Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Tarkoitatko itseäsi? Älä tyrkytä tapojasi muille!

Näin yleisesti itse en oikein pidä siitä että eri aloja aletaan arvotella sukupuolirooleilla, koska suomessa on vapaus sukupuolesta riippumatta valita alansa.
Tarkoitan hallitusta. Taitaa moni olla julistanut itsensä feministiksi.

Tehy tästä teki sukupuolikysymyksen, en minä. (Siinä lainauksessa)
Varmasti myös keväällä sukupuoli otetaan esille.
 
Tarkoitan hallitusta. Taitaa moni olla julistanut itsensä feministiksi.

Tehy tästä teki sukupuolikysymyksen, en minä. (Siinä lainauksessa)
Varmasti myös keväällä sukupuoli otetaan esille.
Ahaa, joo näin varmaankin on. Lienet oikeassa.
 
Ruotsissa menossa keissi, jolla on yhtäläisyyksiä Haaviston ketkuiluun.

Kaksi vuotta linnaa uhkaamassa.

Kun googlaa nimellä Anna Lindstedt niin huomaa, että asia on saanut varsin paljon kansainvälistä huomiota.

No niin sieltä ne terroristit nyt saadaan suomeen. "Kaikki leirillä oleskelijat" taitaa sisältää myös ne pari miestä, jotka oleilevat ISIS terroristien rehabilitation osiossa?
 
Olemme ylpeitä, että meillä on ulkoministeri, joka on tehnyt kaikkensa, jotta leirillä olevia suomalaislapsia voidaan auttaa, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari totesi.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo puolusti Haaviston toimintaa siinä, että al-Holin leirin suomalaislasten palauttamista on valmisteltu periaatteellisella tasolla.

– Sisäministeriön virkamiehillä on ollut viimeiset kaksi vuotta tiedossa, että on oltava olemassa suunnitelmat, jos suomalaislapsia aletaan palauttaa, Ohisalo sanoi.
Nyt on siis vain lapset... o_O :unsure:
 
Tarkoitan hallitusta. Taitaa moni olla julistanut itsensä feministiksi.

Tehy tästä teki sukupuolikysymyksen, en minä. (Siinä lainauksessa)
Varmasti myös keväällä sukupuoli otetaan esille.

Muuten kuntatalous on käsittääkseni Sipilän valtionosuusleikkauksien jälkeen velkakierteessä ja siellä puhutaan lähinnä työntekijöiden leikkauksista ja toimintojen lopettamisesta.

Toisaalta lähäreiden palkka on toimenkuvaan nähden niin huono, ettei alalle saada tarpeellista määrää työvoimaa nykytilanteessa. Palkkojen nosto lienee hyväkin idea, mutta lähinnä työvoimaresurssin haalimisen osalta. Toinen homma olisi sijaistamisen ja pätkätyörumban kieltäminen.

Kuntatalous on jo kuralla ja siihen taidetaan tarvita uudempi remontti tämän hallituskauden aikana.
 
Nyt on siis vain lapset... o_O :unsure:

Melkoista sumutusta. Sieltä tulee kyllä ne terroristiäiditkin, ja luultavasti elossa olevien jihadistien lapsia. Tällöin esim marokkolainen tai indonesialainen päänleikkaaja voi muuttaa suomeen perhesiteiden nojalla.
 
Oikeuskansleri tutkii ulkoministerin ja ulkoministeriön toimet al-Holin leiriläisten siirtoa koskevassa jupakassa

Eikö ole jäävi tutkimaan tätä?

No ei ole ketään muutakaan joka tutkisi. Onneksi sentään tutkivat, vaikka Pöysti on itsekin sössinyt isolla kädellä.
 
En tiedä olenko käsittänyt oikein vai väärin Marinin tavan ajatella, mutta uskon hänen toimivan niin, että poistaa ensin maksimaalisen määrän kanssaan eri mieltä olevista henkilöistä ja ajaa sen jälkeen tahtonsa läpi. liittyy lähes kaikkeen.
Minusta näyttää aivan samalta. Sannalle tärkeintä on päästä siihen tavoitteeseen jonka hän itse on asettanut, ei ehkä siihen mikä on yhdessä asetettu. Kyllä se toimii että raivataan esteet pois ja edetään tavoitteeseen. Hyvältä äijältä vaikuttaa noin johtamisen mielessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että meillä "suunta olisi sama", mutta voihan sitä tunnustusta antaa silti yhdestä johtamisen kyvystä.
.
 
