Saksalainen poliisiopiskelija kummastutti vappumarsseilla

Hyvä Tvälups, on aivan normaalia, että tarkkailija esiintyy oman organisaationsa asusteessa ja hänellä on poliisin uniformuun pukeutunut saattaja. Saattajan tehtävänä on myös selittää mitä ja miksi poliisi tekee. Toiminnan tarkoitus on mahdollista meidän poliisiemme osallistuminen muualla euroopassa vastaavaan viarailuun. Tällä taas jaetaan ajatuksia ja osaamista, joka taas usein johtaa kehitykseen.

Olennaista oli, ettei tuo tarkkailija käyttänyt poliisin valtaa/oikeuksia.
Koska eri EU-maiden valtiollisten toimioiden välillä tapahtuva yhteistyö on hyvin tavallista, minulle herää, miksi hermostuit asiasta niin paljon?
 
Muutkin ovat tätä jo käsitelleet, joten minäkin rohkenen kommentoida.

Mikäli poliisi ei olisi toiminut ja olisi syntynyt samanlainen mellakka kuin Tampereella, olisi huudettu miksi poliisi ei tee mitään.
En jaksa uskoa, että ketään sellaista joka olisi totellut poliisia olisi pidätetty.
 
Pitäisikö tässä kohtaa huutaa kovaan ääneen "ALAS KIOVAN FASISTIJUNTTA!!!!" - alkaa vähän kuulostaa Tvälups:n jutut samalta tässä kohtaa...kaikella kunnioituksella ja huumorilla heitettynä :)
 
Hyvä Tvälups, on aivan normaalia, että tarkkailija esiintyy oman organisaationsa asusteessa ja hänellä on poliisin uniformuun pukeutunut saattaja. Saattajan tehtävänä on myös selittää mitä ja miksi poliisi tekee. Toiminnan tarkoitus on mahdollista meidän poliisiemme osallistuminen muualla euroopassa vastaavaan viarailuun. Tällä taas jaetaan ajatuksia ja osaamista, joka taas usein johtaa kehitykseen.

Olennaista oli, ettei tuo tarkkailija käyttänyt poliisin valtaa/oikeuksia.
Koska eri EU-maiden valtiollisten toimioiden välillä tapahtuva yhteistyö on hyvin tavallista, minulle herää, miksi hermostuit asiasta niin paljon?

Aivan.

Olen esim. IDF:n tukikohdassa nähnyt UNDOF-tarkkailijoiden käynnin venäläisessä ja tanskalaisessa asepuvussa/maastopuvussa kansallisuustunnuksin. Eikä kukaan väitä, että osallistuisivat toimintaan.

Tarkkailija on juuri sitä, mitä sana tarkoittaa. Tarkkailee tapahtumia.
 
Ei se mitään, helpointahan se on leimata kanssakeskustelija foliohatuksi kun mielipide ei miellytä. Sanonpahan vain, että olenpahan sanonut.

Mielipiteitä saa ja pitää toki olla, mutta kun tässä tapauksessa ei oikein mikään viittaa taas johonkin suureen EU/liittovaltio/_____ - tason salaliittoon vaan ylivoimaisesti loogisin syy on mielestäni kyseisen yksittäisen naispoliisiharjoittelijan oma turvallisuus. Mitä jos joku tohinassa hieman liikaa innostunut poliisi olisi tarjonnut pamppua ja kaasua siviilit päällä poliisien seassa heiluvalle naikkoselle, siitä vasta otsikoita sitten olisikin revitty (Saksassa).

Jos jotakin salaliittoteoriaa haluaa näistä repiä, niin kyllä mielestäni huomattavasti loogisempaa olisi kysellä näiden poliisien keräämien laillisesti kyseenalaisten henkilö/valokuvarekisterien perään, joita kerätään monissa paljon rauhallisemmissakin tapahtumissa hieman hämärin perustein.
 
Huutele mitä huutelet.

Toki - niinhän sinäkin teet... :)

Mutta joo, vastaisitko siihen mitä alunperin kysyin: Mikä tuossa Saksalaisessa niin kovasti hiertää? Tarkoitan siis sitä että se oikeasti alkaa kuulostamaan joltakin salaliittoteorialta..eikä se nyt varsinaisesti ole sinun tapaistasi kuitenkaan ollut tähän saakka?!
 
Mitäs hämärää niissä rekistereissä on? Niiden tarkoituksessa ei nähdäkseni ole mitään epäselvää.
 
