RK-62 jää historiaan – huoli Suomen aseista

Kyllähän tässä on jo vuosien ajan vanhoja rynkkyjä päivitetty hylkyyn menneiden rk95 osille, joten sinälään tuo ei ole uutinen. Niin ikään on porattu kylkiin reikiä sivujalkaa varten mutta vaikeaa nähdä että mistään kovin laajamittaisesta uudistuksesta olisi kyse. Kyse on kuitnekin vian kosmeettisesta tekohengityksestä ja uskon että tämän tarkoitus on ain paikata poistuvien ysivitosten jättämä aukko.

Uhkapelin peluuta myös jos tarkoitus on palata asiaan vasta 2020-luvulla jolloin hornettien uusinta on näköpiirissä ja jokainen voi arvata mitä tämä tarkoittaa määrärahojen suhteen.
 
Jos varikot olisivat voimissaan, asesepät duunissaan jne.jne. niin tämäkään asia
ei tuottaisi harmaita haivenia. Pojat ja tytöt painaisivat parissa vuodessa aseita uuteen
uskoon. Virtaviivaistaminen ei ole VAIN positiivinen juttu, joskus se ei ole sitä lainkaan.
 
Jahka varuskuntakorjaamot siirtyvät Millogin omistukseen (kauppahinta -ilmainen-) niin pv alkaa olla puristuksessa kalustonsa suhteen.

Jokunen miljonääri tällä tempulla on saatu synnytettyä yhteistä omaisuutta uudelleenjakamalla, joten kaikki hyvin?

Mikäli nykyisten aseiden modernisoinnilla saadaan kaluston käyttöikää jatkettua 2030-luvulle niin hyvä. Silloinen miniarmeija kun ei montaa uusimallista asetta tule tarvitsemaan.
 
RDF kirjoitti:
AKE-ukki kirjoitti:
Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa seuraavaa:

RK modet ovat oleet kenttätesteissä ja tulokset ilmeisesti ovat kohta valmiit...

Tulossa: Rynkkyyn taittuvaa perää...teleskooppiperää ja erilaisia muita picatinny-kisko ratkaisuja!

Näillä on hyvät arvoisat keskustelijat seuraavat 20 vuotta pärjättävä. Unohdetaan kaikki NATO yhteensopivat HK&co jutut.

Olemme köyhiä, siinä syy!

(Tosin taitaa jo tuo kal. 7,62 x 39 olla jo hyväksytty myös NATO standardiin)

Eikös ongelmana ala olemaan enemmänkin se että nykyiset on ammuttu ja kaluttu loppuun, ei niinkään modaamisen vaikeus. Viimeinen rk 95 lähti ulos tehtaalta 1997 ja viimeinen rk 62 vuonna 1995. Viimeisen rynkyn jälkeen armeijan on käynyt läpi noin 15 x 28.000 eli 420.000 varusmiestä ja muu käyttö päälle ja aseiden kokonaismäärä on jossain 250 000 aseen paikkeilla että siitä vaan laskemaan käyttöasteita. Varaosia kuten piippuja ei niin ikään ole taidettu tehdä vuoden 1997 jälkeen.

Eli taitaa olla huhupuhetta ja aseet menee uusiksi.

Tuolla matematiikalla eivät aseet ole kiertäneet vielä kuin pari varusmiewstä. Mitkä sitten lienevät laukausmäärät, mutta ei kyllä parissa puolen vuoden jaksossa aseita loppuun ammuttu ole. Eri asia tietenkin on jos ne on "puhdistettu" lunastuskuntoon jatkuvalla hinkkaamisella.
 
