Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Millainen kohu olisi sitten syntynyt jos Haavisto olisi ottanut täysin päinvastaisen kannan oikeuskanslerin suositukseen? Tämän jupakan ydin on jossain ihan muualla. Ei ministeriä voi siitä kritisoida että hän yrittää toteuttaa oikeuskanslerin neuvoja.

No ei ihan näinkään.

Ensinnäkin oikeuskansleri ei anna neuvoja eikä suosituksia. Hänellä ei ole valtuuksia tehdä kumpaakaan. Eikä myöskään käskeä virkatoimeen.


Oikeuskansleri totesi tehdyistä valituksista, että hallituksen toiminta olla hakematta ketään pois on laillista. Jos se olisi ollut laitonta, tilanne olisi toinen.

Tämän jupakan ydin on se, että Haavisto (ja epäilemättä hallitus laajemminkin) on pyrkinyt tekemää poliittisesti arkaan kysymykseen oman ideologiansa mukaista ratkaisua ja samalla välttämään poliittista vastuuta menemällä oikeuskanslerin ratkaisussaan käymän "pohdinnan" taakse esittämällä että tämä pohdinta olisi jotenkin toimintaan velvoittavaa mitä se siis ei ole eikä edes voi olla.

Kyllä ministeriä voi mielestäni oikein hyvin kritisoida yrityksestä peitellä asiaa ja vastuun välttelemisestä. Tässä lopuksi oikeuskanslerin oma kanta asiaan:

"Oikeuskansleri Pöysti muistuttaa, että hänen toimivaltaansa tai tehtäviinsä ei kuulu määrätä viranomaisia ryhtymään mihinkään tiettyihin toimenpiteisiin."

 
Antti Lindtman, kiitos. Sanna Marin voisi profiililtaan olla Vasemmistoliitossa:

c9228c7152b3479b9ba699c1ad9365d3.svg


Muoks linkki ei näytä toimivan, täällä:

 
Marin on vähän kokematon pääministeriksi. Demareiden kannatukselle vaihto saattaa antaa hetkellisen kannatuspiikin. En kuitenkaan usko että marin pystyisi trendin suuntaa vaihtamaan vaikka nuorempaan äänestäjäkuntaan vetoaakin. Moni vanha äänestä ei välttämättä ole mielissään asiasta.

Eikä median antama paine varmaankaan tuo helpotusta. Sinänsä on aivan sama mikä puolue tahtipuikkoa heiluttaisi koska keneltään ei löydy munaa niiden päätösten tekemiseen jotka olisi välttämättömiä.

Suomi elää velaksi ja sote sekä eläkemenot kasvavat aivan liian lujaa vauhtia jotta homma olisi kenenkään hallussa. Noihin menoihin puuttuminen ei myöskään nosta kannatusta vaan romahduttaa sen.
 
Antti Lindtman, kiitos. Sanna Marin voisi profiililtaan olla Vasemmistoliitossa:
Niin. Ei hirveästi lohduta, jos Marinin myötä alun kuolleen kissan pompun (en viittaa tällä demarien eurovaaliehdokas Mikkel Näkkäläjärven kissojen rääkkäykseen) jälkeen demarien kannatus valuu oppositiolle, mikäli samalla maan asiat paskotaan entistä huonommin. Lindtman ruoriin!
 
Jos tollainen käytännössä vasemmistoliittolainen feministimuija demarin nahoissa päästetään pääministeriksi, niin kyllä pelkään että puolustusvoimille kyyti kylmenee.
 
Jos tollainen käytännössä vasemmistoliittolainen feministimuija demarin nahoissa päästetään pääministeriksi, niin kyllä pelkään että puolustusvoimille kyyti kylmenee.
Mikään ei ole maan kannalta tuhoisampaa kuin kommunistisen ajattelun omaa hallitus. Kansa on äänestänyt ja saa nyt sitä mitä on halunnut. Ihmisten pitäisi jo ymmärtää että ilmaista lounasta ei ole ja vappusatasetkin maksaa joku. Jos ei kukaan muu niin työssä käyvä kansanosa niin kauan kuin työtä riittää. Sen jälkeen sen maksaa sitten ihmiset jotka käyttävät palveluita
 
Näyttää siltä, että ainakin hetken aikaa meillä on tasa-arvoisin hallitus kautta aikain. Tasa-arvovaltuusto pääsi melkein samaan...
 
Marin on vähän kokematon pääministeriksi. Demareiden kannatukselle vaihto saattaa antaa hetkellisen kannatuspiikin. En kuitenkaan usko että marin pystyisi trendin suuntaa vaihtamaan vaikka nuorempaan äänestäjäkuntaan vetoaakin. Moni vanha äänestä ei välttämättä ole mielissään asiasta.
Uskoisin Marinin saavan demareiden kannatuksen laskun pysähtymään ainakin hetkellisesti. Vihreistä ja Vasemmistoliitosta siirtyvät kannattajat siirtynevät paikkaamaan perussuomalaisiin karkaavia duunareita. Tämä siis pelkkä Marinin osuus kannatukseen, saa nähdä millaisen dipin Posti-sekoilu kaikenkaikkiaan aiheuttaa demareille. Al-holin evakuointien salassa hyväksyminen voi myös purra keskustaa ja demareita jalkaan pahasti.
 
Aika ironista, että Rinteen kohdalla omat koirat purivat. Jos tuosta Postin tapauksesta ei olisi tullut melkein yleislakkoa, niin tämäkin näytelmä olisi jäänyt näkemättä.
Ironista että demaripääministeri joutuu eroamaan aiheutettuaan olosuhteet, joissa iso yleislakko on uhkana.

En olis uskonu ellen olisi itte nähäny. :oops:
 
Tässä kun on puhuttu kuinka joillain on tullut ikävä Sipilää, niin odotelkaahan vaan kun kohta tulee ikävä Rinnettä :p
 
Toivottavasti Marinin ja Lindtmanin leirin välillä käydään kiivas taisto siitä kummasta tulee pääministeri.
 
Vähän se pistää miettimään Marininkin paineensietokykyä, jos itämerellä yllättäen alkaisi omituisempaa liikehdintää ja pitäisi lähteä Kremlin suuntaan neuvottelemaan..
 
Vaan enpä olisi arvannut, että Rinteen hallitus kestää kasassa vain puoli vuotta.
 
Antti Lindtman, kiitos. Sanna Marin voisi profiililtaan olla Vasemmistoliitossa:

Muoks linkki ei näytä toimivan, täällä:


Poliittisia näkemyksiä

Marin on kertonut harkinneensa politiikkaan lähtiessään SDP:n lisäksi vasemmistoliittoa ja vihreitä, mutta päätyneensä valitsemaan SDP:n sen ”tekojen historian” vuoksi. Hänen mukaansa 2000-luvulla SDP ei kuitenkaan ole puuttunut riittävästi tuloerojen kasvuun ja ihmisten eriarvoistumiseen.

Ylen vuoden 2015 vaalikoneessa Marin vastusti lisäydinvoimaa ja Natoon liittymistä. Hänen mukaansa sosiaaliturvan tasoa tulisi parantaa ja sosiaaliturvajärjestelmää yksinkertaistaa. Marin ei kannattanut lyhytnäköisiä menoleikkauksia, vaan ensisijaisesti rakenteiden uudistamista ja investointeja. Hän kannatti julkisia terveys- ja sosiaalipalveluita ja eutanasian sallimista."
 
Back
Top