Ruotsin sukellusvenejahti

Kuinka nopeasti suvet kulkee tuollaisessa saaristoisessa labyrintissä sukelluksissa? Meinaan vaan, että jos se ei oo pohjaan jääny kököttämään niin kuvan otto paikasta pystyy suunnilleen laskemaan kuinka nopeasti se on lähimmälle syväväylälle luikkinut pakoon.
 
Kerätään ihan kylmät faktat. Ainoa todiste eilisiltaan klo 23 mennessä minun silmiini oli Försvarsmaktenin väite vedenalaisesta toiminnasta, ellei pidä sitä yhtä suttuista kuvaa todisteena. Luonnollisesti lähden itsekin siitä, etteivät ne siellä turhaan polta rahaa mutta en käräjäoikeuden ukkotuomarina uskaltaisi näillä datoilla ketään linnaan laittaa. Lähden siitä, että siellä on toimintaa (koska siellä on aina toimintaa!) ja yllättävää on vain se, jos joku on jäämässä kiinni.

Koko juttu on tavattoman kiinnostava a) mediailmiönä ja sen sivutuotteena b) teoreettisena ilmiönä (miten potentiaalinen sukellusvene käyttäytyy etsinnöissä).

a) Mediailmiöstä kahden päivän highlightsit:

1) Sekä Säpo että Försvarsmakten etsivät mustapukuista miestä, jota eivät löydä, mutta miehen löytää TV4. Kyseessä on kalastaja-Uve. Eläkeläinen sanoo, että paikasta tulee hyvin kalaa, mutta juuri sinä päivänä ei tullut mitään.
2) NS Concord. Jokaisen kauppamerenkulun ammattilaisen, jonka itse olen saanut avautumaan, mielestä sen toiminnassa ei ole mitään ihmeellistä.
3) Aftonbladet-lehden vahvistamattoman tiedon mukaan koko Ruotsin merietsintäoperaatio käynnistyi, kun Ruotsin asevoimien alus törmäsi venäläiseen lähettimeen, joka oli noussut meren pinnalle. Lehden lähteen mukaan törmäys olisi tapahtunut perjantaina Tukholman saaristossa. Lähetin oli lähteen mukaan halkaisijaltaan noin puolimetrinen ja se on nyt armeijan hallussa. Ruotsin puolustusvoimain komentaja Sverker Göransson kiisti tiedon eilen illalla ja kertoi, että armeijan vene on kyllä törmännyt, mutta valopoijuun.
4) Dagens Nyheter -lehti väitti armeijan saaneen kontaktin. Toistaiseksi väitettä ei ole kommentoitu.

b) Sukellusveneen käyttäytymisestä on täällä myös etsitty totuuksia. Otetaan vedenalaisten torjunnasta jotakin ehkä tietävän Bernerin kanta:

– Sukellusveneessä, jos siellä sellainen on, tiedetään varmasti, että pinta-aluksella tai helikopterilla on kontakti heihin. He yrittävät nyt vaan olla paikallaan ja hiljaa. Jos niillä on kosketus, niin se on todennäköisesti sellaisella alueella, että sukellusvene ei voi käyttää syvyyttä hyödykseen karistaakseen ne kannoiltaan. Sitten ei kannata kuin odottaa, että sieltä loppuu akku, happi tai hermot, Berner pohtii.

Berner selittää, että mikäli sukellusvene on alueella, jossa se ei voi käyttää hyödykseen syvyyttä tai lämpötilojen eroa eli harppauskerrosta, jota äänisäteet eli kaikumittaimen signaali ei läpäise, sillä ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin odottaa.

http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_...e_etsia_sukellusvenetta/7541501?ref=leiki-uup

Ja tähän vielä lopuksi tiedotuksessa toistuva juttu: jag vill betona att det inte är någon ubåtsjakt.
 
Viimeksi muokattu:
Jos juttu onkin niin, että suve on livahtanut ja kaikki kamat saatu mukaan, niin tilannehan on jopa herkullinen Venäjälle. Lietsotaan Ruotsia syvemmälle nöyryytyksen suohon lisäämällä vettä myllyyn.

http://yle.fi/uutiset/venalainen_erikoisalus_jalleen_matkalla_kohti_ruotsia/7542375

Venäläinen erikoisalus jälleen matkalla kohti Ruotsia
Expressen-lehden mukaan venäläinen erikoisalus on yön aikana liikkunut Skånen korkeudella. Tutkija Tomas Ries arvioi, että uusi laiva on ehkä tulossa emoalukseksi NS Concordin tilalle.

