Sekalaista mussuttelua

Tai sitten ei.

Norjassa ovat olleet kaukaa viisaita ja pääosa öljyrahoista on sijoitettu maailmalle.

Varoja sijoitetaan fiksusti, hajautetusti ja pitkäjänteisesti. Ei ole samanlaista puuhastelua kuin kotimainen Solidium.

Tuon ansiosta öljytulojen loppuminen ei heilauta Norjaa millään lailla.
Tunnen asian. Mutta kassavirran hiipuminen tuntuu kyllä. Kas kun ne rahakasojen pyörittäjät mielellään istuvat omaisuuden päällä eivätkä halua nähdä kasan pienenevän.

Menemättä siihen, että realisointi romauttaa markkinat ja 1000mrd muuttuu hyvin nopeasti 500mrd:kdi. Tai pienemmäksi.

Tämä on muuten yksi niistä todellisista syistä, miksi 2008 finanssikriisi oli pakko estää hinnalla millä hyvänsä. Jenkkien ja paljolti maaliman eläkevarannot olisivat kadonneet taivaan tuuliin, jos rahoitusmarkina olisi romahtanut. Norjan rahastot mukaan lukien.
 
Kävin helteisenä kesämaanantaina ostamassa

2 x 0.75l pulloa mukiinmenevää punkkua (Uusi-Seelanti
3 x 0.5l limua
1 x 1.5l limu
3 slaissia pitsaa tiskiltä
2 paksua makkaraa ja paistoperunoita tiskiltä
3 x 100g suklaalevyjä
1 x 1l urheilujuoma (verigreippi)
1 rasia epämäräisiä kermaleivonnaisia (kuulemma hyviä)
1 x pikkupullo limuviinaa

Hinta 28 eur. Terveisiä jostainpäin Baltiaa.

Kun öljy loppuu, maailman merenpinnat nousevat 5cm pelkästään itkevien Norskien kyynelistä kun he tajuavat juhlien olevan lopussa.
Kun merenpinta nousee ja loputtomat sateet alkavat, vuoret ja vesivoima ovat voimissaan, nuori mies! Älä ikinä epäile norjalaisten rakkautta vapaa-aikaan ja kiintymystä ikiliikkujaan - yötariffilla vesi ylös, päivätariffilla vesi alas. Ja jotkut idiootit naapurimaissa (krmh!) ostavat kaiken, ja nielevät loput.

Kuin pannareita paistaisi... :) .

Miksei tätä tehdä Sveitsissä? Ei sada tarpeeksi, ei ole Pohjois-Atlanttia ja Jäämerta vielä siinä sotkemassa kuvioita. Miksei Ruotsissa? Ei ole tarpeeksi jyrkkiä vuoria.
Miksi 70% maailman tervasta tuli Suomesta puulaivojen aikakaudella? - Koska tervankeittäjät selvisivät tervatynnöreineen hengissä Pohjanlahden rannikolle myymään ne.
Joskus on tasaisuudestakin hyötyä...
 
Kävin helteisenä kesämaanantaina ostamassa

2 x 0.75l pulloa mukiinmenevää punkkua (Uusi-Seelanti
3 x 0.5l limua
1 x 1.5l limu
3 slaissia pitsaa tiskiltä
2 paksua makkaraa ja paistoperunoita tiskiltä
3 x 100g suklaalevyjä
1 x 1l urheilujuoma (verigreippi)
1 rasia epämäräisiä kermaleivonnaisia (kuulemma hyviä)
1 x pikkupullo limuviinaa

Hinta 28 eur. Terveisiä jostainpäin Baltiaa.

Kun öljy loppuu, maailman merenpinnat nousevat 5cm pelkästään itkevien Norskien kyynelistä kun he tajuavat juhlien olevan lopussa.
Noista numeroista on vaikea päätellä suoraan, montako lasta sinulla on... itse veikkaan että olet isokokoinen mies jolla on kolme kookasta sekarotuista ja kaikkiruokaista koiraa matkassa, Suomesta Euroopan sydämeen :).
 
Minulla on suomalainen vaimo.

Tämä tosiasia selittää 2 pulloa viiniä, makkarat ja perunat sekä 1 suklaalevyn.

