Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Vihervassareiden pitäisi ymmärtää paljonkin kaikenlaista, mutta minä vaan ihmettelen että mistä löytyy persujen lisäksi puolue joka ajattelee ensin Suomen ja vasta sitten EU:n etua. Ei tule ihan heti mieleen yhtäkään, ei vasemmalta eikä oikealta.

Se on ollut ihan alusta saakka niin että ensin EU ja sitten Suomi. Avainpoliitikot nuolevat aina ja poikkeuksetta Brysselin (ja saksalaisten) hanuria, kun sieltä satelee hyviä (eläke)virkoja tai ainakin sellaisia lupaillaan, aina kun on tehtävä vaikeita päätöksiä...sellaisia missä Suomi maksaa viulut ja muut soittimet.

Säälittävää touhua ja ennemmin tai myöhemmin seurauksena on konkurssi. Kuka auttaa Suomea silloin? Ei ainakaan Kreikka, Italia tai Espanja...ja en kyllä kovin paljon laskisi Ranskan ja Saksankaan varaan.

Venäjä auttaa ja mielellään auttaakin, mutta sillä(kin) on hintansa :coffee:
 
Kyllä AY liikkeellä on oma tehtävänsä yhteiskunnan työmarkkinoiden vakauttajana. Itse ainakin pidän tärkeänä sitä, että emme siirry yhdysvaltojen malliin tuossa asiassa. Marinin hallituksen isoja ongelmia on mielestäni, että se keskittyy maailman parantamiseen tässä ajassa sen sijaan, että se pohtisi asiaa pitkällä tähtäimellä. Nyt pitäisi saada kyky auttaa kuntoon myös tulevaisuudessa. Jos suomalaiset yritykset kaatuvat ja veronmaksaja romahtavat taakkansa alle niin seuraus on, että meillä ei ole varaa auttaa sen enempää itseämme kuin muitakaan. Tilanne on siis maailmanparantamisenkin kannata huono. Tuo pitäisi tuossa viheravasemmistolaisessa hallituksessa tajuta. Suomen ja suomalaisten on voitava hyvin ja talouden on oltava kunnossa jotta syntyy pääomaa jolla pitää hyvinvointiyhteiskunta hengissä ja rahaa voi olla mahdollista jakaa myös ulkomaille.

Hommaa ei auta yhtään, että annetaan EU:n elvytysrahastolle 2 euroa ja saadaan korvamerkittyä rahaa 1 euro takaisin. Samalla tuetaan talouksia jotka käytännössä ovat meille kilpailijoita. Suomi käy loppujen lopuksi aika vähän sellaista kauppaa etelä-euroopan kanssa, että oikeasti hyötyisimme tuollaisesta tukien jakamisesta.

AY- liikkeen politiikka on tunkkaista kiinnipitämistä menneisyydestä. Edelleen hokema ”pidetään kiinni saavutetuista eduista” on lähinnä AY- liikkeen ajamaa, realismista irti olevaa politiikkaa. Metsäteollisuuden irtiotto työoehtosopimuksesta ja tuosta vanhasta jargonista on mielestäni hyvä alku.

Eduskuntavaaleissa kaikki puolueet menevät sen taakse, että puolueella on mielipide, mutta eivät ota vastuuta oikeastaan mistään työmarkkinapolittiikkaan liittyvistä kysymyksistä ennen vaaleja, ja selitys on aina sama: asia ratkotaan työmarkkinajärjestöjen kanssa vaalien jälkeen.

EU:n elvytysrahastosta Suomi sai sen, mitä Suomi neuvotteli. Ministeri Kulmuni neuvotteli tukea syrjäseuduille. Siihen se sitten jäi. Elvytysyrahasto -neuvotteluihin ei Suomesta vaikutettu vaan alettiin kauhistella neuvottelutulosta sen jälkeen, kun tulos oli jo julkaistu. Kuten EU- edustaja Heinäluoma itse asian totesi. EU- edustajia on kaikista puolueista. Ovat kuin kusi sukassa ja kukaan ei tohdi kirjoittaa blogissaan, miten hienosti teki duunia Suomen edun puolesta noissa neuvotteluissa.

