Sekalaista mussuttelua

http://takkirauta.blogspot.com/2015...ed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)

Näin meille on koulussa valehdeltu

Hallitsematon kehitysmaalaisten maahanmuutto on varmasti avannut jo nukkuneimpienkin silmät meistä. Ja ennenkaikkea se on avannut silmämme havaitsemaan, että meille valehdeltiin koulussa kirkkain silmin kehitysmaiden asioista.

Valhe 1: Kaikkien ihmisten keskimääräinen älykkyys on sama kaikkialla maailmassa

Meille kerrottiin 1980-luvulla koulussa, että ihmisten ÄO noudattaa Gaussin käyrää ja se on 100 kaikkialla maailmassa. Kuinka ollakaan, näin ei ole. ÄO noudattaa todellakin Gaussin käyrää, mutta keskimääräinen ÄO vaihtelee populaatioittain ja kaikkein rajuin indikaatio siitä on leveysaste. Ihmisten keskimääräinen ÄO on matalimmillaan lähinnä päiväntasaajaa, ja se kohoaa siitä kohti napoja sekä pohjoiseen että etelään.

Valhe 2: Älykkyys ei periydy, se on opittua

Näin opetettiin 1980-luvulla ja meille kerrottiin, että kaikki ihmiset syntyvät samoilla älykkyystekijöillä ja että älykkyys riippuu ravitsemuksesta ja ympäristötekijöistä. 2000-luvulle tultaessa kävikin ilmi, että älykkyyteen vaikuttaa kaikkein eniten genetiikka eli ÄO riippuu erittäin vahvasti geeneistä. Älykkäät ihmiset saavat älykkäitä lapsia ja tyhmät ihmiset saavat tyhmiä lapsia. Ikävä kyllä typeryydelle ei mahda Isä Jumalakaan yhtään mitään, ja typeryys ei ole geeneissä.

Valhe 3: Eurooppalainen imperialismi oli kehitysmaille katastrofi

Näin meille opetettiin. Tosiasiassa pahin katastrofi minkä se aiheutti, oli jatkuvien heimosotien sekä orjakaupan loppuminen. Jos jätämme huomiotta todelliset hallintoväärinkäytökset, kuten Leopold I:n Kongon vapaavaltion, niin siirtomaa-aika ei näkynyt tavallisen kehitysmaalaisen arjessa oikeastaan mitenkään. He tapasivat herrojaan kovin harvoin ja varsinainen hallitseminen jäi heimopäälliköiden vastuulle. Nimenomaan siirtomaaherrat rakensivat kehitysmaihin infrastruktuurin, kuten tieverkon, rautatiet ja terveydenhoitojärjestelmän.

Valhe 4: Kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja samanarvoisia

Eivät ole. Tässä ruukinmatruuna uskoo enemmän omia silmiään ja eri kulttuurien aikaansaannoksia ja edesottamuksia kuin virallista propagandaa. Paras indikaatio kultturien paremmuusjärjestyksestä on kansainvälinen muuttoliike: ihmiset muuttavat huonoiksi kokemistaan kulttuureista hyviksi kokemiinsa. Eri kulttuurit aikaansaavat erilaisen yhteiskunnan.

Valhe 5: Uskonnolla ei ole väliä

Kyllä on. Jokainen uskonto luo näköisensä yhteiskunnan, ja eri uskonnot luovat erilaisen yhteiskunnan. Marx oli väärässä: uskonto luo yhteiskunnan, ei niin että yhteiskunta luo uskonnon. Eri uskonnot samoin määrittävät erilaiset siveelliset arvot, joita kunkin uskonnon harjoittajakunta pyrkii elämässään toteuttamaan.

Valhe 6: Kehitysmaiden rajat on vedetty mielivaltaisesti viivoittimella etnisistä rajoista piittaamatta

Ei ole. Viivoittimella vedettyjä, leveys- ja pituusasteita noudattavia rajoja on lähinnä aavikoilla ja erämaissa. Kaikkialla muualla rajat noudattavat pitkälti luonnollisia rajoja, kuten jokia, järviä ja vuoristoja. Tästä vakuuttuakseen riittää vilkaisu karttaan.

