Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Menee yksiin polttomoottoriautoilun kieltämisen kanssa, kukapas vihreä sitä haluaisi pakokaasuja haistella päästellessään työsuhdesähköavusteisella pyörällään Helsingistä Jyväskylään työmatkalla.
 
Tuommoisesta minä ole kauan unelmoinut. Satojen kilometrien asvaltoitu pyörätie metsien läpi. Sellainen metrin levyinen riittää.
 
Mistä työvoima hoitoalalle kun kolmannes eläköitymässä lähitulevaisuudessa. Pää pensaaseen vai. ""
SUOMESTA loppuu työvoima eräillä kansalaisten hyvinvoinnin kannalta oleellisilla aloilla. Väite kuulostaa kummalliselta, kun samaan aikaan työttömyys kasvaa. Väite on silti totta.

Yksi sitkeimmistä talouteen liittyvistä väärinkäsityksistä liittyy työttömyyden määrään, ja väärinkäsitystä hellitään vastuuttomasti kuntavaalien alla. Aika yleinen toive on se, että ensiksi pitäisi saada Suomen työttömät työhön ja vasta sen jälkeen hankittaisiin työvoimaa maailmalta. Näin se ei toimi – ei teoriassa eikä käytännössä.

Kuntien eläkevakuuttaja Keva herätteli päättäjiä viime viikolla. Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen pohti julkisen alan työvoiman riittävyyttä blogikirjoituksessaan. ”Lähimmän kymmenen vuoden sisällä ennakoidaan kunta-alalta eläköityvän 34 prosenttia nykyisestä henkilöstöstä. Valtion tehtävissä eläköitymisennuste on samaa noin kolmanneksen luokkaa”, Kietäväinen kertoi.

Työvoiman saatavuudessa on jo nyt ongelmia. Hoiva- ja opetusalan paikkoja on vaikea saada täytettyä. Terveyskeskuslääkäreistä on paikoin pula.

Kietäväisen laskelmista havaitsee, että kunta-alan työvoimaa siirtyy eläkkeelle vuolaimpana virtana juuri siellä, missä koulutettua työvoimaa on vähiten tarjolla ja jonne muualta ei haluta siirtyä. Lappi, Kainuu ja Etelä-Savo johtavat eläköitymisvauhtikisaa.

Kansa ikääntyy, hoivan tarve kasvaa – ja samaan aikaan hoivaa tarjoavat vähentyvät. Monet kunta-alan työvoimapulan ammatit eivät ole sellaisia, joita voisi korvata koneilla tai roboteilla.

Hallitus on vastannut muun muassa lailla hoitajamitoituksesta. Laki määrittelee, kuinka monta vanhusta ympärivuorokautisessa hoidossa voi olla yhtä hoitajaa kohden. Hallituskauden loppua kohden mitoitus nousee siten, että vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa on oltava vähintään 0,7 välitöntä asiakastyötä tekevää jokaista asiakasta kohden. Kymmentä vanhusta kohden siis seitsemän hoitajaa.

Jo nyt terveydenhuollon laitokset kampaavat itse lähiseutujaan, jotta kortistoista ja työvoiman ulkopuolelle jättäytyneistä saataisiin edes työvuorojen paikkaajia.

KUN vanhuspalvelulakia laadittiin, hallitus arvioi esityksessään näin: ”Ennakoitu henkilöstötarve vuonna 2030 on 80 000 hoitajaa. Lisäystarvetta, noin 30 000 hoitajaa, tulee olemaan haasteellista toteuttaa ainoastaan koulutusmääriä nostamalla.”

Koulutusmääriä on nostettu, mutta ”haasteellista toteuttaa” on hyvin lievä ilmaisu. Oikeampi olisi: lähes mahdotonta. Ja kun kutistuvaa resurssia ohjataan täyttämään desimaaleja yhdessä toiminnossa, lopputulos on toisesta palvelusta – esimerkiksi kotihoidosta – pois. Kotihoidossa ei ole henkilöstömitoitusta koskevia säännöksiä.

