Ruotuväki: Armeija panee Nokia-laitteen museoon

Sanla muiden elektronisten laitteiden ohella ei olisi kestänyt EMP:n vaikutusta. Sitä tuskin uudet tabletitkaan kestävät yhtään sen paremmin.

Suureksi onneksemme EMP:n käyttäminen osana ELSO:a on kuitenkin erittäin epätodennäköinen eikä se ole kenenkään elso-työkalupakin ensimmäinen kättäpidempi. EMP:llä voidaan ainakin teoriassa tehdä jäynää esimerkiksi valtamerten takaisten suurvaltojen välillä käytävässä kohtalontaistelussa, jossa vastapuolen johtamisjärjestelmät, elektroniset laitteet ja yhteiskunnan infrastruktuuri voidaan pyrkiä lamauttamaan riittävän pitkän ja turvallisen varmuusetäisyyden päästä.

Itänaapurin käsitteistöä käyttäen niin sanottujen lokalisoitujen eli paikallisten konfliktien välienratkomisvälineenä EMP:n soveltuvuus on heikompi, koska varmuusetäisyyden jäädessä liian lyhyeksi EMP:tä käytettäessä myös omat joukot ja oman yhteiskunnan infrastruktuuri jäisivät helposti EMP:n vaikutusalueen sisäpuolelle, mikä ei suinkaan ole hyökkääjän tehtävän ja tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista.

Ei liene itänaapurin kenraalillekaan sotamarsalkkaylennystä puoltava meriitti, jos suomalaisten muutamien radioiden ja tablettien lamauttaminen pimentää kaupanpäällisinä vaikka puolet Pietarin talousalueesta ja aiheuttaa samalla mittavaa vahinkoa omien joukkojen johtamisjärjestelmille ja elektronisille laitteille.

Toistaiseksi EMP:tä ei ole kukaan vielä käyttänyt missään konfliktissa.

eikö nykyisellä älykännyllä jossa on suuri näyttö ja fyysinen näppäimistö pystyisi myös tekemään samat asiat kuin tuolla rohmulla suhteellisen kohtuullisesti mutta halvemmalla, pienemmällä painolla,

Kyllähän tornifirmassa on tänäkin päivänä älypuhelimet käytössä, joten siinä mielessä ne kuuluvat osaksi johtamisjärjestelmää (normaaliolot) jo nyt.:a-cool:

Hyvä kysymys onkin se seikka, jonka tapahtuneet tosiasiat osoittavat, miksi jonkin modernin teknologian paino moninkertaistuu ja hinta tuplaantuu sillä hetkellä kun tekniikka sullotaan vihreisiin kuoriin. Poislukien ilmavoimien hankinnat, jolloin hinta viisinkertaistuu.
 
Samses kirjoitti:
Samaa mieltä kaikesta muusta, paitsi tuosta kohdasta "yksinkertaisesti" (ja tietysti viestilaitteen käytöstä telttakeppien hakkaamiseen). Laitteen ja akkujen painokaan ei ole ongelma jos on ParSa-versio käytössä. MUTTA "yksinkertaisesti"???:a-grin:

Olin itse yksi siitä vähemmistöstä jotka ylipäätään oppivat vekotinta jotenkuten käyttämään, ja meille se sentään koulutettiin ihan kunnolla toisin kuin joillekin varusmiehille joille sitä ei koulutettu [melko yleisen mutta täysin varmistamattoman väitteen mukaan siksi koska osa kouluttajista ei itse osannut laitetta käyttää]. Väitän että yli puolet varusveijareista ei olisi pystynyt sillä #¤%&@£ vehkeellä viestiä lähettämään vaikka olisi panssaridivisioona ollut vyörymässä päälle. Eli oli uusi laite ihan mikä tahansa, ja vaikka se käyttäisi käyttöjärjestelmänään Windowsia, jos MaTi on sellainen että sitä pystyy normaaliälyllä ja tietokoneen käyttötaidolla varustettu reserviläinen käyttämään (ei siis tarvitse olla tietoliikenneinsinööri), niin kuso kulkee ratkaisevasti paremmin kuin SanLa:n/ParSa:n kanssa. Meinaan niillä jää viesti monelta lähettämättä. Jos on erikseen viestimies joukkueen tasolla, ja hänellä viestilaite, niin tämähän ei ole ongelma sillä kyllä viestimies osaa käyttää laitettaan vaikka käyttöliittymä olisi kömpelökin. Mutta kun viestivälineitä aletaan jakaa ryhmän ja partion tasolle, laitteen on pakko olla sellainen että ihan joka ukko voi sitä käyttää.

