Sekalaista mussuttelua
- Viestiketjun aloittaja miheikki
- Aloitus PVM
Tabu-sarja esitettiin ekan kerran 1986 ja ennakoi aika hyvin Jugoslavian hajoamissotia jotka alkoivat 5 vuotta muöhemmin.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Pyöräilijät tuntuu mieltävän itsensä aina jalankulkijoiksi suojatiepaikoilla. Valtaosalla ei ole mitään käsitystä liikennesäännöistä ja suojatiestä risteysalueilla.
Parasta kun pysyisivät vain suorilla pyörätieosuuksilla.
.
Laitetaan tänne kun on täyttä paskaa. Älkää lukeko jos kärsitte korkeasta verenpaineesta.
www.iltalehti.fi
Tässä oikein helmi: Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti.
Kolumni: Suomi syöksyi hysteriaan ja paljasti oman militarisminsa
Ukrainassa soditaan Neuvostoliiton hajoamissotaa, sanovat asiantuntijat. Samalta se näyttää myös Suomessa, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen.
www.iltalehti.fi
Tässä oikein helmi: Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti.
kimmo.j
Respected Leader
Kolumnisti on varmasti siinä asemassa (kuten moni muukin) että kokee voivansa siirtyä jonnekkin muualle jatkamaan elämäänsä. Ja tämä on varmasi totta. Ajatuksessa ei huomioida niitä jotka eivät voi paeta. Heille tämä on ainoa paikka elää. Heille hävitty sota ja miehyys tarkoittaa joukkoraiskauksia, leiritystä, kidutusta ja lasten pois vientiä vanhemmiltaan.Laitetaan tänne kun on täyttä paskaa. Älkää lukeko jos kärsitte korkeasta verenpaineesta.
Kolumni: Suomi syöksyi hysteriaan ja paljasti oman militarisminsa
Ukrainassa soditaan Neuvostoliiton hajoamissotaa, sanovat asiantuntijat. Samalta se näyttää myös Suomessa, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen.
Tässä oikein helmi: Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti.
Nämä karkurit taas eivät halua muistaa heitä, vaan ajatus on omassa navassa ja saamapuolessa.
Edit: pakko kuitenkin manita, että sarkasmitutkani vingahti ujosti lukiessani kolumnia.
Toivotaan että oli sarkasmia.
Mikfin70
Ylipäällikkö
Sama jamppa esityy kerran viikossa Ylen Aamu-tv:ssä ja jauhaa tuota paskaa.
Tässä tällainen pieni tunnelmapala lähes sadan vuoden takaa, sen aikaisesta viihteestä. Anoppivainaani tämän kertoi, hän oli karjanhoitajana tuolloin eräässä maalaiskartanossa, syvissä Suomen metsissä. Kartanossa oli hommissa myös muuan renki, Albert nimeltään, kutsumanimeltään Alpi. Alpi oli tunnettu ilkikurisista tempauksistaan, eikä hän mikään raittiusseurankaan jäsen ollut, paremminkin päinvastoin. Eräänä lauantaina kylän parempaan väkeen lukeutuva naisväki oli kokoontunut johonkin omaan ompeluseuraansa, tiettyyn seurakunnan taloon. Samaan aikaan kartanolla oli teurastettu lehmä, ja Alpi sai päähänsä idiksen. Alpi otti lehmävainaan yhden utareen mukaansa, ja suunnisti tuonne mainittuun srk taloon. Pihalla hän kiinnitti utareen sepalukseensa, kullia esittämään, ja tekeytyi umpihumalaiseksi ja rymisteli sisään taloon. "Hui kauhia, mitä te Alpi ny noin, ja teiän julppinnekin noin näkyy!" kuului naisten laumasta. Alpi vastasi, että "voi perkele, niinpä näkyykin, sekin siinä ihan turhana!" Ja otti puukon vyöltään ja sipaisi sen "julpin" lattialle! Sittenpä vasta meteli nousikin.
Ei kait tuossa ole mitään ihmeellistä, jos -45 ei sisävessaa ollut. Ei ollut meilläkään vielä 70-luvulla, juokseva vesi oli jos äiti käski pikku Betoni juoksi ämpärin kanssa.
Erkki
Ylipäällikkö
Länsimaiden kaupunkiasunnoissa sisävessa yleistyi 1900-luvun alussa, mutta maaseudulla ei tuolloin edes ulkohuussi ollut vielä laajasti käytössä, vaan tarpeet tehtiin tunkiolle.
Vuonna 2017 Huhtasaari oli vähän sitä mieltä, ettei Suomea kannata puolustaa. 10 ydinpommia ja se on siinä, apuun ei ehdi edes NATO. Toivottavasti Huhtasaaren näkemykset ovat muuttuneet
Huhtasaaren Venäjä-arviot nousivat pinnalle: Kukaan ei ehdi apuun - "10 ydinpommia, ei siihen kauaa mene"
Perussuomalaisten puoluehallitus ilmoitti eilen perjantaina ehdottavansa Laura Huhtasaarta puolueen presidenttiehdokkaaksi. Asiasta päättää lopullisesti puoluevaltuusto kokouksessaan syyskuussa.
Ai koska Huhtasaari sanoi noin 2017 on Saksan toiminta nyt hyväksyttävää?
Ja muutenkin taas tyhjää länkytystä joka ei kerro sodasta mittää, samaan aikaan ryssällä pakokauhua rintamalla, sattumaako?
YliKoo
Greatest Leader
MiiTuu!
Kun tuo oli kiivaimmillaan, oli vallitseva näkemys että ei haittaa yhtään, vaikka muutaman syyttömänkin miehen ura tuhottaisiin. Collateral damage nääs, tärkeintä on että ruimitaan kunnolla ja säälimättä.
Uhrin näkemys riitti tuomioon, eikä mitään todisteita tai faktaa tarvittu, eikä valitusoikeutta ollut.
Kun asia on toisin päin eli naista pidetään ahdistelijana - todellisena tai sellaiseksi koettuna - ottaa koko valtakunta asiakseen puolustella, että eihän tossa nyt mitään. Luulen kyllä itsekin, että lätkä-aijät pärjää yhdelle painonnostajanaiselle jos tiukka paikka tulee, mutta olisiko tasa-arvo tällaisessa mitään? Tuskin sen enempää, kuin näissä rodullistamiskysymyksissäkään. Valkoinen mies on syyllinen, olipa asetelma mikä hyvänsä.
Tai jotakin
OLYMPIAKOMITEA EPÄILI, ETTÄ PAINONNOSTAJA ANNI VUOHIJOKI OLI HÄIRINNYT SEKSUAALISESTI LEIJONIEN PELAAJIA TALVIKISOISSA.
Jouni K. Kemppainen HS, teksti
Rio Gandara HS, kuvat
Painonnostaja Anni Vuohijoen maine taitaa olla liioiteltu. Rääväsuu, muka.
Nauhuri todistaa toisin. Ensimmäinen kiroilua edes etäisesti muistuttava ilmaus pullahtaa hänen suustaan, kun haastattelu on kestänyt 48 minuuttia ja 37 sekuntia.
48 minuuttia ja 37 sekuntia! Siinä ajassahan ehtii ajaa autolla Helsingistä Porvooseen ja poiketa vielä pikaiselle pissatauollekin.
Ja taivas varjele, mitä sieltä tulee: ”Päin helvettiä”. Onko tuo edes rumaa puhetta? Eihän siitä pahastuisi kaunosieluisinkaan jääkiekkoilija.
Okei, myönnetään, tuo oli epäreilua. Jääkiekkoilijat ovat maineeltaan erityisen karkeita kavereita, eikä se ole hyvä asia. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos meillä olisi tosiaan olisi kaunosieluisia lätkäjätkiä, jotka rikkovat aikansa eläneitä stereotypioita ja irtisanoutuvat vaikkapa eltaantuneesta pukuhuonepuheesta.
Tässä kohtaa Anni Vuohijoki voi oikein mainiosti nostaa kätensä pystyyn ja viitata sen merkiksi, että hän on tehnyt oman osuutensa urheilijoihin ja erityisesti painonnostajiin liittyvien yleistysten ravistelijana.
Ehkä Suomessa on läjäpäin muitakin painonnostajia, joilla on näkyvä ja kujeilevan uskalias somepreesens ja pari korkeakoulututkintoa, mutta ainoa julkisellainen on kyllä Vuohijoki.
Saattaa olla, että Vuohijoen väitetty rääväsuisuus ei ole painonnostopiireissäkään harvinainen piirre, mutta tänä vuonna sillä on ollut erityisiä seurauksia. Juuri sen ansiosta kansakunnan tietoon on tullut epäilys, että Suomessa ehkä on jääkiekkoilija, joka saattaa pahastua roisista puheesta.
