Salaliitot

Äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus tämä kyllä. Eikös Harlinin pitänyt tehdä tästä leffa?
Tuo isojalka lienee tuossa tapauksessa taustalla mutta mikä selittää säteilyn?
Vai olisiko säteily vain keksitty peittelyksi? Siperian metsissä on kyllä tilaa ties mille pohjolan gorilloille.
Voisiko tämä olla Suomenkin kansantarustossa tunnettu: Hiisi?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiisi
Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esimerkiksi suomalaisten sukulaiskansan virolaisten kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Voisiko tämä olla Suomenkin kansantarustossa tunnettu: Hiisi?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiisi
Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esimerkiksi suomalaisten sukulaiskansan virolaisten kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.
Tuo pienikokoisuus mietityttää. Täytyy perehtyä näihin kansantaruihin. Öitä kaikille propellipäille.
 
Eräs viimeisistä kuvista, jonka retkeiliijät ottivat ennen kohtalokasta yötä. Kuva oli aiemmin Neuvostoliiton viranomaisten tiukasta salaama.

6a719aa1fa841fef183905e2cd146803.jpg
Yksi foliohattuteoria voisi olla että kuvassa on jostakin hullujen tiedemiesten laboratoriosta karannut gorilla (tai sitten kiinnisaatu Alma eli Siperian lumimies ).Kylmän sodan aikaan neukkukenraalit ovat miettineet että ydinsodassa olisi turha tapattaa neuvosto(ihmis)sotilaita ja Stalinin vanha suunnitelma ihmis/apina hypridisotilaista on kaivettu esiin arkistosta ja tiedemiehet on laitettu taas hommiin. Heikkohermoisempi saattaa kyllä lähteä karkuun pelkät kalsarit jaloissa kun yöllä gorilla kurkistaa yhtäkkiä teltan ovesta.
http://historianet.fi/tekniikka/keksinnot/stalin-halusi-risteyttaa-ihmisen-ja-apinan
 
Viimeksi muokattu:
Yksi foliohattuteoria voisi olla että kuvassa on jostakin hullujen tiedemiesten laboratoriosta karannut gorilla. Kylmän sodan aikaan neukkukenraalit ovat miettineet että ydinsodassa olisi turha tapattaa neuvosto(ihmis)sotilaita ja Stalinin vanha suunnitelma ihmis/apina hypridisotilaista on kaivettu esiin arkistosta ja tiedemiehet on laitettu taas hommiin. Heikkohermoisempi saattaa kyllä lähteä karkuun pelkät kalsarit jaloissa kun yöllä gorilla kurkistaa yhtäkkiä teltan ovesta.
http://historianet.fi/tekniikka/keksinnot/stalin-halusi-risteyttaa-ihmisen-ja-apinan
Mainio dokumentti. Suoritettiinkohan risteytyskokeita myöhemmin muuallakin kuin Georgiassa. Salaisia tutkimuslaitoksiahan on löydetty ihan sieltä täältä pitkin mettiä, ympäri laajaa Neuvostoliittoa.
 
Viimeksi muokattu:
Venäläiset tiedemiehet uskovat että Jetilauma elää Siperian koskemattomilla erämailla.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000438955.html
Ällistyttävä selitys lumimiehen pesälle - Neandertalin ihminen elää?

fa6a020ad08248f38ba1d70a4cb140fc.jpg

Julkaistu: 11.10.2011

Venäläiset väittävät löytäneensä lumimiehen pesän. Totuus voi olla vielä hurjempi.
Onko ihmisen muinaisia sukulaisia vielä jäljellä? Venäläisten "lumimieslöytö" on nostanut joidenkin tutkijoiden keskuudessa esiin ajatuksen, että Neandertalin ihmisiä voisi elää vielä syrjäisimmissä erämaissa.

- Kun nykyihminen kansoitti maailman, se tuhosi lähimmän sukulaisensa Neandertalin ihmisen. Jotkut niistä ovat kuitenkin voineet selvitä tähän päivään asti, totesi venäläistutkija Igor Burtsev viime viikolla.

Burtsev pohti asiaa venäläisen Voice of Russian -radioaseman lähetyksessä, kun kansainvälinen tutkimusryhmä oli lähdössä etsimään lumimiestä Siperian Kemevoron alueelta. Alueelta oli kantautunut tietoja tuoreista lumimieshavainnoista.

Hallinto vakuuttaa havaintojen aitoutta

Maanantaina lumimiehiin uskovat kohahtivat ja tiedeyhteisö kurtisti kulmiaan. Kirjavataustainen tutkijajoukko ilmoitti löytäneensä Altaivuoriston kupeessa olevasta Azasskaja-luolasta ja sen lähistöltä pitävät todisteet lumimiehen eli jetin olemassaolosta. Heidän mukaansa havainto viittaa lumimieheen 95 prosentin varmuudella.

