Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Entä alle 10-vuotiaat? Tai alle 15-vuotiaat? Onko terrorismille alaikärajaa?
Ei tietääkseni ole juridisesti määriteltyä alaikärajaa sille voiko rikokseen tietyn ikäisenä syyllistyä, mutta rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on olemassa suomen lainsäädännössä (15v). Henkilökohtainen poliittinen mielipiteeni on että sitä tulisi laskea alemmaksi, ja joissakin rikoksissa alemmaksi kuin toisissa. Mutta minä en päätä lainsäädännön sisällöstä, ja sitä tulee noudattaa.
Käytännössä on alaikäraja sille että ylipäätään edes teoriassa pystyisi mihinkään terrorismirikokseen liittyvään tekoon olipa se sitten tuomittavissa taikka ei. Se vaan vaihtelee hieman yksilökohtaisesti. Eikä kaikki jotka teoriassa pystyvät terrorimiin ole tietenkään terroristeja, ei vaikka heidän vanhempansa olisivat ja olinpaikka olisi jossain Al-Holin leirillä.
 
Vielä al-Holilaisista. Kuka mielestänne on vastuussa, jos peruskoulun 2. luokalle integroitumaan istutettu 10-vuotias orpolapsi soveltaa leirillä oppimiaan ongelmanratkaisumalleja ja vahingoittaa pahasti nuorempaa luokkatoveriaan?

Ei kukaan. Kyse on tällöin yksittäistapauksesta ja/tai mielisairaudesta.
 
Olenkohan liian kyyninen.

Jos ja kun kurdien leireiltä ei noin vain lähdetä - etenkään lapset ilman äitejään, niin luoen tämän lauseen...

...UMI:n näkemys on, että UM/konsulipalvelut pitäisi sijoittaa Erbiliin henkilö kuukauden virkamatkalle, ja vuokrata hänelle tilat. Tämä henkilö linkkautuu kansainvälisiin toimijoihin Erbilissä, ja valmistautuu tilanteeseen, että rajan ylitse Syyrian puolelta tulee Suomen kansalaisia...

Suurinpiirtein näin:

"Sekavissa olosuhteissa menee varmaan noin kuukausi hanskata Suomen kansalaisuuden omaavat henkilöt ja näiden perhepiiri vankileiriltä Erbiliin. Sen jälkeen voidaan sitten edetä paremmin julkista tarkastelua kestävällä tavalla. Siihen asti ei voida kertoa suoraan että mikä on operaation tarkoitus tai edes sitä että on menossa eduskunnalta ja kansalta pimitetty operaatio."

Olen aiemmin viitannut siihen, miten Haavisto osaa käyttää totuutta ja todellisuutta erittäin säästeliäästi itseään ja toimintaansa julkisuuteen "avatessaan". Tässä taas mielenkiintoinen kuvio. Jos Haavisto lähettää erityisavustajan Irakiin (tai Turkkiin tai...) niin hän voi muodollisesti valehtelematta kiistää sen, että olisi olemassa operaatio ISIS-perheiden tuomiseksi Syyriasta Suomeen. Irak ei ole Syyria.

Tämän kuvion kohdalla kannattaa miettiä myös sitä yhteyttä, että aika vähän aikaa sitten poliisi painostettiin "päättämään itse" että palautukset Irakiin pitää lopettaa. Kyynistyvässä mielessä käy, että ehkä UM, Vihreät tai laajemmin hallitus on käynyt Irakin korruptoituneen hallinnon kanssa kauppaa siitä, millä ehdoilla ISIS-perheiden ja Irakin palautusten yhteen koplaamisen voisi hoitaa näppärästi.


PS. Jeri Aalto ja Joel Linnainmäki muistuttavat sekä urakehitykseltään että ulkonäöltään toisiaan. Haaviston Pekka näköjään tykkää kerätä salskeita opiskelijapoikia ympärilleen ja tuupata näitä sitten urahissiin.
 
Viimeksi muokattu:
Haavisto saa poikkeuksellisen paljon siimaa ja anteeksi nimenomaan koska on vihreä ja homo.

Tiedät itsekin, että jos nyt ulkoministerinä olisi Halla-Aho tai Huhtasaari tai joku muu persu niin älämölö olisi niin valtava ettei mitään rajaa.