Jupakka alkoi Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren 31. maaliskuuta pitämässä lehdistötilaisuudessa. Vapaavuori vastaili kiusallisiin kysymyksiin, joissa tivattiin huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen eroon johtaneen häirintätapauksen vaiheita. Samassa yhteydessä Vapaavuori kertoi, että Olympiakomitea selvittää toistakin häirintätapausta.
Tässä vaiheessa Anni Vuohijoki ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että hän on epäilty häiritsijä. Saman tien hän irtisanoutui Olympiakomitean hallituksesta, jossa hän ehti istua puolitoista vuotta urheilijoiden edustajana.
Lehtimäen tapauksen kaivelu unohtui sillä sekunnilla, olivathan nyt kasassa erityisen mehevän skandaalin ainekset: seksuaalisesta häirinnästä epäillään nuorta ja räväkkää urheilijanaista, joka on esimerkiksi kertonut, että hänellä ja hänen aviomiehellään on avoin suhde.
Epäillyn häirinnän kohde ei selvinnyt silloin eikä myöhemminkään. Lajinmääritys tuli kuitenkin nopeasti: jääkiekkoilija. Se mehevöitti uutista entisestään. Sekä Vuohijoki että Olympiakomitea tekivät aiheesta selvityspyynnön Suomen urheilun eettiselle keskukselle, Suekille.
Kahdeksan viikkoa myöhemmin, 19. toukokuuta, Suek julkaisi päätöksensä. Tutkinta lopetetaan, koska tapauksella ei ole asianomistajia. Tapaus ei etene kurinpitolautakunnan käsittelyyn.
Se siitä, elämä jatkuu. Kaikki on kunnossa, eikä kenelläkään jää paha mieli.
Paitsi ehkä Anni Vuohijoelle.
Vasta Suekin päätöspaperista hänelle selvisi, mistä häntä oikeastaan syytettiin, ja se tuntuu tietysti kummalliselta. Ja yhä kaivelee, että hänen suurin toiveensa ei toteutunut: hän ei päässyt selvittämään asiaa suoraan sen henkilön kanssa, jota hän oli loukannut tai häirinnyt. Jos hän nyt on jotakuta loukannut tai häirinnyt.
”Sillä tavallahan asiat pitäisi hoitaa”, Vuohijoki sanoo.
Noin kahdeksannen rinnallevedon kohdalla Anni Vuohijoki irvistää ja pudottaa painot Helsingin Kulosaaressa sijaitsevan Underground-nimisen kuntosalin kumiselle alustalle.
Hän pyyhkäisee hikeä otsalta.
”On kyllä ollut hirveä vuosi”, Vuohijoki sanoo.
Hän hengähtää muutaman kerran syvään ja alkaa kerrata vuoden hirveyksiä.
Viime kesänä hän putosi Tokion olympialaisista vihoviimeisellä hetkellä. Tieto siitä, että hän menettää kisapaikkansa turkkilaiselle painonnostajalle, tuli kaksi päivää ennen kuin hänen piti nousta Tokion-koneeseen.
Joulukuussa veljen aivoista löytyi kasvain. Onneksi löydös osoittautui hyvänlaatuiseksi, mutta vaati kuitenkin leikkauksen.
Korona tarttui, tietysti, ja tämän vuoden luonteeseen sopii hyvin, että Vuohijoella se oli äreää sorttia. Polvikin leikattiin, ja sitten Ukrainassa syttyi kamala sota. Vuohijoki reagoi tyylilleen ominaisen vahvasti ja nopeasti. Hän alkoi järjestellä avustuskuljetusta ja kuskasi ystävänsä Laura Peipon kanssa kuorma-autollisen lääkintätarvikkeita Ukrainan rajalle.
Ja sitten tulivat nämä häirintäsyytökset.
Ei ihme, että treeni ei ole oikein kulkenut.
”Alun perin oli tarkoitus alkaa kilpailla jo kesällä EM-kisoissa, joissa minulla oli mitali tavoitteena. Mutta tässä on ollut henkisesti niin kuormittavia juttuja, että kisakauden avaaminen siirtyy vähän myöhemmälle”, Vuohijoki sanoo.
Tietysti vuoteen on mahtunut hyviäkin asioita, ja Pekingin-matkan piti olla yksi niistä.
Vuohijoki pääsi seuraamaan olympiakisoja Olympiakomitean edustajana ja ajatteli, että siitä tulisi mukava irtiotto arjesta. Tavallaan tulikin, vaikka hän joutui kisahässäkän keskellä hoitelemaan lääkärinopintojensa loppurutistuksia. Sen lisäksi hän yritti parhaansa mukaan tukea veljeään, joka odotteli tietoa leikkauksesta.
Pekingin ohjelma oli silti rento, ainakin ammattiurheilijan arkeen verrattuna. Vuohijoki treenasi toki hotellin surkealla kuntosalilla mutta kävi myös katsomassa sellaisia lajeja, joita ei ollut koskaan ennen nähnyt. Eniten hän viihtyi jäähallissa, lätkäperheen kasvatti kun on. Vuohijoen asiakkaina on monia jääkiekkoilijoita, joiden voimaharjoittelua hän ohjaa.
Iltaisin hän viihtyi hotellin baarissa, mutta syy ei ollut se tavanomainen. Baari oli ainoa paikka, jossa internetyhteys toimi.
Silti Vuohijoki ihmetteli välillä sitä, kuinka kiinnostuneita jotkut Olympiakomitean työntekijät olivat hänestä. Tuntui siltä, että häntä pidettiin silmällä ja häneltä kyseltiin ahkerasti kaikesta: työstä, avioliitosta ja erityisesti suhteesta jääkiekkoon. Miten hyvin tunnet jääkiekkoilijat? Missä olet tutustunut heihin?
Reilua kuukautta myöhemmin, Suekin tutkinnan myötä, Vuohijoelle alkoi valjeta, että ystävälliset kyselyt eivät tainneet olla ystävällisiä kyselyjä. ”Se oli minun yksityiselämäni urkkimista. Väitän, että niitä tietoja käytettiin sisäisessä tutkinnassa”, Vuohijoki sanoo.
Yle paljasti 24. maaliskuuta, että huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki oli saanut varoituksen epäasiallisesta käytöksestä työyhteisön naisia kohtaan. Vuohijoki oli yksi monista Olympiakomitean hallituksen rivijäsenistä, joille tapauksesta ei ollut kerrottu mitään.
Hän oli kuitenkin hallituksesta ainoa, joka uskaltautui kommentoimaan skandaalia julkisesti. Ilta-Sanomien haastattelussa hän sanoi muun muassa näin: ”Kaikkien osapuolten kannalta olisi ollut fiksumpaa, että Lehtimäki olisi oma-aloitteisesti tullut asian kanssa esille ja sanoittanut sen. Uskon, että tällaiselta jälkipyykiltä olisi avoimuudella vältytty.”
Vuohijoki muistaa, että hänellä kävi mielessä, mahtaako kannanotosta tulla seuraamuksia.
Mika Lehtimäen tapaus otti lisää kierroksia, ja 28. maaliskuuta Olympiakomitea tiedotti, että tämä eroaa tehtävästään. Kaksi tuntia ilmoituksen jälkeen Vuohijoki sai sähköpostin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuorelta.
Vuohijoki ei ollut uskoa silmiään: häntä epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Sähköpostissa epäillyn häirinnän tapahtuma-ajaksi oli merkitty se viikko, jolloin hän oli Pekingissä. Mitään tarkempia tietoja siinä ei ollut. Vuohijoki oli yhteydessä Vapaavuoreen, joka ilmoitti, että täytyy järjestää kuulemistilaisuus.
Uni ei tahtonut tulla. Ruokakaan ei maistunut. Toki Vuohijoki tunsi itsensä ja tiesi, että hän on välillä turhankin ronski puheissaan, mutta oliko hän tosiaan tullut loukanneeksi jotakuta? Siitä hän oli varma, että ei ollut kajonnut kehenkään.
”Minulle sanottiin heti ensimmäiseksi, että varaudu siihen, että tämä on mediassa”, Vuohijoki kertoo. Keskustelu on hyvin muistissa, sillä hän nauhoitti kaiken, oikeusturvansa vuoksi.
Vuohijoelle kerrottiin, että liikkuu huhuja ja tarinoita. Sellaisia, että hän on esiintynyt epäasiallisesti ja häirinnyt seksuaalisesti Leijonien pelaajia. Samaan hengenvetoon Vapaavuori ilmoitti, että pelaajilla ei ole mitään vaatimuksia.
Se tuntui oudolta juristin suusta kuultuna. Ei ole vaatimuksia eikä toista osapuolta. Mikä seksuaalinen häirintä sellainen on? Ja miksi asia menisi julkisuuteen, kun kerran kellään ei ole vaatimuksia?
Vapaavuori ilmoitti myös kuulleensa, että Vuohijoki on lähetellyt arveluttavia tekstiviestejä. En muuten ole, Vuohijoki sanoi ja tarjoutui näyttämään puhelimensa tekstiviestit. Hänelle vastattiin, että niillä ei ole merkitystä, koska seuraamuksia ei ole luvassa.