Oikeuskansleri selvittää kolmea kokonaisuutta al-Holin leiriläisten tapauksessa.

Oikeuskansleri selvittää al-Hol-vyyhdessä kolmea asiaa, Yle uutiset kertoo. Ensimmäisessä selvitetään, onko ulkoministeriön sisäisissä tapahtumissa ja poliittisessa ohjauksessa toimittu oikein.

Toisessa kokonaisuudessa tutkitaan, menivätkö konsulipäällikkö Pasi Tuomisen mahdollista siirtoa koskevat asiat oikein hallinto- ja virkamiesoikeudellisesti.

Kolmannessa kokonaisuudessa oikeuskansleri selvittää al-Holin leirillä olevien suomalaisten siirron lainmukaisuutta.

Oikeuskansleri selvittää myös poliisille tehdyn tutkintapyynnön, joka on tehty Haavistosta.

Toisaalta lähäreiden palkka on toimenkuvaan nähden niin huono, ettei alalle saada tarpeellista määrää työvoimaa nykytilanteessa. Palkkojen nosto lienee hyväkin idea, mutta lähinnä työvoimaresurssin haalimisen osalta. Toinen homma olisi sijaistamisen ja pätkätyörumban kieltäminen.

Kun puhutaan Tehystä niin kyse on paljon muistakin kuin lähihoitajista.

Toki myös super ajaa samaa 2% extraa.

Kuntatyönantajat: Hoitajien palkkavaatimuksista tulisi miljardien lisälasku kunnille
KT:n mukaan vaatimukset niin sanotun yleisen linjan ylittävistä palkankorotuksista kymmeneksi vuodeksi sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstölle maksaisivat kunnille ja kuntayhtymille kahdeksan miljardia euroa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006225909.html

Screenshot_20191209-190416__02.jpg

Varmasti haetaan pääministeristä apuja.
Kääntyykö takki?

Screenshot_20191209-191002__01.jpg
 
Haavisto kommentoi kohua tuoreeltaan viime maanantaina.

Hän sanoi Tuomisen siirron liittyneen normaaliin tehtäväkiertoon. Myöhemmin hän pyysi Ylellä anteeksi tapahtunutta.

– Väite ei pidä paikkansa. Olen kuitenkin tehnyt sen virheen, että EU:n puheenjohtajuuskauden aikana minulla on ollut liian vähän aikaa henkilökunnan kanssa, Haavisto sanoi.

Puustisen mukaan päätös syrjäyttämisestä johtui al-Holia koskevasta kiistasta.

Muuten kuntatalous on käsittääkseni Sipilän valtionosuusleikkauksien jälkeen velkakierteessä ja siellä puhutaan lähinnä työntekijöiden leikkauksista ja toimintojen lopettamisesta.

Toisaalta lähäreiden palkka on toimenkuvaan nähden niin huono, ettei alalle saada tarpeellista määrää työvoimaa nykytilanteessa. Palkkojen nosto lienee hyväkin idea, mutta lähinnä työvoimaresurssin haalimisen osalta. Toinen homma olisi sijaistamisen ja pätkätyörumban kieltäminen.

Kuntatalous on jo kuralla ja siihen taidetaan tarvita uudempi remontti tämän hallituskauden aikana.
Ns. pätkätyörumba on ollut kiellettyä jo ajat sitten, kielto ei toimi koska isoja toimioita vastaan Tehy on voimaton. Eikä moni uskalla alkaa taistelemaan isoa työnantajaa vastaan, jos se on koko maakunnan ainoa työnantaja koko maakunnassa omalla erikoisalalla.
 
