Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Vihreät kiristäisi haittaveroja ja ehdottaa ”hiiliosinkoa”

JOEL KONTIAINEN | 23.02.2020 | 12:36- päivitetty 23.02.2020 | 12:38

Puolueen mukaan paikallisesti voitaisiin sopia alueen elinvoimaa tukevista siirtymäratkaisuista.

Vihreiden mielestä markkinalähtöiset ratkaisut ja yksittäisten kuluttajien valinnat eivät riitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaan puolue haluaa vauhdittaa muutosta aktivoimalla julkista hallintoa ja lisäämällä markkinoiden sääntelyä.

Asia käy ilmi puoleen sunnuntaina julkaisemasta reilun muutoksen ohjelmasta.

– Tällä hetkellä on liian halpaa käyttää neitseellisiä raaka-aineita ja tuhlata energiaa. On kannattavampaa ylikuluttaa kuin korjata ja kierrättää.

Ympäristöhaittoja ei ole hinnoiteltu oikein. Yritykset eivät saa kilpailuetua vastuullisuudesta vaan vastuuttomuudesta, vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela toteaa puolueen tiedotteessa.
– Reilua olisi, että päästöjen ja ympäristöhaittojen aiheuttaja maksaa aiheuttamastaan haitasta esimerkiksi päästökaupan tai ympäristöverojen kautta, Suomela jatkaa.

Haittaverojen korotusta puolue kompensoisi alentamalla työn verotusta sekä ottamalla käyttöön uudenlaisen, kansalaisille maksettavan hiiliosingon.
– Päästö- ja ympäristöverojen korotuksista johtuvaa kustannusten nousua on tärkeä kompensoida etenkin pienituloisille työn verotusta alentamalla ja tulonsiirroilla, jottei yhdenkään ihmisen tilanne käy kestämättömäksi.
Yksi tapa kompensoida päästöverojen korotuksia on hiiliosinko, jolla verotuotot jaetaan takaisin ihmisille kuukausittaisina tasasummina. Näin pienituloisten asema ei vaikeudu, Suomela sanoo
Reilun muutoksen ohjelmassa vihreät esittää muun muassa talouteen, sosiaaliturvaan ja koulutukseen liittyviä toimia.

Puolue ehdottaa esimerkiksi paikallisia reilun siirtymän sopimuksia, joilla työntekijät, valtio, työnantajat ja kunnat voisivat sopia siirtymäratkaisuista, joilla tuetaan uudelleenkoulutusta, työllistymistä ja alueiden elinvoimaa.
– Jatkuva oppiminen luo turvaa murrokseen, kun alanvaihto ja osaamisen päivittäminen on tehty helpoksi jokaiselle suomalaiselle.

Sosiaaliturvan pitää mahdollistaa jatkuva ja omaehtoinen oppiminen. Työn ja opiskelun yhdistämisen pitää olla helppoa ja toisen asteen koulutuksesta tehtävä maksutonta, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo summaa.

Hiiliosinko jaetaan tietysti kelan rahoilla eläville vihreän aatteen kannattajille, mediaanituloa yli saavien turha haaveillakaan
 
Uutisoinnin kehitys:
orpolapsia
alaikäisiä
175 turvapaikanhakijaa

Todennäköisesti tulossa on siis tuhatkunta 19-42 -vuotiasta alaikäistä turhapaikanhakijaa joiden motiivien, iän, vankilatatuointien alkuperän, väärennettyjen tarinoiden ja henkilötietojen sekä somekuvastosta paljastuvien sotarikosten hämmästely on rasismi-fasismi-basismi-natsismia.
 
Sekin tietysti, toisaalta ideologia on niin vahva että sitä pitää päästä ajamaan vielä tulevaisuudessakin.

Ideologia?

Opportunistinen vallan- ja etenkin tulkinta- ja määrittelyvallan himo ennemminkin?

Mä uskon näiden rahan- ja vallanhimoisten köyhyystutkijoiden, rasististen, valikoivaa segregaatiota kannattavien rasisminvastustajien, seksuaalisesti vinksahtaneiden seksuaalisuustutkijoiden ja pyöröovisukupuolta edustavien sukupuolitutkimuksen uran (jos toisenkin) uurtajien ideologisuuteen vasta sitten kun epäterveen narsismin mahdollisuus on poissuljettu.

"Treidaa sä Miika ölkkää sillä välin kun mä koitan estää autoilun!" Ei kuulosta kovin ideologiselta."
 
Hiilidioksidipäästöjä pitää vähentää nyt. Turpeen energiakäyttö voidaan korvata siirtymällä puhtaampiin energialähteisiin. Toki kepu hidastaa tätä kehitystä, ja sen takia on suurempi paine vähentää esimerkiksi autoilun aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.


Suomen CO2-päästöt ovat promille maailman päästöistä. Suomen autoilun päästöt ovat 10% promillesta. Turpeen päästöt 14% promillesta.
Yksi terästehdas pukkaa 6% promillesta.

Yksi puolalainen hiilivoimala, joka polttaa ruskohiiltä 40% huonolla hyötysuhteella päästää yksin 2/3 koko Suomen päästöjä vastaavan CO2 määrän. Kun siihen lyödään Saksan suurin hiilivoimala, niin kahden EU voimalan päästöt ovat lähes Suomen päästöt. Puolan voimala aiotaan pitää tuotannossa 2050-luvulle, ellei pidempään.

Saksa pukkaa 2% maailman CO2 päästöistä. EU 10%.