Myös alkoholinkäytöstä kyseltiin. Hän vastasi, että oli juonut hotellin ravintolassa iltaisin muutaman mutta vaihtanut ennen sitä aina ylleen siviilivaatteet, koska se ei ollut enää hänen edustusaikaansa. Hän kertoi myös, että humaltuu helposti ja on siksi erityisen tarkka juomisistaan.
Kuulemisen lopputulos oli, että aihe on nyt Vuohijoen osalta loppuunkäsitelty.
Se kuulosti huojentavalta. Sinä iltana Vuohijoki sai kuin saikin unen päästä kiinni.
Uusi päivä muutti kaiken. Vapaavuori kertoi tiedotustilaisuudessa, että Lehtimäen tapauksen lisäksi on toinenkin häirintäepäily.
Vuohijoki lähetti Vapaavuorelle tekstiviestin, jossa hän kysyi, oliko tämä tarkoittanut toisella tapauksella häntä. Kyllä, Vapaavuori vastasi.
Anni Vuohijoki lepuuttaa jalkojaan Ruskeasuon urheiluhallin tyhjällä tuolilla ja kertoo, mihin hän on häirintäjupakan aikana eniten pettynyt.
Ensin lyhyt vastaus: ihmisiin.
Sitten tulevat perustelut: ”Olympiakomiteassa ei ollut yhtään ihmistä, joka olisi auttanut minua. Esimiesten ja johtajien pitäisi olla kilpenä suojaamassa alaista, vaikka tämä olisi tehnyt virheitäkin. Jos ollaan eri mieltä asioista tai jos on loukattu, niin asioita selvitellään. Sitähän Olympiakomiteassa ei tehdä.”
Siksi Vuohijoelle oli oikeastaan itsestään selvää, että hänen täytyi erota Olympiakomitean hallituksesta.
”Miten olisin voinut jatkaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin en pysty luottamaan. En pystynyt luottamaan, että he ovat siellä minua varten, vaan heillä on joku oma poliittinen agendansa”, Vuohijoki sanoo ja virnistää vinosti. ”Tässä pitäisi nyt sitten alkaa luottaa komiteaan ja rakentaa omaa olympiakarsintaa ensi syksyksi.”
Kun Anni Vuohijoki oli teini-ikäinen, hän ei haaveillutkaan olympialaisista. Tarpeeksi kova juttu oli se, että pääsi yleisurheilukisoihin ulkomaille.
Eräällä matkalla aikuisten valvojien silmä vältti. Nuoret joivat alkoholia ja päättivät nukkua siskonpedissä.
Vuohijoki oli juuri nukahtamisillaan, kun hän havahtui siihen, että yksi pojista työnsi kättään hänen housuunsa. Vuohijoki ei sanonut mitään mutta puristi vieressä nukkuvaa ystävätärtään kädestä. Ystävä ymmärsi, mitä oli meneillään, ja vei Vuohijoen käytävään. Jo silloin Vuohijoki osasi antaa nimen sille, mitä oli tapahtunut. Hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Myöhemmin hän uskoutui poliisi-isälleen mutta vannotti, ettei tämä saa ryhtyä toimenpiteisiin. Isä ei pystynyt hillitsemään itseään. Ainoan tyttären kaltoinkohtelu oli kova pala. Isä kävi puhumassa pojan kotona.
Vähän ennen matkaa Vuohijoki oli ryhtynyt seurustelemaan, ensimmäistä kertaa elämässään. Vuohijoen perheessä oli aina puhuttu paljon, avoimesti ja lujaan ääneen. Niinpä hän päätti kertoa tapahtumista poikaystävälleen. Tämä suhtautui huonosti. Tukea ei tullut. Sen sijaan Vuohijoki sai kuulla, että naisen ei kuulu olla humalassa ja että syy olikin hänessä.
”Se jätti ison jäljen. Minusta tuli seksuaalisesti varovainen, suorastaan arka. En ole koskaan uskaltanut lähteä yhden illan juttuihin.”
Ja tietysti on niin, että kun on joutunut hyväksikäytön kohteeksi, syytös seksuaalisesta häirinnästä tuntuu erityisen rankalta.
Toukokuussa 2006 Anni Vuohijoen isoveli Lauri oli palaamassa lauantai-iltana saunaillasta kaveriporukan kanssa. Porin rautatieaseman kupeessa hän erosi hetkeksi kavereistaan ja jäi puhumaan puhelimeen. Kohdalle pysähtyi auto, josta ryntäsi ulos kaksi miestä. He raahasivat Lauri Vuohijoen autoon ja pahoinpitelivät häntä rajusti. Sitten he ajoivat kaupungin toiselle laidalle ja jatkoivat pahoinpitelyä. Lopuksi he heittivät tiedottoman uhrin tienposkeen.
Lauri sai vaikean kallovamman ja kuoli kymmenen päivää myöhemmin.
Tekijät olivat poliisin tuntemia taparikollisia, jotka ilmeisesti olivat luulleet Lauri Vuohijokea toiseksi henkilöksi.
”Se ahdistus, joka siitä tuli… se oli sanoin kuvaamatonta”, Vuohijoki sanoo hiljaa. ”18-vuotiaana olin syötetty täyteen pelkoa. Nukuin kaikki yöt valot päällä.”
Kun Vuohijoki muutti parin vuoden päästä Tampereelle opiskelemaan teknilliseen yliopistoon, hän oli pelkotiloista ja vakavista itsetunto-ongelmista kärsivä väkivahva voimanostaja, joka kävi pitkäaikaisterapiassa ja poti kroonisia univaikeuksia. Elämänlaatua ei parantanut se, että hänellä oli perinnöllinen taipumus kävellä unissaan silmät auki.
Kun Vuohijoki opiskeli kolmatta vuotta, hän sanoi äidilleen, ettei hän valmistu koskaan. Sillä: ei hän osaa, ei hän pysty, ei hän riitä.
Terapiassa selvisi nopeasti, että itsetunto oli alkanut kasvaa vinoon jo varhain.
Kotoperäistä se ei ollut. Vuohijoki sai konservatiivisen kasvatuksen mutta myös vahvan naisen mallin. Hänen äitinsä Teija Vuohijoki on kasvatustieteilijä, joka väitteli vuonna 2006 rehtoreiden työssäjaksamisesta.
Anni Vuohijoki ei mahtunut siihen kiltti tyttö -muottiin, joka vielä 1990-luvulla oli vallalla. Kun muut tytöt hyppäsivät välitunneilla narua, Vuohijoki pelasi poikien kanssa jalkapalloa pikkukengissä. Ala-asteen viimeisillä luokilla alkoi kiusaaminen.
”Se oli raskasta. Pelkäsin käydä saksantunneilla yläasteen puolella ja pelkäsin käydä kaupassa äidin kanssa, sillä aina joku tuli nurkan takaa huorittelemaan. Varsinkin tytöt harrastivat sitä. Kotona ei haluttu, että käyn kotibileissä, eikä mua enää lopulta kutsuttakaan. Nakkilassa mulla oli yksi hyvä ystävä. Piksu piti aina mun puolta.”
Kun kiusaaminen muuttui vakavammin fyysiseksi, Vuohijoki ei voinut enää salata sitä vanhemmiltaan. Äiti auttoi vaihtamaan koulua Nakkilasta Poriin.
”Häpeä oli valtava, kun rohkeasta urheilijatytöstä olikin tullut kotona lymyävä ressukka.”
Siitä alhosta nouseminen kesti pitkään. Lopullisesti käännös parempaan alkoi, kun Vuohijoki pääsi teknillisen yliopiston opintojen loppuvaiheessa Saksaan tekemään diplomityötään. Hän oppi asumaan yksin, nukkumaan pimeässä ja luottamaan itseensä.
Vuohijoki teki taas yhden omapäisen ratkaisun. Vuonna 2015 hän otti lopputilin rakennushommista ja alkoi valmistautua täysipäiväisesti seuraavana vuonna Rio de Janeirossa pidettäviin olympiakisoihin. Hän kitkutteli vuoden säästöillään, mutta se kannatti: hänet valittiin olympiajoukkueeseen. Samana vuonna hän pääsi opiskelemaan Oulun yliopistoon lääketiedettä.
Tänä keväänä hän valmistui, ja moni asia on hyvin. Ainakin hän on vihdoin oppinut tuntemaan itsensä.
”Tykkään käydä reiveissä, ja mulla on paskat läpät. En sovi hienon naisen muottiin ja olen lopettanut yrittämästä olla sellainen. Että ei tarvitsisi koko ajan pyytää kaikilta anteeksi.”
Vuohijoki on nyt 34-vuotias. Hän on kirjoittanut kirjan, joka sai Vuoden urheilukirja -raadilta kunniamaininnan. Hän on suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa ja edustanut Suomea olympialaisissa. Hän on valmentanut 15 eri lajin urheilijoita, joista monet ovat menestyneet. Vuonna 2018 hän sai painonnostossa EM-pronssia.
