Salaliitot

okei, a) saako näistä nyt puhua ja b) miksi jenkit, lähinnä Pentagonin herrat tunsivat että tämä asia pitää peittää suokaasu/ilmapallo/luonnonilmiö propagandalla ja saattaa ihmiset naurunalaiseksi?
 
Oli muuan kansaivälinen konferenssi joka piti olla kaliningradissa toukokuun alussa. Itseäni myös pyydettiin sinne.
Jokunen aika siten järjestäjät ilmoittivat että tapahtuma siirretäänkin moskovaan majoitusongelmien vuoksi. Foliohattuteoriani on että venäjä järjestää itämerellä jotain normaalista poikkeavaa toimintaa toukokuussa ja kaliningradiin ei haluta silminnäkijoitä lännestä.
 
Voitko/saatko kertoa konferenssista jotain enemmän?
 
Kaliningradissa tehdään ilmeisesti Philadelphia kokeen toisinto mutta luonnollisesti ryssän tyyliin. Juotetaan kaikille herroille votkaa sen verran, että ruosteisten sotalaivojen lisäksi häviää näkyvistä koko sotasatama.
 
Kaveri kuvasi Louisianassa mielenkiintoisen kuljetuksen. Rahtia valvoi ilmasta käsin Blackhawk kopteri. Sen lisäksi muutama identtinen paku kulki edellä. Kaveri on kovan luokan foliohattu. Yötäpäivää poliisiradiota päällä. Sulkee ilmastoinnin kotoaan, kun määrätyt lentokoneiden kemikaali anteeksi jättövanat piirtyvät taivaalle.
Nähnyt vuoden sisällä pari kertaa joko oikean ufon tai vaihtoehtoisesti huippusalaisen testikoneen aavikolla.
82D16FD0-E3D0-4A2E-A082-226304B43590.jpeg
 
Kaliningradissa tehdään ilmeisesti Philadelphia kokeen toisinto mutta luonnollisesti ryssän tyyliin. Juotetaan kaikille herroille votkaa sen verran, että ruosteisten sotalaivojen lisäksi häviää näkyvistä koko sotasatama.
Kävin pari vuotta sitten nikola tesla -museossa belgradissa. Tekivät tosiaan yleisön nähden käsittämättättömiä kokeita. Erilaisiin laitteisiin yhtäkkiä kytkettiin sähkövirta niin että tuli valokaaria yms.
Mielenkiintoista mutta pysyttelin kauempana turvallisuussyistä.
 
Social media is extremely dangerous to the Borg.

Eli kun salaliitto osiossa ollaan, niin shakki lienee tässä kohtaa koodisana yläilmakehän ilmiöiden tutkimuksiin liittyvänä.
Höpö-höpö.
Shakissa on mustat ja valkoiset nappulat, jotka sekoitetaan laudalla etukäteen suunnitellulla tavalla. Siispä Kaliningradissa on juonittu Euroopan islamisaatiota ja väestön vaihtamista. M.O.T. Shakki on lähtöisin samalta suunnalta kuin islam.
 
Mitenköhän nämä tyypit selittäisi sen mitä näen meidän mökillä kiikarista. Eli näen mökin ikkunasta avomerelle ja siellä seilaavista laivoista näkyy vain ylärakennelma, runko jää horisontin taakse. Jos on litteä maa pitäisi koko laiva näkyä sitten.
 
Olet varmaan joskus paistanut uunipellillä pannukakkuja? Niihinhän tuppaa tulemaan kuplia, eikös vain? Vähän niinkuin tunturit jne. pienoiskoossa. Epätasaisuus hankaloittaa näkemistä. No, pannukakku on joustavaa ja kun siinä seilaa vielä laiva, niin pannukakku joustaa sopivasti laivan ja meren aiheuttaman alueellis-paikallisen massalisäyksen vuoksi eli meri uppoaa syvemmälle. Siksi et näe kiikarillakaan laivan runkoa. Suurempi vaikuttava asia on toki se, että pannukakkumaalla ei ole peltiä pohjana, mikä on aiheuttanut myllerryksiä kun pannukakku on taipunut avaruudessa hivenen kuperaksi. Maanjäristykset ja ratkeamat vulkaanisine toimintoineen johtuvat taipumisesta, kakku on vielä sisältä kuuma. Tämä kaarevuus vaikuttaa huomattavasti havainnointiin ja sitä eivät kaikki Litteän Maan ystävät ole huomanneet vielä. :p
———

No, pannukakkuihin liittyvistä faktahommista varsinaiseen asiaan:
Sumerilaiset, muinainen kulttuurin ja tiedon kehto, on lakaistu historian kirjoituksessa lapsipuolen asemaan. Ja lakaistaan edelleen, sillä kansan ei haluta tietävän totuutta ihmiskunnan historiasta. Edistynyt geeniteknologia, kehittynyt matematiikka, tähtitieteellisen suurilla luvuilla tarkasti laskeminen (mitä muuta kuin tähtitieteellisiä asioita varten?), kehittynyt ja tarkka astronomia, taivaista tulleet kuninkaat (Anunnaki jne.), avaruusalukset ja lentävät vekottimet, yksiatomisen kullan kerääminen, muukalaisten ydinsota ja suuri vedenpaisumus jne. jne.
Tästä voi aloittaa

Ja elokuva, jonka tekeminen torpattiin, koska maailman valtaapitävät halusivat kätkeä meiltä Totuuden.
ADC925E5-8445-4EA5-B555-0F45E845AB50.gifB18D8B42-77EF-454C-BFA2-58F476C9D101.jpeg

...mää mikään ahvena ole... :cool:

Edit: Täytyy lisätä vielä, että Tietoisuus Alkuperästämme pyrkii alitajuisesti aina aika ajoin esille. Esim. tässä:
;)
 
Viimeksi muokattu:
On se kieltämättä erikoista kun jo kivikaudella oli ihmisiä jotka ymmärsivät maan olevan pyöreä.

Jo antiikin kreikkalaiset tajusivat maan olevan pyöreä. Geometriaa tutkiessaan törmäsivät tähän havaintoon.

Mitenköhän nämä tyypit selittäisi sen mitä näen meidän mökillä kiikarista. Eli näen mökin ikkunasta avomerelle ja siellä seilaavista laivoista näkyy vain ylärakennelma, runko jää horisontin taakse. Jos on litteä maa pitäisi koko laiva näkyä sitten.

Jotenkin nykyaikana tällainen ajattelutyyli että en usko mitään jos ilmiötä / asiaa ei minulle varta vasten oikeaksi todisteta on saanut tilaa. Ja nykypäivän netti- ja somemaailma vaan tehostaa tätä. Hörhöt kerääntyvät yhteen ja samanmielisessä kuplassa sitten eletään. Tämä litteä maa -ajattelu on tästä mainio esimerkki. Ja tuohon kun vielä lisätään kaikenlaiset salaliittointoilijat niin sekoitus on valmis.
 
Keinotekoinen kuu meni epäkuntoon. Sen vuoksi se ei näyt ollenkaan samalla paikalla kuin eilen. Kirkkaalla säällä. Tekniikka petti. Hyvä hätävale oli tuo Venäjällä oleva ukkosrintama esti näkyvyyden länsisuomessa.
 
Back
Top