Sanla eri variaatioina oli tosiaan viheliäinen vehje satunnaisesti käytettäväksi. En muista mikä tuossa tökki, mutta vehkeen logiikka hävisi jostain syystä pääkopasta jo päivässä ja jos sen sai käteensä vaikkapa viikon tauon jälkeen, niin oli turha edes haaveilla siitä, että olisi saanut viestin lähtemään.

Laittaisivat nuo venttiseiskan kera myyntiin SA-myymälään, niin siinä olisi terassikaudelle varma hittituote. Ei tarvitsisi erikseen tunnustella onko kapula mukana vai ei :a-grin:
 
^Taskuvarkaatkin saavat kirjoitella harhautustekstinsä A3:lle kun yrittävät puhelimia pölliä.
 
Hande kirjoitti:
Sanla eri variaatioina oli tosiaan viheliäinen vehje satunnaisesti käytettäväksi. En muista mikä tuossa tökki, mutta vehkeen logiikka hävisi jostain syystä pääkopasta jo päivässä ja jos sen sai käteensä vaikkapa viikon tauon jälkeen, niin oli turha edes haaveilla siitä, että olisi saanut viestin lähtemään.

Jep, tämä juuri oli pointtini ensimmäisessä kommentissa tähän ketjuun. Käyttöliittymä oli sitä luokkaa, että saisivat Otaniemessä käyttää malliesimerkkinä jollakin käyttöliittymä- tai käytettävyyssuunnittelukurssilla siitä miten ei pidä käyttöliittymää suunnitella. Äärimmäinen epäintuitiivisuus oli sitä luokkaa, että kyse ei enää ollut pelkästä käyttömukavuudesta vaan siitä että laite oli huonon käytettävyyden vuoksi vähemmän kuin optimaalisen tehokas käyttötarkoitukseensa.
 
miheikki kirjoitti:
^Taskuvarkaatkin saavat kirjoitella harhautustekstinsä A3:lle kun yrittävät puhelimia pölliä.
Joo.. Parsan kuoriin tee-se-itse älykänny, vaikkapa Raspberry Piin alustalle. Liittimet ja näppis kestäisi kovaakin käyttöä. PARSA ketjulla reiteen kiinni ja munalukolla lukitus. Mahtus hyvin reisitaskuunkin. Saa sitä yrittää pölliä. Mistähän saisi Parsan kuoriin sopivan kosketusnäytön ja luutuutin pääsettiä varten? ..jos vaikka vähä tuunaisi :a-cool:

Toinen vaihtoehto on tyytyä siihen että kehitys kehittyy ja hommanat oma panasonikki ja alkaa väsäämään omia MaTi:lle yhteensopivia softia :camo:
ja hyödyntää Raspberry henkilökohtaisena "keskussanomalaitteena".
 
Laamanator kirjoitti:
Hyvä kysymys onkin se seikka, jonka tapahtuneet tosiasiat osoittavat, miksi jonkin modernin teknologian paino moninkertaistuu ja hinta tuplaantuu sillä hetkellä kun tekniikka sullotaan vihreisiin kuoriin. Poislukien ilmavoimien hankinnat, jolloin hinta viisinkertaistuu.

Otetaan jokin kaupallinen laite, vaikka puhelinvaihde. Rakennetaan sen ympärille laatikko, jossa laite on joka suuntaan tuettu jousilla. Tehdään kuoreen liitynnät kenttäkelpoisilla liittimillä. Toistetaan tusinasta muutamaan kymmeneen kertaa käsityönä.

Ihmetellään yksikköhintaa, kokoa ja painoa.
 
Kustomoitu Android-firmware vaikkapa jollekin edulliselle puhelinmallille, vaikkapa ZTE tai Galaxy Mini tms. Siitäpä tulisi halpa laite moneen tarkoitukseen armeijassa. Mutta kun ei niin ei.
 
hessukessu kirjoitti:
Kustomoitu Android-firmware vaikkapa jollekin edulliselle puhelinmallille, vaikkapa ZTE tai Galaxy Mini tms. Siitäpä tulisi halpa laite moneen tarkoitukseen armeijassa. Mutta kun ei niin ei.

Eihän sellaiset kestä käyttöä millään tavalla. Ruggeroitu elektroniikka tuppaa maksamaan vähän enemmän eikä sitä yleensä saa suoraan hyllyltä.
 
