Sekalaista mussuttelua

2017 kesällä Tallinnassa ilmeisesti pidettiin joku suomalais-virolainen konsertti. Hienoa tässä oli se, että päätteeksi molempien maiden ja veljeskansojen kansallislaulut lautettiin.

Tämä olkoon viimeinen vastaukseni tähän ketjuun. Ihmisillä on arvonsa ja mielipiteensä. Minulla ei ole oikeutta eikä tietoa ruveta niistä väittelemään. Omani olen tuonut esiin, ja niin ovat mielestäni monet muutkin tuoneet tässä ketjussa.

Mutta haluan vastata tuohon "inho" kysymykseesi. Sinun mukaasi siis Saksalaiset olivat oikeutettuja tuhoamaan slaavit, koska slaavit tekivät rikoksia omassa maassaan toisiaan vastaan? Eli perustelusi on sama kuin Hitlerin. "Ne hyökkäävät kuitenkin jossain vaiheessa, joten meidän on hyökättävä ensin". No. Se on sinun arvomaailmasi. Mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Sinulla se tieto näyttää olevan.

Minä olen tuntenut aika monta Saksalaista tähän ikävuoteen mennessä. Yhtä olen inhonnut, muita en. Mutta miksi tuomitsen Saksalaisia 1933-1945, mikä sinun mielestäsi on ilmeisesti väärin? Ohessa muutamia esimerkkejä, joihin tutustuin jo kauan sitten. Otin iloksesi esimerkit kolmelta eri alueelta. Puola, Ukraina ja Kreikka. Ja jos haluat viedä tuon whataboutismisi viedä korkeammalle tasolle, niin avaa uusi ketju nimellä "Innocent Germans as victims of Soviet and Western aggression and why don't peole understand this?". Postaa se esimerkiksi Puolalaisille, Israelilaisille, Kreikkalaisille, Ranskalaisille, Venäläisille, Norjalaisille, Hollantilaisille ja Brittiläisille palstoille. Kerro nuo kantasi siellä niin saat minun rajoittunutta ja virheellistä näkemystäni laajemman ja kansainvälisemmän kannan. Kerro sitten uudessa ketjussa mitä sait vastaukseksi.

Tuossa kuvassa nuo kolme henkilöä on lisätty toiseen kuvaan vasempaan ylälaitaan.
https://images.slideplayer.com/24/7427500/slides/slide_55.jpg
 
Tuosta sahapurusta ja jäästä....Lapsuudenkotia vastapäätä tien toisella puolella oli isoisällä aikoinaan saha. Lapsuudessani 70-luvulla siitä ei ollut muuta jäljellä kuin tyhjä tontti ja sahanpurua maasssa. Silloin pikkuskidinä tuli ihmeteltyä kun kesällä saattoi tulla lunta vastaan kun sitä sahanpurua hiukan kaivoi.

Isoisä ja se saha. Löysin kuvan kun muistelin että oli kotikylän historiaa käsitteleväss facebookryhmässä.

23621707_10212542053081132_9153855162944421502_n.jpg
 
Koetapa nykyään löytää tuon koko- ja laatuluokan tukkipuuta...
 
2017 kesällä Tallinnassa ilmeisesti pidettiin joku suomalais-virolainen konsertti. Hienoa tässä oli se, että päätteeksi molempien maiden ja veljeskansojen kansallislaulut lautettiin.

Kiva nähdä bolsevikki Paleface kiusaantuneena tapailemassa sanoja, Virossa tuon miehen horinoille ja maailmankuvalle löytyy ehkä promille symppaajia.
 
Koetapa nykyään löytää tuon koko- ja laatuluokan tukkipuuta...

-70-luvun lopulla tuli kenttäsahalle vielä ns. ylijäreää joskus, siitä pitäen aniharvoin. Kahtokkehan miten tuosta Hermannin papan kuvan pöllistä on alettu sahailla pelkkaa irti.

Kenttäsahalla leijuva tuoksu on omanlaisensa. Keväällä, kun lumet sulavat niin tuoksu on täysin omanlaisensa. En unohda sitä puun tuoksua ikinä, joskus, kun kevättalvella törmää vahingossa tuoreeseen sahaukseen huomaa, että muistijälki elää.
 
Tosiaan joo. Olen yhtä tymäkkää tavaraa kyllä nähnyt monasti, mutta on ollut pohjoisamerikkalaista tuontitavaraa. Harvassa ne kyllä noin paksut puut on pystyssäkin Suomessa.

Juu, ja Venäjältä on tullut aina näihin päiviin asti varsin ronskin kokoista puuta. Olen kuule pyöritellyt vuosia sitten hillittömiä kelojakin sahapöydässä. Ne olivat jostain varsin kaukaa idästä. Rautavaaralla, Nilsiässä ja Sotkamossa on muutamia venäläisten rakennuttamia kelomökkejä, jotka eivät ole mistään vaivaismännystä veistetty. On lämpöarvot kohillaan, jos ei saumat falskaa. Tai eihän ne mitään -mökkejä- ole. :cool:

Saksastahan tuodaan Suomeen huitsin pitkää närettä.
 