Periaatteessa jos kaikki aseet ovat yhtä kulutettuja (varikkokierrolla, kaikkihan eivät ole olleet yhtä aikaa valmiita) ja sanotaan että ikäluokka olisi keskimäärin vaikka 30 000, koska alussa ikäluokat olivat suurempia ja lopussa pienempiä niin 11 vuodessa kaikki aseet olisivat kiertäneet kerran varusmiespalveluksessa. Ja kun otetaan huomioon että niitä vuosikymmeniä on 6 niin jokainen aseella on ollut kuusi eri käyttäjää. Kestääkö RK62 kuutta eri varusmiespalvelusta pahoinpitelyn ja varusmiestason vähäisellä ampumismäärällä? No kestää mutta konsepti tekniikan ja varsinkin lisälaitteiden sekä modernin ampuma-aseenkäsittelytekniikan osalta on jäänyt jälkeen. Entä se 7. tai 8. käyttäjä? Ainoa kestävä tapa pitää miehet aseistettuina ja harjoitettuina olisi Sveitsin malli, jossa ase tulee kotiin säilytykseen ja harjoittelukäyttöön. Silloin jokaiselle uudella reserviläissukupolvella on ajanmukainen ase käytössä ja täten myös kriisitilanteessa on ase edes käytössä takaamassa ettei kenenkään ihosta tehdä lampunvarjostimia. Tälläinen malli tietenkin vaatii että päättäjät luottavat kansaan. Nythän toki täytyy muistaa että varastoissa on maailman parhaimpia AKM-kopioita, itäsaksalaisia, jotka ensisijaisesti pitäisi varustaa ja jakaa poseerausjoukoille mm. kriisinhallintatehtäviin sen sijaan että paljon kulutettuja RK62:ia varustetaan "etulinjan" taistelijoille kun RK62 kuuluisi viesti- ja huoltomiehille sekä siltavahdeille. Tämä siis jos poseerausmiehille ei ole ostaa kymmeniä tuhansia FN:iä tai Berettoja. Toisaalta ehkä ne parhaat aseet kannattaa säilyttää tositoimiin ja harjoitukset (=varusmiespalvelus) vetää paskoille aseille (RK) niin kauan kuin se on mahdollista.
 
Tvälups kirjoitti:
Jahka varuskuntakorjaamot siirtyvät Millogin omistukseen (kauppahinta -ilmainen-) niin pv alkaa olla puristuksessa kalustonsa suhteen.

Jokunen miljonääri tällä tempulla on saatu synnytettyä yhteistä omaisuutta uudelleenjakamalla, joten kaikki hyvin?

Mikäli nykyisten aseiden modernisoinnilla saadaan kaluston käyttöikää jatkettua 2030-luvulle niin hyvä. Silloinen miniarmeija kun ei montaa uusimallista asetta tule tarvitsemaan.

Mutta eikös se ole sitä kommonismia, jos valtiolla on niitä työntekijöitä? Ja sehän on nykyaikana ankarasti kiellettyä tai rankaistavaa.
 
niäämi kirjoitti:
RDF kirjoitti:
AKE-ukki kirjoitti:
Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa seuraavaa:

RK modet ovat oleet kenttätesteissä ja tulokset ilmeisesti ovat kohta valmiit...

Tulossa: Rynkkyyn taittuvaa perää...teleskooppiperää ja erilaisia muita picatinny-kisko ratkaisuja!

Näillä on hyvät arvoisat keskustelijat seuraavat 20 vuotta pärjättävä. Unohdetaan kaikki NATO yhteensopivat HK&co jutut.

Olemme köyhiä, siinä syy!

(Tosin taitaa jo tuo kal. 7,62 x 39 olla jo hyväksytty myös NATO standardiin)

Eikös ongelmana ala olemaan enemmänkin se että nykyiset on ammuttu ja kaluttu loppuun, ei niinkään modaamisen vaikeus. Viimeinen rk 95 lähti ulos tehtaalta 1997 ja viimeinen rk 62 vuonna 1995. Viimeisen rynkyn jälkeen armeijan on käynyt läpi noin 15 x 28.000 eli 420.000 varusmiestä ja muu käyttö päälle ja aseiden kokonaismäärä on jossain 250 000 aseen paikkeilla että siitä vaan laskemaan käyttöasteita. Varaosia kuten piippuja ei niin ikään ole taidettu tehdä vuoden 1997 jälkeen.

Eli taitaa olla huhupuhetta ja aseet menee uusiksi.

Tuolla matematiikalla eivät aseet ole kiertäneet vielä kuin pari varusmiewstä. Mitkä sitten lienevät laukausmäärät, mutta ei kyllä parissa puolen vuoden jaksossa aseita loppuun ammuttu ole. Eri asia tietenkin on jos ne on "puhdistettu" lunastuskuntoon jatkuvalla hinkkaamisella.

Niin, vuoden 1997 jälkeen. Entä ne jotka ovat suorittaneet palveuksensa 60-luvulta alkaen? Aika montá ikäluokkaa lisää ja niitä aseita on siis yhteensä noin 250 000 kpl.