Sehän on nykyajan vakio että mölistään. Perustelut vain vaihtelevat. Asiatonta ja kohtuutonta se silti on. Ihan jokaisen kohdalla.
 
PS. Jeri Aalto ja Joel Linnainmäki muistuttavat sekä urakehitykseltään että ulkonäöltään toisiaan. Haaviston Pekka näköjään tykkää kerätä salskeita opiskelijapoikia ympärilleen ja tuupata näitä sitten urahissiin.
Tässä kontekstissa tuo "urahissiin tuuppaaminen" aiheuttaa kiusallisia ja allekirjoittaneen mielestä myös oksettavia mielikuvia. o_O
 
Tämä syystä, että päätöksessä otettiin kantaa valituksen kohteena olleeseen asiaan. Lähtökohta on, että vastaava toiminta nyt vastaavissa olosuhteissa olisi myös samoin perustein laillista. Miten itse näet? Jos nyt haettaisiin vastaavaa päätöstä samassa tilanteessa niin olisiko päätös erilainen? Ja millä perusteella jos olosuhteet ja lait eivät ole muuttuneet.
Kuten oikeuskansleri selkeästi tuo päätöksessään esille, niin viranomaisten toimiminen oman valtion ulkopuollella on jo oletusarvoisesti hidasta ja vaikeaa. Siksi heti tilanteen tultua ilmi ei voida edellyttää että viranomaisten pitäisi jo saada toimenpiteitä aikaan, vaan niille on varattava riittävä aika. Kun lisäksi on otettava huomioon viranomaisten työturvallisuuteen liittyvät seikat, on selvää ettei päätöshetkellä mitään laitonta vielä viranomaismenettelyssä ollut.
Olet ratkaisevasti väärässä kuvitellessasi tästä muodostuvan automaatti joka loputtomiin sallii ettei tehdä eikä edes yritetä tehdä mitään, ei silloinkaan jos työturvallisuuteen kohdistuvat riskit poistuisivat kokonaan. Lait eivät ole muuttuneet, olosuhteet ovat, mutta kaikkein eniten on muuttunut se että viranomaisten tarvitsema aika toimenpiteiden suunnitteluun on nyt aivan eri tilanteessa kuin päätöstä tehtäessä ja siten heidän kykynsä tehdä jotain on merkittävästi parantunut.

Olisiko tulos nyt siis erilainen? Asia riippuu siitä löytyykö Suomesta sellaista lakia joka ihan oikeasti estäisi ns perheen erottamisen vastoin terroristin tahtoa. Jollei löydy pidän todennäköisenä että ainakin kaikkein pienimpien lasten osalta viranomaisten toimimattomuus olisi jo nyt laitonta niin oikeuskanslerin kuin tuomioistuintenkin näkökulmasta. Varsinkin EU:n ihmisoikeustuomioistuimen, mikä oikeushierarkiassa on yksikäsitteisesti suomalaisten oikeusistuinten yläpuolella. Suomi siis saisi siellä luultavasti tuomion, muttei välttämättä kukaan yksittäinen henkilö, koska vastuuhenkilöä ei pystyttäisi osoittamaan/todistamaan. Tämä on kuitenkin kaikki spekulaatiota, mikä perustuu arvioon viranomaisiin kohdistuvien työturvallisuusriskien pienenemisestä. Se arvio on vain omani ja voi olla väärä. Siksi koko kappale on mielipidettä, enkä edes yritä esittää sitä jonain muuna.