”Minulla on ystäväpiiri, jossa on hyvä olla. Pienemmillä paikkakunnilla asuessa sitä luuli, että on vääränlainen. Kun muutin Helsinkiin, huomasin, että olen ollut ihan oikeanlainen mutta väärässä seurassa.”
Vuohijoki kertoo, että ystäväpiiriin kuuluu eri lailla seksuaalisesti suuntautuneita ja erilaisissa pari- ja perhesuhteissa eläviä ihmisiä: polyamorikkoja, homoseksuaaleja, heteroita, yksinhuoltajia...
Vuohijoki ja hänen aviomiehensä, painonnostaja Sami Köngäs ovat päätyneet avoimeen suhteeseen.
Vuohijoen ajatukset alkoivat kääntyä siihen suuntaan pian häiden jälkeen. Salilla tuttu nostaja onnitteli ja sanoi, että nyt sitten vuosi treenaamista olympiakisoihin ja sitten ”pulla uuniin”.
Lause tuntui Vuohijoesta kylmäävältä. Siinäkö naisen rooli ja elämän tarkoitus? Ensin vähän uraa ja sitten onkin vuorossa lapsentekovälineeksi ryhtyminen.
Se oli ankea ajatus.
Saman tien hän alkoi miettiä parisuhdetta. Pitäisikö hänen pystyä täyttämään kaikki miehen loppuelämän toiveet? Onko sellainen ylipäätään mahdollista? Ja pitääkö hänen miehensä yrittää täyttää kaikki hänen hänen unelmansa ja seksuaaliset toiveensa, halunsa ja ajatuksensa? Mitäpä jos mies ei olekaan kiinnostunut samoista jutuista kuin hän. Pitääkö hänen vain luopua toiveistaan? Pitääkö parisuhteen olla luopumista?
”Mun mies kertoi myöhemmin, että kun ensimmäisen kerran puhuin tästä aiheesta, hän ajatteli, että mä hukutan ton ämmän järveen.”
Vähitellen vapaa suhde alkoi tuntua molemmista parhaalta vaihtoehdolta. Se vaatii paljon puhetta, lujaa itsetuntoa, tahdikkuutta ja ihan hirveästi luottamusta.
”On se käsitys, että jos on vapaa suhde, niin ihmiset ryhtyvät vaan etsimään seksiseuraa pitkin turuja ja toreja. Mutta meille se on lupaus siitä, että oman elämän eteen on lupa tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi, ilman että kaikesta on tilivelvollinen. Tärkein ja ainoa sääntö on, ettei toista saa loukata.”
Palataan vielä Pekingiin.
Täytyyhän Anni Vuohijoen olla ainakin hajulla siitä, mistä syytökset häirinnästä lähtivät liikkeelle.
”No, me pelattiin korttia siellä hotellin ravintolassa”, Vuohijoki vastaa.
”Mua pyydettiin mukaan, koska ringistä uupui yksi pelaaja. Siinä oli sellaista herjanheittoa. Jos mä tuollaisella lähtökohdalla lähden istumaan johonkin pöytään, niin en mä ole silloin työporukassa vaan urheilijana urheilijoiden kanssa.”
Siksi hänestä tuntuu kohtuuttomalta, että myöhemmin häntä syytettiin siitä, että hän oli käyttäytynyt väärin esimiesasemassa.
Vuohijoki tunnustaa, että hän puhui rohkeita juttuja, kyllä, mutta samalla hän miettii, että ehkä hänen juttunsa olivat sellaisia, joita muut eivät olleet tottuneet kuulemaan naiselta.
Kun Vuohijoelta kysyy korttipelipöydän puheista tarkemmin, hänen pulppuileva ja poukkoileva puhetulvansa pysähtyy hetkeksi.
”Sehän ei oikeasti kenellekään kuulu, mitä ihmiset puhuvat vapaa-aikanaan.”
Vuohijoki muistaa myös sanoneensa, että urheilijoille fiksumpi tapa rentoutumiseen olisi päihteiden sijaan esimerkiksi runkata tai harrastaa seksiä.
Jälkikäteen Vuohijokea harmittaa eniten se, että hän luki tilannetta väärin ja luotti ihmisiin liikaa. Olisihan sitä voinut puhua siistimminkin ja avautua omasta elämästä vähemmän.
Mutta silti: ”Virheitä voi tehdä, mutta niistä pitää kantaa vastuu. On tärkeää antaa mahdollisuus sanoa myös se, että tuo ei ole ok.”
Jos jokin asia siis jäi jotakuta vaivaamaan, Vuohijoki olisi toivonut, että asia olisi käsitelty ja puhuttu auki heti pelipöydässä. Olisi luotu sopivaisuuden rajat.
Kun Suekin päätös tuli 19. toukokuuta, Vuohijoelle selvisi lopullisesti, mistä häntä varsinaisesti oli epäilty. Papereihin oli kirjattu kaksi asiaa, joista Vuohijoki ei ollut kuullut aiemmin. Suurin yllätys oli se, että häntä epäiltiin peniskuvien pyytämisestä pelaajilta.
”En kyllä yhtään tiedä, keneltä olisin pyytänyt peniskuvia”, Vuohijoki sanoo. Hän muistaa kyllä korttipelipöydässä käydyn keskustelun, jossa pelaajat kysyivät häneltä, lähetetäänkö naisurheilijoille paljon peniskuvia.
Vuohijoki kertoo kommentoineensa kysymystä ronskiin tyyliinsä sanoen, että sellaiset ihmiset, jotka haluavat lähettää peniskuvia, voisivat lähettää ne esimerkiksi hänelle. Ja että hän on aikuinen ja itsetietoinen nainen ja pystyy vastaanottamaan niitä saamatta traumoja.
Toinen asia, joka kävi ilmi vasta päätöspapereista, oli se, että häntä epäiltiin pelaajan fyysisen koskemattomuuden epäasiallisesta loukkaamisesta.
Vuohijoki ei keksi tähän muuta selitystä kuin tilanteen, joka liittyi yhden pelaajaan selkävaivoihin.
”Pelaaja näytti minulle siellä hotellin aulassa selkänsä magneettikuvan”, Vuohijoki kertoo ja naurahtaa. ”Ei ne mua hirveästi vihanneet ne pelaajat, kun näyttivät röntgenkuviakin.”
”Sen jälkeen puhuttiin takakyykkyasennosta. Pyysin lupaa, että saanko koskea alaselkään ja näytin, että kyykkyasento on hänelle parempi. Ei pääse se pistekuorma tulemaan vääriin kohtiin.”
Suek on kuitenkin tehnyt päätöksensä. Asianomistajia ei ole. Samaa mieltä ovat Jääkiekkoliitto ja pelaajayhdistys, joihin Vuohijoki on ollut yhteydessä. Mutta millainen mekkala olisi mahtanut nousta, jos asetelma olisi ollut toisenlainen? Mitä jos kuuden naisen seurassa olisikin istunut ronskipuheinen mies?
”Jos naiset olisivat puhuneet seksistisiä juttuja ja mies olisi heittänyt seksistisiä juttuja, niin todennäköisesti siitä ei olisi tehty minkäänlaista juttua”, Vuohijoki sanoo ja arvelee, että myös iällä on merkitystä. Jos viisikymppinen mies olisi puhunut rivoja nuorten naisten seurassa, se olisi nähty ilman muuta tuomittavana.
”Tilanne ei olisi ollut sama, jos mä olisin ollut viisikymppinen nainen, joka heittelee juttua nuorille pojille. Mutta me oltiin kaikki samanikäisiä ammattiurheilijoita. Se tilanne oli vähän samanlainen kuin yläasteluokassa.”
Hän on kuitenkin sitä mieltä, että suurimmat paheksujat löytyivät pelipöydän ulkopuolelta.
”Tosiasia on, että tässä katsotaan tosi paheksuvasti sitä, että minä olen avoimessa suhteessa elävä nuori nainen. On ajateltu, että tuo bimbo haluaa noilta jääkiekkoilijoilta jotain muutakin. Se on se asia, joka vituttaa mua. Se prototyyppi, joka tuossa on luotu.”
Ehkä Vuohijoki on aivan oikeassa. Ehkä Olympiakomitea ei ollut hänelle sopiva paikka.
”Jos joku on pahastunut mun jutuista, niin olen tosi pahoillani siitä, kamalaa, että niin on käynyt. Mutta jos muut ihmiset siinä ympärillä pitää mua sellaisena tyyppinä, että olen juoppo pervo, joka on kovaääninen ja jolla on paskat läpät, niin en mä mahdu sinne. Miten voisin olla sellaisessa ympäristössä, jossa voin olla korkeintaan 50 prossaa oma itseni.”
