Sekalaista mussuttelua

Se on sellaista kansan itsetuntoa ja kansaa ahdistavaa ja pelottelevaa ja kansan itsetuntoa ja kansaa murtavaa myyräntyötä mitä nämä punikkitoimittajat tekevät. Punikkitoimittajien vihollinen on koko kansa ja he haluavat luoda vastakkainasettelun kansan ja tiedotusvälineiden välille ja saada ne tappeluun keskenään. Tässä kohtaa pitää ihmetellä mistä se media rahansa saa, jos ne suututtaa kaikki asiakkaat sillä provokatiivisella riidanlietsonnalla ja henkisellä alistamisella. Suomen tiedotusvälineet on vallanhimoisia psykopaatteja, jotka ei ole luopuneet kaunasta valkoisen osapuolen edustajiksi miellettävien ihmisten suuntaan. Kansalaissota on siellä kaiken kerronnan takana, se on se perustekijä. Kansalaissota on se rakenneosa jonka pohjalta se kerronta säädetään karuksi kansaa kyykkyyn painavaksi paskaksi, jonka tehtävä on pitää voittaja osapuoli kurjana ja sen mielialat matalina. Katsoo vain sitä kirjoittelua niin vaikutelma on kuin tiedotusvälineet yrittäisi pelotella kansalaiset ahdistuneeseen itkuun. Tässä kamalat tapahtumat ovat itseasiassa vain väline tämän agendan ajamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Et selkeästi tunne uskontojen opetuksia ja niiden eroja.

Olen lukenut sekä Raamatun että Koraanin.

Raamattukin on hyvin ristiriitainen. Onko Raamatussa neuvoja, jotka ohittavat omat lakimme? Mistä kohdasta pitäisi lukea? Vanhasta vai Uudesta testamentista? Nehän ovat välillä toisiaan tukevia ja välillä toistensa vastakohtia. Jos teosta tarkastelee maailmankirjallisuuden kiistattomana merkkiteoksena, israelilaisena kertomaperinteenä, pääsee hiukan objektiivisemmin tutkimaan tuon hienon teoksen vakavia ristiriitoja.

Siinä, missä Vanha testamentti käskee ottamaan "silmän silmästä", Uusi testamentti ehdottaa "kääntämään toisenkin posken" ja "rakastamaan vihollisia". UT:n pitäisi olla kristinuskon ohjeellinen kaanon, mutta jostain syystä erityisesti vihan, väkivallan ja suvaitsemattomuuden ideoita nykymaailmassa pönkitetään Tanakin, juutalaisuuden pyhän kirjan pohjalta.
 
Hyvä, jos olet lukenut kyseiset kirjat huolella olet huomannut miten toisessa on avoin valtakirja ja ohjeet vääräuskoisia vastaan käytävään taisteluun mukaanlukien palkkiot kun taas toinen on ensin sotaisampi juutalaisen sukuhaaran historia sekä sitten maailman tupsahtaneen änkyräpasifistin elämänkerta. Meille kristityille tämä änkyräpasifisti on se ylin lähde miten tulisi olla ja elää. Aikansa juutalaisille tällainen poskenkääntäjä viholliset tuhoavan sotaherran sijaan oli suuri pettymys.

Mitä enemmän kristitty kaipaa Raamatusta oikeutusta väkivallalle vääräuskoisia kohtaan sitä enemmän kyseisen kristityn on käytettävä mielikuvitustaan ja lennokkaita tulkintoja juurikin VT:n puolelta unohtaen UT:n. Tätä on tietysti historiassa tapahtunut, paljonkin, aikakausina jolloin kaikilla oli paljon alempi kynnys käyttää väkivaltaa etujensa ajamiseen.

Mitä enemmän muslimi kaipaa koraanista oikeutusta väkivallalle vääräuskoisia kohtaan sitä kirjaimellisemmin hänen on luettava koraaninsa ilman että keskittyy niihin lukuihin jotka mohammed teki uransa alussa kun oli heikko ja vähän seuraajia ja unohtaa sotaisat uran loppupuolella tehdyt luvut kun alkoi olla suuri sotapäällikkö. Islamissa on selkeä sääntö että myöhemmät "ilmoitukset" korvaavat aikaisemmat.

Edellä kenties se suurin islamin ongelma, koraani alkaa pasifistisena ja päättyy sotaisiin teksteihin kun taas Raamatussa asia on juuri päinvastoin.

