Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Jos/kun kurdit eivät anna erottaa perheitä, voisi Suomen viranomainen hakea leiriltä molemmat vaikka Irakiin, sopia terroristivanhempien joutuvan oikeuteen siellä, ja tuoda alle 6 vuotiaat konsulikyydillä suomeen. Aikomusta ei tarvitse kertoa etukäteen kurdeille, eikä leiristä poistuville Suomi-terroristeille. Mikäli tämä rikkoisi Suomen lakeja, niin sitten voisi tarjota terroristille mahdollisuutta poistua kyydistä jo ennen Irakin rajaa, mikäli lain rikkominen siten vältettäisiin.

Kuvitellaan että noin toimittaisiin.

Seuraavaksi kuvitellaan kolme skenaariota:

1. ISIS-äidit ovat syyllistyneet terroristisiin tekoihin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan tms ja on tiedossa että eivät ole muuttaneet kantaansa näihin asioihin. Ja suomalainen virkamies auttaa heidät pois vankileiriltä + auttaa välttämään oikeuteen joutumisen.

Mihin kaikkeen kyseinen virkamies silloin syyllistyisi?

2. ISIS-äidit joutuvat Irakissa vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Tai ehkä ne teloitetaan ilman oikeudenkäyntiä. Tai ne yksinkertaisesti katoavat. Tai tapahtuu jokin kenttäoikeus, jota ei suomalaisen ja kansainvälisen oikeuden näkökulmasta voi pitää oikeudenkäyntinä.

Mihin kaikkeen silloin on syyllistynyt virkamies joka on toimittanut ISIS-äidit petoksellisuuden avulla Irakin viranomaisille.

3. Joku kiinnittää huomiota siihen, että Ulkoministeriön Al-Holin leiriin liittyvä erityisoperaatio Irakissa menee ajallisesti päällekkäin Irakiin suuntautuvien palautusten lopettamisen kanssa ja rupeaa esittämään kiusallisia kysymyksiä siitä että onko näiden kahden asian välillä muitakin yhteyksiä. Tai siitä että onko Haavisto johtanut virkamiehen avulla eduskuntaa, kansaa ja ehkä myös presidenttiä harhaan sillä että on todennut ettei ole Syyria-operaatiota kun on ollut Irak-operaatio.

Kiusalliset kysymykset eivät saa riittävän valaisevia vastauksia. Sen sijaan esiin nousee vielä kiusallisempia kysymyksiä.

Mihin kaikkeen kyseinen virkamies on silloin mahdollisesti syyllistynyt?

Kaikkien noiden kolmen kohdan suhteen tekisi mieli näsäviisastellen kysyä että eikö olisi helpompaa jos annettaisiin Haavistolle suoraan oikeus pistää inhokkinsa ja syntipukkinsa vankilaan ilman turhia ulkomaanmatkoja?
 
Antti Kurvinen: Keskusta hyväksyy Antti Rinteen hallitustunnustelijana tai jopa tämän jatkon ministerinä

Kepulit kepuilivat ja Sipilä sai kostonsa :ROFLMAO:

Anttikin tulee sieltä taas kun pöly vähän laskeutuu.

Näin sitä suomalaista politiikkaa tehdään :coffee:
 
Persut iskevät lujaa...

PS:n mukaan Iltasanomien saamat sähköpostit paljastavat, että on syytä epäillä Haaviston puhuneen muunneltua totuutta ja toimineen itsevaltaisesti.

– Hallituskumppaneiden on syytä ymmärtää, että vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä. Jos vihreiltä ei oteta avainsalkkuja pois, samaa tullaan näkemään koko vaalikausi. Vihreiden kannattajia tämä miellyttää, tuskin muita, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi PS:n tiedotteessa.

– Hallituksella ei ole päätöstä Isis-terroristien noutoon al-holilta. Silti ulkoministeri Haavisto on ottanut oman toimintalinjansa. Siitäkin huolimatta ulkoasiainvaliokunnassa vain perussuomalaiset äänestivät tällaista toimintaa vastaan, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio hämmästelee samaisessa tiedotteessa.