Todisteet ovat niin sanottuja aihetodisteita: tutkijat sanoivat löytäneensä makuupaikan, epäinhimillisen suuria jalanjälkiä ja jonkinlaisia reviirimerkintöjä, kenties jopa turkin osia. Itse jetiä he eivät tiettävästi nähneet.

Kemevoron alueen hallinto kiirehti vakuuttamaan havaintojen aitoutta.

"Venäläinen tiedemies Anatoly Fokin löysi eräältä tutkituista jäljistä karvoja, jotka voivat kuulua lumimiehelle", Kemevoron aluehallinnon tiedotteessa todettiin.

Hallinto ei välttämättä ole täysin riippumaton. Lumimieshuhut ovat tärkeä matkailuvetonaula alueella.

Jetejä on sanottu olevan myös muualla. Useimmiten ne yhdistetään Himalajaan, mutta "havainnoista" no ilmoiteltu ympäri maailmaa.

- Tiedän, että niitä on olemassa. Näen niitä joka päivä, totesi yksi etsintäryhmän jäsenistä, Robin Lynn Siperiasta puhelimitse The Guardian -lehdelle. Lynn viittasi kotiseutuunsa Yhdysvaltain Michiganissa.

Myös japanilaiset ilmoittivat "lumimieshavainnosta" viimeksi vuonna 2008.

Valtava lumimieslauma vaeltaa Siperiassa?


Mikäli Neandertalin ihminen on onnistunut säilymään elinkelpoisena nykyaikaan asti, niitä on oltava Siperian vuorilla ja metsissä huomattavasti enemmän kuin yksi tai kaksi pesuetta.

Jos lajin populaatio pysyy liian pienenä, se ei yleensä ole elinkelpoinen. Lajin elinvoimaa heikentää liian läheisten sukulaisten lisääntyminen keskenään.

Mikäli eristäytyneen jetilauman suuruus olisi esimerkiksi kymmeniä yksilöitä, laji menettäisi jokaisen sukupolven aikana useita prosentteja niin kutsutusta geneettisestä myönteisestä vaihtelusta. Sukulaisten siitessä perinnölliset sairaudet ja muut vaivat korostuvat, ja hiljalleen liian pieni populaatio surkastuu ja kuihtuu.

Elinkelpoisen lajin populaatiolla on lisäksi taipumus kasvaa, ei lineaarisesti vaan kiihtyvällä vauhdilla. Joten jos Neandertalin ihminen on elellyt eristäytyneenä esimerkiksi Siperian ankarissa oloissa viimeiset 30 000 vuotta ja jopa Neuvostoliiton aikana, "lumimiehiä" parveilee niillä kulmilla niin sanotusti laumoittain.
 
Voisiko Neuvostoliiton hämärät ydinkokeet syrjässä Siperiassa olla yritys tuhota isojalkojen populaatiot? Voisi selittää tuon joukkomurhan Siperiassa. Viranomaiset päättivät nukettaa aluetta, kun selvisi gorillamiesten suorittama isku leireilijöihin.
Entä Tunguskan tapaus vuosisadan alusta. Kajo näkyi Lontooseen saakka.
Onko yhteys isojalkoihin?
 
On olemassa epäilyjä, joiden mukaan Hitler yritti tosissaan valmistaa likaisen pommin ja oli aikeissa pudottaa sen keskelle Manhattania, kostoksi amerikkalaisille. Seuraavassa dokkarissa esitellään salaisia suunnitelmia, joilla atomiase olisi voitu kuljettaa kohteeseen;

 
Viimeksi muokattu:
On olemassa epäilyjä, joiden mukaan Hitler yritti tosissaan valmistaa likaisen pommin ja oli aikeissa pudottaa sen keskelle Manhattania, kostoksi amerikkalaisille. Seuraavassa dokkarissa esitellään salaisia suunnitelmia, joilla atomiase olisi voitu kuljettaa kohteeseen;


Saksassahan on ollut puhetta siitä, että keväällä 1945 olisi suoritettu "jonkinlainen ydinkoe."

https://en.wikipedia.org/wiki/Germa...Controversies_regarding_alleged_nuclear_tests

Mutta kuten jo tuossa Wikin artikkelissa todetaan, eivät sakut olleet lähelläkään toimivaa ydinasetta.