Valhe 7: Kapitalismi on aiheuttanut kehitysmaissa mittaamattomia kärsimyksiä. Sosialismi olisi parempi idea kehitsmaissa

Heimoyhteiskunta on aivan hirveä, jos olet nokkimisjärjestyksen pohjilla. Samoin despotia ja erilaiset orjanomistajayhteiskunnat. Sosialismia kokeiltiin jo, ja se sai aikaan nälänhätiä, katastrofeja, korruptiota, nepotismia ja köyhyyttä. Islamilaiset kulttuuritt tuntuvat tykkäävän itse eniten basaaritaloudesta sekä despotioista, teokratioista sekä sotilasdiktatuurista sekä pyhän sodan käymisestä vääräuskoisia vastaan.

Valhe 8: Länsimaiset lähetyssaarnaajat ovat aiheuttaneet hirveää tuhoa alkuperäiskulttuurien keskuudessa

Nyt vain on niin, että kristinusko luo yhden parhaista yhteiskuntamalleista mitä on, ja kaikki alkuperäiskulttuurit eivät ole säilyttämisen arvoisia - mietitään vaikka atsteekkeja ja heidän brutaalia ja verenjanoista kulttuuriaan. Erilaiset pippelin- ja pimpanleikkaamiskulttuurit eivät ole säilyttämisen arvoisia, kuten eivät monet vastenmieliset ja vahingolliset tavat, kuten vaikkapa orjuus tai tyttölasten jalkojen sitominen. Eli ei mitään peruuttamatonta vahinkoa.

Valhe 9: Kaikki yhteiskunnat kehittyisivät kohti demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, jos niille vain annettaisiin mahdollisuus ja jätettäisiin rauhaan

Eivät kehity. Koska a) uskonto ja b) kulttuuri. Jotkut uskonnot kertakaikkiaan vain luovat despotian tai teokratian, koska niiden opinkappaleet. Samoin jotkut kulttuurit vain luovat alhaisen luottamuksen yhteiskunnan, joissa vallitsee korruptio, rikollisuus, nepotismi, diktatorinen hallintomuoto, kunniakulttuuri ja kostamisen kulttuuri. Ne eivät muutu yhtään miksikään, ellei muutos tule ulkoapäin.

Valhe 10: Kehitysmaat ovat kehitysmaita koska länsimaat ovat rosvonneet ne.

Kehitysmaat ovat kehitysmaita siksi, että niiden väestö koostuu kehitysmaalaisista. Kaakkois-Aasian maat olivat aivan yhtä lailla siirtomaita kuin Afrikankin maat ennen 1960-lukua. Nyt ne tunnetaan "taloustiikereinä", kun taas Afrikan maat ovat vajonneet takaisin sinne murheen alhoonsa jossa ne olivat ennen siirtomaavaltaa.
 
Tämähän ratkaisee @setämies mainitseman ongelman eikä saa loukkaantuneiden pahoittamaan enempää mieltään sama koskee varmaan myös muutamia puolueita joiden nimiä ei passaa sanoa.

Ilmeisesti tähän tapaan koskee henkilöryhmää jota ei parane ääneen mainita eikä edes kirjoittaa sen tai mainita sen nimeä jotka ovat osa puoluesuuntausta jota ei myöskään parane ääneen mainita eikä edes kirjoittaa sen tai mainita sen nimeä muutoin sitä vastustavat valkoinen roskaväki saa lisää kannatusta toivottavasti kannatus kohdistuu kuitenkin joko persuihin tai kepuun ellei sitten kokkareihin.

Erittäin kohteliasta ja ymmärrettävää kieltä ja varmasti poliittisesti korrektia, enkä muuten ihmettele miksi Donald saa monen äänen seuraavissa vaaleissa ja se paha äärioikeisto jatkaa voittokulkuaan Euroopassa, en ole ennustaja mutta kun sutta väistää tulee karhu vastaan, onneksi minulla on muitakin vaihtoehtoja kuin odottaa sitä karhua.
Vai ihan vaan maahanmuuton puolustustajat? Mitä sitä mutkistamaan?
 