 
Onkohan Vesa Häkkinen lomalla? Twitter on ollut aika monta päivää hiljaa.
Vesa Häkkinen
@vesahakkinen Nov 6
Askel askeleelta lähempänä Bagdadia. Tänään tapasin mm. @SuomenEduskunta'n Irak-ystävyysryhmää. Pj:nä toimii kansanedustaja @rauhantaee, mukana myös @PiaKauma, @AMVirolainen ja @InkaHopsu. Kuvassa lisäksi Irakin Helsingin-suurlähettiläs H.E. Al-Sabti. Kiitos hyvästä tapaamisesta! pic.twitter.com/466gmISovc

Kunhan vaan ihmettelin mitä kautta ne meinasivatkaan ISIS:iä Suomeen tuoda.
Ja sotkin henkilöt. Ruutu täynnä twiittei.
 
Viimeksi muokattu:
"jopa tämän jatkon ministerinä"

Ei helvetti, KePu tekee itsestään Suomen isoimman poliittisen vitsin. :ROFLMAO:
Erittäin hienostunutta vittuilua ja kyykyttämistähän tuo on. Arvostan peliliikkeenä. 1
 
Nyt kannattaa taas olla tarkkana detaljien kanssa. Niinistö sanoi siis olevansa tietoinen siitä että noutoja on valmisteltu. Siitä hän ei ollut tietoinen että niistä olisi päätetty. Tuossa olennaisessa suhteessa Haaviston ja Niinistön puheissa ei ole ristiriitaa. Niinistönkin mukaan tieto on kulkenut.

Paljon mölyä ja taas kerran enimmäkseen tyhjästä. Ministeri virkamiehineen on tehnyt velvollisuutensa ja varautunut kaikkeen. Se ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta ministerin epäasialliseen käytökseen.

Niin tässä jäi sitten ihmeteltäväksi se Hesarin artikkeli joka väitti että päätös olisi käytännössä tehty "siunattu" mikä ei siis ole päättäjien mukaan asian laita. Meneekö tämä sitten toimittajan piikkiin vai onko siellä tehty jokin 'implisiittinen' päätös että näin tehdään tarpeen mukaan?
 
Niin tässä jäi sitten ihmeteltäväksi se Hesarin artikkeli joka väitti että päätös olisi käytännössä tehty "siunattu" mikä ei siis ole päättäjien mukaan asian laita. Meneekö tämä sitten toimittajan piikkiin vai onko siellä tehty jokin 'implisiittinen' päätös että näin tehdään tarpeen mukaan?

Haisee sille, että ensin "selvitetään", sitten "joudutaan muuttuneessa tilanteessa tapahtuneiden tosiasioiden eteen" (jotka on isolla työllä ja rahalla saatu aikaan) ja sen jälkeen "ollaan pakotettuja toimimaan lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan".

Eli käytännössä on valmisteltu, päätetty ja toteutettu, mutta vastuuta ei oteta mistään.
 
Haavisto saa poikkeuksellisen paljon siimaa ja anteeksi nimenomaan koska on vihreä ja homo.

Tiedät itsekin, että jos nyt ulkoministerinä olisi Halla-Aho tai Huhtasaari tai joku muu persu niin älämölö olisi niin valtava ettei mitään rajaa.

Jos ulkoministerinä olisi Halla-aho, hän toimisi luultavasti hyvin samalla tavalla kuin Haavisto - koska olisi pakko. On hyvin todennäköistä että tuomioistuin tulisi laintulkinnoissaan samansuuntaisiin tuloksiin kuin oikeuskansleri kun alettaisiin tutkimaan mahdollista virkavelvollisuuden rikkomista esim. siinä vaiheessa kun lapsia on kuollut leireillä tauteihin jotka olisi Suomessa helposti hoidettu. Kukaan poliitikko ei ottaisi tällaista riskiä - ei ainutkaan.