Jos/kun kurdit eivät anna erottaa perheitä, voisi Suomen viranomainen hakea leiriltä molemmat vaikka Irakiin, sopia terroristivanhempien joutuvan oikeuteen siellä, ja tuoda alle 6 vuotiaat konsulikyydillä suomeen. Aikomusta ei tarvitse kertoa etukäteen kurdeille, eikä leiristä poistuville Suomi-terroristeille. Mikäli tämä rikkoisi Suomen lakeja, niin sitten voisi tarjota terroristille mahdollisuutta poistua kyydistä jo ennen Irakin rajaa, mikäli lain rikkominen siten vältettäisiin. Mikäli tämäkään ei ole laillista, pitäisi sitä lakia muuttaa ja vähän äkkiä. Joku toinen paremmin asioihin perehtynyt voisi sitten päättää mihin se ikäraja oikeasti asetettaisiin ja se voisi riippua jopa ko yksilön ominaisuuksista, eli miten kypsä sattuu olemaan ikäisekseen. Mikäli tällaisesta seuraa jotain turvallisuus riskiä Suomessa oleskeleville, kertoo se aika paljonkin sosiaalihuollon ja psykiatrien tasosta. Itse pidän niitä ainakin toistaiseksi riittävän hyvinä välttämään riskin käytännössä kokonaan noin nuorten kotiuttamisen johdosta. Ja luonnollisesti Irakin kanssa tulisi sopia menettelystä etukäteen. Ehkä siitä jopa joutuisi maksamaan jotain, mutta varmasti huomattavasti vähemmän kuin vankeinhoidon kulut suomessa terroristien osalta olisivat. Sen rahan säästämien ei mielestäni oikeuta rikkomaan ilman omaa syytään tuollaiseen tilanteeseen joutuneiden pikkulasten ihmisoikeuksia, jotka ovat suomen kansalaisia.
 
Vielä al-Holilaisista. Kuka mielestänne on vastuussa, jos peruskoulun 2. luokalle integroitumaan istutettu 10-vuotias orpolapsi soveltaa leirillä oppimiaan ongelmanratkaisumalleja ja vahingoittaa pahasti nuorempaa luokkatoveriaan?
Moraalinen vastuu kuuluu sille joka istutti integroitumaan, sekä sille lastenpsykiatrille joka väitti että ko henkilön kohdalla on turvallista niin menetellä. Juridinen vastuu kuuluisi 10-vuotiaalle, mutta kun rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaasta.
Tilanteenasettelu ei kuitenkaan eroa mitenkään oleellisesti siitä, jos joku koko ikänsä suomessa asunut 10-vuotias tekee vastaavan teon, jota ei silloin ole oppinut missään leirillä. Ei siitäkään kukaan joudu vankilaan. Ero on vain siinä että jälkimmäisen mukaisia tekoja on jo tapahtunut, edellisiä ei ole. Todennäköisyyksien mukaan kotimaiset ovat siis suurempi riski suuremman lukumääränsä perusteella. Kokonaisriskitason kasvu on jokaisen tulevan uhrin kannalta todella pieni, mutta se ei tietysti yksittäistä uhriksi mahdollisesti joutuvaa lohduta yhtään.
Jos se silti pitää tuolla perusteella kieltää, niin sitten voidaan kieltää aika paljon muutakin normaaliin elämäänkin kuuluvaa. Esim koska joku ajaa tahallaan kolareita itsemurhatarkoituksessa, pitää kaikilta kieltää moisella logiikalla ajaminen. Ei ole minun valintani tuollainen, jonkun toisen voi tietysti ollakin.
 
Moraalinen vastuu kuuluu sille joka istutti integroitumaan, sekä sille lastenpsykiatrille joka väitti että ko henkilön kohdalla on turvallista niin menetellä. Juridinen vastuu kuuluisi 10-vuotiaalle, mutta kun rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaasta.
Tilanteenasettelu ei kuitenkaan eroa mitenkään oleellisesti siitä, jos joku koko ikänsä suomessa asunut 10-vuotias tekee vastaavan teon, jota ei silloin ole oppinut missään leirillä. Ei siitäkään kukaan joudu vankilaan. Ero on vain siinä että jälkimmäisen mukaisia tekoja on jo tapahtunut, edellisiä ei ole. Todennäköisyyksien mukaan kotimaiset ovat siis suurempi riski suuremman lukumääränsä perusteella. Kokonaisriskitason kasvu on jokaisen tulevan uhrin kannalta todella pieni, mutta se ei tietysti yksittäistä uhriksi mahdollisesti joutuvaa lohduta yhtään.
Jos se silti pitää tuolla perusteella kieltää, niin sitten voidaan kieltää aika paljon muutakin normaaliin elämäänkin kuuluvaa. Esim koska joku ajaa tahallaan kolareita itsemurhatarkoituksessa, pitää kaikilta kieltää moisella logiikalla ajaminen. Ei ole minun valintani tuollainen, jonkun toisen voi tietysti ollakin.
Minun valintani se voisi hyvinkin olla. En voi olla 24/7 suojelemassa tytärtäni tämänkaltaisilta tarpeettomilta riskeiltä mutta isänä minun täytyy pyrkiä minimoimaan ne.
 