Itse en Neuvostoliitossa ole elänyt mutta olen niiden asioiden kanssa joutunut tekemisiin, täytyy sanoa etten Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen uskonut joutuvani tekemisiin täsmälleen samojen asioiden kanssa uudelleen ja kuinka väärässä olinkaan.

Vai ihan vaan maahanmuuton puolustustajat? Mitä sitä mutkistamaan?

En nyt verttaa toimintaasi Neuvostoliittoon tai ylipäätään mihinkään sen ajan vasemmiston toimintaan vaan ylipäätään siihen mikä kieltojen seuraukset on ja on ollut.

Vasemmisto lanseerasi sanan "suvaitsevainen" jolla oli tarkoitus olla positiivinen mielleyhtymä ja "suvakki" on vain lyhenne siitä mutta onko sanan käyttäjän vika jos se on saanut negatiivisen arvolatauksen, onko maahanmuutto kriittiset tämän sitten aiheuttaneet, tuskinpa.

Viranomaiset alkoivat käyttämään raismia estääkseen ympäri mailmaa sanaa "yksittäistapaus" eräiden rikosten kohdalla ja kansan kielessä sekin sai aivan toisen arvolatauksen, onko se kansan syy, tuskinpa.

Luulenpa olisi nuo sanat olleet mitkä tahansa arvolataus olisi syntynyt, ei siksi että kriittisesti suhtautuvat sitä käyttävät vaan nimenomaan miten "suvaitsevana" itseään pitävät toimivat ja vaikka tämä sana poistettaisiin käytöstä löytyy uusi sana ja mistä "suvaitsevana" itseään pitävien omasta argumentoinnista samoin jos viranomaiset ottavat uuden sanan "yksittäistapaus" tilalle uusi sana löytyy ja jälleen syy ei ole kansassa vaan aivan jossakin muussa.

Oikeisto on saanut kuulla pilkkanimiä milloin ne on olleet "lahtareita, imperialistien kätyreitä" miksi oikeistolaiset ole näistä sitten suuttuneet? Olisiko niin että terve itsetunto ei tuollaisista paljon järky, vaan todetaan "koirat haukkuu muta karavaani kulkee"

Vasemmisto ja myös Vihreät käyttävät pilkkanimiä kuten heidän perinteeseen kuuluu, samoin Venäjän trollien argumentteissa kuten myös Venäjän TV`n lähetyksissä näitä kuulee, aivan samoin jos joku heistä käytetään negatiiviseksi miellettyjä ilmaisuja alkaa sellainen älämölö että oksatpois.

Näitä sanoja on kaikkialla yritetty kitkeä kielloilla tai muutoin viimeisin on Hesarin yritys saada tilalle uusia muotoja kun vanhoista on tullut rasite ja niiden pois kitkeminen ei ole onnistunut sekin aiheutti vain käytännössä pelkkää huvittuneisuutta.

Ehdotuksesi maahamuuton puolustajat tuskin on se uusi sana jonka tulet näkemään tälläkin palstalla vaikka sen iskevämmän kielsitkin, kiellolle on varmaan perusteet, ei siinä mitään, noudatan toivettasi mutta älä ylläty jos joudut lisää kieltoja antamaan uusista sanoista.

Vaikka ole kiellettyä sanaa runsaasti viljellyt, toivottavasti olet huomannut olen poliittisista jutuista käyttänyt melkoisen ronskeja ilmaisuja, mutta valtioista ja kansoista olen käyttänyt niiden oikeita nimiä ja kirjoitusvirheitä lukuunttamatta niiden nimet olen myös kirjoittanut aina isolla kirjaimella, enkä myöskään koskaan ole mollannut ketään rodun enkä uskonnon saati sitten kansallisuuden johdosta.

Voin jopa kirjoittaa tälle palstalle ellen saa bannia.