Sitten haastattelu on ohi. Vuohijoella on kiire treeneihin. Tällä kertaa ei ole kyse painonostosta vaan tanssista, twerkkaamisesta.
Se on hänen uusi aluevaltauksensa.
Twerkkaus on seksuaalisesti provosoiva tanssityyli, jossa työnnellään takapuolta ja lantiota edestakaisin matalassa kyykkyasennossa.
Ensimmäiselle twerkkaustunnille ei ollut helppo mennä. Vuohijoesta on aina tuntunut siltä, että hän ei ole mahtunut naisporukoihin. Häntä pelotti, että seksuaalisväritteinen tanssi nostaisi vanhat pelot esiin: mitä jos minulle taas nauretaan.
Silti hän ehti ja halusi opetella uuden tanssityylin ympärillä vellovasta kohusta huolimatta.
Tai ehkä juuri sen takia.
Kun tuo oli kiivaimmillaan, oli vallitseva näkemys että ei haittaa yhtään, vaikka muutaman syyttömänkin miehen ura tuhottaisiin. Collateral damage nääs, tärkeintä on että ruimitaan kunnolla ja säälimättä.
Uhrin näkemys riitti tuomioon, eikä mitään todisteita tai faktaa tarvittu, eikä valitusoikeutta ollut.
Kun asia on toisin päin eli naista pidetään ahdistelijana - todellisena tai sellaiseksi koettuna - ottaa koko valtakunta asiakseen puolustella, että eihän tossa nyt mitään. Luulen kyllä itsekin, että lätkä-aijät pärjää yhdelle painonnostajanaiselle jos tiukka paikka tulee, mutta olisiko tasa-arvo tällaisessa mitään? Tuskin sen enempää, kuin näissä rodullistamiskysymyksissäkään. Valkoinen mies on syyllinen, olipa asetelma mikä hyvänsä.
Tai jotakin
OLYMPIAKOMITEA EPÄILI, ETTÄ PAINONNOSTAJA ANNI VUOHIJOKI OLI HÄIRINNYT SEKSUAALISESTI LEIJONIEN PELAAJIA TALVIKISOISSA.
NYT HÄN KERTOO, MISTÄ HOTELLIN KORTTIPELIPÖYDÄSSÄ PUHUTTIIN.
Jouni K. Kemppainen HS, teksti
Rio Gandara HS, kuvat
Painonnostaja Anni Vuohijoen maine taitaa olla liioiteltu. Rääväsuu, muka.
Nauhuri todistaa toisin. Ensimmäinen kiroilua edes etäisesti muistuttava ilmaus pullahtaa hänen suustaan, kun haastattelu on kestänyt 48 minuuttia ja 37 sekuntia.
48 minuuttia ja 37 sekuntia! Siinä ajassahan ehtii ajaa autolla Helsingistä Porvooseen ja poiketa vielä pikaiselle pissatauollekin.
Ja taivas varjele, mitä sieltä tulee: ”Päin helvettiä”. Onko tuo edes rumaa puhetta? Eihän siitä pahastuisi kaunosieluisinkaan jääkiekkoilija.
Okei, myönnetään, tuo oli epäreilua. Jääkiekkoilijat ovat maineeltaan erityisen karkeita kavereita, eikä se ole hyvä asia. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos meillä olisi tosiaan olisi kaunosieluisia lätkäjätkiä, jotka rikkovat aikansa eläneitä stereotypioita ja irtisanoutuvat vaikkapa eltaantuneesta pukuhuonepuheesta.
Tässä kohtaa Anni Vuohijoki voi oikein mainiosti nostaa kätensä pystyyn ja viitata sen merkiksi, että hän on tehnyt oman osuutensa urheilijoihin ja erityisesti painonnostajiin liittyvien yleistysten ravistelijana.
Ehkä Suomessa on läjäpäin muitakin painonnostajia, joilla on näkyvä ja kujeilevan uskalias somepreesens ja pari korkeakoulututkintoa, mutta ainoa julkisellainen on kyllä Vuohijoki.
Saattaa olla, että Vuohijoen väitetty rääväsuisuus ei ole painonnostopiireissäkään harvinainen piirre, mutta tänä vuonna sillä on ollut erityisiä seurauksia. Juuri sen ansiosta kansakunnan tietoon on tullut epäilys, että Suomessa ehkä on jääkiekkoilija, joka saattaa pahastua roisista puheesta.
Jupakka alkoi Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren 31. maaliskuuta pitämässä lehdistötilaisuudessa. Vapaavuori vastaili kiusallisiin kysymyksiin, joissa tivattiin huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen eroon johtaneen häirintätapauksen vaiheita. Samassa yhteydessä Vapaavuori kertoi, että Olympiakomitea selvittää toistakin häirintätapausta.
Tässä vaiheessa Anni Vuohijoki ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että hän on epäilty häiritsijä. Saman tien hän irtisanoutui Olympiakomitean hallituksesta, jossa hän ehti istua puolitoista vuotta urheilijoiden edustajana.
Lehtimäen tapauksen kaivelu unohtui sillä sekunnilla, olivathan nyt kasassa erityisen mehevän skandaalin ainekset: seksuaalisesta häirinnästä epäillään nuorta ja räväkkää urheilijanaista, joka on esimerkiksi kertonut, että hänellä ja hänen aviomiehellään on avoin suhde.
Epäillyn häirinnän kohde ei selvinnyt silloin eikä myöhemminkään. Lajinmääritys tuli kuitenkin nopeasti: jääkiekkoilija. Se mehevöitti uutista entisestään. Sekä Vuohijoki että Olympiakomitea tekivät aiheesta selvityspyynnön Suomen urheilun eettiselle keskukselle, Suekille.
Kahdeksan viikkoa myöhemmin, 19. toukokuuta, Suek julkaisi päätöksensä. Tutkinta lopetetaan, koska tapauksella ei ole asianomistajia. Tapaus ei etene kurinpitolautakunnan käsittelyyn.
Se siitä, elämä jatkuu. Kaikki on kunnossa, eikä kenelläkään jää paha mieli.
Paitsi ehkä Anni Vuohijoelle.
Vasta Suekin päätöspaperista hänelle selvisi, mistä häntä oikeastaan syytettiin, ja se tuntuu tietysti kummalliselta. Ja yhä kaivelee, että hänen suurin toiveensa ei toteutunut: hän ei päässyt selvittämään asiaa suoraan sen henkilön kanssa, jota hän oli loukannut tai häirinnyt. Jos hän nyt on jotakuta loukannut tai häirinnyt.
”Sillä tavallahan asiat pitäisi hoitaa”, Vuohijoki sanoo.
Noin kahdeksannen rinnallevedon kohdalla Anni Vuohijoki irvistää ja pudottaa painot Helsingin Kulosaaressa sijaitsevan Underground-nimisen kuntosalin kumiselle alustalle.
Hän pyyhkäisee hikeä otsalta.
”On kyllä ollut hirveä vuosi”, Vuohijoki sanoo.
Hän hengähtää muutaman kerran syvään ja alkaa kerrata vuoden hirveyksiä.
Viime kesänä hän putosi Tokion olympialaisista vihoviimeisellä hetkellä. Tieto siitä, että hän menettää kisapaikkansa turkkilaiselle painonnostajalle, tuli kaksi päivää ennen kuin hänen piti nousta Tokion-koneeseen.
Joulukuussa veljen aivoista löytyi kasvain. Onneksi löydös osoittautui hyvänlaatuiseksi, mutta vaati kuitenkin leikkauksen.
Korona tarttui, tietysti, ja tämän vuoden luonteeseen sopii hyvin, että Vuohijoella se oli äreää sorttia. Polvikin leikattiin, ja sitten Ukrainassa syttyi kamala sota. Vuohijoki reagoi tyylilleen ominaisen vahvasti ja nopeasti. Hän alkoi järjestellä avustuskuljetusta ja kuskasi ystävänsä Laura Peipon kanssa kuorma-autollisen lääkintätarvikkeita Ukrainan rajalle.
Ja sitten tulivat nämä häirintäsyytökset.
Ei ihme, että treeni ei ole oikein kulkenut.
”Alun perin oli tarkoitus alkaa kilpailla jo kesällä EM-kisoissa, joissa minulla oli mitali tavoitteena. Mutta tässä on ollut henkisesti niin kuormittavia juttuja, että kisakauden avaaminen siirtyy vähän myöhemmälle”, Vuohijoki sanoo.
Tietysti vuoteen on mahtunut hyviäkin asioita, ja Pekingin-matkan piti olla yksi niistä.
Vuohijoki pääsi seuraamaan olympiakisoja Olympiakomitean edustajana ja ajatteli, että siitä tulisi mukava irtiotto arjesta. Tavallaan tulikin, vaikka hän joutui kisahässäkän keskellä hoitelemaan lääkärinopintojensa loppurutistuksia. Sen lisäksi hän yritti parhaansa mukaan tukea veljeään, joka odotteli tietoa leikkauksesta.