Muutaman kymmenen islamistiterroristin ja islamistiterroristin lapsien vuoksi ei ainakaan hallituksen kannattaisi tehdä yhtikäs mitään SALASSA vaan päätös olisi tehtävä eduskunnassa.
Eduskunta on lainsäädäntöelin ja päättää lisäksi valtion budjetista. Se ei ole toimeenpanovaltaa edustava elin. Niinpä siellä ei päätetä toimeenpanovaltaan liittyvistä asioista, Tai ei ainakaan pitäisi päättää. Mikään ei toki estä eduskuntaa tekemästä aiheeseen liittyvää lakia, jos katsoo sen aiheelliseksi, kunhan huolehtisi ettei se ole ristiriidassa muun lainsäädännön, eikä sen yläpuolella olevan kanssa.

Asioiden salaaminen ja julkisuus on sitten kokonaan toisen keskustelun aihe, ja sangen mutkikas sellainen, josta on vaikea etukäteen määritellä kumpaa pitäisi noudattaa. Julkisuuslaki on kuitenkin olemassa, joten siitä kannattaa hakea apua tulkintaansa ennen salaamis/julkistamispäätöksiä.
 
Kokoomus jättää kirjallisen kysymyksen ulkoministeri Haaviston toiminnasta al-Hol-kysymyksessä


STT
Julkaistu: 4.12. 16:07

KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmä jättää tänään kirjallisen kysymyksen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toiminnasta.

Kokoomus muun muassa kysyy, onko hallitus antanut ulkoministeriölle mandaatin tarvittaessa toteuttaa al-Holin leirillä Syyriassa olevien suomalaisten evakuointeja aikuiset mukaan lukien ilman valtioneuvoston erillisharkintaa.

Kokoomus kysyy myös, onko hallitus tosiasiassa antanut mandaatin tai tehnyt linjauksen evakuointiasiassa ja missä kokoonpanossa päätös on tehty.

Uutinen päivittyy.

 
IS:n saama pöytäkirja todistaa: Haavisto siirtää UM:n virkamiehen toisiin tehtäviin al-Hol-kiistan takia

Julkaistu: 14:37

Ilta-Sanomien haltuunsa saama ulkoministeriön konsuliosaston pöytäkirja todistaa, että konsuliosaston päällikköä Pasi Tuomista oltiin ja ollaan siirtämässä toisiin tehtäviin. Tuominen ei suostunut ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) laittomaksi kokemaansa painostukseen.


Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on kiistänyt toistuvasti, että hän olisi painostanut ministeriön konsuliosaston päällikköä Pasi Tuomista toimimaan laittomasti Syyrian al-Holin pakolaisleirillä olevien lasten kotiuttamiseksi.

Ilta-Sanomat on kertonut (IS 2. 12 ja IS 4. 12), miten Tuominen syrjäytettiin konsuliosaston päällikön tehtävistä, kun hän ei suostunut ottamaan ”elämän ja kuoleman” kysymykseksi luonnehdittua päätöstä al-Holin leirin lasten kotiuttamisesta omille harteilleen.

Mitään virallista toimeksiantoa Tuominen ei IS:n tietojen mukaan Haavistolta saanut, vaan Tuomisen olisi pitänyt ottaa poliitikoille ja Haavistolle kuuluva päätös omille harteilleen. Al-Holin leirillä olevat suomalaislapset olisi pitänyt tarvittaessa kotiuttaa nopeasti konsulikyydillä.

Myöskään hallituksen ”siunausta” tai poliittista linjausta ei ole Haaviston maanantaina tiedotustilaisuudessa esittämistä näkemyksistä huolimatta (HS 3.12) olemassa.