KULUNEEN vuoden aikana poliittisten päättäjien katse on kääntynyt lähelle. On pitänyt voittaa koronaviruspandemia, suojella yrityksiä, tukea kuntia ja viime aikoina riidellä EU:n elpymisrahoistakin. Jos katsetta hieman kohottaisi, kauempana näkyisivät ne vakavimmat uhkat, jotka pysyvät ja pahentuvat, kun pandemia on voitettu ja elpymisrahat jaettu.

Kuntien valtuutetut eivät päätä EU:n suunnasta, eivät elpymisrahastosta eivätkä siitä, häädetäänkö Helsingistä kommunistit.

Kuntien valtuutetuilla on sen sijaan valtaa juuri siihen, mikä on jokaista kuntalaista lähellä: esimerkiksi siihen, miten hyvin lapsia ja vanhuksia hoidetaan. Hoitoalan pahentuvaa työvoimapulaa ei kerta kaikkiaan voida hoitaa muuten kuin houkuttelemalla työvoimaa ulkomailta ja kouluttamalla tulijoita. Ne, jotka haluavat kuntalaisten parasta, eivät kaipaa maahanmuuton rajoittamista vaan sen kasvattamista nopeasti.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
 
On se kyllä ihme, että Italia, jossa on 60 miljoonaa asukasta ja jonka pääkaupunki Rooma sijaitsee Jumalan kainalossa tasolla 41 astetta pohjoista leveyttä, ja jossa viinirypäleet rehottaa ja chianti sekä prosecco virtaavat, kerää alkoholiverona lähes täsmälleen saman mitä Suomi (5,5 miljoonaa asukasta, pääkaupunki Helsinki ryssän hanurissa 60 astetta 24 minuuttia pohjoista leveyttä, ja jossa ei kasva rypäleen terttuakaan taivasalla)... eli 1,6 miljardia euroa vuodessa.
Vitun järkevää lähettää rahaa Italiaan, kun tuota viiniverotusta voisi siellä esim. "hiukan" korjata ylöspäin.
Kas siinäpä olis 16 miljardia euroa VUODESSA ylimääräistä jos yhdenmukaistaisivat alkoholiveron ainoastaan pohjoisen köyhän rupumaan tasolle. Kertaa 20 vuotta niin siinäpä olis koko EU-pelastuspelleily kasassa ihan nollakorollakin, 320 miljardia euroa ylimääräistä valtion kassaan.

Ei jumankauta tätä pelleilyä, ja Härmän kommari-media viel juhlii tätä suurena neuvotteluvoittona. Vitun kusipäät.

Minusta tuli nyt EU-vastustaja. Se vaan oli väistämätöntä. Irti tuosta saatanasta. Millä tahansa keinolla. Mitä tahansa se maksaakin. Nyt riitti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa ideaa sen tyyppisestä hiilinielusta, jota kannatan. Typerintä on seisottaa puita metsässä, ja samalla rakentaa kaikki mahdollinen betonista jonka valmistus tuottaa hiilihydraatteja enemmän kuin lääkäri määrää.

Hakkuut maksimiin ja puu hyötykäyttöön.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoo MTV Uutisille, että kyse ei ole uudesta asiasta, vaan päästökauppa on mainittu osana keinovalikoimaa aiemminkin. Hän myös muistuttaa, että liikenteen päästöjen puolittamiselle on laaja tuki yli puoluerajojen.

Sisäministerin tehtäviin kuuluu huolehtia siitä että kansakunta pysyy vakaana eikä epävakauttaa sitä omaan ideologiaansa kuuluvilla järjettömillä toimilla joita ei voi edes perustella millään järkisyillä. Sisäministeri hourii (polttaako hän jotain jota hän haluaa laillistaa?) että hänen ajatuksilleen olisi muuallakin tukea kuin vihervasemmistolaisten puolueiden keskuudessa.

Mitkä ovat tämän sisäministerin perimmäiset motiivit. Halu rikkoa Suomea ja aiheuttaa epävakaita aikoja?
Miksi ihmeessä hän muuten trollaisi milloin milläkin asialla?