Muu selittyy vaimolla ja kahdella lapsella.

Näillä selittyy myös se, miksi minä en saanut syödä itse sitä 1 vitun suklaalevyä!!!!
 
Hmm jos soittaisi kaupungilla musiikkia ala joka viittaa Kristittyjen urotekoihin ja siitä eräs uskononryhmä pillastuisi, saisikohan syytteet kansan ryhmää kohtaan kiihdottamisesta :D
 
Israelissa oli kuminaa, korianteria, valkosipulia ja ties mitä....

:whistle::whistle::whistle:
002170196e1c1036a21016.jpg

Viimeksi muokattu:
Tunnen asian. Mutta kassavirran hiipuminen tuntuu kyllä. Kas kun ne rahakasojen pyörittäjät mielellään istuvat omaisuuden päällä eivätkä halua nähdä kasan pienenevän.

Menemättä siihen, että realisointi romauttaa markkinat ja 1000mrd muuttuu hyvin nopeasti 500mrd:kdi. Tai pienemmäksi.
Juu, ei ole tuokaan hopealuoti ikuiseen onneen. Mutta hyvä yritys kuitenkin. Väitän että tuon rahaston avulla Norja selviää öljytulojen loppumisesta paremmin kuin yksikään arabimaa.

Norjan öljyrahasto on karrutettu maltillisesti ja pitkäjänteisesti, luotan siihen että sen tuottoja käytetään yhtä maltilla ja pitkällä aikajänteellä.

Sen hallinnointi ei ainakaan tähän mennessä ole ollut samanlaista poliittikkojen ohjaamaa puuhastelua kuin vaikka Solidium.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Hmm jos soittaisi kaupungilla musiikkia ala joka viittaa Kristittyjen urotekoihin ja siitä eräs uskononryhmä pillastuisi, saisikohan syytteet kansan ryhmää kohtaan kiihdottamisesta :D

Erittäin mielenkiintoinen ajatus. Vielä paremmaksi voisi pistää järjestämällä jollekin aukiolle, kauppakeskukseen tai muuhun sopivaan paikkaan äkkiryhmälauluesityksen (flashmob). Ja astetta hienompaa olisi tietenkin pukeutua sopiviin rooliasuihin. Deus vult!

Kuinkahan äkkiä syytteitä alkaisi sataa? ;)

Seuraavilla lauluilla voisi saada vielä enemmän huomiota:
 
Se mikä näistä lauluista tekee erikoisia, on että meikäläinenkin, lähdin siis koulu- ja lukioranskalla maailmalle, ja siitä on noin 20 vuotta, ymmärrän edelleen enimmäkseen mitä noi hoilottaa.
Ranska on yllättävän konservatiivinen kieli, ja luulen että tämä patee kaikkiin latina-peräisiin kieliin itse asiassa.
 
Tarvittiin Martin Luther, ja Johann Gutenberg. Ensimmäinen vallankumous, joka oli informaation demokratisoituminen. Ei enää vaan pappien ja kappalaisten katolilaisten kopioimia kuvaraamattuja, vaan

... vapautta!

Seuraavaksi:

- valistuksen aika
- teollinen vallankumous
- Venäjän vallankumous
- digitaalinen vallankumous

Kaikki pohjolan asukkien ja jälkeläistensä tekosia.

We built the modern world.
 
Onko tämä siis tulkittava niin, että Toveri @Fremen näkee Leninin ja NKP(b):n nousun Venäjän/Neuvosto-Venäjän/Neuvostoliiton johtoon yhtenä maailmanhistorian viidestä suuresta demokratisoimisesta? :oops::oops::oops:

"Mää ihmettele oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty..." (alikersantti (kersantti) Hietanen Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas)

:LOL:
 
Hop hop, nuori lappilainen junkkeri! Venäjän vallankumous oli ainutkertainen vallankumous, koska se ensimmäistä kertaa leimasi Suomen länsimaaksi... vuosisatoja tervaa, ja muuta, mutta tarvittiin vielä yksi vallankumous että luterilaiset härmäläiset saatiin leimattua huolella länsikarjaksi.
Historian ammattilaisena tiedät kuinka tärkeä tämä viimeinen ponnistus oli...
 