ASIAA PUITIIN myös viime viikon perjantaina ministeriön konsulipalveluiden osastokokouksessa. Tulehtunutta tilannetta valotti ministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustinen. IS on saanut haltuunsa viime maanantaille päivätyn kokouspöytäkirjaotteen kokouksen kulusta.
Ulkoministeriön konsuliosaston pöytäkirja.

Ulkoministeriön konsuliosaston pöytäkirja.
Puustinen kuvasi pöytäkirjan mukaan UM:n tilannetta ”poikkeukselliseksi” ja ”harvinaiseksi”. Virallisia päätöksiä Tuomisen uran kohdalta tehdään lyhyen ajan sisällä:

”Suunnitelmissa on muutos konsulipalveluiden johdossa. Päätöksiä tehtäneen lyhyen ajan sisällä. Tilanne on poikkeuksellinen ja harvinainen. Kuitenkin yleisuran luonteeseen kuuluu siirtymisvelvollisuus ja sen puitteissa toimitaan silloin kun kokonaisuuden kannalta on päädytty sitä soveltamaan. Asia hoidetaan niin, että kaikki voivat jatkaa uraansa mahdollisimman hyvin, saada mielekkäitä ja vaativia tehtäviä, myös KPA:n (konsulipalvelut – toimituksen huomautus) toimintakyvystä osastona halutaan huolehtia”, pöytäkirjaotteessa todetaan.

IS:n tietojen mukaan Tuominen olisi halukas jatkamaan tehtävässään, Tuominen itse ei ole kommentoinut asiaa. Haavisto on koko ajan korostanut, että ”kierto” on osa ulkoministeriön virkamiehen tehtäviä.

HAAVISTON puheita vastaa sotii se, että vielä kesäkuussa Tuominen määrättiin jatkamaan tehtävässään konsuliosaston päällikkönä vuoteen 2022 saakka.
Tuomiselle etsitään uutta virkaa, ja hänen al-Holiin liittyvät tehtävänsä hoitaa nykyään lähetystöneuvos Jussi Tanner.

Perjantain kokouksessa Puustinen myönsi konsuliosaston henkilökunnalle, että kyseessä on ”herkkä asia myös poliittisella tasolla”:

”Konsulipäällikkö Tuominen toimii toistaiseksi normaaliin tapaan konsuliasioiden päällikkönä lukuun ottamatta yhtä asiakokonaisuutta, jonka hoitaminen on siirretty toiselle virkamiehelle. Kyseinen asiakokonaisuus on herkkä asia myös poliittisella tasolla. AVS (alivaltiosihteeri – toimituksen huomautus) toi esiin Tuomisen hoitaneen tehtäviään ja erityisesti kehittämistehtäviä ansioituneesti.”

Tuomista ei siis ole erotettu, vaan hänen tehtäviään on rajoitettu. Ulkoministeriön virkamiehet käyttävät termiä ”syrjäyttäminen”.

PÖYTÄKIRJA kuvaa hyvin konsuliosaston tunnelmia Tuomisen syrjäyttämisen jälkeen. Ministeriössä on pelko, että ulkoministeri Haavisto voi tehdä saman muillekin virkamiehille.
”Keskustelussa nousi esiin osaston henkilöstön arvostus konsulipäällikön asiantuntemusta kohtaan ja järkytys siirtämisestä uusiin tehtäviin. Kysymyksiä herätti myös tilanteen vaikutus osaston arkityöhön, resurssipula ja asiasta viestiminen. Henkilöstö peräänkuulutti hyvän hallinnon periaatteita ulkoministeriön henkilöstöpolitiikassa. AVS arvioi, ettei notkahduksia osaston toiminnassa voida täysin välttää, mutta pyritään sellaisiin henkilöstö/sijaisuusjärjestelyihin että toiminnot jatkuisivat mahdollisimman hyvin. Viestinnän osalta todettiin, että kun päätökset tehdään niin ne ovat julkisia. Näkemykset konsulipäällikön tekemästä hyvästä työstä on tuotu esiin myös johdolle.”