Pekingin ohjelma oli silti rento, ainakin ammattiurheilijan arkeen verrattuna. Vuohijoki treenasi toki hotellin surkealla kuntosalilla mutta kävi myös katsomassa sellaisia lajeja, joita ei ollut koskaan ennen nähnyt. Eniten hän viihtyi jäähallissa, lätkäperheen kasvatti kun on. Vuohijoen asiakkaina on monia jääkiekkoilijoita, joiden voimaharjoittelua hän ohjaa.
Iltaisin hän viihtyi hotellin baarissa, mutta syy ei ollut se tavanomainen. Baari oli ainoa paikka, jossa internetyhteys toimi.
Silti Vuohijoki ihmetteli välillä sitä, kuinka kiinnostuneita jotkut Olympiakomitean työntekijät olivat hänestä. Tuntui siltä, että häntä pidettiin silmällä ja häneltä kyseltiin ahkerasti kaikesta: työstä, avioliitosta ja erityisesti suhteesta jääkiekkoon. Miten hyvin tunnet jääkiekkoilijat? Missä olet tutustunut heihin?
Reilua kuukautta myöhemmin, Suekin tutkinnan myötä, Vuohijoelle alkoi valjeta, että ystävälliset kyselyt eivät tainneet olla ystävällisiä kyselyjä. ”Se oli minun yksityiselämäni urkkimista. Väitän, että niitä tietoja käytettiin sisäisessä tutkinnassa”, Vuohijoki sanoo.
Yle paljasti 24. maaliskuuta, että huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki oli saanut varoituksen epäasiallisesta käytöksestä työyhteisön naisia kohtaan. Vuohijoki oli yksi monista Olympiakomitean hallituksen rivijäsenistä, joille tapauksesta ei ollut kerrottu mitään.
Hän oli kuitenkin hallituksesta ainoa, joka uskaltautui kommentoimaan skandaalia julkisesti. Ilta-Sanomien haastattelussa hän sanoi muun muassa näin: ”Kaikkien osapuolten kannalta olisi ollut fiksumpaa, että Lehtimäki olisi oma-aloitteisesti tullut asian kanssa esille ja sanoittanut sen. Uskon, että tällaiselta jälkipyykiltä olisi avoimuudella vältytty.”
Vuohijoki muistaa, että hänellä kävi mielessä, mahtaako kannanotosta tulla seuraamuksia.
Mika Lehtimäen tapaus otti lisää kierroksia, ja 28. maaliskuuta Olympiakomitea tiedotti, että tämä eroaa tehtävästään. Kaksi tuntia ilmoituksen jälkeen Vuohijoki sai sähköpostin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuorelta.
Vuohijoki ei ollut uskoa silmiään: häntä epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Sähköpostissa epäillyn häirinnän tapahtuma-ajaksi oli merkitty se viikko, jolloin hän oli Pekingissä. Mitään tarkempia tietoja siinä ei ollut. Vuohijoki oli yhteydessä Vapaavuoreen, joka ilmoitti, että täytyy järjestää kuulemistilaisuus.
Uni ei tahtonut tulla. Ruokakaan ei maistunut. Toki Vuohijoki tunsi itsensä ja tiesi, että hän on välillä turhankin ronski puheissaan, mutta oliko hän tosiaan tullut loukanneeksi jotakuta? Siitä hän oli varma, että ei ollut kajonnut kehenkään.
Kuulemistilaisuus järjestyi nopeasti. Keskiviikkona 30. maaliskuuta kello 12.15 Vuohijoki saapui Tripla-kauppakeskukseen. Kokoushuoneessa odottivat Jan Vapaavuori ja Olympiakomitean henkilöstöpäällikkö.
”Minulle sanottiin heti ensimmäiseksi, että varaudu siihen, että tämä on mediassa”, Vuohijoki kertoo. Keskustelu on hyvin muistissa, sillä hän nauhoitti kaiken, oikeusturvansa vuoksi.
Vuohijoelle kerrottiin, että liikkuu huhuja ja tarinoita. Sellaisia, että hän on esiintynyt epäasiallisesti ja häirinnyt seksuaalisesti Leijonien pelaajia. Samaan hengenvetoon Vapaavuori ilmoitti, että pelaajilla ei ole mitään vaatimuksia.
Se tuntui oudolta juristin suusta kuultuna. Ei ole vaatimuksia eikä toista osapuolta. Mikä seksuaalinen häirintä sellainen on? Ja miksi asia menisi julkisuuteen, kun kerran kellään ei ole vaatimuksia?
Vapaavuori ilmoitti myös kuulleensa, että Vuohijoki on lähetellyt arveluttavia tekstiviestejä. En muuten ole, Vuohijoki sanoi ja tarjoutui näyttämään puhelimensa tekstiviestit. Hänelle vastattiin, että niillä ei ole merkitystä, koska seuraamuksia ei ole luvassa.
Myös alkoholinkäytöstä kyseltiin. Hän vastasi, että oli juonut hotellin ravintolassa iltaisin muutaman mutta vaihtanut ennen sitä aina ylleen siviilivaatteet, koska se ei ollut enää hänen edustusaikaansa. Hän kertoi myös, että humaltuu helposti ja on siksi erityisen tarkka juomisistaan.
Kuulemisen lopputulos oli, että aihe on nyt Vuohijoen osalta loppuunkäsitelty.
Se kuulosti huojentavalta. Sinä iltana Vuohijoki sai kuin saikin unen päästä kiinni.
Uusi päivä muutti kaiken. Vapaavuori kertoi tiedotustilaisuudessa, että Lehtimäen tapauksen lisäksi on toinenkin häirintäepäily.
Vuohijoki lähetti Vapaavuorelle tekstiviestin, jossa hän kysyi, oliko tämä tarkoittanut toisella tapauksella häntä. Kyllä, Vapaavuori vastasi.
Anni Vuohijoki lepuuttaa jalkojaan Ruskeasuon urheiluhallin tyhjällä tuolilla ja kertoo, mihin hän on häirintäjupakan aikana eniten pettynyt.
Ensin lyhyt vastaus: ihmisiin.
Sitten tulevat perustelut: ”Olympiakomiteassa ei ollut yhtään ihmistä, joka olisi auttanut minua. Esimiesten ja johtajien pitäisi olla kilpenä suojaamassa alaista, vaikka tämä olisi tehnyt virheitäkin. Jos ollaan eri mieltä asioista tai jos on loukattu, niin asioita selvitellään. Sitähän Olympiakomiteassa ei tehdä.”
Siksi Vuohijoelle oli oikeastaan itsestään selvää, että hänen täytyi erota Olympiakomitean hallituksesta.
”Miten olisin voinut jatkaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin en pysty luottamaan. En pystynyt luottamaan, että he ovat siellä minua varten, vaan heillä on joku oma poliittinen agendansa”, Vuohijoki sanoo ja virnistää vinosti. ”Tässä pitäisi nyt sitten alkaa luottaa komiteaan ja rakentaa omaa olympiakarsintaa ensi syksyksi.”
Kun Anni Vuohijoki oli teini-ikäinen, hän ei haaveillutkaan olympialaisista. Tarpeeksi kova juttu oli se, että pääsi yleisurheilukisoihin ulkomaille.
Eräällä matkalla aikuisten valvojien silmä vältti. Nuoret joivat alkoholia ja päättivät nukkua siskonpedissä.
Vuohijoki oli juuri nukahtamisillaan, kun hän havahtui siihen, että yksi pojista työnsi kättään hänen housuunsa. Vuohijoki ei sanonut mitään mutta puristi vieressä nukkuvaa ystävätärtään kädestä. Ystävä ymmärsi, mitä oli meneillään, ja vei Vuohijoen käytävään. Jo silloin Vuohijoki osasi antaa nimen sille, mitä oli tapahtunut. Hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Myöhemmin hän uskoutui poliisi-isälleen mutta vannotti, ettei tämä saa ryhtyä toimenpiteisiin. Isä ei pystynyt hillitsemään itseään. Ainoan tyttären kaltoinkohtelu oli kova pala. Isä kävi puhumassa pojan kotona.
Vähän ennen matkaa Vuohijoki oli ryhtynyt seurustelemaan, ensimmäistä kertaa elämässään. Vuohijoen perheessä oli aina puhuttu paljon, avoimesti ja lujaan ääneen. Niinpä hän päätti kertoa tapahtumista poikaystävälleen. Tämä suhtautui huonosti. Tukea ei tullut. Sen sijaan Vuohijoki sai kuulla, että naisen ei kuulu olla humalassa ja että syy olikin hänessä.
”Se jätti ison jäljen. Minusta tuli seksuaalisesti varovainen, suorastaan arka. En ole koskaan uskaltanut lähteä yhden illan juttuihin.”
Ja tietysti on niin, että kun on joutunut hyväksikäytön kohteeksi, syytös seksuaalisesta häirinnästä tuntuu erityisen rankalta.