Olen ollut paikalla parissakin synnytyksessä ja tiedän ihan jo senkin pohjalta, miten tärkeä viimeinen ponnistus on. Se on vähän sama kuin moottorisahaa käynnistäessä tai runkatessa, se viimeinen nykäisy on se tärkein.

Totta kyllä, että tarvittiin anarkiaa ja verisiä vaatteita Venäjällä, että Suomi saatiin itsenäiseksi. Siitä voidaan olla montaa mieltä, milloin Suomesta tuli länsimaa. Oliko se Ruotsin vallan aikana länsimaa? Entäpä autonomian aikana? Ainakin venäläiset pitivät suomalaisia eri kulttuuripiiriin kuuluvina. Tai mitenkäs itsenäisyyden alkuvuodet? Reunavaltioita oltiin ja ovatko nyt joku Puola tai Latvia länsimaita? Pöh. Mutta sodan jälkeen oltiin tietysti tiukasti länsileirissä! Neuvostoliitosta ei perustettu pierun vertaa! Eiku...

No joo. Ymmärrän, mitä tarkoitat ja olen osin samaa mieltä. Joskus vain on hauska vähän hakamussutella.

Tuo junkkeri on kyllä vähän loukkaava, kun maata ei ole kuin kynsien alla. Akan mailla tässä mellastelen. Sitä paitsi minä en ole enää vuosiin ollut nuori edes ikisukujen mitassa. Ylimystöä tietysti, mutta en maataomistavaa!
 
No sitten ei hätää... suvulla oli 240 hehtaaria Maskussa, vaan eipä ole enää... tossa maanomistuksessa on se kumma juttu ettei tarvita kuin yksi kaita sukupolvi, niin ovat kaikki enimmäkseen mennyttä hehtaaria.
Ja se ei ole ihan yhdestä yksilöstä kiinni, se vaatii kokonaisen sikermän sisaruksia jotka ovat vakuuttuneita asiastaan, että ajetaan tämä maanomistusasia nyt syvimpään mahdolliseen monttuun :mad:.
 
Ukin veli kävi lääkärissä ja kysyi nieluun katsomisen jälkeen, että "Eikö näy mitään? Kaksi taloa siitä on mennyt alas, niin luulisi edes savupiipun vähän häämöttävän."

Ukki osti toisen niistä taloista pakkohuutokaupasta ja jälkeläiset toisessa, kolmannessa ja neljännessä polvessa nyt asustavat siinä. Ukki oli aina sitä mieltä, että kaikkein ikävintä sota-ajassa oli se, että kun oli juuri saanut rappioituneen tilan pellot uusittua, piti lähteä sotaan. Ja sodan jälkeen sitten sama uusiksi. Ehkä toiseksi pahinta oli sitten se, että jos kerran piti jatkosotaan lähteä, niin miksei menty päätyyn saakka, eli Leningradiin ja Muurmannin radalle? Eli jos kerran miesten elämä katsotaan uhraamisen arvoiseksi, niin silloin panosten pitää olla vastaavan kokoiset. Ja kyllä. Palveli etulinjassa kolme vuotta ja kulki vapaaehtoisena partioretkillä, eli ei haastanut vain suunsa mauksi.
 
ovatko nyt joku Puola ... länsimaita?.
Puolan kuningaskunnassa otettiin kuitenkin aika pitkälti ekana modernissa Euroopassa demokratian alkuaskelia, joka lienee yksi länsimaisuuden peruspilareista.

Under that system, all nobles (szlachta), regardless of rank or economic status, were considered to have equal legal status and enjoyed extensive legal rights and privileges. The nobility controlled the legislature (the Sejm—the Polish parliament) and the Commonwealth's elected king.

...democracy, as all of the szlachta were equal in rights and privileges, and the Sejm could veto the king on important matters, including legislation (the adoption of new laws), foreign affairs, declaration of war and taxation (changes of existing taxes or the levying of new ones). Also, the 10% of Commonwealth population who enjoyed those political rights (the szlachta) were a substantially larger percentage than in any other European country, and the nobles extended from powerful princes to knights poorer than many peasants; in comparison, in France, only about 1% of the population had the right to vote in 1831, and in 1832, in the United Kingdom, only about 14% of male adults could vote...
 
Back
Top