MITEN ahdistavaksi Tuominen Haaviston toiminnan on kokenut, paljastuu Tuomisen 18. lokakuuta alivaltiosihteeri Puustiselle lähettämästä sähköpostista, jonka IS sai haltuunsa. Tuominen varoittaa, että päätöksen toteuttaminen johtaisi virkamiehen osalta ehdottomaan vankeustuomioon.
”Emme voi toimia konsulipalvelulain mukaisesti, sen sijaan voimme toimia konsulipalvelulain periaatteiden mukaisesti. Päätös tulee tehdä hallituksessa tai sitten päätös tulee olla ministerin. Näen nyt ongelmaksi, että ministerin kanslia vyöryttää tämän hoidettavaksi konsulipalvelulain mukaisesti ja lähtökohtaisesti niin, että avustamme vain lapsia. Tällaisen päätöksen tekeminen virkamiestyönä on sellainen päätös, että sen tekijän on syytä varautua siihen, että hän saa päätöksestään vankeustuomion, josta tulee sen verran pitkä, ettei sitä voi ehdollisena suorittaa. Päätöksentekijän kannattaisi olla myös noin 65-vuotias, jotta eventuaalinen viraltapano ei vie toimeentuloa pysyvästi.”



ULKOMINISTERIN mukaan lapsia ei ole ollut tarkoitus erottaa äideistään. Haaviston erityisavustajan Joel Linnainmäen sähköposti alivaltiosihteeri Puustiselle 18. lokakuuta on puheiden kanssa kuitenkin ristiriitainen.
Sähköpostissa on Haaviston ja avustajan keskustelujen perusteella laadittu kahdeksankohtainen ohje UM:n muistion laatimiseen. Muistiossa tulee Linnainmäen mukaan olla maininta mm viivytyksettä toimitettavista matkustusasiakirjoista.

Errityisesti muistioevästyksen 3. kohta herättää Haaviston julkisten puheenvuorojen valossa ihmetystä.

”3. Lähtökohtana on, että ainakin lapset Al-Holin leiriltä saadaan turvaan kohtuullisen ajan kuluessa ja tarvittaessa nopeasti, jos turvallisuusriskit alueella kasvavat.”

Haaviston al-Hol-toimintaa käsiteltiin tiistaina Mika Niikon (ps) johtamassa eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa. Kokous ei ollut yksimielinen. Perussuomalaisia lukuun ottamatta muut kokivat, että Haavisto on pitänyt valiokuntaa riittävästi ajan tasalla.
IS kertoi tänään ulkoministeriön sähköpostikirjeenvaihdosta al-Holin tapauksen yhteydessä.

IS kertoi tänään ulkoministeriön sähköpostikirjeenvaihdosta al-Holin tapauksen yhteydessä.

 
Todennäköisyyksien mukaan kotimaiset ovat siis suurempi riski suuremman lukumääränsä perusteella.

Myöskin poliittinen riski? Seuraukset jos kyseessä ei olekaan yksi puukotus tai väkivallanteko joka voidaan ohittaa "puukottavathan suomalaisetkin" - vaan jotain ikävämpää.

Todennäköisin vaihtoehto on että yhtikäs mitään ei tapahdu mutta entä jos niin mikä onkaan hinta. Maailma ja mahdollisesti myös Suomi sen mukana ei näyttäisi olevan menossa vakaampaan suuntaan jolloin on päättäväisesti vähennettävä ja taklattava niitä riskejä joita niin helposti kyettäisiin vähentämään.

Sitä minä ihmettelen, miksi juuri islamistit ovat niin tärkeitä tälle nykyhallitukselle ja vasemmistolle yleensä?
 
Viimeksi muokattu:
Antti Kurvinen: Keskusta hyväksyy Antti Rinteen hallitustunnustelijana tai jopa tämän jatkon ministerinä
"jopa tämän jatkon ministerinä"

Ei helvetti, KePu tekee itsestään Suomen isoimman poliittisen vitsin. :ROFLMAO:
 
"jopa tämän jatkon ministerinä"

Ei helvetti, KePu tekee itsestään Suomen isoimman poliittisen vitsin. :ROFLMAO:
Keskusta käyttää Suomessa kymmenyksellä mahtivaltaa – ja kokoomus tukee sitä tahtomattaan
Keskusta poimii kumppaneita ja käyttää hyväkseen vaa’ankieliasemaansa.
504ec50f-30c1-55f0-b2fc-8ccecc4844a5