Ainoa kestävä tapa pitää miehet aseistettuina ja harjoitettuina olisi Sveitsin malli, jossa ase tulee kotiin säilytykseen ja harjoittelukäyttöön. Silloin jokaiselle uudella reserviläissukupolvella on ajanmukainen ase käytössä ja täten myös kriisitilanteessa on ase edes käytössä takaamassa ettei kenenkään ihosta tehdä lampunvarjostimia

No tämä nyt taitaa olla vain alan harrastajien märkä uni ja lobbaust aoman harrastuksen puolesta. Eiköhän toimiva johdettu kertausjärjestelma olisi paras vaihtoehto monesta syystä. Mikähän mahtaisi taata että intoa löytyisi kuin pieneltä osalta opetalla näitä uusia tekniikoita jne jos aseet saataisiin kotiin kun jo maakuntajoukkoihin on onglemana saada väkeä?

Näiden uusien asentojen opettelu jne on muuten sen verran työlästä ja epämukavaa että tahtoa pitää löytyä että siihen ryhtyy ja tulosta tulee.
 
Osittain toki se on märkää unta ja lobbausta. Jos ehdottelet ihan täysiä järkevää kompromissia heti alkuunsa tulet tekemään totalitäärisen asekieltoon uskovien saippuatehtailijoiden kanssa sovintoon päästessä uuden kompromissin eli olet hävinnyt. Varsinkin kun asevastaiset tahot tietävät että taktiikkana "baby steps" on toimiva. Tämä unohtuu ase- ja metsästysharrastusten puolustajilta kovin usein.

Maakuntajoukoissa ja yleensäkin nykyisessä järjestelmässä on se ongelma että silloin kun tetsaaminen ja vapaaehtoinen maanpuolustus kiinnostaa ei siitä vielä tiedetä mitään ja kun alkaa kiinnostamaan niin perhe alkaa olla kuvioissa. Kun vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta kerrottaisiin varusmiehille ja alueellisesti pystyttäisiin luomaan reserviläisjärjestöihin ja MPK:een suora yhteys niin toiminta voisi elpyäkin hiukan. Nykyäänhän luulo on se että varusmiespalvelus ja kertausharjoitukset ovat ainoa tapa pitää yllä sotilastaitoja. Ei tietenkään tällä foorumilla mutta yleensä. Harvemmin näkee kursseilla pari vuotta sitten varusmiespalveluksesta kotiutuneita eikä kyseessä ole se etteikö kiinnostaisi vaan ihan puhdas tietämättömyys.
 
Modernisoisin mieluummin ne Ellun kiinattaret.
Liki 100 000 kpl iskemättömiä rynchestereitä kromatulla piipulla ja prässätyllä laatikolla.

Made in Finland - leima aseeseen saadaan kun ko. varustelutyö tehdään kotimaassa.
 
pstsika kirjoitti:
vulpine_industries___concepts__rk_62_foxmod_by_agentfawkez-d59uvzn.png

Eli jotain tämäntyyppistä?

Kalashnikoveissa olisi kovakromatut piiput.

Sillä erotuksella että perä on taittuvuuden lisäksi teleskooppinen ja takatähtäin on todennäköisesti flip-up tyyppinen kuten Mag-pulin MUAS.
En ole nähnyt vielä Materiaalilaitoksen viritystä livenä, mutta odotan innolla.
 
Zero The Hero kirjoitti:
En ole nähnyt vielä Materiaalilaitoksen viritystä livenä, mutta odotan innolla.

Et ole ainoa joka tuota odottaa. Minä tosin olen commandon ja Tvälupsin kanssa samaa mieltä siitä, että ensilinjan joukkoja varten tulisi modata Kalashnikoveja ja jättää kotimaiset rynkyt sellaisenaan käyttöön ja aseistaa niillä ei-taistelevat osat.

Kaikkein nopein ja yksinkertaisin tapa laittaa Kalashnikoviin optiikkaa olisi Ultimakin kisko, joka suoraan valmistajalta tilattuna kustantaisi ehkä jotain 70-80€ max. Tuohon sitten Aimpoint päälle. Koska aseseppää tai erityistyökaluja ei tarvita, niin työ olisi nopeaa ja halpaa, jolloin yksi mies pystyisi päivittämään tunnissa 5 asetta ja juomaan lisäksi kupin kahvia.

Ja miksikö Kalashnikovit? Niissä on kovakromatut piiput ja patruunapesät, ne ovat yleisesti ottaen paremmassa kunnossa ja niille löytyy valmiit ja edulliset bulkkiosat ilman kotimaista tuotekehittelyä ja lisäpalikoiden todennäköisesti hintavaa valmistusta ja asentamista. Lisäksi Kalashnikoveissa on valmiina kierre vaimentimelle ja sen perä voidaan tarpeen vaatiessa vaihtaa muutamassa minuutissa jos teleperä koetaan tarpeelliseksi. Ultimakin kisko ja esim. Aimpoint Micro tosin eivät edellytä perän vaihtamista.
 
