistaiseksi ole palautettu Suomeen, mutta asiasta on keskusteltu viime keväästä lähtien.

Haaviston mukaan koko hallitus on antanut tukensa lasten ja naisten palauttamissuunnitelmalle ja että myös presidentti Sauli Niinistö oli siitä tietoinen.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti linjasi lokakuussa, että hallituksen pitää yrittää kotiuttaa
al-Holin leiriltä ainakin lapset. Haaviston mukaan naisia ja lapsia voidaan hakea tapauskohtaisesti takaisin Suomeen, mutta ainoastaan lasten palauttaminen olisi mahdotonta kurdihallinnon määräysten takia.

Haavisto on nimennyt virkamiehen hoitamaan pelkästään al-Holilla olevien suomalaisten asioita. Hänen nimeään ei kerrota julkisuuteen.
– Hänen henkilöllisyyttään en mainitse, koska hänen toimintakykynsä on tärkeä, Haavisto perusteli maanantaina.

Haavisto kielsi syrjäyttäneensä konsulipäällikkö Tuomisen ja sanoi hänen vastaavan yhä konsulipäällikön tehtävistä.

Oppositiossa olevien kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah jätti maanantaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen Haaviston toiminnasta. Essayah kysyy, määräsikö ulkoministeri virkamiestä toteuttamaan al-Holin leirillä olevien lasten kotiutuksen ja toteuttamaan operaatio virkamiehen omissa nimissä ilman hallituksen poliittista päätöstä.

Toinen kysymys on, liittyykö Tuomisen syrjäyttäminen ulkoministerin epävirallisen käskyn noudattamatta jättämiseen.

Oikeuskanslerinviraston mukaan Haaviston toiminnasta oli maanantai-iltapäivään mennessä tehty neljä kantelua, kertoi Yle.

 
Voi olla, että takajalka laahaa vähän tavallista enemmän.

Mutta mihin suuntaan asiat menevät kun Marin ryhtyy pätemään? Eli kuka häntä käskee, puolueen puheenjohtajako?
 
Jos Hesarin juttuun on uskominen, niin ei. Rinteen kanta taisi olla se, että jos liiton vaihto sopii sekä työnantajalle että työntekijöille, niin siitä vain. Jos työntekijät vastustavat, niin sitten ei käy.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006329135.html:
"Rinne on ilmeisen tosissaan ja järjestelmällisesti kesästä lähtien vaatinut, että valtion täysin omistamissa yhtiöissä työehtoja ei saa heikentää.

Tämän osalta Rinteen tarina siis pitänee paikkaansa.

Olipa totuus Rinteen osuudesta mikä tahansa, niin demari se Paaterokin on ja sen perusteella työväen asialla.
 
Mutta mihin suuntaan asiat menevät kun Marin ryhtyy pätemään? Eli kuka häntä käskee, puolueen puheenjohtajako?

Kepu johtaa maata. Vaikka Rinne vielä eilen muuta väitti niin siltä se nyt näyttää.

Uskallan väittää SDP:n kannatuskäyrän taipuvan alaspäin Marinin myötä, joten kepun ote sen kuin kiristyy. Vaikka nuori nainen Marin onkin niin mahtaako hänelläkään riittää ikä seuraavaan ikkunaan päästä demarina pääministeriksi?
 
Back
Top