Toukokuussa 2006 Anni Vuohijoen isoveli Lauri oli palaamassa lauantai-iltana saunaillasta kaveriporukan kanssa. Porin rautatieaseman kupeessa hän erosi hetkeksi kavereistaan ja jäi puhumaan puhelimeen. Kohdalle pysähtyi auto, josta ryntäsi ulos kaksi miestä. He raahasivat Lauri Vuohijoen autoon ja pahoinpitelivät häntä rajusti. Sitten he ajoivat kaupungin toiselle laidalle ja jatkoivat pahoinpitelyä. Lopuksi he heittivät tiedottoman uhrin tienposkeen.
Lauri sai vaikean kallovamman ja kuoli kymmenen päivää myöhemmin.
Tekijät olivat poliisin tuntemia taparikollisia, jotka ilmeisesti olivat luulleet Lauri Vuohijokea toiseksi henkilöksi.
”Se ahdistus, joka siitä tuli… se oli sanoin kuvaamatonta”, Vuohijoki sanoo hiljaa. ”18-vuotiaana olin syötetty täyteen pelkoa. Nukuin kaikki yöt valot päällä.”
Kun Vuohijoki muutti parin vuoden päästä Tampereelle opiskelemaan teknilliseen yliopistoon, hän oli pelkotiloista ja vakavista itsetunto-ongelmista kärsivä väkivahva voimanostaja, joka kävi pitkäaikaisterapiassa ja poti kroonisia univaikeuksia. Elämänlaatua ei parantanut se, että hänellä oli perinnöllinen taipumus kävellä unissaan silmät auki.
Kun Vuohijoki opiskeli kolmatta vuotta, hän sanoi äidilleen, ettei hän valmistu koskaan. Sillä: ei hän osaa, ei hän pysty, ei hän riitä.
Terapiassa selvisi nopeasti, että itsetunto oli alkanut kasvaa vinoon jo varhain.
Kotoperäistä se ei ollut. Vuohijoki sai konservatiivisen kasvatuksen mutta myös vahvan naisen mallin. Hänen äitinsä Teija Vuohijoki on kasvatustieteilijä, joka väitteli vuonna 2006 rehtoreiden työssäjaksamisesta.
Anni Vuohijoki ei mahtunut siihen kiltti tyttö -muottiin, joka vielä 1990-luvulla oli vallalla. Kun muut tytöt hyppäsivät välitunneilla narua, Vuohijoki pelasi poikien kanssa jalkapalloa pikkukengissä. Ala-asteen viimeisillä luokilla alkoi kiusaaminen.
”Se oli raskasta. Pelkäsin käydä saksantunneilla yläasteen puolella ja pelkäsin käydä kaupassa äidin kanssa, sillä aina joku tuli nurkan takaa huorittelemaan. Varsinkin tytöt harrastivat sitä. Kotona ei haluttu, että käyn kotibileissä, eikä mua enää lopulta kutsuttakaan. Nakkilassa mulla oli yksi hyvä ystävä. Piksu piti aina mun puolta.”
Kun kiusaaminen muuttui vakavammin fyysiseksi, Vuohijoki ei voinut enää salata sitä vanhemmiltaan. Äiti auttoi vaihtamaan koulua Nakkilasta Poriin.
”Häpeä oli valtava, kun rohkeasta urheilijatytöstä olikin tullut kotona lymyävä ressukka.”
Siitä alhosta nouseminen kesti pitkään. Lopullisesti käännös parempaan alkoi, kun Vuohijoki pääsi teknillisen yliopiston opintojen loppuvaiheessa Saksaan tekemään diplomityötään. Hän oppi asumaan yksin, nukkumaan pimeässä ja luottamaan itseensä.
Alkoi hyvän kierre. Vuohijoki pärjäsi urheilussa, ensin voimanostossa, jossa hän voitti kahdesti Euroopan mestaruuden. Sen jälkeen hän vaihtoi lajinsa painonnostoksi. Hän valmistui ja löysi hyvän työpaikan. Rakennustyömaan johtaminen oli aluksi mielenkiintoista, mutta sitten hän kyllästyi työskentelemään yhteisössä, jossa kaikki yrittivät koko ajan huijata.
Vuohijoki teki taas yhden omapäisen ratkaisun. Vuonna 2015 hän otti lopputilin rakennushommista ja alkoi valmistautua täysipäiväisesti seuraavana vuonna Rio de Janeirossa pidettäviin olympiakisoihin. Hän kitkutteli vuoden säästöillään, mutta se kannatti: hänet valittiin olympiajoukkueeseen. Samana vuonna hän pääsi opiskelemaan Oulun yliopistoon lääketiedettä.
Tänä keväänä hän valmistui, ja moni asia on hyvin. Ainakin hän on vihdoin oppinut tuntemaan itsensä.
”Tykkään käydä reiveissä, ja mulla on paskat läpät. En sovi hienon naisen muottiin ja olen lopettanut yrittämästä olla sellainen. Että ei tarvitsisi koko ajan pyytää kaikilta anteeksi.”
Vuohijoki on nyt 34-vuotias. Hän on kirjoittanut kirjan, joka sai Vuoden urheilukirja -raadilta kunniamaininnan. Hän on suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa ja edustanut Suomea olympialaisissa. Hän on valmentanut 15 eri lajin urheilijoita, joista monet ovat menestyneet. Vuonna 2018 hän sai painonnostossa EM-pronssia.
”Minulla on ystäväpiiri, jossa on hyvä olla. Pienemmillä paikkakunnilla asuessa sitä luuli, että on vääränlainen. Kun muutin Helsinkiin, huomasin, että olen ollut ihan oikeanlainen mutta väärässä seurassa.”
Vuohijoki kertoo, että ystäväpiiriin kuuluu eri lailla seksuaalisesti suuntautuneita ja erilaisissa pari- ja perhesuhteissa eläviä ihmisiä: polyamorikkoja, homoseksuaaleja, heteroita, yksinhuoltajia...
Vuohijoki ja hänen aviomiehensä, painonnostaja Sami Köngäs ovat päätyneet avoimeen suhteeseen.
Vuohijoen ajatukset alkoivat kääntyä siihen suuntaan pian häiden jälkeen. Salilla tuttu nostaja onnitteli ja sanoi, että nyt sitten vuosi treenaamista olympiakisoihin ja sitten ”pulla uuniin”.
Lause tuntui Vuohijoesta kylmäävältä. Siinäkö naisen rooli ja elämän tarkoitus? Ensin vähän uraa ja sitten onkin vuorossa lapsentekovälineeksi ryhtyminen.
Se oli ankea ajatus.
Saman tien hän alkoi miettiä parisuhdetta. Pitäisikö hänen pystyä täyttämään kaikki miehen loppuelämän toiveet? Onko sellainen ylipäätään mahdollista? Ja pitääkö hänen miehensä yrittää täyttää kaikki hänen hänen unelmansa ja seksuaaliset toiveensa, halunsa ja ajatuksensa? Mitäpä jos mies ei olekaan kiinnostunut samoista jutuista kuin hän. Pitääkö hänen vain luopua toiveistaan? Pitääkö parisuhteen olla luopumista?
”Mun mies kertoi myöhemmin, että kun ensimmäisen kerran puhuin tästä aiheesta, hän ajatteli, että mä hukutan ton ämmän järveen.”
Vähitellen vapaa suhde alkoi tuntua molemmista parhaalta vaihtoehdolta. Se vaatii paljon puhetta, lujaa itsetuntoa, tahdikkuutta ja ihan hirveästi luottamusta.
”On se käsitys, että jos on vapaa suhde, niin ihmiset ryhtyvät vaan etsimään seksiseuraa pitkin turuja ja toreja. Mutta meille se on lupaus siitä, että oman elämän eteen on lupa tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi, ilman että kaikesta on tilivelvollinen. Tärkein ja ainoa sääntö on, ettei toista saa loukata.”
Palataan vielä Pekingiin.
Täytyyhän Anni Vuohijoen olla ainakin hajulla siitä, mistä syytökset häirinnästä lähtivät liikkeelle.
”No, me pelattiin korttia siellä hotellin ravintolassa”, Vuohijoki vastaa.
”Mua pyydettiin mukaan, koska ringistä uupui yksi pelaaja. Siinä oli sellaista herjanheittoa. Jos mä tuollaisella lähtökohdalla lähden istumaan johonkin pöytään, niin en mä ole silloin työporukassa vaan urheilijana urheilijoiden kanssa.”
Siksi hänestä tuntuu kohtuuttomalta, että myöhemmin häntä syytettiin siitä, että hän oli käyttäytynyt väärin esimiesasemassa.
Vuohijoki tunnustaa, että hän puhui rohkeita juttuja, kyllä, mutta samalla hän miettii, että ehkä hänen juttunsa olivat sellaisia, joita muut eivät olleet tottuneet kuulemaan naiselta.