The joint
US, British, and Canadian Manhattan Project developed the uranium and plutonium atomic bombs. Its success is attributable to meeting all four of the following conditions:

  1. A strong initial drive, by a small group of scientists, to launch the project.
  2. Unconditional government support from a certain point in time.
  3. Essentially unlimited manpower and industrial resources.
  4. A concentration of brilliant scientists devoted to the project.
Even with all four of these conditions in place the Manhattan Project succeeded only after the war in Europe had been brought to a conclusion.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aggregat-rakettisarja

Aggregat-rakettisarja oli erä raketteja, joita suunniteltiin ja rakennettiin natsi-Saksan armeijassa vuosina 1933–1945. Suunnitelmiin kuului kymmenen A-rakettia/-ohjusta.

vonbraun-with-A9.jpg


A9

Amerika-ohjelman aikana, SLBM (sukellusveneestä laukaistava ohjus) ja Amerika Bomberin (pommikone) ohessa, koetettiin kehittää ensimmäistä pitkän kantaman mannertenvälistä (IRBM) A9/A10-rakettia koillisten pohjoisamerikkalaisten kohteiden kuten New Yorkin pommittamiseen. Työt 100 tonnia painavan, 41 metriä korkean, kaksivaiheisen A9/A10 ”Amerikarakete” (suom. Amerikkaraketti) ympärillä alkoivat kesällä 1940, keskeytyen lokakuussa 1942 ja jatkuen syyskuussa 1944. A9:n ja A9/A10:n kokeilua varten rakennettiin Peenemündeen ”Testausalusta VII”. Jotta raketin räjähdekuorma saatiin maksimoitua piti etäisyyden kohteeseen, koilliseen Pohjois-Amerikkaan, olla mahdollisimman lyhyt. Tämän vuoksi laukaisualusta suunniteltiin sijoitettavaksi läntiseen Espanjaan tai Ranskaan. Mannertenvälisen (IRBM) A9/A10-raketin arvioitu kantama oli 4 100–5 000 kilometriä, ja kokonaislentoaika 35 minuuttia. Raketin ohjauksesta olisi vastannut ensisijaisesti radio-ohjaus, toissijaisesti lentäjä. Elster-operaation epäonnistuttua marraskuussa 1944 saksalaiset suunnittelivat asentavansa Empire State Buildingin pilvenpiirtäjään radiolähettimen, jota olisi voitu käyttää radiomajakkana.

A9 oli toinen, ylempi vaihe mannertenvälisestä yhdistelmäohjuksesta A9/A10. Se oli paranneltu versio A4:stä, kuten A9 oli A4b:stä. A9 pystyttiin laukaisemaan itsenäisesti tai yhdistettynä A10:een.

A10

A10:n oli tarkoitus olla A9/A10-yhdistelmäohjuksen ensimmäinen vaihe, joka kiihdyttää A9:ää niin, että sen kantama kasvaisi mannerten väliseksi. Testausalusta VII Peenemündessa rakennettiin juuri A10:llä tehtäviä kokeita varten.

A10 suunniteltiin läpimitaltaan 4,12 metriä leveäksi ja noin 20 metriä pitkäksi. Sen alkoholilla ja nestehapella toimivan moottorin tuottama nostovoima olisi ollut 2 300 kN, ja palamisaika 55 sekuntia.

A10:stä oli olemassa muutama moottorivaihtoehto. Ensimmäisenä suunnitelmana oli rakentaa yksi yhtenäinen moottori, ja toisena yhdistää kuusi A4:n moottoria yhteen suureen palokammioon, josta liekki siirtyi yhteen suureen suuttimeen. Erääseen suunnitelmaan kuului viisi pienempää moottoria.

A10:stä aiottiin uudelleen käytettävää siten, että erkaannuttuaan A9:stä se olisi laskeutunut mereen laskuvarjolla.



A9 prototyyppi 1945;

a4b.jpg



Ohjusten laukaisualusta Peenemundessa;

Peenemunde_test_stand_VII.jpg



Diagrammi, jossa näkyy neljän V-rakettityypin kantamat

a9.10traj.gif



Saksassa toisen maailmansodan aikaan kehitetty avaruuspuku;

tomatost.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Saksassahan on ollut puhetta siitä, että keväällä 1945 olisi suoritettu "jonkinlainen ydinkoe."

https://en.wikipedia.org/wiki/Germa...Controversies_regarding_alleged_nuclear_tests

Mutta kuten jo tuossa Wikin artikkelissa todetaan, eivät sakut olleet lähelläkään toimivaa ydinasetta.