Kyllä taitaa olla niin että nykypolitiikassa enää ajokoiran virkoja jäljellä miehille.Jos puolueiden virallisia puheenjohtajia on nimien perusteella uskominen. En ole Marinin puheita kuullut mutta eipä tässä voi kun toivoa parasta ja pelätä aina pahinta. Missäspäin se Karjalan mänty sijaitsi josta Honkajoki runoili tuntemattomassa.
 
Tuossa on se, mitä tämän hallituksen jäljiltä siitä tulee olemaan jäljellä.

KUORIKATE 50L BIOLAN
 
Olen hieman erimieltä ainakin kepun osalta.. Maatilat suurenee/keskittyy ja sen myötä myös perinteiset kepun kannattajat ovat vähenemässä maaseudulta. Jopa ne kaikkein uskollisimmat, sukupolvesta toiseen kepua äänestäneet (pohjois)pohjanmaan uskovaiset (lestadiolaiset + muut) ovat siirtymässä persujen kannattajiksi. (sinällään ymmärrettävää - eihän hekään ymmärrä miksi Suomessa pitäisi paijata ja elättää islaminuskoisia sukupolvesta toiseen, veronmaksajien varoilla). Varsinkin kun juuri nämä kyseiset maahantulijat ovat Oulun seuduilla intoutuneet kunnostautumaan kaikenlaisten rikosten tekijöinä..
Muissa maamme suuremmissa kaupungeissa tämä sama ongelma on tuttu jo entuudestaan.

Persut alkavat olla jo ns. "salonkikelpoinen" puolue aikaisemmin kepua äänestäneille. Toki myös kokoomus ja kristilliset saavat osansa aiemmin kepua äänestäneiltä.

Marinin johdolla yhä pidemmälle vasemmistoon suuntautuvat demarit saavat ehkä uusia äänestäjiä vasemmistoliiton ja vihreiden suunnalta. Kokonaisuudessaan vihersosialistien kannatus tulee tuskin nousemaan. Kenties vihreät joutuvat profiloitumaan aikaisempaa enemmän erilaisten sateenkaarien ja muiden vähemmistöjen (=yhteiskunnan elätteinä olevien mamujen jne.) edustajaksi - tällaista ideologista suuntausta on ollut ohisalon toimesta esillä. Lisäksi nykyinen asetelma saattaa jossain määrin viivyttää myös ruotsalaismallisen poliittisen feminismin nousua puolueeksi.

Eli, kokonaisuudessaan uskoisin kepun kannatuksen putoavan pysyvästi alle 10 %:iin tulevina vuosina, toivottavasti jo seuraavissa gallupeissa. Demarit saattavat pysyä jossain vajaan 15%:n tuntumassa jos saavat apua kannatukseensa vihreiltä ja erityisesti vasemmistoliitolta. Kokonaisuudessaan ns. vihervasemmisto on meillä keskittymässä niin ideologisesti kuin kannattajakunnaltaan. Täytyy toivoa että tämän kokonaisuuden poliittinen kannatus laskee ja jää yhteensä alle 30 %:iin.. Eihän se paljon sitä suurempi ollut viime vaaleissakaan (saivat yhteensä vain 76 kansanedustajaa). Edellisessä eduskunnassa tällä porukalla oli muistaakseni 66 (siis "yhdistyneiden" vihersossujen) edustajaa.

Ikävää tässä on tietysti se että mitä pienemmäksi kepun galluppi-kannatus jää, sitä tiukemmin he tarrautuvat sosialistihallitukseen. Kepulla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta vasemmistopuolueena. En usko että kannattajakunta siihen taipuisi. Jo, nyt tapahtunut omien (perus)äänestäjien pettäminen näkyy äärimmäisen selkeällä tavalla kannatusluvuissa.

Kulmunin johdolla kepulaiset takertuvat ministerin paikkoihinsa kuin viimeiseen kuoleman kouristukseen. Aivan samalla tavalla kuin viimekaudella Soini ja sininen puolue....ja lopputulos on tiedossa.

Kepu voi syntyä uudestaan. Demarien kohalla tarve on kuin kristinuskolla. Molemmat tekivät onnistuessaan itsestään tarpeettoman.
 
Back
Top