Vielä al-Holilaisista. Kuka mielestänne on vastuussa, jos peruskoulun 2. luokalle integroitumaan istutettu 10-vuotias orpolapsi soveltaa leirillä oppimiaan ongelmanratkaisumalleja ja vahingoittaa pahasti nuorempaa luokkatoveriaan?

Tilanne olisi verrattavissa siihen että alkoholistiperheen väkivaltaisia ratkaisumalleja oppinut lapsi alkaa luokassa riehumaan. Vastuu riippuu tapauksen kulusta, mutta ratkaisu ei voi olla se että tällainen lapsi karkoitetaan pois Suomesta tai jätetään johonkin heitteille.

Haluan lisäksi huomautaa ettei suomalaiseen oikeuskäsitykseen kuulu se että vanhempien pahat teot kostetaan lapsille. Lapsi ei ole syyllinen siihen että iskä tai äiskä on terroristi eikä sitä voi hänelle kostaa. Jossain menneessä maailmassa on ehkä tehty näin, ja Pohjois-Koreassa, mutta täällä ei. Ja tämä asiantila tulee säilyä.
 
^Suomalaislapsi, jolle ei saa kostaa vanhempien pahoja tekoja, on somppumuijan jollekin arabille tekaisema lapsi joka ei ole koskaan edes käynyt Suomessa kuten ei isäukkokaan ja äiti sitten; toisen polven welfare queen jonka vanhemmat haettiin tänne Moskovasta jotta Uffen raunioittaman SPR talous saatiin taas pystyyn ja joille setamummu lykkäsi passit kouraan. Tätä hienoa perhettä, ja toki Uffea ja setamummuakin, yhdistää hillitön viha suomalaisia kohtaan. Voiko mikään enää olla suomalaisempaa? Kyllä oikein itkettää näiden lapsosten kohtalo..

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yksi (1) nainen on suomalainen, loput ilmeisesti somppuja.
 
Mitään suuria en odota tältä-kään hallitukselta. Sukulaisia olen lohdutellut, että meidän tavallisten ihmisten on ihan ite elettävä riippumatta kulloisestakin hallituksesta. Voipa olla niinkin, että Rinteen hallitus ei kestä neljää vuotta. Siinä on mielestäni elementtejä, jotka voivat irrota kuin viimevuotinen nahka kyyn päältä
Varsinainen köyhän kansan hallituskoaliittiö. :) Pitkä loikka on tultu Forssan julistuksesta. Temari keskittyy turvaamaan ydinkannattajajoukkonsa edut, muut saavat maksaa viulut. Tää on tätä. Vasemmistoliitto ja Vihreä ovat irroittautuneet näköjään tukevasti todellisuudesta, Keskusta on eminenssi, joka tarvittaessa kaataa koko roskan. Jos Kesk ja rkp ilmoittavat, että tää oli tässä niin sehän on.


Tiedän tiedän, mitäs minä sanoin...se on niin väsynyttä viisastelua. Mutta eipä tarvinne isommin hävetä viime kevään tulkintoja. :cool:
 
Jos Sanna Marinista tulee pääministeri, niin SDP tulee kyllä menettämään kannatusta entisestään. On nimittäin vihreämpi kuin "Virheet".

Kilpailisivat samoista äänestäjistä ja KOK/PS kiittää.
 
Miten moni niistä on sekä Suomen kansalainen että jonkun persläpimaan kansalainen? Varmaan kohta paljastuu että toteutus tapahtuikin eilen. Maassa sekä lapset että terroristiämmät :D
 
Viimeksi muokattu:
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi Suomen Uutisten pyynnöstä ulkoministeri Pekka Haaviston tapausta.

Useiden medialähteiden mukaan Pekka Haavisto on muun muassa pyrkinyt taivuttelemaan ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä. Tuominen oli kieltäytynyt taipumasta Haaviston painostukseen todettuaan hankkeen lainvastaiseksi, minkä jälkeen virkamies oli syrjäytetty tehtävästään.