No esim. takavuosina tapana oli kuvata tiettyihin alakulttuureihin kuuluvien musiikkitapahtumien/festivaalien yleisö saapumistilanteessa enemmän tai vähemmän kokonaan, myös taskujaan ja pahimmassa tapauksessa muutakin pääsi esittelemään varsin löyhin perustein poliisille takahuoneeseen.

Tosin voipi olla, että kyseessä oli nyt jo surullisenkuuluisan huumepoliisin oma operaatio, jota ei voi sittemmin julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella pitää enää kovinkaan yllättävänä.. :D

Ymmärrän kyllä täysin, miksi näiden "anarkistiporukoiden" yhteydessä aika hanakasti tiedustelutietoa kerätään, ja en sitä sinällään vastusta. Suomessa luottamus poliisiin on vaan ehkä tietyissä asioissa turhan kova ja jonkinlaista lisäkontrollia voisi ehkä tietyissä asioissa perustella. Mutta se siitä, menee jo aika pahasti ohi aiheen.
 
Kunhan ei ole pietarilainen miliisi virkapuvussa vahtimassa joulukuun kuudennen marssia Hietsuun. Voisi herättää kummastusta...

EU herättää aina lämpöä eikä pelkästään Suomessa. Moni varmaan pitää viranomaisyhteistyön näkyviä symboleita ärsyttävinä. Ainakin katutasolle tuotuna. Federalistille siinä ei ole ongelmaa.

Pitää olla taktista öögaa. Nyt joku sanoi, että tule tuossa, no problem.

Edit: Tvälupsin vappuankeus vain paranee, kun aletaan oikein EU-hengessä holhota poloista kansalaista, joka on harhautunut miettimään asioita, jotka kuuluvat Brysselin viisaille.

Kiäh kiäh...
 
Koska eri EU-maiden valtiollisten toimioiden välillä tapahtuva yhteistyö on hyvin tavallista, minulle herää, miksi hermostuit asiasta niin paljon?

Tähän yksittäiseen tapaukseen tarkemmin kantaa ottamatta huomauttaisin esimerkiksi Ruotsi-Suomessa, Venäjän keisarikunnassa, Varsovan liitossa, Saksan kolmannessa valtakunnassa, Brittiläisessä imperiumissa ja monessa muussa monikansallisessa viritelmässä olleen valtiollisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Olennaisena osana oli paikallisten kansannousujen tukahduttaminen toiseen kansanryhmään kuuluvilla joukoilla. Tästä ei tietenkään voi olla kyse Unionissa, vaan täällä lauletaan gumbaya nuotiolla ja kaikki on nätisti hamaan tulevaisuuteen asti. Meidän omat joukot ovat käyneet naapurimaissa harjoittelemassa kansannousujen kukistamista, mutta se ei tietenkään tarkoita mitään. Kansannousun kukistamisen harjoittelu on luonnollinen ja toimiva malli kehittää valmiutta vihollisen panssaridivisioonan pysäyttämiseen. Vain impivaaralainen voisi väittää jotain muuta. Rauhaa sitä vaan turvataan. Ja jos eivät suostu rauhaan niin tapetaan saatana! Kyllä jämpti on niin. :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Tulee siis etiäinen siitä, että pankkiirien kiristäessä otettaan tulevaisuuden mustassa dystopiassa, täällä voi olla Hampurin mellakkapoliisi eriarvoisuutta vastaan kapinoivia takkutukkia taltuttamassa...

Tämä tarkkailijatyttönen ei arvaakaan, millainen symbolimerkitys hänen takillaan on. Mutta kyllä ne anarkistit maalaavat tästä todisteen.

Härkänen on siinä. Sehän oli vain takki ja tyttökin vielä opiskelija, todenäköisesti ulkomaalaispoliisin vieraana.
 
Toki - niinhän sinäkin teet... :)

Mutta joo, vastaisitko siihen mitä alunperin kysyin: Mikä tuossa Saksalaisessa niin kovasti hiertää? Tarkoitan siis sitä että se oikeasti alkaa kuulostamaan joltakin salaliittoteorialta..eikä se nyt varsinaisesti ole sinun tapaistasi kuitenkaan ollut tähän saakka?!

Kyseisessä saksalaisessa hiertää juurikin noilla Saksan poliisin tunnuksilla esiintyminen. Siviilivermeet päällä kummastusta ei olisi syntynyt.
Työturvallisuudella tätä on aivan turha selittää; naikkonen olisi voitu varustaa vaikka poliisi-liivillä jos sen välttämättä piti uniformussa pasteerata.