The joint
US, British, and Canadian Manhattan Project developed the uranium and plutonium atomic bombs. Its success is attributable to meeting all four of the following conditions:

  1. A strong initial drive, by a small group of scientists, to launch the project.
  2. Unconditional government support from a certain point in time.
  3. Essentially unlimited manpower and industrial resources.
  4. A concentration of brilliant scientists devoted to the project.
Even with all four of these conditions in place the Manhattan Project succeeded only after the war in Europe had been brought to a conclusion.
Aiheesta on myös monia jännittäviä dokumentteja Youtube pullollaan. Myös keisarillisella Japanilla oli ydinaseen valmistamiseen tähtäävä ohjelma. Seuraavassa dokumentissa käydään läpi operaatio Caesar ja sukellusvene U234 tarina, jonka tehtävä oli toimittaa uraania japanilaisille, joka lopulta päätyikin amerikkalaisille;

 
Viimeksi muokattu:
Voisiko tämä olla Suomenkin kansantarustossa tunnettu: Hiisi?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiisi
Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esimerkiksi suomalaisten sukulaiskansan virolaisten kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.
Jospa nämä onkin totta mutta se alkuperä on vain vuosituhansien saatossa päässyt katoamaan. Hiisi = Australopithecus afarensis.
 
OPISKELIJA KATOSI JÄTTÄEN JÄLKEENSÄ KRYPTATTUJA KIRJOJA



Psykologian opiskelija Bruno Borgesin mystinen katoaminen on lyönyt läpi yleisön tietoisuuteen. Bruno asui Rio Brancon kaupungissa luoteis-Brasiliassa.

24-vuotias opiskelija oli erittäin kiinnostunut UFOista ja avaruusolennoista. Hän katosi maaliskuun 27. päivänä 2017, jättäen jälkeensä makuuhuoneen täynnä omituisia kirjoituksia.



Huoneen seinät ja lattia olivat täynnä tuhansia sanoja salattua tekstiä ja omituisia kuvioita. Kirjahyllyt olivat myös täynnä käsin kirjoitettuja kirjoituksia, joissa kansiin oli pantu isoja roomalaisia numeroita.



Sen lisäksi että Bruno jätti jälkeensä omituisen omakuvan jossa hän poseeraa avaruusolentojen kanssa, jälkeen jäi myös suuri filosofi Giordano Brunon patsas. Giordano tunnetaan universumin äärettömyyden teoriastaan. Filosofi oli eräs ensimmäisiä ajattelijoita jotka ennustivat maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolon.

Brunon vanhemmat kertoivat G1.Globelle että heidän poikansa katoaminen huomattiin ensimmäiseksi kun hänen isänsä astui hänen huoneeseen, joka oli aina lukittu, ja hän näki mitä poikansa oli luonut. Sitten hän tajusi että Bruno oli kadonnut.

Hänen äitinsä mukaan Borger aloitti työnsä vuonna 2013 ja alkoi työskennellä sen parissa intensiivisesti seuraavan vuoden ajan. “Hän sanoi minulle kirjoittavansa 14 kirjaa jotka muuttaisivat ihmiskunnan hyvällä tavalla”, äiti sanoo.

Brunon mystinen katoaminen on saanut kansan huomion. Monet uskovat hänen tulleen avaruusolentojen abduktoimaksi.

Tapausta analysoitaessa on joitain kohtia joiden uskotaan liittyvän hänen katoamiseensa. Katoamisella on jotain tekemistä reinkarnaation tai aikamatkailun kanssa.



Italialaisen Giordano Brunon patsas oli fyysisesti Brunon näköinen, raportoi RT. Molemmilla oli sama nimi ”Bruno” joka tarkoittaa ”suojausta”.

Se että hän kirjoitti kaiken tekstin roomalaisilla symboleilla voi tarkoittaa Giordanon reinkarnaatiota.

Kun Bruno jätti kotinsa, hän ei ottanut mitään mukaansa ja hänen puhelimensa oli pois päältä kun hänen vanhemmat yrittivät soittaa hänelle. Tämä voi merkitä sitä, että hän oli saanut työnsä päätökseen ja matkasi takaisin ajassa.

Oliko Bruno Borges Giordano Brunon reinkarnaatio, joka oli lähetetty tulevaisuuteen ajassa täyttämään tehtävänsä paljastaa salainen tieto niin että se muuttaisi ihmiskuntaa hyvällä tapaa?

Tutkija Fabrizzio Sobreira, joka johtaa tapauksen tutkintaa, sanoo tapauksen luottamuksellisuuden olevan viite siitä, että Bruno Borgesin alias Giordano Brunon työ todellakin pitää sisällään tärkeää tietoa, joka mahdollisesti pysyy kansalta salassa.
 
Back
Top