Simpauttaja
 
Vihervassareiden pitäisi ymmärtää paljonkin kaikenlaista, mutta minä vaan ihmettelen että mistä löytyy persujen lisäksi puolue joka ajattelee ensin Suomen ja vasta sitten EU:n etua. Ei tule ihan heti mieleen yhtäkään, ei vasemmalta eikä oikealta.

Se on ollut ihan alusta saakka niin että ensin EU ja sitten Suomi. Avainpoliitikot nuolevat aina ja poikkeuksetta Brysselin (ja saksalaisten) hanuria, kun sieltä satelee hyviä (eläke)virkoja tai ainakin sellaisia lupaillaan, aina kun on tehtävä vaikeita päätöksiä...sellaisia missä Suomi maksaa viulut ja muut soittimet.

Säälittävää touhua ja ennemmin tai myöhemmin seurauksena on konkurssi. Kuka auttaa Suomea silloin? Ei ainakaan Kreikka, Italia tai Espanja...ja en kyllä kovin paljon laskisi Ranskan ja Saksankaan varaan.

Venäjä auttaa ja mielellään auttaakin, mutta sillä(kin) on hintansa :coffee:

Ranska rakastaa kytkykauppoja. Noissa EU- elvytyspakettineuvotteluissa, Suomi olisi voinut käyttää myös sitä korttia, että jos Ranska hyväksyy parin miljardin lisän suoraa tukea Suomelle, Suomi ostaa hävittäjät Ranskasta. Edelleenkin EU- elvytyspaketissa on varattuna rahaa 8 miljardia puolustusteknologian kehittämiseen pienissä ja keskisuurissa eurooppalaisissa yrityksissä. Tuota rahaa ei ole käsittääkseni vielä korvamerkitty. Missään kohtaa Suomen lehdistökeskustelua, en ole nähnyt kysymystä hallitukselle, liittyykö osa tuosta 8 miljarista Eurosta mahdollisesti Suomen hävittäjähankintoihin tai miten tuosta paketista Suomi voi hyötyä. Laivasto, ohjukset, yms.

Näin se politiikka Euroopassa toimii.

Simpauttaja
 
Meillä oli kauan sitten naispuolinen esimies jonka käytös oli aitoa työelämän sosiopatiaa. Uusille työntekijöille hän esitti listan,että siinä on hyvät ja pahat. kannattaa valita puolesi. Ylempää oli tullut käsky jakaa porukka kahtia ja hän sitten jakoi toiseen tiimiin pahat. Siitä tuli vähän isompi kuin hyvien porukasta. Hänen hyviin jäi ”hovineidot” joista kaksi oikein kulki sillä nimellä. He seurasivat, hieroivat hartioita. Kantoivat kahvit hänen pöydälleen neljän metrin matkan. Kun olimme tiimin kanssa palaverissa hän tuli perässä ja jäi oven taakse salakuuntelemaan. Kaiken hän otti henkilökohtaisena loukkauksena.Kaikki palaute oli henkilökohtaista ja kosto sen mukaista. Kaikki mitkä oli vain mahdollista salata meiltä hän salasi. Oli kuin kaksi eri firmaa. Ylimälle johdolle kävi moni yksinään puhuessa mutta he eivät uskoneet. Vähän ärtyivätkin. Lopulta tilanne ratkesi sillä että kaikki irtisanoimme itsemme kerralla. Silloin johto vasta heräsi ja alkoi uskomaan näitä yksittäisiä lukuisia juttuja mitä lähi-esimies oli touhunnut ja joista moni oli käynyt työterveydessäkin kertomassa. Sieltä sain itsekin tukea näkemykselle että vaikka ei psykiatreja olla niin käytös on oppikirjaesimerkki narsistista. Hän sai lähteä ja irtisanomiset peruttiin.