Odotan sitä päivää kun paskasta saa tiiliä. Silloin olisi sanonta tullut todeksi: "Shitting bricks".
https://www.apartmenttherapy.com/survey-would-yo-83554

EcoFaeBrick found a way to use waste matter to build homes in Indonesian regions where cow dung is abundant (and constantly being produced!). Using cow dung for bricks avoids the environmental damage caused by the traditional means of digging up clay. EcoFaeBrick supposed to be 20% lighter and 20% stronger than clay brick. It makes us hope that someone will find a way to repurpose dog poop for city use. More EcoFaeBrick info and photos below the jump...

EcoFaeBrick costs the same amount as clay brick. Paying farmers for cow poop is expected to increase their income and stimulate the local economy.

The idea is environmentally-friendly and intelligent. But it makes us wonder whether something like this could be used here.

Would you live in a house made of poop?
Syö heinää, paskantaa tiiliä.
 
Tarina suomalaisen työmiehen arjesta.
>herää torstaiaamuna 7.00
>vittu mikä hedari
>vitun neekerit
>lapset huudattaa tuomas veturia olohuoneessa
>akka kääntää kylkeä ja pieraisee (työtön)
>akka 120kg riipputissi kotkanpesä
>melkein oksenna
>mamut vie kaikki naiset
>mene keittiöön
>laita kahvi tippumaan ja kääri, löysä, bonuksen ruskea sätkä
>mene facebookkiin ja tykkää jounin kaupan kilpailuista
>laita mv-lehden linkki rajat kiinni ryhmään
>saa tykkäyksiä
>kuvittele olevasi huippuluokan journalisti
>ota kahvi ja mene terassille
>polta röökiä terassilla aamukahvin kanssa
>rööki on paskaa ja kahvi on paskaa
>vitun neekerit
>katsele rojekteja, jotka lojuvat jo toista vuotta pitkin pihaa
>vitun kakarat on taas kiipeilleet kelkan päällä
>mene takaisin sisälle, vaihda kanavaa
>lapset huutaa
>huuda takaisin
>suutu lauri karhuvaaralle hyvää huomenta suomessa, vittu mikä suvakki
>akka tulee valittamaan
>älä kuuntele
>lähde töihin
>corolla sammuu joka risteykseen
>vittu mikä paska, vois ottaa kaskon ja ajaa lunariin
>saavu töihin
>pomo huutaa
>huuda takaisin
>uusi kesähessu pyörii jaloissa
>käske painua vittuun
>mene kahvihuoneeseen
>istu siellä lounasaikaan asti
>mene syömään sibylla hamppari lähihuoltsikalle
>laita kaikki käteiset pelikoneeseen
>häviä
>vittu mikä paska, nää on tehty viemään rahat
>vitun neekerit
>takas sorvin ääreen tunnin ruokkiksen jälkeen
>vittuile kesähessulle
>vittuile työkavereille
>vittuile pomolle
>lähde 30min aikasemmin kotiin
>vittuunnu, kun lähin alko on 20km päässä
>osta sisu viinaa
>vittukun on kallista
>vittuile myyjälle
>soita alamuonion pentille että tuleeko saunomaan
>haukkuu pystyyn viimeviikonlopusta ja sanoo ettei tule
>vittu mikä homo
>palaa kotiin, hae salesta kori kaljaa
>vittukun on kallista
>vittuile myyjälle
>takaisin kotiin
>mene takapihalle rojektien pariin
>kaikki osat hukassa
>kaikki työkalut hukassa
>potkaise vanhaa corollan moottoria
>ai vittu, murtu varmaan varvas
>älä mene lääkäriin
>vitun neekerit
>lapset on tulleet kotiin
>vaimo nalkuttaa
>laita sauna lämpeämään
>korkkaa pullo
>mene hakkaamaan halkoja
>katso naapurin paljua ja vittuunnu
>vitun homo luulee olevansa jotakin
>naapuri huomaa ja vilkuttaa
>näytä keskaria ja röhötä
>mene takaisin sisälle, putous tulee
>naura vitusti, tykkää ja jaa mainoskatkoilla jounin kauppaa
>mene saunaan
>muistele armeijakavereita ja mieti mitähän niillekkin kuuluu
>juo viinaa
>tule pois saunasta
>vaimo ostanut taas maksukanavia ilman lupaa
>katsoo jotain homopaskaa
>huuda vaimolle
>huuda lapsille
>lyö kaikkia
>halua seksiä vaimon kanssa 4 promillen humalassa
>ole ruma kaljamahainen pälvikaljuinen viinalta haiseva
>vaimo suostuu tunnin hakkaamisen ja huutamisen jälkeen
>pieni muna
>liika humala, ei seiso
>vitun mamut vie kaikki naiset
>mene äijäkirppikseltä ostetulle sohvalle nukkumaan
>muistele raimoa keneltä ostit sohvan
>olisinpa hirvimetsällä tai kuollut
>höröhdä vielä kerran putous läpille
>kuse housuun
>sammu
Mitä muut tekee aina viikonloppusin?
 