Hyvää päivän jatkoa.
 
Tai sitten se on ihan loukkaamistarkoituksessa luotu synteesi suva(itsevainen/vaja)kki. Tällainenkin teoria sanan syntyhistoriasta on olemassa.
 
Ei tässä mitään bannin aihetta ole. Ihan perusteltu tuo kommenttisi. Pointtini oli, että antaa kohtuullisen paljon maltillisemman kuvan foorumista, kun käyttää termejä, jotka eivät ole halventavia ja yleistäviä (kuten sanoit, vasemmisto on sellaisia käyttänyt aina). On huomattavasti helpompi lähestyä foorumia, kun keskustelua ei ole väännetty kaakkoon kummankaan ääripään osalta tässä keississä.

Monessa asiassa olette oikeassa, eikä foorumilta edes taida löytyä varsinaisia rajat auki ja mannaa taikaseinästä tyyppisiä avauksia. Mutta ei meidän pidä jyrätä kylmästi tätä taikaseinäkansaakaan. Hyviä juttuja sieltäkin on löytynyt kun vähän raaputellaan isoimpia sateenkaarenvärejä päältä pois (ja opetetaan ihan laskuopin alkeita).

Joka tapauksessa tämän pakolaiskeissin jälkeen tavalla tai toisella tulee taas arki vastaan, tuli maahan mittaluokkaa neljä, viisi, tahi kuusi nollaa sisältäviä lukuja ennen vyöryn patoamista. Tämän jälkeen pitäisi löytää yhteinen sävel siitä miten edetään. Älkää siis kaivako liian syviä poteroita. Pienenä jenginä meidän on turha luoda keinotekoista kahtiajakoa sisäisiä asioitamme vaikeuttamaan. Maahantulijoissa sitä haastetta on riittämiin.
 
Vai ihan vaan maahanmuuton puolustustajat? Mitä sitä mutkistamaan?

Minäkin puolustan maahanmuuttoa, sellaista mistä on Suomelle hyötyä. Korollaari on että vastustan maahanmuuttoa josta on suhteetonta haittaa. Jos on tulossa lentokoneellinen lisää Fremeneitä ja Maidaneita niin käyn rullaamassa punaisen maton auki ja kannan laukut. Bussilastillinen irakilaisnuorukaisia jonnekin muualle, kiitos.

Jos haluat termiä jolla erotella ns. suvaitsevammat erikseen joudut kyllä hieman mutkistamaan sitä tuosta
 
Se tässä kokonaisuudessa mättääkin kansalaisia kun tämä hallitsematon kansainvaellus ja laittomasti EU:n /Suomen sekä pohjoimaitten alueella vaelteleva ihmislauma on lanseerattu "maahanmuutoksi, mahdollisuudeksi, talouskasvun veturiksi" ect ect eli kaikkea positiivista ja hyvää suomelle tuovaksi tapahtumaksi vaikka tällä ei ole todellisuudessa mitään tekemistä maahanmuuton saatika työperäisen maahanmuuton kanssa, jota kannatan täysin ja riemumielin...TERVETULOA kaikki oikeat insinöörit, tutkijat ja kaikki joilla on osaamista, taitoa, kykyä ja halua.....!

(mutta ei kauheesti ole ollut suomeen näillä "aito- osaajilla" tunkua....muilla eli"feikki-osaajat" kyllä sitäkin enemmän)

Toivonkin että poliitikot/media Suomessa aloittaisi "ryhtiliikkeen" ja alkaa puhumaan sekä kirjoittamaan totta ja totuutta, sillä kun kaikki realiteetit (hyvät ja huonot) on pöydällä, niin siitä olisi paljon helpompi aloittaa yhteinen matka siihen miten tästä selvitään ja voidaan aloittaa hommat yhdessä pakertaen.....eikä näin valheiden ja sumutuksen usvassa törmäillen ja koheltaen ilman että näkee missä on ja mihin pitäisi mennä?