Oliko nyt kaikille osallistujille aivan päivänselvää mitkä ko. polizein oikeudet ja velvollisuudet tuossa tilaisuudessa sekä maassamme olivat ja ovat?
No ei ollut koska Suomen poliisin piti tästä erikseen tiedottaa. Jos vastaavanlainen harjoittelija esim. pysäyttää minut liikenneratsiassa niin mistä minä tiedän onko hän ns oikealla asialla vai onko kysymyksessä vappunaamari ja piilokameran kuvaus?

Kapiaisen sotillaana luulisi ymmärtävän mikä uniformun sekä virkamerkkien tehtävä on. Mitä ne ilmineeraavat ja mitä ne kertovat kantajansa asemasta.
Harvinaisen epäselväksi minulle jäi: Miksi? Miksei siviileissä (helpottaa muuten sitä tarkkailua, tarkkailtavaksi joutumisen sijaan) tai sillä poliisi-liivillä varustettuna.
Saksassa noudatetaan paikallisen poliisin ohjeita. Suomessa suomalaisen. Miten vastaavasti Saksassa olisi uutisoitu suomalaisen poliisin paikallaolo?
 
Kiitos vastauksesta - edelleenkään en löydä pointtiasi siitä, mikä siinä on niin hirmuisen väärin että toisen EU-maan poliisi esiintyy toisessa EU-maassa virkapuvussaan ollessaan koulutusvaihdossa.

Minä olen esiintynyt Suomalaisessa sotilaspuvussa useamman kerran ulkomailla - en ole nähnyt siitä mitään arveluttavaa, eikä ole nähnyt kukaan isäntämaidenkaan edustaja.
En kertakaikkiaan ymmärrä miksei EU-maan poliisi voi toisessa EU-maassa koulutuksessa ollessaan esiintyä omassa virka-asussaan?? Erityisesti kun hän EI TEHNYT mitään - seurasi tilannetta Suomalaisen poliisin seurassa/ohjaamana.
 
Saako muuten Matti Meikäläinen pukeutua polizei asuun suomessa?
 
Et näe mitään eroa sotilaiden ja poliisien toiminnassa ja toimivaltuuksissa? Sepä selittääkin sitten ihan tarpeeksi. Kiitos ja tämä riittääkin.
 
Miten et näköjään pysty huomioimaan sitä, ettei tuo Saksalainen osallistunut toimintaan mitenkään, vaan toimi tarkkailijana Suomalaisen kollegansa ohjaamana. En näe siinä minkäänlaista ongelmaa, että hän siinä roolissa esiintyi omassa virka-asussaan.
 
Saako muuten Matti Meikäläinen pukeutua polizei asuun suomessa?

Maallikkona arvioiden: todennäköisesti et saa jos se muistuttaa Suomalaisen poliisin asua. Tästä on joskus ollut joku ennakkotapaus missä todettiin, että sininen haalari tietynlaisin heijastimin varustettuna (poliisin haalaria visuaalisesti läheisesti muistuttava) ei ole lain mukaan sallittu. Laissahan kai todetaan jotenkin niin että asu, joka muistuttaa poliisin asua on kielletty.
 
Ilmeisesti täällä ei ole hirveästi maailmaa nähty kun asia näin ihmetyttää. Huomautan että poliisivaihto on maailmalla hyvinkin yleistä. Tavanomaista on myös oman maan tunnuksilla esiintyminen. Esim brittien ja saksan ns turistipoliiseja on joka kesä ympäri eurooppaa ja euroopan ulkopuolellakin. Useimmiten toimenkuva on lähinnä katsoa oman maan toivojen perään ja toimia paikallispoliisin apuna. Se että joku saksalainen on virka-asussa tarkkailijana on todella kevyttä verrattuna maailman meininkiin.

Jos ongelmana on kaduntallaajan epäluulo polizein toimintavaltuuksia kohtaaan niin kysympähän samalla kuinka moni kaduntallaaja on tietoinen vaikkapa vartijan tai järjestyksenvalvojan oikeuksista antaa käskyjä joita on toteltava? Vastaus on että ei kovin moni
 
Miten et näköjään pysty huomioimaan sitä, ettei tuo Saksalainen osallistunut toimintaan mitenkään, vaan toimi tarkkailijana Suomalaisen kollegansa ohjaamana. En näe siinä minkäänlaista ongelmaa, että hän siinä roolissa esiintyi omassa virka-asussaan.

Kas kummaa, että jopa YLE näki asian uutisoimisen arvoiseksi. Sinä vain et suostu näkemään asiassa mitään outoa/uutta/ihmettelemisen arvoista.
 
Back
Top