Tästä hyvin raskaasta ajasta tulee dejavu tuota Sanna Marinia katsellessa. En väitä Marinia narsistiksi. Hän voi olla myös aivan helkutin nuori ja kokematon.
Ensimmäisen kerran tuli dejavu kun selvisi että Lindtman haastaa Marinin puheenjohtajavaaleissa. Marinin olemus hänen saapuessa eduskunnan saliin oli täysin tuota meidän esimiestä. Kätteli Lindmania kun oli pakko tuijottaen johonkin muualle.. Oli loukkaantuneen oloinen ja kaikista kieli ”ettäs kehtaat” asenne.
Sitten lehtien otsikot ”Ottaako Marin välikysymykset henkilökohtaisena loukkauksena?” Kyllä ottaa ja rankasti.
Sitten tämä Mika Lintilän ”en tiedä” Tässä ministeri ei halua vihjata että hän on hölmö,tietämätön tai epäpätevä. Hän vihjaa hyvin selkeästi millaisen ”esimiehen” alla työskentelee. Hallituksen työskentelytavoista tulee pikkuisia tiedon murusia ja niistä muodostuu mielikuva miten hommat hoidetaan. Salailu,asioiden pimittäminen ja omassa pienessä hännystelijöiden ryhmässä toiminen on juuri samaa kun koimme töissä narsistin alaisuudessa. Onneksi Marin ehkä tuosta poistuu demokratian myötä mutta ei nyt presidenttiä viitsisi sellaisesta tehdä.

Toisen epäonni on toisen onni :sneaky:

Harmi vain, että väkijoukko ei ole tiivis, siellä käytetään maskeja, eikä ravintolakaan ilmeisesti ollut vielä auki. Ja vaikka olisi, kuinka moni istuisi lounastamassa terassilla lokakuussa? Mutta näin nämä asiat koetaan kun jotkut niin koetuttavat.

(Väitetään, että vieressä olleella kokoomuksen vaaliteltalla oli vähemmän maskeja. Kylläkin myös merkittävästi vähemmän ihmisiä. )
 
Vähän hämmentyneeksi tässä tulee tätä viime aikaista mediavirtaa seuraamalla. Tai siis niin; kyllähän tuo kyky olla tahallaan tajuamatta asioista niiden oleellisia piirteitä on ollut tiedossa. Samoin kuin maalitolppien siirtely ja olkiukkojen pieksentä.

Mutta että: Yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämisen yhden tehokkaimman tiedossa olleen metodin dissaaminen ja kansalle valehtelu siksi että oppositio ehdotti asiaa ensin? Aivan niinkuin oppositio olisi sitten "voittanut" yhtään mitään jos maskisuositus olisi annettu? Ja joo: "Ei maskeja ollut kaikille." Mmm. Sen vuoksi olikin järkevää olla ottamatta aerosolina leviävää virusta ilmasta pois niiden saatavilla olleiden maskien vaikutuksen verran? Ennemmin potentiaalisesti tapatetaan kansalaisia kuin todetaan oppositiolle "Perkele, tuohan on ihan järkeenkäypä idea. Näin toimii vastuullinen hallinto eli ei ammuta viestintuojaa ja samalla puolellahan tässä tätä viruksenpaskiaista vastaa tappelussa ollaan."

Kaikki hallinnon arvostelu katsotaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Kansallinen informaatiopuulaakin toimittajakaverit valjastetaan puolustamaan olkiukon mätkinnällä pääministeriä ja pääministeri rientää tukka putkella, Kalevalakorut kilisten kertomaan että "näin on". Tajuamatta alkuunkaan miltä se näyttää. Samoin on poliittisen poliisin kannanottojen kanssa. Täydellinen kykenemättömyys nähdä ravintolan tyhjän terassin/sen ulkopuolella vellovan solisalirattilauma-kuvan symboliikan taakse tuohon päälle. Ja mitä näitä muita nyt tässä on ollutkaan.

Naurismaan aidan otsakin näkee tämän faktat kieltävän kirkuvan inttämisen läpi. On aika pelottavaa huomata että oikeassahan tässä ollaan oltu. Vaikka en yleensä pidä kyökkidiagnooseista niin täytyy vähän kalpeana todeta, että "nuo" alkavat olla psykoosiensa tasossa jo puheen ulottumattomissa.
 
Okei, millä tavalla hallitus dissasi maskeja? Tarkka lainaus, kiitoksia.

Ja kuinka väärin hallitus toimi? Mitkä olivat ne katastrofaaliset seuraukset, jotka suomalaisille kesällä realisoituivat hallituksen toiminnan seurauksena?

Maalitolppien siirtelystä ja olkiukkojen pieksennästä olen kyllä tismalleen samaa mieltä.
 