Näillä teeseillä joilla on sekoitettu ihmisten käsitys/ajattelukykyä ja joita on saanut kuulla vuoskymmeniä....eli samaa tuubaa päivästä toiseen ilman mitään todellisuuspohjaa ja kiihtyvällä intensiteetillä.....vaikuttaa siltä että vieläkin voivat vaan parantaa propagandan suoltamisen tahtia, "ikään kuin sika parantaa juoksuaan", ja totuus jää kokoajan kauemmaksi kansalaisten saavuttamattomiin..
 
Viimeksi muokattu:
Tai sitten se on ihan loukkaamistarkoituksessa luotu synteesi suva(itsevainen/vaja)kki. Tällainenkin teoria sanan syntyhistoriasta on olemassa.

Eli vihervasemmisto kehitti myönteisen ilmauksen siten että nuivat saavat siitä loukkaavan synteesin,tämä ajatusketju voittaa jo Venäjän TV`n iltalähetyksen skenariot.
Oliskohan ihanoikeasti käynyt niin että sanasta tuli vain iskevä lyhenne joka jäi elämään ja vihervasemmiston keskustelukulttuurin puutteesta johtuen sen käyttöä yritään kitkeä.
 
Minä en tiedä mikä oli ensin tai kuka keksi mitä. Kunhan esitin yhden teorian sille miksi joku voi ihan perustellustikin loukkaantua. Minusta suvakki on hyvä sana ja positiivinen arvio lähimmäisestä. En siis yhdistä sitä vajaaälyisyyteen tai yltiösinisilmäisyyteen vaan terveeseen lähimmäisenrakkauteen. Tunkkaista ja matalaotsaista porukkaa on ihan riittävästi joten on erinomainen asia että osa jaksaa suhtautua myönteisesti elämään ja sen ilmiöihin.
 
Muslimit eivät ole tyytyväisiä edes Ruotsin hienoimpaan lomakeskukseen
http://paavotajukangas.com/2015/10/...isia-edes-ruotsin-hienoimpaan-lomakeskukseen/

Jokin meni pahasti pieleen kun ruotsalaiset halusivat kestittää uusia kunniakansalaisiaan hulppeissa maisemissa ja tiloissa lomakeskus Riksgränssenissä Skandinavian vuoristossa Norjan rajalla. Vuoristolomakeskus on yksiä ruotsalaisia klassikkoja. Sen maisemat ovat sanoinkuvaamattoman henkeäsalpaavia. Kalottia parhaimmillaan. Muslimit eivät kuitenkaan viihdy siellä.

Ruotsalaiset siis raijasivat 500 kehitysmaamuslimia lappiin. Luultiin kehitysmaalaisten arvostavan rauhaa ja hiljaisuutta. Tulivathan he näetsen sodan keskeltä. Mutta mitä vielä. Osa porukasta äityi riitelemään puukkohippasta. Kiista syntyi sunnien ja shiiojen kesken, se pienen pieni tulkintaero koraanista. Kumman usko on oikeampi.

Pari muslimia piti kuskata Kiirunan kylälle rauhoittumaan. Muutamat innostuivat nälkälakkoon. Kiirunan poliisi on ajanut päivittäin muutaman sata kilometriä Riksgränssenille rauhoittelemaan riiteleviä arabeja. Eilen muutaman hengen porukka kyllästyi turvapaikan rauhaan ja he lähtivät yön pimeydessä kävelemään erämaahan. Halusivat Tukholmaan. Poliisi ohjasi kehitysmaalaiset takaisin keskukseen.

Mikään ei ole kyllin hyvää kehitysmaamuslimeille. Ei edes Ruotsin hulppein lomakeskus.

http://www.kuriren.nu/nknyheter/brak-pa-asylboendet-i-riksgransen-8527517.aspx

Kalifaatti julistettu Ruotsiin

http://takkirauta.blogspot.com/2015...ed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)

ISIS on julistanut kalifaatin alkaneeksi Ruotsissa. Välittömästi on aloitettu assyrialaiskristittyjen vainoaminen Ruotsissa. Uutisen mukaan assyrialaiskristittyjen omistamien yritysten seiniin on myös ilmestynyt arabiankielinen n-kirjain. Lähi-idän Isis-alueilla sitä on käytetty järjestön vainoamien kristittyjen kotien merkitsemiseen.