Kuva: PEKKA KARHUNEN/KL
Suomen keskusta käyttää suurinta valtaa Suomessa runsaan kymmenen prosentin kannatuksella.
Vaalien jälkeisen hallitusneuvotteluissa demarit, vasemmisto ja vihreät saivat hallitusohjelmaan kauniit kirjaukset. Keskusta otti rahat ja keskeiset rahaministeripostit.
Nyt keskusta potkaisi sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen pois pääministerin pallilta ja - aivan ymmärrettävästi- pitää kiinni nykyhallituspohjasta sen hallitusohjelman takia.
Blokkiajattelu pönkittää keskustan valtaa. Kokoomuksen Petteri Orpo houkutteli tiistaina keskustaa hylkäämään vasemmistohallituksen ja sai keskustan Katri Kulmunilta a-studiossa tylyn vastauksen: Keskusta on keskellä ja tekee yhteistyötä oikealle ja vasemmalle.
Jos keskusta on jatkossa ainut blokkirajan ylittävä puolue, keskusta pysyy sanelijan paikalla olemattomalla kannatuksellaan. Siksi kokoomuksen kannattaisi miettiä pari kertaa, ketä blokkiutuminen Suomen poliittisessa kartassa palvelee.
Painotukset kohdallaan?
Keskustan politiikan osaaminen on ylivertaista. Se näkyy kotimaassa ja EU-politiikassa. Puheenjohtajamaana Suomi sai sapiskaa EU:ssa siitä, että rahoituskehysesityksessään se suosi maataloutta ja veti kotiinpäin.
Keskustan hallituskumppanit ovat kiitelleet kilvan hallitusohjelman toteuttavan heidän tavoitteitaan. Kertaluontoisten menojen osalta näin voi olla, mutta budjetin pysyvien sarakkeiden valossa edunvalvonnan ykkönen on keskusta, katsoi mitä pääluokkia tahansa.
Ensi vuoden budjetti esimerkiksi leikkaa yliopistollista tutkimusrahoitusta, vaikka koulutuspuheiden perusteella luulisi ihan muuta. Sen sijaan alkutuotannon tutkimiseen rahaa ja resursseja riittää. Näiltä tutkimuslaitoksilta varoja ei leikata.
Elintarvikkeisiin, kala- ja riistatalouteen sekä metsäntutkimukseen keskittyvässä Luonnonvarakeskus Lukessa on tuhatkunta tutkijaa. Bio- ja kiertotaloutta tutkivassa Suomen ympäristökeskus Sykessä on 430 tutkijaa ja asiantuntijaa. Omat tutkijansa on myös Ruokavirastossa.
Vastaavasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) työntekijöitä on noin viidennes Luken tutkijamäärästä. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT saa pärjätä muutamalla kymmenellä.
Perustellusti voi kysyä, onko tutkimusresurssointi kohdallaan.
Marjoilla Suomi ei rikastu
Suomalaisten reaaliansiot ovat polkeneet paikallaan koko 2010-luvun, komission raportin mukaan keskimääräistä palkkaa saavan kokoaikaisen lapsettoman työntekijän vuotuiset reaalitulot ovat Suomessa jopa laskeneet.
Kansalaisten elintaso nousee vain tuottavuutta kasvattamalla, teknologisilla innovaatioilla ja tietysti oikeasuhtaisella bruttokansantulon jaolla.
Osaamista ja innovaatioita kasvun lähteenä korostetaan myös hallitusohjelmassa. Silti rajallisia resursseja ohjataan suhteettomasti alkutuotantoon, jonka osuus bruttokansantuotteesta on olematon, ja tuottavuuden näkökulmasta vielä olemattomampi.
Lähiruualle on tarvetta ja maitotilat on syytä pitää hengissä, mutta kannattaako Suomen tutkimustoiminnassa katsoa 1950-luvulle 2030-luvun sijaan.
Marjanjalostuksella Suomi ei pitkälle pötki globaalissa kilpailussa, eikä palkansaaja sillä rikastu. Keskustan hallituskumppaneiden olisi syytä miettiä tätä.
 
Back
Top