Eikö tuollainen hallitus jouda luiskalle ja Suomenlahteen?
 
Viimeksi muokattu:
Mistä työvoima hoitoalalle kun kolmannes eläköitymässä lähitulevaisuudessa. Pää pensaaseen vai.
Jotenkin voisi kyllä kuvitella, että yli puolen miljoonan työttömän sekä työikään tulevien uusien ikäluokkien joukosta löytyisi uusia hoitajia sekä korvaamaan eläköityvät että täyttämään lisätarpeen. Jos ei löydy, niin järjestelmässä on jokin todella pahasti vialla.

Lähihoitajien koulutusmäärät ovat käsittääkseni nykyisin noin 10.000 vuodessa. Sairaanhoitajilla selvästi vähemmän, mutta toisaalta vain pieni osa halukkaista pääsee sisään sairaanhoitajakoulutukseen.
 
Näinhän sitä haluaisi. Suomalaiset koulutettavat on ykköstavoite. Tilastot vain ei valehtele , pienenevät ikäluokat tulossa koulutettavaksi ammattiin. Maalaisjärjellä ymmärtää kun lasten määrä/per nainen lähestyy yhtä niin kansakunta näivettyy. Uusitumis määrä lähemmäs kahta niin uusia työntekijöitä riittäisi omasta takaa. Tässä ei puhuta pakolaisista vaan mistä hoitohenkilökuntaa. Minä en pidä pahana jos esim. Ukrainasta tai vastaavista maista houkutellaan joko valmiita hoitajia tai muuntokoulutetaan. Ainakin maataloustöissä tiedän heidän hyvin kotiutuneen Suomalaiseen elämäntapaan. Enkä tarkoita mitään riisto sopimuksella tulleita vaan Tessin mukaisia palkkoja saavia. Sopivasta maista tulevat pystyvät sopeutumaan hyvin. Lähi itää ja Afrikkaa ei kannata edes mainita.Faktaa tilastoista ikäluokista. ""

Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin​

Sisältö saatavilla Excel-muodossa.
 
Ikäluokien muutos ja maahanmuutto ""

2000
1)20101)20191)
Elävänä syntyneet56 74211,060 98011,445 6138,3
Kuolleet49 3399,550 8879,553 9499,8
Luonnollinen väestönlisäys7 4031,410 0931,9-8 336-1,5
Maahanmuutto16 8953,325 6364,832 7585,9
Maastamuutto14 3112,811 9052,217 2633,1
Nettomaahanmuutto2 5840,513 7312,615 4952,8
Väkiluvun muutos9 8131,923 8494,47 3731,3
Solmitut avioliitot 2)
Puolisot eri sukupuolta27 7515,431 9256,0
21 920​
4,0​
Puolisot samaa sukupuolta. .. .. .. .
376​
0,1​
Rekisteröidyt parisuhteet. .. .3220,1. .. .
Avioerot 2)
Puolisot eri sukupuolta14 0962,713 8072,6
13 311​
2,4​
Puolisot samaa sukupuolta. .. .. .. .
54​
0,0​
Erot rekisteröidystä parisuhteesta 2). .. .640,0
72​
0,0​
 
Jotenkin voisi kyllä kuvitella, että yli puolen miljoonan työttömän sekä työikään tulevien uusien ikäluokkien joukosta löytyisi uusia hoitajia sekä korvaamaan eläköityvät että täyttämään lisätarpeen. Jos ei löydy, niin järjestelmässä on jokin todella pahasti vialla.

Lähihoitajien koulutusmäärät ovat käsittääkseni nykyisin noin 10.000 vuodessa. Sairaanhoitajilla selvästi vähemmän, mutta toisaalta vain pieni osa halukkaista pääsee sisään sairaanhoitajakoulutukseen.
Hoitoalalla on sen verran hyvä työllisyystilanne että työttömistä ei ole reserviksi. Toinen ongelma on se että vanhenevat, lähitulevaisuudessa hoivaa tarvitsevat ikäluokat ovat suuria, työikään tulevat pieniä. Tämä korostuu muuttotappioaluilla joista silloista nuorta väkeä on lähtenyt jo 1950-luvukka alkaneessa muuttoliikkeessä.
 