Odotan sitä päivää kun paskasta saa tiiliä. Silloin olisi sanonta tullut todeksi: "Shitting bricks".

Tiilistä en tiiä mutta mä varmaankin kakkaan lähipäivinä timantin. On sellai paine ja hermopinne. Tupakkalakko ja ens viikolla koipi leikellään uudestaan auki. Röökilakko vielä menee mut ajatuskin pyörätuolista tai kepeistä saa suonet ratkeemaan päästä.

Eikös timantit synny jostain paineesta ja puristuksesta?
 
Tarina suomalaisen työmiehen arjesta.
>herää torstaiaamuna 7.00
>vittu mikä hedari
>vitun neekerit
>lapset huudattaa tuomas veturia olohuoneessa
>akka kääntää kylkeä ja pieraisee (työtön)
>akka 120kg riipputissi kotkanpesä
>melkein oksenna
>mamut vie kaikki naiset
>mene keittiöön
>laita kahvi tippumaan ja kääri, löysä, bonuksen ruskea sätkä
>mene facebookkiin ja tykkää jounin kaupan kilpailuista
>laita mv-lehden linkki rajat kiinni ryhmään
>saa tykkäyksiä
>kuvittele olevasi huippuluokan journalisti
>ota kahvi ja mene terassille
>polta röökiä terassilla aamukahvin kanssa
>rööki on paskaa ja kahvi on paskaa
>vitun neekerit
>katsele rojekteja, jotka lojuvat jo toista vuotta pitkin pihaa
>vitun kakarat on taas kiipeilleet kelkan päällä
>mene takaisin sisälle, vaihda kanavaa
>lapset huutaa
>huuda takaisin
>suutu lauri karhuvaaralle hyvää huomenta suomessa, vittu mikä suvakki
>akka tulee valittamaan
>älä kuuntele
>lähde töihin
>corolla sammuu joka risteykseen
>vittu mikä paska, vois ottaa kaskon ja ajaa lunariin
>saavu töihin
>pomo huutaa
>huuda takaisin
>uusi kesähessu pyörii jaloissa
>käske painua vittuun
>mene kahvihuoneeseen
>istu siellä lounasaikaan asti
>mene syömään sibylla hamppari lähihuoltsikalle
>laita kaikki käteiset pelikoneeseen
>häviä
>vittu mikä paska, nää on tehty viemään rahat
>vitun neekerit
>takas sorvin ääreen tunnin ruokkiksen jälkeen
>vittuile kesähessulle
>vittuile työkavereille
>vittuile pomolle
>lähde 30min aikasemmin kotiin
>vittuunnu, kun lähin alko on 20km päässä
>osta sisu viinaa
>vittukun on kallista
>vittuile myyjälle
>soita alamuonion pentille että tuleeko saunomaan
>haukkuu pystyyn viimeviikonlopusta ja sanoo ettei tule
>vittu mikä homo
>palaa kotiin, hae salesta kori kaljaa
>vittukun on kallista
>vittuile myyjälle
>takaisin kotiin
>mene takapihalle rojektien pariin
>kaikki osat hukassa
>kaikki työkalut hukassa
>potkaise vanhaa corollan moottoria
>ai vittu, murtu varmaan varvas
>älä mene lääkäriin
>vitun neekerit
>lapset on tulleet kotiin
>vaimo nalkuttaa
>laita sauna lämpeämään
>korkkaa pullo
>mene hakkaamaan halkoja
>katso naapurin paljua ja vittuunnu
>vitun homo luulee olevansa jotakin
>naapuri huomaa ja vilkuttaa
>näytä keskaria ja röhötä
>mene takaisin sisälle, putous tulee
>naura vitusti, tykkää ja jaa mainoskatkoilla jounin kauppaa
>mene saunaan
>muistele armeijakavereita ja mieti mitähän niillekkin kuuluu
>juo viinaa
>tule pois saunasta
>vaimo ostanut taas maksukanavia ilman lupaa
>katsoo jotain homopaskaa
>huuda vaimolle
>huuda lapsille
>lyö kaikkia
>halua seksiä vaimon kanssa 4 promillen humalassa
>ole ruma kaljamahainen pälvikaljuinen viinalta haiseva
>vaimo suostuu tunnin hakkaamisen ja huutamisen jälkeen
>pieni muna
>liika humala, ei seiso
>vitun mamut vie kaikki naiset
>mene äijäkirppikseltä ostetulle sohvalle nukkumaan
>muistele raimoa keneltä ostit sohvan
>olisinpa hirvimetsällä tai kuollut
>höröhdä vielä kerran putous läpille
>kuse housuun
>sammu
Mitä muut tekee aina viikonloppusin?

Normipäivä.
 
Back
Top