Venäläinen Professor Logachev -alus on jälleen matkalla kohti Ruotsia, kertoo Expressen-lehti verkkosivuillaan. Aluksessa kerrotaan olevan halli minisukellusveneitä varten. Expressenin tietojen mukaan aluksella on suoria kytköksiä presidentti Vladimir Putinin hallintoon.

Tukholman edustalla kansainvälisillä vesillä lähes paikoillaan kierrellyt venäläisomisteinen öljytankkeri NS Concord sen sijaan lähti eilen iltapäivällä kohti itää. Ruotsissa on spekuloitu, että tankkeri voisi olla mahdollisen piensukellusveneen emoalus.

Yön tunteina Professor Logachev on kääntänyt kurssinsa kohti Ruotsia. Sama alus lähestyi Ruotsin aluevesiä myös viime viikonloppuna. Aamuyöllä alus oli keskellä Itämerta Gotlannin korkeudella. Expressenin haastatteleman asiantuntijan mukaan alusten liikkeet saattavat liittyä toisiinsa.

– Professor Logachev on mahdollisesti tulossa emoalukseksi NS Concordin tilalle, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tomas Ries sanoo lehdelle.

Ruotsin puolustusvoimat on viime päivinä saanut satoja uusia yleisövihjeitä mahdollisesta vedenalaisesta toiminnasta. Puolustusvoimien mukaan kahta vihjeistä pidetään luotettavina, ja niitä tutkitaan lisää. Luotettavia havaintoja on nyt yhteensä viisi.

Ruotsin puolustusvoimat etsii Tukholman saaristossa merkkejä ulkomaisesta, vedenalaisesta toiminnasta jo kuudetta päivää.

Lähteet:

Expressen
 
En edellenkään käsitä miksi jotkut odottavat tarkkaa tiedottamista kun operaatio käynnissä ja venettä ei ole tuhottu tai se ei ole antautunut.

Mielestäni Ruotsin laivaston toiminta oli aluksi vähintään tyydyttävää ja lopulta jopa nerokasta ottaen huomioon resurssit, mediaakin osattiin käyttää disinformaatioon niin että nyt ryssiä vituttaa.

Vene on loukussa, ryssät saa itkupotkuraivareita ja täällä vaan virnuillaan hysteerisille hurreille.

Väännän rautalangasta, eiliset lausunnot molemmilta osapuolilta sekä tiedot ja kuvat pelipaikalta ovat käytännössä varma merkki että vene on loukussa.

Väitän jopa että ruotsalaiset toimivat valmiin pelikirjan mukaan ja joku oli miettinyt monia vaiheita jo etukäteen ja valmistellut ansan.
.
 
Mikähän tässä asiassa oikein närästää? Närästystä näyttää olevan useammallakin keskustelijalla.

Onko se jotain näistä:

1) Ruotsi on suvereeni valtio ja sen aluevesiltä löytyvä vieraan vallan vakoilupoiju, sukellusvene, sammakkomies tai mikä muu tahansa on uutinen ja Ruotsin puolustusvoimat toimivat tarmokkaasti asian eteen. Onko se väärin, ettei hyssytellä ja olla hiljaa - kuten Suomessa on näissä asioissa pruukattu olla aivan viime vuosiin asti?

2) Venäjää ei saisi syyttää ilman aukottomia todisteita? Samalla ajatuksella Ukrainasta ei saisi uutisoida, koska aukottomia todisteita ei käsittääkseni ole esitetty.

3) Pelko siitä, että kyseessä onkin Ruotsin puolustusvoimien pr-tempaus ja iltalypsy poliitikoita vastaan?

4) Koska Ruotsi..
 
Tarkoitatko, että jos osoittaa lehdistöstä selviä valheita, jotka Ruotsin puolustusvoimat itse kumoaa, se on jotenkin huono juttu, koska lehdistön valheet ovat pyhiä, koska Ruotsi? Vai miten sinun logiikkasi menee?