AY- liikkeen politiikka on tunkkaista kiinnipitämistä menneisyydestä. Edelleen hokema ”pidetään kiinni saavutetuista eduista” on lähinnä AY- liikkeen ajamaa, realismista irti olevaa politiikkaa. Metsäteollisuuden irtiotto työoehtosopimuksesta ja tuosta vanhasta jargonista on mielestäni hyvä alku.

Eduskuntavaaleissa kaikki puolueet menevät sen taakse, että puolueella on mielipide, mutta eivät ota vastuuta oikeastaan mistään työmarkkinapolittiikkaan liittyvistä kysymyksistä ennen vaaleja, ja selitys on aina sama: asia ratkotaan työmarkkinajärjestöjen kanssa vaalien jälkeen.

EU:n elvytysrahastosta Suomi sai sen, mitä Suomi neuvotteli. Ministeri Kulmuni neuvotteli tukea syrjäseuduille. Siihen se sitten jäi. Elvytysyrahasto -neuvotteluihin ei Suomesta vaikutettu vaan alettiin kauhistella neuvottelutulosta sen jälkeen, kun tulos oli jo julkaistu. Kuten EU- edustaja Heinäluoma itse asian totesi. EU- edustajia on kaikista puolueista. Ovat kuin kusi sukassa ja kukaan ei tohdi kirjoittaa blogissaan, miten hienosti teki duunia Suomen edun puolesta noissa neuvotteluissa.

Simpauttaja
Ts
Esimerkkejä suurista heikennyksistä?
No kannattaa vaikka lukea tämän linkin takana oleva juttu: https://yle.fi/uutiset/3-8733076
 
Harmi vain, että väkijoukko ei ole tiivis, siellä käytetään maskeja, eikä ravintolakaan ilmeisesti ollut vielä auki. Ja vaikka olisi, kuinka moni istuisi lounastamassa terassilla lokakuussa? Mutta näin nämä asiat koetaan kun jotkut niin koetuttavat.
Luetun ymmärtämiseni ei havainnut tällaista asiaa, missä oltaisiin napistu tyhjästä terassista tai olisiko oleellista ollut edes se, onko ravintola juuri sillä hetkellä auki, koska kirjoitetun mukainen asia koskettaa joka ikistä päivää ja tuntia tällä hetkellä. Kokkareiden tekemiset taas eivät poista ko. ravintolan huolenaiheita.
 
Okei, millä tavalla hallitus dissasi maskeja? Tarkka lainaus, kiitoksia.

Maalitolppien siirtelystä ja olkiukkojen pieksennästä olen kyllä tismalleen samaa mieltä.

Tuosta nyt vaikka alkuun. Nuo puulaakit ovat osoittaneet poliittisien virkanimitysten seurauksena olevansa aika tarkasti tämän hetkisen Valtioneuvoston peukalon alla ts tilaustyöhän jo maskiraportin osalta tuli ilmeiseksi.
 
Harmi vain, että väkijoukko ei ole tiivis, siellä käytetään maskeja, eikä ravintolakaan ilmeisesti ollut vielä auki. Ja vaikka olisi, kuinka moni istuisi lounastamassa terassilla lokakuussa? Mutta näin nämä asiat koetaan kun jotkut niin koetuttavat.

(Väitetään, että vieressä olleella kokoomuksen vaaliteltalla oli vähemmän maskeja. Kylläkin myös merkittävästi vähemmän ihmisiä. )

Pointti ei ollut siinä terassissa. Se oli vain symboli sille että demarit kokoontuvat ja ravintolat kituvat rajoitusten kourissa.

Kokoomuksen olisi kyllä voinut jutussa mainita, vaikka nehän ovat oppositiossa. Kokoomus on siinä mielessä mielenkiintoinen puolue, että painopisteet olisivat näissä rajoituksissa melko varmasti joiltakin osin erilaisia kun demareilla ja kumppaneilla. Nykyiset rajoitukset iskevät kipeimmin suuriin yrityksiin ja varsinkin yökerhoihin.