Kiina pelkästään kasvattaa päästöjään noin Suomen vuoden päästöjen verran kuukaudessa. Suomen 12 vuoden päästöjen verran vuodessa.

Kiina aikoo rakentaa 300 gigavattia lisää hiilivoimaa vuoteen 2030. Se on enemmän, kuin koko USA:n hiilivoima 259 gigawattia, lisää nykyiseen Kiinan 1000 gigawatin hiilivoimaan.

Maailman väkiluku kasvaa 6,7 miljoonaa ihmistä lisää joka kuukausi. Suomen väestön kolmessa viikossa. 90 miljoonaa, Saksan väkiluvun vuodessa. Kaikki uusia kuluttajia. Vaikka kulutus per naama olisi pientä kumuloituva vaikutus on valtava.

On aivan yhden v#tun sama, mitä Suomi tai EU tekee. "Ohisalo haluaa maankäyttösektorin ilmastonieluista tiukemman kirjauksen". Tämä on dadaa, joka ei vaikuta mitään mihinkään muuhun, kuin suomalaisten hyvin tai pahoinvointiin.

Vaikutus on +-0 lopetettiin Suomessa autoilu, turpeenpoltto tai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Suomen CO2-päästöt ovat promille maailman päästöistä. Suomen autoilun päästöt ovat 10% promillesta. Turpeen päästöt 14% promillesta.
Tälläinen ajattelu ei ole järkevää. Aivan samoin vaikkapa Kiinan päästöt voitaisiin jakaa pieniin osiin, ja todeta, että heidän ei kannata tehdä mitään, koska se ei vaikuta kokonaisuuteen mitenkään.

Suomen tulee tehdä oma osuutensa. Kysymys on se, että halutaanko se tehdä järkevästi vai typerästi (hirttäytymällä turpeeseen yrittäen hidastaa turpeen vääjäämätöntä poistumaa).

Jotkut foorumilaiset taitavat olla sitä mieltä, että päästövähennykset tulee tehdä mahdollisimman kalliilla tavalla? Melko erikoinen näkemys.

Hallitus on kyllä ilmoittanut puolittavansa turpeen polton vuoteen 2030 mennessä, joten suunta on oikea.

"Yksi tärkeimmistä ilmassa olevista asioista on turpeen verotus, sanoo Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Ollikainen oli mukana työryhmässä, joka laati valtiovarainministeriölle selvityksen energiaverotuksen kehittämisestä.

– Meidän näkemys on, että kivihiilen ja turpeen käytön vähentäminen ovat edullisimmat tavat vähentää Suomen kokonaispäästöjä, hän sanoo.

...

Valtio tukee turvetta silti runsaalla verotuella. Turpeella ei ole lainkaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa toisin kuin kivihiilellä, bensalla ja dieselillä.

Verotus on tällä hetkellä jopa kymmenen kertaa alhaisempaa kuin fossiilisten polttoaineiden verotus."


 
Mutta mies on ollut oikein rrrajavarrtiolaitoksen upseerri. Kyllä meidän maanpuollustajien pitää suhtautua sellaiseen kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella ja kunnioituksella.
Kunpa hän siunaisi keskustelupalstaamme edes yhdellä peenis-selfiellä.
 
Demokraatti: Oikeuskanslerille tehty kaksi kantelua Maria Ohisalosta
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo pitää tiedotustilaisuutta vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 22. helmikuuta 2020.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo pitää tiedotustilaisuutta vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 22. helmikuuta 2020.

Kuva: Mikko Stig
Jaa
Julkaistu: 21:58

Kantelut koskevat muun muassa Ohisalon lausuntoa siitä, että ministeri Pekka Haavistolla on hänen luottamuksensa.

Demokraatti kertoo, että oikeuskanslerille on tehty kaksi kantelua vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon lausunnosta, jonka mukaan ulkoministeri Pekka Haavistolla (vihr) on hänen luottamuksensa.


Demokraatin mukaan kantelut Ohisalon lausunnosta ovat yksityishenkilöiden tekemiä. Lehden mukaan toinen kanteluista koskee muun muassa sitä, onko ministeri Ohisalo yrittänyt vaikuttaa meneillään olevaan esitutkintaan puhumalla luottamuksesta ulkoministerille.


Ulkoministeri Pekka Haavisto joutuu perustuslakivaliokunnan päätöksellä valtakunnansyyttäjän ja poliisin syyniin eli esitutkintaan.


Kyse on siitä, kohteliko Haavisto ministeriönsä konsulipäällikköä Pasi Tuomista epäasiallisesti, kun tämä kieltäytyi noudattamasta ministerin lainvastaiseksi kokemaansa käskytystä al-Holin pakolaisleirin kotiuttamisjärjestelyistä.


Ohisalo ilmaisi luottamuksensa selväsanaisesti 19. helmikuuta.


– Kyse on siitä, että vankileirin kaltaisissa olosuhteissa on suomalaisia lapsia. Niitä lapsia on pitänyt auttaa, ja Haavisto on toiminut tässä asiassa, Ohisalo sanoi tuolloin.

 
Mutta mies on ollut oikein rrrajavarrtiolaitoksen upseerri. Kyllä meidän maanpuollustajien pitää suhtautua sellaiseen kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella ja kunnioituksella.

Onneksi ei ole ilo tuntea henk.koht. vaikka RVL:n Kaakkois-Suomen upseeristoa työn puolesta jonkin verran tunnenkin.
 
Back
Top