Mainitsemasi perustelut ovat erttäin valideja. En vain ole ihan varma missä hapessa kiinan kiväärit oikein ovat ja onko niitä enää ylipäätään olemassa.
 
Zero The Hero kirjoitti:
missä hapessa kiinan kiväärit oikein ovat ja onko niitä enää ylipäätään olemassa.

Tuliko tähän koskaan selkokielistä vastausta, kun asiaa ministerisltä Eduskunnassa kysyttiin? Oliko kivääreitä hävitetty vai ei? AK-47 kai on mainittu varmasti poistetuksi, mutta mitenkäs nuo muut (runsaslukuisemmat) tuontikiväärit? Kotimainen tuote varmasti ajaa käytännössä edelle ihan hinnasta ja laadusta riippumatta.
 
Hande kirjoitti:

Pataan on pistetty. Joitain itä-sakuja on pelastettu, määrää ei hevosmiehet ole kertoneet.
 
commando kirjoitti:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_79_2012_p.shtml

Muistan kyllä tuon vastauksen, mutta siinä sanotaan käsittäkseni, että senhetkiset varastot aiotaan säilytetään, ei muuta. Sanamuodot ovat tärkeitä.
 
Etelä-Afrikan African Warrior -projektissa on päädytty tekemään R4:ista tuon näköisiä:

50343881.jpg

http://www.w54.biz/showthread.php?23-New-Assault-Rifles-any-calibre&p=9107&viewfull=1#post9107
 
BarrelNut kirjoitti:
No, toivottavasti ei kuitenkaan noin kun huhutaan.

Jonkinlainen satasia (osat ja työt) per ase maksava modaus vuosikymmenen lisäaikaa varten? Kuulostaa lähinnä samalta kun rahojen heittäminen kankkulan kaivoon. Ellei tosiaan kyse ole vain vähäisten paraatipyssyjen ja ulkomaan toiminnassa mukana olevien pyssyjen modaamisesta katu-uskottavammaksi. Sinänsä kyllä tuo rahojen heittäminen kaivoon kuulostaa kyllä kovin suomalaiselta toiminnalta.

Jos RK62:sten modaaminen optiikan kiinnityksen mahdollistamiseksi liittyy siihen, että myös sitä optiikkaa hankitaan alueellisten joukkojen tarpeisiin nyt eikä vuonna 2035, niin koko investointi ei varmaan mene hukkaan kun se ase optiikan alta joskus menee hylkyyn. Kuinkakohan pitkä on tuollaisen ACOG-kiikaritähtäimen tai AIMPOINT-punapistetähtäimen elinkaari kun se on välillä varastossa ja välillä koulutuskäytössä?
 
Susitaival kirjoitti:

No saa nyt nähdä mitä kaikkea tämä modernisaatio pitää sisällään. Jos vanhojen aseiden modauksen yksikköhinta lähestyy puolta tai edes kolmasosaa tehdasuuden aseen hinnasta niin ratkaisu on mielestäni kyseenalainen.

Esim. USA:n puolustushallinto osti tässä tilauksessa 24000 M4 ja M4A1 karbiinia Remingtonilta hintaan 16.163.252 dollaria. Asetta kohti hinta on siis 673$, euroiksi muutettuna nykykurssilla 503€. Siis tehdasuudesta M4 tai M4A1 karbiinista, jossa on picatinnykisko jo laatikon päällä valmiina.

http://www.thefirearmblog.com/blog/2012/04/23/army-buying-m4-carbines-from-remington-colt-still-earning-royalties-for-m16-design/
 
Susitaival kirjoitti:
Jos RK62:sten modaaminen optiikan kiinnityksen mahdollistamiseksi liittyy siihen, että myös sitä optiikkaa hankitaan alueellisten joukkojen tarpeisiin nyt eikä vuonna 2035, niin koko investointi ei varmaan mene hukkaan kun se ase optiikan alta joskus menee hylkyyn. Kuinkakohan pitkä on tuollaisen ACOG-kiikaritähtäimen tai AIMPOINT-punapistetähtäimen elinkaari kun se on välillä varastossa ja välillä koulutuskäytössä?

Paitsi että ACOG:ssa on 7.62x39 lentoradan mukaan asteikko ja tritiumit vaativat vaihtamista säännöllisesti ja se ei olekaan yhtä helppoa kuin Aimpointin pariston vaihtaminen.
 
Back
Top