Tämä Panasonicin valmista tabletti ei ole kuitenkaan mikään rimpula.
 
Last edited by a moderator:
Miksi pitäisi laittaa? Hintaero on aivan mitätön, varsinkin kun noissa on se valmiina eikä tarvitse maksaa mitään muutoksista.
 
Ei mutta mitä väliä? Miten esim. NSA käyttäisi jotain takaporttia hyväkseen laitteissa jotka ovat aika suljettuja yhteyksiltään? Ja toisekseen miksi se sen tekisi? Suurempi ongelma on lähinnä se että laitteessa on vain GPS kun nykypäivänä luulisi että pitäisi pystyä myös ottamaan yhteyttä Galileohon ja Glonassiin. Lisäksi open sourcekin on luotettava niin kauan kuin hyvät poijat etsivät niistä niitä takaportteja hyvät miehet ne kääntävät. Open sourcea on jaossa jossa koodi on turvallista ja kaikkien nähtävillä mutta valmiiksi käännetty versio on takaportitettu...
 
akealik kirjoitti:
hessukessu kirjoitti:
Kustomoitu Android-firmware vaikkapa jollekin edulliselle puhelinmallille, vaikkapa ZTE tai Galaxy Mini tms. Siitäpä tulisi halpa laite moneen tarkoitukseen armeijassa. Mutta kun ei niin ei.
Eihän sellaiset kestä käyttöä millään tavalla. Ruggeroitu elektroniikka tuppaa maksamaan vähän enemmän eikä sitä yleensä saa suoraan hyllyltä.
Samsung Galaxy Xcover, hinta 130 euroa. Xcover2 maksaa tuplaten mutta ei kestävyyden kannalta tarjoa parannusta. Mutta tuokin kestää ja kestää ja tuommoinen custom-rommi menee siinä kuin vesi vain. Akun vaihto lennosta ei toki onnistu, ei ainakaan jos ei ole latauksessa samalla hetkellä, mutta tuo on käsittääkseni aika pikkujuttu kun puhutaan tuon hintaluokan härpäkkeistä, joita voisi ostaa vaikka jokaiselle ukolle omansa (ja vain yksi pitää vuorollaan sitä päällä ja ottaa datat). Pikalatureilla akut latautuvat todella nopeasti ja mikään ei estä hankkimasta vaikka 20 akkua per puhelin tms. eivät edes paina paljoa.
 
commando kirjoitti:
Miksi pitäisi laittaa? Hintaero on aivan mitätön, varsinkin kun noissa on se valmiina eikä tarvitse maksaa mitään muutoksista.
Tietoturva. Kustomoitavuus. Riippumattomuus Microsoftista ja USA:sta. Noin muutamia mainitakseni.
 
juustohöylä kirjoitti:
Hilpeä laite, tohon vielä kaperskyn tietoturva ja homma on paketissa...
Ei nyt ihan ymmärrä...
:D Niin ja tietenkin Huawein modeemi tms. niin johan on valmista kauraa :D
 
commando kirjoitti:
Ei mutta mitä väliä? Miten esim. NSA käyttäisi jotain takaporttia hyväkseen laitteissa jotka ovat aika suljettuja yhteyksiltään
No niiden yhteyksien kautta kun kerrankin sinne pääsevät käsiksi. Nappaavat vaikka poteroonsa kuolleelta taistelijalta tuollaisen yhden laitteen ja iskevät sen kautta sekunneissa koko verkkoon ja kaikkiin koneisiin sisälle. Tai etänä. Tai vaikuttamalla elektronisesti noiden laitteiden sisältöön ilmateitä pitkin.

Ja toisekseen miksi se sen tekisi?
Tuota, etkö nyt ihan oikeasti keksi millään itse syytä moiseen vai...?!?

Suurempi ongelma on lähinnä se että laitteessa on vain GPS kun nykypäivänä luulisi että pitäisi pystyä myös ottamaan yhteyttä Galileohon ja Glonassiin.
Tuo on totta, mutta uskoisin tuon olevan parhaiten ratkaistavissa liitettävyyden kautta. Eli sopiva palikka tuollaiseen laitteeseen kiinni kun sellainen löytyy tai tehdään ja avot. Micro-usb-liitäntään voi firmwaresta riippuen laittaa kiinni kyllä ihan mitä tahansa, vaikka pienen Galileo-vastaanottimen.