Eikös tuossa työperusteisessa mamuttamisessa ole kysymys pohjimmiltaan saksanialaisten 80-90- luvun "kuningasideasta" tuoda maahan kouluttamatonta porukkaa tekemään matalapalkkaduuneja, siivoamaan, raksahommiin ynnä muihin. Kyseisten matalan tuottavuuden ammattien palkkaus saatiin poljettua niin alas ettei palkalla edes elänyt ja valtio alkoi maksamaan kiinteää toimeentulotukea. Mutta yritykset pystyivät raportoimaan huimaa tuottavuuden nousua kun vähemmällä rahalla pystyttiin tuottamaan enemmän. Ja saksanialaisten yritysten kilpailukyky oli ja on kova osittain juuri tuosta syystä.
Noh nythän on niin että työteliäitä turkkilaisia ei riitä enää edes Saksaankaan ja uudet tulokkaat olettavat uusien kotimaidensa maksavan riittävän elintason riippumatta tulokkaiden työllistymisestä tai halukkuudesta työllistyä. Ex- neukkumaista tulevilla tätä illuusiota ei ole tainnut päästä syntymään. Jos sivistynyt länsi (lue Suomi ja Eurostoliitto) kuvittelee paikkaavansa tulevan työvoimavajeensa kamelikuskeilla ja avaruuusinsinööreillä niin onnea vaan. Haasteita on jo oman sisäisen työvoimareservin aktivoimisessa.
 
Hoitoalalla on sen verran hyvä työllisyystilanne että työttömistä ei ole reserviksi.
Työttömissä on reserviä koulutettaviksi. Esimerkiksi jos ajateltaisiin, että 10% työttömistä soveltuisi persoonansa ja terveytensä puolesta hoitoalalle (tämä luku lienee alakanttiin) niin se olisi jo yli 50.000 henkilöä.

Sen lisäksi lienee mahdollista, että vanhainkodeissa vähennettäisiin sitä ajattelua jonka mukaan "kaikki työntekijät tekevät kaikkea", jolloin tiettyjä toimenpiteitä hoitamaan voitaisiin palkata avustavaa henkilökuntaa jolta ei tarvitsisi vaatia kuin lyhyt koulutus tai ei koulutusta lainkaan.
 
On se kyllä ihme, että Italia, jossa on 60 miljoonaa asukasta ja jonka pääkaupunki Rooma sijaitsee Jumalan kainalossa tasolla 41 astetta pohjoista leveyttä, ja jossa viinirypäleet rehottaa ja chianti sekä prosecco virtaavat, kerää alkoholiverona lähes täsmälleen saman mitä Suomi (5,5 miljoonaa asukasta, pääkaupunki Helsinki ryssän hanurissa 60 astetta 24 minuuttia pohjoista leveyttä, ja jossa ei kasva rypäleen terttuakaan taivasalla)... eli 1,6 miljardia euroa vuodessa.
Vitun järkevää lähettää rahaa Italiaan, kun tuota viiniverotusta voisi siellä esim. "hiukan" korjata ylöspäin.
Kas siinäpä olis 16 miljardia euroa VUODESSA ylimääräistä jos yhdenmukaistaisivat alkoholiveron ainoastaan pohjoisen köyhän rupumaan tasolle. Kertaa 20 vuotta niin siinäpä olis koko EU-pelastuspelleily kasassa ihan nollakorollakin, 320 miljardia euroa ylimääräistä valtion kassaan.

Ei jumankauta tätä pelleilyä, ja Härmän kommari-media viel juhlii tätä suurena neuvotteluvoittona. Vitun kusipäät.
 