Mooseksen kirjoissa on toki lakeja jotka kuulostavat hyvin hapokkailta eikä niitä nykypäivän kristityt enää noudata. Eivät edes juutalaiset. Sitä en tarkalleen tiedä miten normi nykyjuutalainen tämän perustelee itselleen, kristityllä on siinä mielessä helpompaa koska em. pasifistin omien sanojen mukaan syntyi ns uusi liitto.

Vaan nyt olemme jo niin kaukana pakolaisuudesta puhtaassa teologisessa väännössä etten jatka tästä enempiä, voi vaikka modet suuttua ;)
 
Mitä enemmän kristitty kaipaa Raamatusta oikeutusta väkivallalle vääräuskoisia kohtaan sitä enemmän kyseisen kristityn on käytettävä mielikuvitustaan ja lennokkaita tulkintoja juurikin VT:n puolelta unohtaen UT:n. Tätä on tietysti historiassa tapahtunut, paljonkin, aikakausina jolloin kaikilla oli paljon alempi kynnys käyttää väkivaltaa etujensa ajamiseen.

Euroopasta on tullut sivilisaatio. Mutta kalifaatti ja myös Taleban haluavat elää keskiajalla ja pelkäävät muutosta ja vallan menetystä.

Vaan nyt olemme jo niin kaukana pakolaisuudesta puhtaassa teologisessa väännössä etten jatka tästä enempiä, voi vaikka modet suuttua ;)

Laitetaan viestistä 8736 alkaen mussutteluketjuun, jossa on vähän vapaampaa kun se on alakerrassa ja tarvittaessa voidaan perustella "iltavapailla", jos sattuu syyttäjän silmä katselemaan.

Miksi siis mielestäni keskustelua turvapaikkaprosessista, siirtolaisista ja pakolaisista ei kannta kytkeä uskontoon eli pelkkään ortodoksiaan, vaan lähinnä tiloihin, sopeutumiseen, tarpeeseen ym.

Se, mitä kalifaatti vihaa eniten, on juuri euroislamismi. Eli puhtaan sharia-lain hylkääminen. Ja myös kalifaattia turvapaikanhakijat pakenevat. Eurooppa on yliliberaali sivilisaatio, joka turmelee Allahin lapset. Mielestäni on aika turhaa käydä uskonsotaan samoilla välineillä, jollain vuohipaimenten tarinoilla. Pyhien kirjojen kertomukset on aina sovitettu yhteen politiikan kanssa eikä tästä ole seurannut mitään hyvää.

Arvostetun kirjallisuushistorioitsijan Henrik Schückin mukaan Israelin vanhin kertomaperinne on säilynyt hyvin turmeltuina mukailuina. Babylonialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset tarut olivat runsaita. Pieni osa otettiin kaanoniin: voittaneen puolueen kirjoitukset. Niillä tarukronikoilla, jotka edelsivät Mooseksen kirjoja, ei vielä ollut uskonnollista luonnetta. Pakkosiirtolaisuuden aikana uskonnollisista laeista, kuten Sefer Hattorasta (Mooseksen kirja 12 - 26), tuli ensimmäinen yhdistävä side. Se oli tarkoituksenmukaista.

Pappiskoodeksi on toinen pakkosiirtolaisuuden ajan kirja. Siinä Hesekiel luo uskonnollisen perustan pappisvaltiolle, joka silloin kangasteli hänen puoluelaistensa mielissä. Samaan tapaan syntyi profeettakaanon. Tarut sovitettiin ajan poliittiseen henkeen.

Kanaanilaiset olivat rauhaarakastavia talonpoikia ja paimentolaisia, joilla oli useampia jumalia, joista tärkeimmät olivat El Olam, El Eljon ja El Laharoi. Nämä kolme vilahtavat muuten vieläkin Mooseksen ensimmäisessä kirjassa. Schückin mukaan aivan toisenlaisia olivat israelilaiset, sotaisa rosvoheimo, joka hyökkäsi Kanaaniin autiomaasta noin 1380 eKr. Heidän heimojumalansa Jahve oli alkuaan vulkaaninen vuori- ja myrskyjumala, myöhemmin sodan jumala. Israelilaiset olivat intohimoisia sotureita ja uskonnollisia puoluemiehiä. Kreikkalaisten humaani käsitys vihollisista oli heille vieras. Heidän runoutensa on perusluonteeltaan uskonnollista; babylonialaisten ja kanaanilaisten tarusto taas oli jotain muuta.

Vanhin tunnettu israelilainen runo, Lemekin sotalaulu kuuluu näin: "Minä surmaan miehen haavastani / ja nuorukaisen mustelmastani, / Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, / mutta Lemek seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."