On erittäin tärkeää seurata mediaa mediakriittisesti. Försvarsmakten hoitaa tehtävänsä. He kertovat aikanaan, mikä aiheutti etsinnät, miten edettiin ja mitä selvisi (vieraan vallan tiedustelu saaristossa ja sen laatu). Jos siellä on jotain, todennäköisin tekijä on Venäjä. Venäjällä on aina toimintaa Itämerellä!

Toinen merkittävä huomio, johon on syytä kiinnittää huomiota. Sivutuotteena on syntynyt uutta tiedustelutietoa informaatiosotaa varten: Ruotsin lehdistön saa helposti sekaisin ja antamaan pienistäkin vihjauksista harhauttavaa tietoa omille kansalaisille. Osin sama purske leviää Suomenkin puolelle.

Tällaisiakin tiedusteluoperaatiot ovat.

Thomas Ries on menettänyt hiukan uskottavuuttaan silmissäni.
 
Jos juttu onkin niin, että suve on livahtanut ja kaikki kamat saatu mukaan, niin tilannehan on jopa herkullinen Venäjälle. Lietsotaan Ruotsia syvemmälle nöyryytyksen suohon lisäämällä vettä myllyyn.

http://yle.fi/uutiset/venalainen_erikoisalus_jalleen_matkalla_kohti_ruotsia/7542375

Venäläinen erikoisalus jälleen matkalla kohti Ruotsia
Expressen-lehden mukaan venäläinen erikoisalus on yön aikana liikkunut Skånen korkeudella. Tutkija Tomas Ries arvioi, että uusi laiva on ehkä tulossa emoalukseksi NS Concordin tilalle.

Venäläinen Professor Logachev -alus on jälleen matkalla kohti Ruotsia, kertoo Expressen-lehti verkkosivuillaan. Aluksessa kerrotaan olevan halli minisukellusveneitä varten. Expressenin tietojen mukaan aluksella on suoria kytköksiä presidentti Vladimir Putinin hallintoon.

Tukholman edustalla kansainvälisillä vesillä lähes paikoillaan kierrellyt venäläisomisteinen öljytankkeri NS Concord sen sijaan lähti eilen iltapäivällä kohti itää. Ruotsissa on spekuloitu, että tankkeri voisi olla mahdollisen piensukellusveneen emoalus.

Yön tunteina Professor Logachev on kääntänyt kurssinsa kohti Ruotsia. Sama alus lähestyi Ruotsin aluevesiä myös viime viikonloppuna. Aamuyöllä alus oli keskellä Itämerta Gotlannin korkeudella. Expressenin haastatteleman asiantuntijan mukaan alusten liikkeet saattavat liittyä toisiinsa.

– Professor Logachev on mahdollisesti tulossa emoalukseksi NS Concordin tilalle, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tomas Ries sanoo lehdelle.

Ruotsin puolustusvoimat on viime päivinä saanut satoja uusia yleisövihjeitä mahdollisesta vedenalaisesta toiminnasta. Puolustusvoimien mukaan kahta vihjeistä pidetään luotettavina, ja niitä tutkitaan lisää. Luotettavia havaintoja on nyt yhteensä viisi.

Ruotsin puolustusvoimat etsii Tukholman saaristossa merkkejä ulkomaisesta, vedenalaisesta toiminnasta jo kuudetta päivää.

Lähteet:

Expressen

Tiedätkö, onko Logatshevilla saattajaa?
 
En edellenkään käsitä miksi jotkut odottavat tarkkaa tiedottamista kun operaatio käynnissä ja venettä ei ole tuhottu tai se ei ole antautunut.

Mielestäni Ruotsin laivaston toiminta oli aluksi vähintään tyydyttävää ja lopulta jopa nerokasta ottaen huomioon resurssit, mediaakin osattiin käyttää disinformaatioon niin että nyt ryssiä vituttaa.

Vene on loukussa, ryssät saa itkupotkuraivareita ja täällä vaan virnuillaan hysteerisille hurreille.

Väännän rautalangasta, eiliset lausunnot molemmilta osapuolilta sekä tiedot ja kuvat pelipaikalta ovat käytännössä varma merkki että vene on loukussa.