Jotenkin voisi kyllä kuvitella, että yli puolen miljoonan työttömän sekä työikään tulevien uusien ikäluokkien joukosta löytyisi uusia hoitajia sekä korvaamaan eläköityvät että täyttämään lisätarpeen. Jos ei löydy, niin järjestelmässä on jokin todella pahasti vialla.

Lähihoitajien koulutusmäärät ovat käsittääkseni nykyisin noin 10.000 vuodessa. Sairaanhoitajilla selvästi vähemmän, mutta toisaalta vain pieni osa halukkaista pääsee sisään sairaanhoitajakoulutukseen.

Lähihoitajan työ on todella raskasta ja korvaus mitätön. Suomalaiset nuoret jakavat kokemuksiaan entistä tehokkaammin ja tällaiset duunit kierretään lopulta kaukaa. Vanhemmat työttömät osaavat laskea ja toteavat tukien olevan parempi kuin 'hanttihomma' surkealla palkalla. Todennäköisesti lopulta ainoa keino täyttää vaje on antaa pelikenttä kokonaan yksityisille toimijoille kaikkine porsaanreikineen.

Oma näkemys hoitalan tulevaisuudesta 'hanttihommien' osalta:
  • Vuokratyöfirmoista alipalkattuja keikkatyöläisiä muutaman viikon koulutuksella
  • Kalliisiin pikakoulutuksiin valtion tuki (lue: rahansiirto), jotta saadaan kielitaidottomat maahanmuuttajat näihin töihin alle minimipalkalla ja ilman etuja (ei kieltä ja ymmärrystä siitä, että diili on huono)
  • Järjettömät sopimushinnat vs laatu
  • Kaikki on laillista, vaikka liitot yms. puhkuisivat raivoa
  • 5v päästä ihmetellään, kuinka tässä näin kävi
 
Näkemys vaikuttaa hyvinkin toteutumiskelpoiselta, sillä kaikki tämä tapahtui siivousalalla jo 20 vuotta sitten.
 
Teollisuuden perustyöt on ollut tätä kanssa jo vuosia, ja logistiikka. Vuokrafirmoista osa kohtelee työntekijöitä kuin paskaa ja toitotetaan että "pätkätyöt on vitun IN". Vieläkin puistattaa kun olin kaverilla apuna työnjohtajana lumenpudotuksissa muudama vuosi sitten ja duunarit tuli nimeltä mainitsemattomalta vuokrafirmalta. Työvaatteista ja -varusteista lähtien sai olla asiakkaana vaatimassa ja pitämässä 9- 10 euron tuntipalkkalaisten asioista huolta.
 
Työttömissä on reserviä koulutettaviksi. Esimerkiksi jos ajateltaisiin, että 10% työttömistä soveltuisi persoonansa ja terveytensä puolesta hoitoalalle (tämä luku lienee alakanttiin) niin se olisi jo yli 50.000 henkilöä.
Sen lisäksi lienee mahdollista, että vanhainkodeissa vähennettäisiin sitä ajattelua jonka mukaan "kaikki työntekijät tekevät kaikkea", jolloin tiettyjä toimenpiteitä hoitamaan voitaisiin palkata avustavaa henkilökuntaa jolta ei tarvitsisi vaatia kuin lyhyt koulutus tai ei koulutusta lainkaan.
Rankka yleistys; Koulut, sairaalat, sekä kaikki naisvaltaiset työpaikat ovat sairaita työyhteisöjä. Sairaaloiden työilmapiiristä valittavat kaikki. Kouluissa opettajat ovat enimmäkseen riidoissa keskenään ja naisvaltaisella työpaikalla järjenkäyttö ei ohjaa mitään.
 
No olipa ikävästi sanottu ja ikävä tunnelma tulee.. Ja ikävää lisää vielä se että tuossa on todella paljon perää. Nainen on naiselle susi. Lisäksi vielä työelämän huono johtaminen yleensä Suomessa ja kaiken "halpuuttaminen" tai "huojennutus" eli säästäminen. Että kyllä tässä aika isot ongelmat on käsissä.
 
Back
Top