Lisäksi open sourcekin on luotettava niin kauan kuin hyvät poijat etsivät niistä niitä takaportteja hyvät miehet ne kääntävät. Open sourcea on jaossa jossa koodi on turvallista ja kaikkien nähtävillä mutta valmiiksi käännetty versio on takaportitettu...
En usko, että on mitenkään ylitsepääsemätön urakka
1) Karsia turha paska pois Android-käyttiksestä
2) Tarkistaa jäljelle jäänyt raakile huolellisesti
3) Säätää sen asetukset turvallisuuden osalta täysille
4) Lisätä sinne tarpeelliset softat ja ajurit, kuten ne Galileo-palikan tai vaikka jonkun softaradion tms.

Mikään ei tietenkään estä pistämästä systeemiä boottaamaan aina kirjoitussuojatulta microSD-kortilta, jolloin kaikki laitteeseen viime käyttökerralla tavalla tai toisella tulleet haittaohjelmat tms. häipyvät bittien taivaaseen siltä erää. Samalla päivitysten toimittaminen systeemiin helpottuu kummasti, kun tarvitsee vain jakaa uuden firmwaren sisältävä microSD kortit porukoille.

Kun tätä vertaa turvallisuudessa siihen, että pyöritetään jotain Microsoftin suljettua käyttistä täynnä ties mitä kökköä ja jokatapauksessa mielipuolisesti turhaa ohjelmakoodia, jonka päivityksiin emme voi vaikuttaa emmekä tehdä, jonka viime kädessä valta on Microsoftilla ja siten NSA:lla niin... Valinnassa ei liene epäselvyyttä. Android ei ole huipputurvallinen, mutta se on joka tapauksessa helppo ainakin tehdä huomattavasti NSA:lle vaikeammaksi tunkeutua kuin mitä yksikään Windows 7 on.
 
hessukessu kirjoitti:
commando kirjoitti:
Miksi pitäisi laittaa? Hintaero on aivan mitätön, varsinkin kun noissa on se valmiina eikä tarvitse maksaa mitään muutoksista.
Tietoturva. Kustomoitavuus. Riippumattomuus Microsoftista ja USA:sta. Noin muutamia mainitakseni.

Kukaan tässä maailmassa ei ole riippumaton USA:sta tai Microsoftista. Jos alettaisiin mainitsemaan vaikkapa puolustuksen kulmakiven, jotka ovat valmiita taisteluun ensimmäisten joukossa niin taidetaan puhua hävittäjistä MADE IN MOTHERFUCKING USA! (tai ainakin tietotekniikan puolesta)
 
hessukessu kirjoitti:
Tuota, etkö nyt ihan oikeasti keksi millään itse syytä moiseen vai...?!?

En, Yhdysvallat on hyvisten valtio ja jos se sellaista tekisi olisi se tod. näk. ajatunut pahasti raiteiltaan tai Suomi on ansainnut kohtalonsa.

En usko, että on mitenkään ylitsepääsemätön urakka

Maksaa kuitenkin aikaa ja rahaa! Jos se ei olisi ylitsepääsemätöntä olisi aika monessa laitteessa oma uniikki ja customoitu järjestelmä. Lisäksi ko. laite ei ole niin tärkeässä roolissa että se olisi mitenkään prioriteetiltaan korkealla iskeä!

Kun tätä vertaa turvallisuudessa siihen, että pyöritetään jotain Microsoftin suljettua käyttistä täynnä ties mitä kökköä ja jokatapauksessa mielipuolisesti turhaa ohjelmakoodia, jonka päivityksiin emme voi vaikuttaa emmekä tehdä, jonka viime kädessä valta on Microsoftilla ja siten NSA:lla niin... Valinnassa ei liene epäselvyyttä. Android ei ole huipputurvallinen, mutta se on joka tapauksessa helppo ainakin tehdä huomattavasti NSA:lle vaikeammaksi tunkeutua kuin mitä yksikään Windows 7 on.

Suljetuissa järjestelmissä on myös se etu etteivät muut kuin vaikkapa MS/NSA:n pojat niin helposti pääse sorkkimaan järjestelmää ja tietääkseni esim. kiinalaiset (elleivät ole varastaneet lähdekoodia kuten kaikkea muutakin alkaen ruudin keksimisesta lähtien), intialaiset tai venäläiset eivät koodia omista. Jos näistä pitää valita kenen antaisin mielelläni helpoimman reitin niin ei olisi vaikea valita. :D
 
Back
Top