Jos yrittää lopettaa tupakanpolton, on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on polttamisen perimmäinen motiivi omalla kohdalla. Kun polttaa kauan, ikää tulee lisää ja elämäntilanteet vaihtelevat, jolloin myös motiivi voi muuttua. Seura eli sosiaalinen ulottuvuus, tupakoinnin tarjoama taukomahdollisuus elämän oravanpyörässä, nikkikset eli nikotiinituska, tapatupakointi eli tottumus jne. Imagon kohottaminen tupakoinnin motiiivina lienee enemmänkn nuoruusiän juttuja; ”olis kova jätkä” ei liene enää aikuisella kovin yleinen juurisyy tupakan polttamiselle. Minulla imagon boostaaminen (nykynuorten ilmaisu) takuuvarmasti oli pääasiallinen vaikutin teini-iässä kun homma alkoi.
Tupakan päivittäisten annosmäärien vähentäminen kannattaa, vaikka synnistä (
) ei kokonaan irti pääsisikään. Lopettaessani öyhkyyttämisen poltin itse alle puoli askia päivässä, mikä ainakin omassa nuplikassani tuntui helpottavan tavoitteen saavuttamista. Paskalta maistuvat purkat ja nikotiinilaastarit olivat tuolloin uusinta uutta, mutta omalla kohdallani nikotiini ei kuitenkaan ollut niin tärkeä juttu kuin tottumus tuttiefektiin ja tupakan tarjoama taukomahdollisuus työn ja muun kiireen tunteen lomassa. Muut motiivit olivat karisseet aikain saatossa ja nämä olivat tuolloin pinnalla. Opiskeluaikana tupakoinnin sosiaalinen ulottuvuus oli ollut numero uno: mikä sen mukavampaa kuin lähteä luentojen yms. lomassa porukalla sauhuttelemaan ja porisemaan mukavia. Lopettamiskipinä syttyi, kun olin loppuaikoina yskinyt hallitsemattomasti desin verran ällön väristä ja hajuista limaa ja muistin erään puistokemian dosentin, joka oli köhinyt pari litraa limaa edessään olleeseen ämpäriin. Hyi hemmetti, pelkkä ajatus puistattaa vieläkin.
Ennen päivittäisen tupakkamäärän vähentämistä poltin tauolla 2-3 arskaa ketjussa ja otin tulet uusiin edellisen perseestä. Poltin enimmäkseen yksin ja havahduin pohtimaan sitä, miksi kiskon ketjussa spaaderin toisensa perään kun 3-4:t ensimmäiset savut ensimmäisestä naulasta riittävät nikkistuskan lievittämiseen. Vähensin asteittain annosmäärää vähä vähältä kuten esim.
@Talvela.
Mietin myös omia ja edullisia konsteja ”korvaushoidoksi” siltä varalta, että alkaisi tehdä tiukkaa. Ensin kokeilin sitä, että otan tilkkasen kahvia (en yleensä juo kuin harvoin ja maitopoikia olen silloinkin), mutta työpaikalla se oli aina pitkään seissyttä mustaa parkkihappoa ja maistui lähinnä lentopetroolilta. Ksylitolin syömisellä purkkana yms. oli jonkin verran laksatiivisia vaikutuksia. Parhaiten alussa tuntui toimivan sisupastilli, jonka laitoin ensin kielen päälle ja imeskelin vähän jotta makua alkoi levitä kielelle. Pidin pastillin kielen päällä lähellä kielen kärkeä ja nostin kielen takaosan kitalakeen kiinni. Huulet laitoin aavistuksen raolleen ja sitten imppasin sisuaromi-ilmaa sisään. Ei paha. Toisaalta vähän ajan kuluttua totesin, että tilkka vettä korvikkeeksi riittää ihan hyvin. Ja sitten unohdin myös sen noin korvaushoitomielessä.
Mitä seikkailustani aloitustupakkani Marlboron ja lukemattomien muiden tupakkamerkkien maailmassa jäi käteen? Savuna ilmaan poltetulla rahalla olisi voinut saada pienemmän keskiluokan henkilöauton, kun ottaa huomioon inflaation yms. Sen tiedän näin vanhempana ja viisaampana, että ainakin keuhkoahtaumatauti tavalla tai toisella tulee jossain vaiheessa vastaan ellei kone hirtä kiinni jostain syystä ennen sitä. Viidentoista vuoden höyrystelyn arkkunaulat painavat taskussa mutta asiaintila on itse aiheutettu. Reilun puolen vuosisadan pallolla tallustelun jälkeen sitä saattaa hyvällä tuurilla huomata, että huomattava osa elinajanodotteesta on kulutettu ja sitä lopputaipaleen laadullista ulottuvuuttakin voi joskus pohtia.
Elämä on laiffia, sanoi Matti.