Väitän jopa että ruotsalaiset toimivat valmiin pelikirjan mukaan ja joku oli miettinyt monia vaiheita jo etukäteen ja valmistellut ansan.
.
Enpä tiedä. Vaikka eilen puhuttiin epämääräisesti Ruotsin PV:n saaneen "kontaktin", myöntää se nyt itsekin, ettei sillä ole juuri omia todisteita ja havaintoja tästä vedenalaisesta toiminnasta, vaan kaikki on yksityishenkilöiden antamia tietoja (http://www.dn.se/nyheter/sverige/forsvaret-litar-pa-observationer-fran-allmanheten/). Onko tämäkin vain Försvarsmaktenin ovelaa mediataktiikkaa? Vai voiko olla, että nimenomaan sitä viedään kuin litran mittaa?

Jokin tässä nyt mättää. Edelleen useimmat mediat kirjoittelevat mm. että Ruotsin PV on napannut Tukholman edustalta Kaliningradiin suunnatun viestin hätätaajuudella. PV kuitenkin myöhemmin kiisti havainneensa epäilyttävää viestiliikennettä. Mikä tämän tiedon lähde on?
 
Viimeksi muokattu:
Enpä tiedä. Vaikka eilen puhuttiin epämääräisesti Ruotsin PV:n saaneen "kontaktin", myöntää se nyt itsekin, ettei sillä ole juuri omia todisteita ja havaintoja tästä vedenalaisesta toiminnasta, vaan kaikki on yksityishenkilöiden antamia tietoja (http://www.dn.se/nyheter/sverige/forsvaret-litar-pa-observationer-fran-allmanheten/). Onko tämäkin vain Försvarsmaktenin ovelaa mediataktiikkaa? Vai voiko olla, että nimenomaan sitä viedään kuin litran mittaa?

Sverker sanoi myös että ovat valmiita tuhoamaan veneen jos se ei antaudu, oletan sen olevan viestin Venäjälle joka pohtii vaihtoehtoja, jos näin ei tehdä hänen ja poliittisen johdon tulisi erota.
 
Hesarin http://www.hs.fi/ulkomaat/a1413868558589?ref=hs-art-new-2 hauska skenaario, tällaistahan täällä on jo veikkailtu. Sopisi hyvin kuvaan noiden speznazien uhoamisen kanssa.

Mökkeilevätkö kommandot Tukholman saaristossa?

Mistä voi olla kysymys siinä vedenalaisessa toiminnassa, jota Ruotsin merivoimat on jo päiväkausia jäljittänyt?

Oletetaan aluksi, että kyseistä toimintaa ylipäätään on, eikä kysymys ole väärin tulkitusta minkkihavainnosta. Oletetaan myös, että asialla ovat Venäjän vedenalaiseen toimintaan erikoistuneet joukot. Venäjä nimittäin on se maa, jolla on ollut taipumusta puuhailla naapurimaittensa rajoilla.

Näiden perusolettamusten jälkeen kysymme: miksi ja miten?

Miksi? Operaation syyksi on ehdotettu vakoilua, jonkinlaisten vakoilulaitteiden asentamista rannikkovesiin, miinojen asentamista tai jopa puhtaasti koulutusoperaatiota, "sukeltajakurssin loppukoetta".

Useimmat näistä voi sulkea pois.

Tiedustelu on pitkäjänteistä; lyhyt kurkistus periskoopista Tukholman saaristossa antaisi niukasti tietoa. "Järkevämpää olisi vuokrata sieltä kesämökki", Merisotakoulussa aprikoidaan.

Vakoilulaitteiden asentaminen pohjaan olisi myös mieltä vailla, sillä millä data saataisiin anturilta isännille ilman, että ruotsalaiset havaitsisivat radioliikenteen? Sitä paitsi laitteet olisi helpompi tuoda ruotsinlaivalla ja asentaa paikan päällä veneestä.

Räjähteiden asentaminen lienee yhtä tolkuton ajatus. Niille pitäisi olla mielekäs kohde, ja laitteen pitäisi pysyä toimintavalmiina vuosia.

Sotilaspiireissä on vitsailtu koulutusvaihtoehdosta. Ehkä huippusalaisen erikoisjoukon koulutukseen kuuluu stressitesti, jossa käydään vieraan vallan alueella vain osaston koulimiseksi. Mutta jos tämäkin on epätodennäköistä, mitä jää jäljelle?