Brittilehti Daily Star kertoo jutussaan ”Isis-jihadistien julistaneen ensimmäisen eurooppalaisen kalifaatin”.

Verkkouutisten mukaan uutisissa siteerataan myös Aftonbladetin aiemmin tänä vuonna julkaisemaa juttua, jonka mukaan Göteborgista olisi lähtenyt Isis-järjestön riveihin ainakin 150 islamistia. Määrää kuvataan suureksi kaupungin väkilukuun suhteutettuna.

Isis vaatii kaikkia hallitsemiensa alueiden asukkaita kääntymään muslimeiksi ja noudattamaan järjestön ankaraa islamin tulkintaa. Vaihtoehto on kuolema.

Tähän ollaan tultu. Ruotsin kertkaikkiaan leväperäinen maahantulijapolitiikka on johtanut siihen, että vahva uskonto murskaa heikon ja vahva ideologia murskaa heikon ja terrorismin pesiytymistä kansankotiin. Ruukinmatruuna ennusti jo kauan sitten, että näin tässä tulisi käymään.

Ja mitä aikoo tehdä Ruotsin feministihallitus asialle? Vastaus on, että ei yhtään mitään. Korkeintaan diskuteerata, se ei kykene muuhun. Ruotsissa kehitysmaalaisongelma on räjähtänyt hallitsemattomaksi ja Ruotsi on peruuttamattomasti sillä tiellä, että siitä itsestään tulee kehitysmaa. Kalifaatin julistaminen on oire tästä.

Ruukinmatruuna oli oikeassa ja suvakit väärässä. Mutta ruukinmatruunaa v*tuttaa enemmän olla oikeassa kuin se, että suvakit olivat koko ajan väärässä. Yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on helppoa rikkoa, mutta sen uudelleenrakentaminen on enää elinaikanamme mahdotonta.

Aux armes, citoyens! Formez vos battaillons!
 
Tunkkaista ja matalaotsaista porukkaa on ihan riittävästi joten on erinomainen asia että osa jaksaa suhtautua myönteisesti elämään ja sen ilmiöihin.

lainatakseni Takkirautaa : "Ruukinmatruuna oli oikeassa ja suvakit väärässä. Mutta ruukinmatruunaa v*tuttaa enemmän olla oikeassa kuin se, että suvakit olivat koko ajan väärässä. Yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on helppoa rikkoa, mutta sen uudelleenrakentaminen on enää elinaikanamme mahdotonta."

http://takkirauta.blogspot.com/2015...ed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)
 
lainatakseni Takkirauta blokista: "Ruukinmatruuna oli oikeassa ja suvakit väärässä. Mutta ruukinmatruunaa v*tuttaa enemmän olla oikeassa kuin se, että suvakit olivat koko ajan väärässä. Yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on helppoa rikkoa, mutta sen uudelleenrakentaminen on enää elinaikanamme mahdotonta."

Eikö tässä ole jo tullut todettua että eri ihmiset antavat samalle sanalle eri merkityksiä. Ethän tulkitse sanomisiani yli ja ohi koska itse annat tietylle sanalle jonkin toisen merkityksen. ( tähän voisi laittaa vaikka keskisormen jos semmoin tehosteiden joukosta löytyisi ;) )
 
Ei tässä mitään bannin aihetta ole. Ihan perusteltu tuo kommenttisi. Pointtini oli, että antaa kohtuullisen paljon maltillisemman kuvan foorumista, kun käyttää termejä, jotka eivät ole halventavia ja yleistäviä (kuten sanoit, vasemmisto on sellaisia käyttänyt aina). On huomattavasti helpompi lähestyä foorumia, kun keskustelua ei ole väännetty kaakkoon kummankaan ääripään osalta tässä keississä.
Tuskinpa täällä on kovinmontaa ääripäätä olemassakaan kovinmaltillista tuo keskustelu on ollut, maltillisuudesta kertoo sekin jos pakolaiskeskustelusssa banneja on jaeltu OT kirjoitteluista tai henkilökohtaisesta v....lusta eikä mistään erityisestä ylilyönnistä.