Terasseista tuli mieleen että yhdeltä terassilta olen ohi kävelessäni bongannut jopa eräänlaisen kamiinan keskellä terassia, mikä on sinänsä ihan hauska idea mutta hyödyt jäävät aika pieniksi, jos kaikki ihmiset kerääntyvät sen kamiinan ympärille :LOL:
 
Tästä hyvin raskaasta ajasta tulee dejavu tuota Sanna Marinia katsellessa. En väitä Marinia narsistiksi. Hän voi olla myös aivan helkutin nuori ja kokematon.
Ensimmäisen kerran tuli dejavu kun selvisi että Lindtman haastaa Marinin puheenjohtajavaaleissa. Marinin olemus hänen saapuessa eduskunnan saliin oli täysin tuota meidän esimiestä. Kätteli Lindmania kun oli pakko tuijottaen johonkin muualle.. Oli loukkaantuneen oloinen ja kaikista kieli ”ettäs kehtaat” asenne.
Sitten lehtien otsikot ”Ottaako Marin välikysymykset henkilökohtaisena loukkauksena?” Kyllä ottaa ja rankasti.
Sitten tämä Mika Lintilän ”en tiedä” Tässä ministeri ei halua vihjata että hän on hölmö,tietämätön tai epäpätevä. Hän vihjaa hyvin selkeästi millaisen ”esimiehen” alla työskentelee. Hallituksen työskentelytavoista tulee pikkuisia tiedon murusia ja niistä muodostuu mielikuva miten hommat hoidetaan. Salailu,asioiden pimittäminen ja omassa pienessä hännystelijöiden ryhmässä toiminen on juuri samaa kun koimme töissä narsistin alaisuudessa. Onneksi Marin ehkä tuosta poistuu demokratian myötä mutta ei nyt presidenttiä viitsisi sellaisesta tehdä.
Marin ei ole presidenttiainesta. SDP:n ehdokas pitäisi olla Eero Heinäluoma.
 
Tuosta nyt vaikka alkuun. Nuo puulaakit ovat osoittaneet poliittisien virkanimitysten seurauksena olevansa aika tarkasti tämän hetkisen Valtioneuvoston peukalon alla ts tilaustyöhän jo maskiraportin osalta tuli ilmeiseksi.
Eli ilmeisesti tämä osio on, mitä tarkoitat? Kerrotko, mikä siinä on ongelma?

"Kankainen kasvomaski voi pahimmillaan lisätä tartuntariskiä​

Terveydenhuollossa tarvittavien, kriteerit täyttävien hengityssuojainten valmistus, myynti ja maahantuonti ovat tarkoin säädeltyjä.
Ministeriön ja THL:n mukaan laajamittainen itsetehtyjen kankaisten suojaimien tai maskien käyttö julkisilla paikoilla voi pahimmillaan johtaa vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen.
Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu hengitysteihin.
Väärä kangasvalinta voi lisätä hengitysvastusta, jolloin hiilidioksidipitoisuus voi lisääntyä haitallisiin mittoihin. Myös riski sydäntapahtumiin tai astmakohtauksiin voi kasvaa.
Olennaista on muistaa, että kasvomaski ei suojaa maskin käyttäjää koronavirukselta. Maskin käyttö voi sen sijaan suojata muita, koska se voi vähentää yskimisen ja aivastelun aiheuttamaa pisaroiden leviämistä.
Hoitohenkilöstön, esimerkiksi hoivan ja kotihoidon työntekijöiden, kangasmaskien käyttö on kuitenkin olennaisen tärkeää hoidettavien suojaamiseksi. Henkilökunta saa koulutusta ja ohjeistusta niiden oikeaan käyttöön. Työnantaja on vastuussa henkilökunnan opastamisesta ja sopivien maskien hankinnasta."

Lisäksi jostakin syystä leikkasit toisen kysymykseni pois, tässä se uudelleen: "Mitkä olivat ne katastrofaaliset seuraukset, jotka suomalaisille kesällä realisoituivat hallituksen toiminnan seurauksena?"
 
seuraukset, jotka suomalaisille kesällä realisoituivat hallituksen toiminnan seurauksena?"
Ammattini puolesta opetan kyllä ihmisiä välillä lukemaan, joo.

Missä vaiheessa olen väittänyt mitään katastrofaalisista seurauksista? Ei minun mielestäni tarvitse alkaa puolustautumaan sinällään ansiokkaalta variksenpelättiarmeijan linjaa vastaan rynnistykseltäsi.