Ruotsin valppauden ja etsintäkyvyn kartoittaminen.

Miten? Kuvitellaan lisää. Osasto lähtee aluevesirajan tuntumaan saapuneelta tukialukselta paineistetulla pienoissukellusveneellä tai niin sanotulla märällä kulkuneuvolla, jonka kyydissä ollaan sukellusvarusteissa. Se etenee saaristoon, näyttäytyy ja lähettää myös radiosignaaleja tullakseen havaituksi.

Osasto piilottaa pienen kulkuneuvonsa suunniteltuun paikkaan poukamanpohjassa ja rantautuu ennalta hankitulle kesämökille. Venäläinen pääoma on todennäköisesti hankkinut Ruotsista kiinteistöjä ihan niin kuin Suomestakin.

Varusteet piilotetaan, ja osasto siirretään toiseen "turvataloon", vaikkapa viihtyisälle maatilalle Skåneen. Siellä kommandot saunovat ja katsovat leffoja. Sillä aikaa Venäjän tiedustelu keskittyy tarkkailemaan Ruotsin merivoimien toimintaa.

Kun saunakaljat on parin viikon kuluttua juotu ja ruotsalaisalukset palanneet satamiinsa, taistelusukeltajat kuljetetaan takaisin saaristomökille. Yön hiljaisuudessa ryhmä ajaa merelle ja tukialus saapuu nostamaan sen kannelle. Kotimatka hihamerkkien jakotilaisuuteen alkaa.

Kalle Koponen
[email protected]
 
Jos kyseessä olisi minisukellusvene, sieltä olisi happi ja muut loppuneet jo aikapäiviä sitten. Jos taas kyseessä olisi isompi vene, niin se ei tuonne edes mahtuisi kunnolla ja jäisi kyllä kiinni. Joten, kumpikaan näistä ei vaikuta luotettavalta teorialta.

Jos taas siellä olisi vain jotain erikoisjoukkojen äijiä, niin miksi eivät olisi siellä muutenvaan sukeltelemassa tai siviiliveneellä liikkeellä alunperinkin? Järjetöntä tämmöinen touhu olisi. Ja jos siellä niitä olisi, niin olisivat joka tapauksessa vaikka kävelleet sieltä jo turvaan jonnekin. Joten ei tämäkään kovin luotettavalta vaikuta teoriana.

Mitä jää jäljelle?

Kaksi vaihtoehtoa minusta:
1) Ruotsi on mokannut, ei siellä mitään oikeasti ole (ainakaan enää).
2) Ruotsi on jo löytänyt erikoisjoukot/sukellusveneet aikoja sitten ja nyt parhaillaan kulissien takana kiristää Venäjältä jos jonkinmoista liennytystä asiasta tai uhkaa julkistaa koko jutun.
 
Itse uskon että nyt odotellaan Venäjän tunnustusta tai veneen nousemista pintaan salamavalojen alla, ei olla vielä lähdetty tuhoamaan mutta vihjattu siihen jos pyrkii väkisin ulos.

Vene jonka itse linkkasin aikaisemmin pystyy olemaan 20 päivää pohjassa, kyseessä voi olla näin pitkä odotus, kuka räpäyttää ensin.
 
Median saa sekaisin paljon pienemmälläkin, kuten ministerin tekstiviestillä stripparille. Skuupinmetsästys taas noudattaa omaa logiikkaansa, eikä silloin enää ole niin väliä kiinnostaako itse asia yleisöä, vai parhaimman uutisen löytäminen toimittajakuntaa.

Miettikääpä iltapaskojen lööppejä jos merivoimilla olisi käynnissä vastaava operaatio Espoon saaristossa. Tämä ei ole merkityksetöntä itse operaationkaan kannalta, vaan esimerkiksi silminnäkijähavainnoilla ei ole mediapyörityksen käynnistyttyä enää minkäänlaista arvoa.

Itse tapahtumasta luulen, että Ruotsi on mokannut. Eivät saaneet ketään kiinni, ja yrittävät nyt löytää kunniallisen ulospääsyn. Toivotaan että olen väärässä.
 
Visby saapunut alueelle.

Lu34tFh.jpg

mjldkG7.jpg
 
Tarkoitat varmaankin ilman kuvia. ;)
 
Back
Top