Joka tapauksessa tämän pakolaiskeissin jälkeen tavalla tai toisella tulee taas arki vastaan, tuli maahan mittaluokkaa neljä, viisi, tahi kuusi nollaa sisältäviä lukuja ennen vyöryn patoamista. Tämän jälkeen pitäisi löytää yhteinen sävel siitä miten edetään. Älkää siis kaivako liian syviä poteroita. Pienenä jenginä meidän on turha luoda keinotekoista kahtiajakoa sisäisiä asioitamme vaikeuttamaan. Maahantulijoissa sitä haastetta on riittämiin.
Poterot on kaivettu jo paljon ennen kuin tämä maahantunkeutuminen alkoi, ja tuskinpa vaikka miehitystä vastustavat puhuisivat enkelten kieltä ei sopua tämän rasismia huutavan ryhmän kanssa tule, kukaan pysty keskustelemaan syytöksiä kyllä lentelee.

Keskustelu on viime aikoina rasisminilla ratsastavien toimesta muuttunut yhden lauseen toistoksi jonka sisältöä ei kukaan enään ymmärrä, on arkipäivän rasismia , on rakenteellista rasismia rasismista on tulossa sellainen sana jota käytetään samanlaisena haukkumasanana kun neuvostovastaisuutta, se sopii kaikkeen ja ratkaisee kaiken, kohta kuulemme uuden termin kotoutumista vastustavan rasismin putkahtanen kieleen.

Suomalaisetko rasisteja? ei todellakaan kuten kirjoitin sellaisessa maassa asuneena jossa kusipaikankin määritti ihonväri täältä ei rasisteja kovinmontaa löydy, mutta realisteja sitäkin enemmän ja realismi ei ole rasismia.

Vihervasemmisto ei elä ilman vastustajaa koko historiansa ajan on ollut joku selkeä vastustaja jota torjumaan on noustu milloin suurpääomaa, Amerikkalaista imperialismia nyt siis rasismia ja jollei vastustajaa ole se pitää keksiä sehän on rasismi joka ei vielä ole saanut kansassa negatiivista arvolatausta kuten suvaitsevainen josta nyt pyristellään eroon kun on löydetty uusi uljas sana joka kokoaa joukot.

Epäilempä että hetken päästä alkaa jumalaton älämölö kun raismilla ratsastajat ovat saaneet kansalta iskevän ja kuvaavan nimityksen joka koetaan loukkaavaksi.
 
Ethän tulkitse sanomisiani yli ja ohi koska itse annat tietylle sanalle jonkin toisen merkityksen.

En tulkinnut enkä tulkitse... Jokainen taplaa tyylillään ja elää sen kanssa mikä oikeaksi uskoo sillä se on jokaisen oikeus (tai ainakin pitäsi olla)

Lainasin vai Ruukinmatruunan kirjoitusta ja hänen tulkintaansa jonka ymmärrän myös oikeutetuksi ...
 
Hyvä. Enhän toki olettanutkaan näin tapahtuneen. Kunhan varmistin. :D
 
Minusta suvakki on hyvä sana ja positiivinen arvio lähimmäisestä. En siis yhdistä sitä vajaaälyisyyteen tai yltiösinisilmäisyyteen vaan terveeseen lähimmäisenrakkauteen. Tunkkaista ja matalaotsaista porukkaa on ihan riittävästi joten on erinomainen asia että osa jaksaa suhtautua myönteisesti elämään ja sen ilmiöihin.
Miksi sen suvakki sanan käyttö sitten haluttiin kieltää?
Tai miksi vaadittiin koko pakolaiskeskustelun kieltoa?
Onko kaikki sitten hyvin jos jotain kielletään?