Kaikki tämä soopailu on loppujen lopuksi johdettavissa siihen hetkeen kun Marin & kumppanit helmikuussa ilmoittivat Suomen olevan hyvin varautunut. Kansantuotteen iskeytyessä tuulettimeen politrukeilta ei enää löytynytkään peruutusvaihteita ja alkoi tämä vieläkin jatkuva, uhriutuva retoriikan miinakentällä steppailu.
Edit: Sohlaan näitä puhelimella, koitin kopypasteta jotain ja tuiksi meni. En ole pahansuopuuttani saksinut tuota lainausta.
 
Mulla on emäntä tehnyt hoitoalojen töitä ja nyt keväällä kun maskipakot ko. tehtävissä tuli niin monella on ollut ongelmia maskien pidempiaikaisessa käytössä. Niistä irtoaa kuuleman mukaan jotain kuitua joka ärsyttää keuhkoja. En itse oikein näe, että maskit olisivat mikään pitkäaikainen ratkaisu ja ne todellakin tuntuvat luovan sellaista vähän riskialtista turvallisuuden tunnetta. Ihmiset ajattelevat, että kun on maski naamalla muut ohjeet voidaan unohtaa. Samaa maskia käytetään monasti liian kauan, sitä käytetään väärin koskettelemalla sitä, laittamalla välillä kaulalle yms. Kun pakkaset tulevat niin voisin väittää, että maskien teho heikkenee edelleenkin koska kostea hengitys kastelee sen hyvin nopeasti.
 
Marin ei ole presidenttiainesta. SDP:n ehdokas pitäisi olla Eero Heinäluoma.
Poliitikolla ei ole oikeita ystäviä muualta kuin politiikan ulkopuolelta. Menestyäkseen Marinin pitäisi onnistua näyttämään siltä, että olisi.
 
Ammattini puolesta opetan kyllä ihmisiä välillä lukemaan, joo.

Missä vaiheessa olen väittänyt mitään katastrofaalisista seurauksista? Ei minun mielestäni tarvitse alkaa puolustautumaan sinällään ansiokkaalta variksenpelättiarmeijan linjaa vastaan rynnistykseltäsi.

Kaikki tämä soopailu on loppujen lopuksi johdettavissa siihen hetkeen kun Marin & kumppanit helmikuussa ilmoittivat Suomen olevan hyvin varautunut. Kansantuotteen iskeytyessä tuulettimeen politrukeilta ei enää löytynytkään peruutusvaihteita ja alkoi tämä vieläkin jatkuva, uhriutuva retoriikan miinakentällä steppailu.
Edit: Sohlaan näitä puhelimella, koitin kopypasteta jotain ja tuiksi meni. En ole pahansuopuuttani saksinut tuota lainausta.
Ymmärrän hyvin, itse kieltäydyn tasan tarkkaan puhelimella foorumia tutkimasta juuri tuosta syystä. :) Joku muu taisi sanoa, että jos maskisuositus olisi keväällä tehty, tauti olisi voitettu, ja reagoin siihen. Sinä et tosiaan ole mitään katastrofaalisista seurauksista puhunut, joten pahoitteluni, väärään osoitteeseen meni.

Mutta kun aiemmin oli puhe maalitolppien siirrosta: ilmeisesti opposition syytteenä oli se, että hallitus olisi valehdellut keväällä maskien terveysvaikutuksista (korjatkaa, jos olen väärässä). En ole vieläkään ymmärtänyt, mikä se vale oli?

Jos olen oikein uutisia lukenut, hallituksen viesti keväällä oli (omilla sanoillani kerrottuna): Tällä hetkellä ei ole tarpeeksi kirurgisia maskeja jotta niitä voisi suositella, ne kaikki tarvitaan terveydenhoidossa. Jos niitä suositellaan, ihmiset stressaantuvat kun niitä ei ole. Kangasmaskeista voi aiheutua haittojakin jos niitä käytetään väärin, joten niitäkään ei juuri nyt suositella kansalaisille paitsi ehkä ruuhkabusseissa matkustaville. Sen sijaan kotihoitajien ja muiden suositellaan käyttävän hyvästä materiaalista valmistettuja kangasmaskeja sen jälkeen, kun heidät on koulutettu käytettämään niitä oikein. Jos tautitilanne muuttuu, katsotaan tilannetta uudelleen.

Ottaen huomioon, miten tauti kesällä eteni, tuo oli mielestäni juurikin oikein toimittu.
 
Back
Top