Konsulikyytihanketta on valmisteltu täysin salassa kansalaisilta sekä jopa eduskunnalta. Lisäksi näyttää siltä, että Haavisto on tahallaan jättänyt kertomatta totuuden asiassa.

Vielä lokakuussa Haavisto nimenomaisesti vakuutti ulkoasiainvaliokunnalle, ettei ministeriö ole ryhtymässä mihinkään toimiin saattaakseen Isis-perheitä Suomeen.
Haavistolta on tänään ja eilen vaadittu tarkempia lisäselvityksiä.
Uutiset ja lausunnot keskenään ristiriitaisia

Professori Matti Tolvanen korostaa, että hän on seurannut ulkoministerin ympärille kietoutunutta asiakokonaisuutta lähinnä mediassa.

– Arvioin tilannetta vain sen perusteella, mitä olen julkisuudessa olleista tiedoista lukenut ja mitä Haavisto on itse vastannut. Uutiset ja Haaviston omat lausumat näyttävät olevan kovin vastakkaisia keskenään.

Oikeusprofessori kuitenkin toteaa, että siinä tapauksessa, että Haavisto olisi menetellyt sillä tavalla kuin mediassa on kerrottu, niin ulkoministeriön virkamieheltä vaadittu menettely lasten siirtämiseksi Suomeen ei olisi ollut lainmukainen.
– Jos meinataan tuoda lapsia Suomeen ilman äitiä, niin se pitäisi tapahtua asianmukaisen, Suomessa tehdyn huostaanottoprosessin mukaisesti. Sitähän ei olisi ollut edes mahdollista tehdä.

– Yleisellä tasolla voidaan todeta, että jos ministeri kehottaisi virkamiestä menettelemään tuolla tavalla ja virkamies sitten sen tekisi, niin kyllä lähellä olisi jo virkavelvollisuuden rikkominen. Lähellä saattaisi olla myös ministerivastuun edellytysten harkitseminen, Tolvanen sanoo.

Lasten huostaanotto edellyttää viranomaispäätöstä

Tolvanen kertoo, että mikäli lapsia aiottaisiin ottaa viranomaisten huostaan edes vanhempien suostumuksella, se edellyttäisi joka tapauksessa lastensuojelulain mukaista menettelyä jossa toimivalta on lastensuojeluviranomaisilla eikä missään tapauksessa ulkoministeriön virkamiehellä. Menettelyssä myös lapsen vanhempia pitäisi kuulla asiassa.

– Vasta lastensuojelulain mukaisen menettelyn jälkeen on mahdollista ryhtyä toimenpiteisiin. Jos lapsi otetaan viranomaisen huostaan ilman lainmukaista päätöstä, niin se on tekona vapaudenriisto, ehkä kyse voisi olla myös laittomasta maahantulon järjestämisestä, Tolvanen sanoo.
Vapaudenriisto ja laiton maahantulon järjestäminen ovat rikoslain mukaan rangaistavia tekoja.

– Lastensuojelulaissa on säädetty tietystä menettelystä, millä lapsi voidaan lastensuojeluperusteella erottaa vanhemmastaan. Jos sitten joku ministeri yllyttäisi virkamiestä erottamaan lapsen vanhemmastaan ilman lain mukaista menettelyä, kyseessä voisi olla yllytys vapaudenriistoon.
al-Hol -projekti olisi ollut lainvastainen

Ulkomaille kohdistuva huostaanottoprosessi olisi monella tavalla hankala myös viranomaistoimivaltaan liittyvien rajoitusten takia.

– Suomen viranomaisella tuskin edes on toimivaltaa toimia ulkomailla, joten huostaanottoa ei siksi voisi tehdä, vaikka siitä olisi olemassakin päätös. Ei Suomen viranomainen voi mennä noin vain hakemaan lasta ulkomailta ilman täytäntöönpanotoimivaltaa. Huostaanotto pitäisi hoitaa oikeusavun kautta ja pyytää, että lapset luovutettaisiin lastensuojeluviranomaisille, Tolvanen sanoo.