Kun Vuohijoelta kysyy korttipelipöydän puheista tarkemmin, hänen pulppuileva ja poukkoileva puhetulvansa pysähtyy hetkeksi.
”Sehän ei oikeasti kenellekään kuulu, mitä ihmiset puhuvat vapaa-aikanaan.”
Lopulta hän suostuu kuitenkin antamaan pienen tyylinäytteen. Pöydässä vitsailtiin esimerkiksi huhuista, joiden mukaan olympialaisissa on käynnissä mittavat orgiat. Vitsailtiin myös kondomien jakelusta, sillä hotelleihin oli jaettu varmuusvälineitä — kokoa XL. Joku pelaaja sanoi naureskellen, ettei sellaisille ole muuta käyttöä kuin ilmapallona.
Vuohijoki muistaa myös sanoneensa, että urheilijoille fiksumpi tapa rentoutumiseen olisi päihteiden sijaan esimerkiksi runkata tai harrastaa seksiä.
Jälkikäteen Vuohijokea harmittaa eniten se, että hän luki tilannetta väärin ja luotti ihmisiin liikaa. Olisihan sitä voinut puhua siistimminkin ja avautua omasta elämästä vähemmän.
Mutta silti: ”Virheitä voi tehdä, mutta niistä pitää kantaa vastuu. On tärkeää antaa mahdollisuus sanoa myös se, että tuo ei ole ok.”
Jos jokin asia siis jäi jotakuta vaivaamaan, Vuohijoki olisi toivonut, että asia olisi käsitelty ja puhuttu auki heti pelipöydässä. Olisi luotu sopivaisuuden rajat.
Kun Suekin päätös tuli 19. toukokuuta, Vuohijoelle selvisi lopullisesti, mistä häntä varsinaisesti oli epäilty. Papereihin oli kirjattu kaksi asiaa, joista Vuohijoki ei ollut kuullut aiemmin. Suurin yllätys oli se, että häntä epäiltiin peniskuvien pyytämisestä pelaajilta.
”En kyllä yhtään tiedä, keneltä olisin pyytänyt peniskuvia”, Vuohijoki sanoo. Hän muistaa kyllä korttipelipöydässä käydyn keskustelun, jossa pelaajat kysyivät häneltä, lähetetäänkö naisurheilijoille paljon peniskuvia.
Vuohijoki kertoo kommentoineensa kysymystä ronskiin tyyliinsä sanoen, että sellaiset ihmiset, jotka haluavat lähettää peniskuvia, voisivat lähettää ne esimerkiksi hänelle. Ja että hän on aikuinen ja itsetietoinen nainen ja pystyy vastaanottamaan niitä saamatta traumoja.
Toinen asia, joka kävi ilmi vasta päätöspapereista, oli se, että häntä epäiltiin pelaajan fyysisen koskemattomuuden epäasiallisesta loukkaamisesta.
Vuohijoki ei keksi tähän muuta selitystä kuin tilanteen, joka liittyi yhden pelaajaan selkävaivoihin.
”Pelaaja näytti minulle siellä hotellin aulassa selkänsä magneettikuvan”, Vuohijoki kertoo ja naurahtaa. ”Ei ne mua hirveästi vihanneet ne pelaajat, kun näyttivät röntgenkuviakin.”
”Sen jälkeen puhuttiin takakyykkyasennosta. Pyysin lupaa, että saanko koskea alaselkään ja näytin, että kyykkyasento on hänelle parempi. Ei pääse se pistekuorma tulemaan vääriin kohtiin.”
Suek on kuitenkin tehnyt päätöksensä. Asianomistajia ei ole. Samaa mieltä ovat Jääkiekkoliitto ja pelaajayhdistys, joihin Vuohijoki on ollut yhteydessä. Mutta millainen mekkala olisi mahtanut nousta, jos asetelma olisi ollut toisenlainen? Mitä jos kuuden naisen seurassa olisikin istunut ronskipuheinen mies?
”Jos naiset olisivat puhuneet seksistisiä juttuja ja mies olisi heittänyt seksistisiä juttuja, niin todennäköisesti siitä ei olisi tehty minkäänlaista juttua”, Vuohijoki sanoo ja arvelee, että myös iällä on merkitystä. Jos viisikymppinen mies olisi puhunut rivoja nuorten naisten seurassa, se olisi nähty ilman muuta tuomittavana.
”Tilanne ei olisi ollut sama, jos mä olisin ollut viisikymppinen nainen, joka heittelee juttua nuorille pojille. Mutta me oltiin kaikki samanikäisiä ammattiurheilijoita. Se tilanne oli vähän samanlainen kuin yläasteluokassa.”
Hän on kuitenkin sitä mieltä, että suurimmat paheksujat löytyivät pelipöydän ulkopuolelta.
”Tosiasia on, että tässä katsotaan tosi paheksuvasti sitä, että minä olen avoimessa suhteessa elävä nuori nainen. On ajateltu, että tuo bimbo haluaa noilta jääkiekkoilijoilta jotain muutakin. Se on se asia, joka vituttaa mua. Se prototyyppi, joka tuossa on luotu.”
Ehkä Vuohijoki on aivan oikeassa. Ehkä Olympiakomitea ei ollut hänelle sopiva paikka.
”Jos joku on pahastunut mun jutuista, niin olen tosi pahoillani siitä, kamalaa, että niin on käynyt. Mutta jos muut ihmiset siinä ympärillä pitää mua sellaisena tyyppinä, että olen juoppo pervo, joka on kovaääninen ja jolla on paskat läpät, niin en mä mahdu sinne. Miten voisin olla sellaisessa ympäristössä, jossa voin olla korkeintaan 50 prossaa oma itseni.”
Sitten haastattelu on ohi. Vuohijoella on kiire treeneihin. Tällä kertaa ei ole kyse painonostosta vaan tanssista, twerkkaamisesta.
Se on hänen uusi aluevaltauksensa.
Twerkkaus on seksuaalisesti provosoiva tanssityyli, jossa työnnellään takapuolta ja lantiota edestakaisin matalassa kyykkyasennossa.
Ensimmäiselle twerkkaustunnille ei ollut helppo mennä. Vuohijoesta on aina tuntunut siltä, että hän ei ole mahtunut naisporukoihin. Häntä pelotti, että seksuaalisväritteinen tanssi nostaisi vanhat pelot esiin: mitä jos minulle taas nauretaan.
Silti hän ehti ja halusi opetella uuden tanssityylin ympärillä vellovasta kohusta huolimatta.
Tai ehkä juuri sen takia.
aj77
Greatest Leader
Nämä Mpnetin suunnatut mainokset..
Pari vuotta sitten tuli näitä ”lähteekö tukka ja eikö seiso” tyyppisiä mainoksia mutta nyt on jo kuukausikaupalla ihan eri jutut.
Joka päivä minulle tyrkytetään korkokenkiä,verkkosukkia, korsetteja ja sitten niiden alla Uusi Rafaelin sinko.
Sitä mietttii millaista panssarintorjujaa algoritmit ovat ajatelleet minusta tehdä.
Vihollinen hämmästyisi aivan varmana kun mahakas keski-ikäinen makkaranpaistaja tulisi noissa kuteissa sinko olalla vastaan..
Pari vuotta sitten tuli näitä ”lähteekö tukka ja eikö seiso” tyyppisiä mainoksia mutta nyt on jo kuukausikaupalla ihan eri jutut.
Joka päivä minulle tyrkytetään korkokenkiä,verkkosukkia, korsetteja ja sitten niiden alla Uusi Rafaelin sinko.
Sitä mietttii millaista panssarintorjujaa algoritmit ovat ajatelleet minusta tehdä.
Vihollinen hämmästyisi aivan varmana kun mahakas keski-ikäinen makkaranpaistaja tulisi noissa kuteissa sinko olalla vastaan..
Onneksi seuraava työpäivä koittaa vasta elokuussa.
Muutama aika hapokas oppilas tuli vastaan ja muutamasta oppilaasta systeemi teki aika hapokkaan. Puhumattakaan kommunikaatiovaikeuksista kollegoiden kanssa.
No, ne tänään nollautuu ja pian taas uusin innoin kohti uusia haasteita!
Muutama aika hapokas oppilas tuli vastaan ja muutamasta oppilaasta systeemi teki aika hapokkaan. Puhumattakaan kommunikaatiovaikeuksista kollegoiden kanssa.
No, ne tänään nollautuu ja pian taas uusin innoin kohti uusia haasteita!
tulikomento
Supreme Leader
Aika erikoista. Ruotsin poliisin henkivartijoiden kuljettajakoulutusta esiteltiin svedujen telkkarissa melko avoimesti jo aikoinaan. Tämä Trafikmagasinet on arvatenkin jostain 80-luvun alkupuolelta.
Harvinaista kuvamateriaalia ajalta jolloin Ruotsissa oli vielä poliisi..