Saksalainen poliisiopiskelija kummastutti vappumarsseilla

Miksi sitä asemaa on selviteltävä uutisointien ja keskustelupalstojen kautta?

Koska laiskat kansalaiset eivät viitsi itse ottaa selvää? (=googlettaa). Intoa käydä periaatteellista taistoa sivutolkulla löytyy kyllä.
 
Aika harvinaista on, että asevoimat murskailevat mellakoita lännessä. Vasemmiston henkisessä muistissa on toki kommunistien vallankaappausyritys vuonna 1948 ja Kemin mellakat vuonna 1949. Kemissä toimivat tavalliset poliisivoimat.

Liikkuva poliisi ja Valpo olivat kommunistien käsissä. Savonenkov junaili liikehdintää tavoitteenaan Suomen laillisen SDP:n johtaman hallituksen kaataminen. SKP ja Savonenkov ottivat pääministeri Fagerholmin kanssa yhteen sillä seurauksella, että Kemin kolmesta tuhannesta poliisin yli yrittäneestä marssijasta kaksi kuoli ja moni sai pampusta. Toinen kuoli kuorma-auton alle ja toinen luotiin. Yllättävää on, että tutkimusten mukaan hän ei kuollut poliisin luotiin. Ei tiedetä, kuka ampui, mutta itse epäilen Savonenkovin järjestäneen vähän draamaa.

Fagerholm pisti kommunismin aisoihin. 127 joutui syytteeseen ja ammutun omaiset joutuivat maksamaan ruumiinavauskulut. Yhtään ei annettu köyttä. Moskova kielsi lakot Hertta Kuusiselta. Zdanovin arkiston mukaan Kuusinen pyysi panssareita Helsinkiin, mutta Zdanov kielsi.

Fagerholm vei astalot ilman mämmäilyä. Ei ollut Moskovan suosikki.

Fagerholm oli presidenttiehdokkaana, kun lahjakas Viktor Vladimirov tuli ensimmäiseen tehtäväänsä Suomeen. Hän alkoi junailla Maalaisliiton Kekkosta ja vuosien mittaan otti Suomen aika tukevasti käpäläänsä ilman mellakoita.
 
Kemin mellakoita -49 ei todennäköisesti ollut seuraamassa saksalaisia vaihto-oppilas-poliiseja. :rolleyes:
 
Kemin tapahtumat nostettiin vasemmiston marttyyritarinaksi 1970-luvulla. Agit Prop -yhtye teki lauluja ja Elvi Sinervo runoja. Voi vaikuttaa vieläkin.

Idea on siinä, että nykyisin EU on se kasvoton porvari.
 
Kummallista kun EU,n vastustajat muistelevat, eivät saaneet ääntään kuuluviin. Minäkin muistan tuon tunteita kuumentavan asian. Muistan kyllä myös erilaisia "Brysselin herrat syö teidän lapset" tyyppiset pelottelut, ihan kuin muistan lupaukset taivaalta satavasta mannasta. En uskonut kumpaankaan, onneksi en uskonut, en ole päässyt pettymään. En muuten usko suurimpaan osaan muistakaan vaalilupauksista.

Toisaalta jos menemme Natoon muistelevat Nato kriittiset 20 vuoden kuluttua kuinka eivät saaneet ääntään kuuluville ja kansa/eduskunta huijattiin tekemään väärä päätös.
Jos taas emme mene Natoon, me Nato myönteiset muistelemme, "piru kun silloin ei kansa/eduskunta ymmärtänyt":cool:

Jep - EU:ssa on taatusti kehitettävää - kaikessa on...AINA! Voi myös olla, että Suomessa on pahoinvointia tällä hetkellä..ja se on niin hiton helppo laittaa EU:n syyksi, mutta onko se? Onko se sitä todella?? Sitä sopisi jokaisen ihan oikeasti pohtia tykönään..

Jos mietin omalta kohdaltani asiaa, niin olen todella tyytyväinen siihen, että Suomi on EU:n jäsen - vaikka siis EU:ssa ehdottomasti on kehitettävää ja kipupisteitä - mutta täydellistä järjestelmää ei ole olemassa, eikä tule - kokonaisuus on silti vahvasti plussalla EU:ssa.
 
Back
Top