Hän arvioi, että jos Haaviston projekti olisi toteutunut sellaisena kuin Haaviston on väitetty sitä suunnitelleen, menettely olisi selvästi ollut lainvastainen.

– Jos siihen olisi menty että lapset olisi oikeasti haettu, käsittääkseni siinä vaiheessa olisi ollut jo pakko suorittaa ministerivastuun edellytysten selvittäminen. Sen tekee joko perustuslakivaliokunta omasta aloitteestaan tai oikeuskansleri. Kymmenen kansanedustajaakin voi muistutuksella saada sen prosessin liikkeelle, Tolvanen sanoo.

Eduskunta voi päättää syytteen nostamisesta
Haavisto on kiistänyt väitteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön konsulipäällikkö Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin suomalaiset lapset Suomeen. Tuominen itse ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa julkisuudessa

– Jos se pitää paikkansa, että virkamieheen on kohdistettu sanktioita siksi, että lainvastaisesta operaatiosta on kieltäydytty, niin kenen tahansa ministerin osalta tällainen toiminta tulisi arvioitavaksi virka-aseman väärinkäyttönä. Toki eduskunta siten päättäisi syytteen nostamisesta, se lähtisi vireille joko kymmenellä kansanedustajalla tai perustuslakivaliokunnan päätöksellä.
Epäilys jää elämään, jos tapausta ei kunnolla selvitetä

Tolvanen arvioi, että koska julkisuudessa on ollut esillä osin ristiriitaista tietoa ja koska Haavisto on kiistänyt väitteet, olisi kaikkien edun mukaista, jopa Haaviston itsensä kannalta hyvä, että asiaa selvitettäisiin.

– Muutenhan epäilys jää elämään. Vielä pahempi tilanne on, jos esitetyt tiedot pitävät paikkansa, niin varsinkin sitten asia pitäisi kunnolla selvittää. Lähinnä tapahtumia voi selvittää oikeuskansleri, joka valvoo ministerin virkatoimien lainmukaisuutta.

– Oikeuskanslerin itse asiassa pitäisi ottaa omasta aloitteestaan tapaus selvitettäväksi. Jos joku tekee kantelun, tapaushan on jo pakko selvittää. Myös eduskunnan oikeusasiamiehellä on rinnakkainen toimivalta selvittää asiaa, Tolvanen sanoo.

Perussuomalaiset eivät niele Haaviston selvitystä

Pekka Haavisto antoi eilen tiistaina selvityksen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle al-Hol-hankkeesta. Muun muassa perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Tom Packalén eivät olleet tyytyväisiä selvitykseen. Keskeinen kysymys eli se, miksi ministeri Haavisto oli salannut ulkoasiainvaliokunnalta hankkeen ryhtyä suomalaislasten palautusoperaatioon al-Holin leiriltä, on edelleen jäänyt vaille vastausta.

Tolvasen mukaan Haavistoon kohdistuvat vakavat väitteet pitäisi ehdottomasti tutkia muuallakin kuin ulkoasiainvaliokunnassa.

– Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on ilmeisesti tutkinut tapausta vain sen kannalta, onko ulkoasianvaliokuntaa riittävästi informoitu. Asia pitäisi kuitenkin nyt tutkia myös siltä osin, onko virkamiestä yritetty taivuttaa menettelemään lainvastaisesti tai onko virkamies siirretty toisiin tehtäviin siksi, ettei ole totellut ministeriä. Näitä kysymyksiähän ei ole vielä käsitelty missään.

Voiko Haavisto enää jatkaa ulkoministerinä?

Haaviston edellytykset jatkaa myös seuraavan hallituksen ulkoministerinä riippuvat pitkälti siitä, mitä tuloksia al-Hol-tapauksen selvityksistä paljastuu.

– Selvää on, että jos Haavisto on menetellyt sillä tavalla kuin on väitetty, niin ainakin poliittisen vastuun kantaminen alkaa jo olla lähellä. Näissä tilanteissa poliittinen vastuu tulee muutenkin paljon matalammalla kynnyksellä kuin rikosvastuu.
Poliittinen vastuu voi tulla kannettavaksi pelkän epäluottamuksen perusteella.