Maahanmuutto kriittiset puolueet näyttävät jatkavan voittokulkuaan Euroopassa, Yhdysvalloissa näyttää olevan suosituin edokas Presidentiksi Donald joka haukkuu kaikki ja varsinkin poliittisesti korrektit puheet, jos tämä kehitys jotakin häiritsee niin kannattaisi miettiä oman politiikan sisältöä enemmänkin kuin mitä pitää kieltää seuraavaksi, jotain on todella pielessä jos kansalaisten ainoa keino saada äänensä kuuluviin on nämä rymät, sekään ei ole kansan vika eikä se siitä muutu vaikka se huono kansa johonkin muuhun vaihdettaisiin.
 
Miksi sen suvakki sanan käyttö sitten haluttiin kieltää?

Kuten todettu se on monille pilkkanimi ja vieläpä ihan aiheesta. Edistääkö toisen loukkaaminen jotenkin keskustelua? Jos edistää niin sitten ei kaiketi ole edes meininki keskustella.
 
Vasemmisto lanseerasi sanan "suvaitsevainen" jolla oli tarkoitus olla positiivinen mielleyhtymä ja "suvakki" on vain lyhenne siitä mutta onko sanan käyttäjän vika jos se on saanut negatiivisen arvolatauksen, onko maahanmuutto kriittiset tämän sitten aiheuttaneet, tuskinpa.

Kuten todettu se on monille pilkkanimi ja vieläpä ihan aiheesta. Edistääkö toisen loukkaaminen jotenkin keskustelua? Jos edistää niin sitten ei kaiketi ole edes meininki keskustella.

Eli olemme lähtöpisteessä onko se että sana saa toisen arvolatauksen kuin sillä lanseeraijan tarkoitus oli syy kieltää sen käyttö ? eikö syyllinen ole suvaitsevaisten oma politiikka ei vastapuolen ajattelu.

Jos yrityksen mainoskamppania menee pieleen onko se kuluttajan syy aivan samoin voidaan kysyä poliittisista kamppanioista onko kansan syy ettei he niele jokaista nimikettä tai poliittista slougania?

Jos keskustelua halutaan käydä pitää myös kestää vastapuolen argumentit ja lähestymistapa vaikka se poikkeaakin omasta täydellisesti kuten sanoin minua voi nimitellä vaikka apinaksi ei mitään vaikutusta mutta jos pystyt kertomaan jonkun sellaisen faktan joka todella on merktyksellinen voin sen hyväksyä vaikka olisit minua nimitellyt apinaksi.

Vihervasemmisto ei elä ilman vastustajaa koko historiansa ajan on ollut joku selkeä vastustaja jota torjumaan on noustu milloin suurpääomaa, Amerikkalaista imperialismia nyt siis rasismia ja jollei vastustajaa ole se pitää keksiä sehän on rasismi joka ei vielä ole saanut kansassa negatiivista arvolatausta kuten suvaitsevainen josta nyt pyristellään eroon kun on löydetty uusi uljas sana joka kokoaa joukot.

Epäilempä että hetken päästä alkaa jumalaton älämölö kun raismilla ratsastajat ovat saaneet kansalta iskevän ja kuvaavan nimityksen joka koetaan loukkaavaksi.

Kiinittäisin huomiota enemmän politiikassa ja erityisesti pakolaispolitiikassa sisätöön jos sellaista on? mutta nyt näyttää ettei sitä oikeasti ole ja mitä tulee rasismiin se ei ole maahanmuuttajan suurin ongelma vaan ne on ihan jotain muuta.
 
Eli olemme lähtöpisteessä onko se että sana saa toisen arvolatauksen kuin sillä lanseeraijan tarkoitus oli syy kieltää sen käyttö ?

Sanotaan vaikka niin että ei pitäisi olla tarvetta kiellolle koska keskustelijoiden pitäisi muutenkin ymmärtää olla käyttämättä loukkaavaa määrettä. Jos eivät ymmärrä niin sitten on syntynyt peruste sen käytön kieltämiselle.
 
Back
Top