– Jos julkisuudessa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin Haaviston menettely näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin pääministerin tehtävästä eronneen Antti Rinteen menettely. Rinteen kohdallahan ei edes ole ollut kyse oikeudellisesta vastuusta vaan poliittisen luottamuksen menettämisestä, Tolvanen sanoo.

SUOMEN UUTISET
 
Niin tässä jäi sitten ihmeteltäväksi se Hesarin artikkeli joka väitti että päätös olisi käytännössä tehty "siunattu" mikä ei siis ole päättäjien mukaan asian laita. Meneekö tämä sitten toimittajan piikkiin vai onko siellä tehty jokin 'implisiittinen' päätös että näin tehdään tarpeen mukaan?

Se mitä ministeri päässään tai puolue päissään on päättänyt jää tietysti arvaiilujen varaan. Ainoa mitä voidaan varmistaa on ettei virallista päätöstä ole. Ehkä tuleva historiankirjoitus avaa taustoja ja kertoo missä oikeasti mennään. Toistaiseksi olemme arvailujen varassa. Toimittaja saattoi olla jäljillä tai sitten ei.

Se mitä itse lähdin kommentoimaan oli ettei Niinistön eilinen lausunto ollut todiste vaikka sitä illalla sellaisena hehkutettiin. Että nyt saatiin näyttö kuinka Haavisto valehteli ja on kusettanut Niinistöäkin. Oikeita kysymyksiä esittämällä asia aukesi eikä virallisissa kuvioissa ollut mitään erityistä.

Kaikenlaista muuta niljakasta on silti voinut tapahtua ja asiaa arvatenkin kaivellaan oikein huolella kunnes päästään taas kirjoittamaan hallituskuvioista.
 
Se, että Rinne poistuu -

Ja uskon, että Kepulle käy köpelösti. Kulmuri on arka ja pelokas esiintyjä, uskoo että puolueensa on ideologinen ja sosiaalinen ja on juuri sen oloinen, että tulee jyrätyksi useammankin kerran.
Se mihinkään poistu. Ottaa Paateron paikan hallituksessa, kun kepu alkoi pakittamaan ja pyytelemään anteeksi. Olisi hauska nähdä hallituksen kokouksiin, siirtää tuolinsa varmaan pöydän päähän Sannan viereen ja pitää ranteesta kiinni kun nuijaa heilutetaan.

Kulmuni on alempaa maakuntasarjaa ja tarjoilee viinerit hallituksen kokouksissa, jos pääministeri Sanna Antti käskee.

Väitän että demarit voitti ja kepu otti loimeensa, ainakin vuoden päivät näin. Mitä sitten uusi demareiden puheenjohtaja tekee, riippuu tietenkin kokoomuksen ja keskustan uusista puheenjohtajista.

Andersson
Marin
Ohisalo
Kulmuni

Olisiko siinä uuden hallituksen nimi :rolleyes:
 
Se mihinkään poistu. Ottaa Paateron paikan hallituksessa, kun kepu alkoi pakittamaan ja pyytelemään anteeksi. Olisi hauska nähdä hallituksen kokouksiin, siirtää tuolinsa varmaan pöydän päähän Sannan viereen ja pitää ranteesta kiinni kun nuijaa heilutetaan.

Kulmuni on alempaa maakuntasarjaa ja tarjoilee viinerit hallituksen kokouksissa, jos pääministeri Sanna Antti käskee.

Väitän että demarit voitti ja kepu otti loimeensa, ainakin vuoden päivät näin. Mitä sitten uusi demareiden puheenjohtaja tekee, riippuu tietenkin kokoomuksen ja keskustan uusista puheenjohtajista.

Andersson
Marin
Ohisalo
Kulmuni

Olisiko siinä uuden hallituksen nimi :rolleyes:
Kävisikö MOKA?
 
Back
Top