Huomautan, että Uuden testamentin nasaretilainen toisinajattelija määräsi antamaan anteeksi täsmälleen saman määrän.

Israelilaiset olivat jakautuneet toisistaan riippumattomiin klaaneihin, samoin olivat kanaanilaiset. Asukkailla oli jatkuvaa kahakointia, sillä kyläyhdyskunnat sijaitsivat toistensa lomassa. Tämän ajan israelilaisten runot ovat kostonhimoisia ja sotaisia. Tarut kertovat taisteluista kanaanilaisia, moabilaisia, ammonilaisia ja uusia tunkeutujia, filistealaisia vastaan. Runoissa Jahve yleensä sotii taivaan joukkojen kärjessä, ja Jahve todella olikin ainoa selväpiirteinen heimojumala alueella.

Varsinainen lakijuutalaisuus alkaa Hesekielistä. Hän esitti pakkosiirtolaisille, että Jerusalem oli kukistunut, koska kansa ei ollut seurannut sääntöjä Jahven palvelussa. Elpyminen riippui nyt täysin lain tarkasta noudattamisesta. Hesekielin uneksima pappisvaltio synnytettiin. 445 eKr Esra ja Nehemia saattoivat viisi Mooseksen kirjaa voimaan Jerusalemissa. Asiasta kiisteltiin valtavasti. Vastustus oli ankaraa.

Kaikki "kerettiläinen" kirjallisuus tuomittiin häviöön. Ensimmäinen opillinen vallankumous juutalaisten parissa orasti juuri 2000 vuotta sitten, mutta se päättyi ristille. Samalla kylvettiin monien barbaarikansojen tulevan pääuskonnon siemen.
 
Olen lukenut sekä Raamatun että Koraanin.

Raamattukin on hyvin ristiriitainen. Onko Raamatussa neuvoja, jotka ohittavat omat lakimme? Mistä kohdasta pitäisi lukea? Vanhasta vai Uudesta testamentista? Nehän ovat välillä toisiaan tukevia ja välillä toistensa vastakohtia. Jos teosta tarkastelee maailmankirjallisuuden kiistattomana merkkiteoksena, israelilaisena kertomaperinteenä, pääsee hiukan objektiivisemmin tutkimaan tuon hienon teoksen vakavia ristiriitoja.

Siinä, missä Vanha testamentti käskee ottamaan "silmän silmästä", Uusi testamentti ehdottaa "kääntämään toisenkin posken" ja "rakastamaan vihollisia". UT:n pitäisi olla kristinuskon ohjeellinen kaanon, mutta jostain syystä erityisesti vihan, väkivallan ja suvaitsemattomuuden ideoita nykymaailmassa pönkitetään Tanakin, juutalaisuuden pyhän kirjan pohjalta.

On oikeastaan täysin yhdentekevää, mitä noissa muinaisissa teksteissa lukee. Olennaista on se, millä motiiveilla teksteistä poimitaan kohtia, joilla motivoidaan tämän päivän tekemisiä. Yhden lajin vaarallista äärisuuntausta edustaa eräs Kari Mäkinen: "ei pahaa pahalla". Toisen lajin äärisuuntauksia edustaa melkoinen joukko maailman hallintaan pyrkiviä aseistettuja liikkeitä, joiden metodeista saimme näytteen äsken Pariisissa.
 
En siis henkilökohtaisesti kaipaa yhtään vuohipaimenten moskeijaa minnekään sen enempää kuin haluaisin lähteä tyrkyttämään omia kulttuuriperinteitämme jonnekin Syyrian aavikolle mutta antaa tosiaan olemassa olevien olla.
 
mitä eroa on islamistilla joka haluaa maailmasta pois kaikki elämäntapakatsomukset paitsi islamin ja ateistilla joka haluaa maailmasta pois kaikki elämäntapakatsomukset paitsi ateismin?
En ole kuulut että ateisti oli leikannut keneltäkään kurkun auki koska ovat uskovaisia....
 
En siis henkilökohtaisesti kaipaa yhtään vuohipaimenten moskeijaa minnekään sen enempää kuin haluaisin lähteä tyrkyttämään omia kulttuuriperinteitämme jonnekin Syyrian aavikolle mutta antaa tosiaan olemassa olevien olla.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tataareja käy sääliksi koska tämä pakolaistulva työntää heitä normaalista suomalaisen yhteiskunnan jäsenestä yhä enemmän puun ja kuoren väliin. Puu on kantaväestön nuivistuminen muslimeja kohtaan muslimi(elintaso)pakolaistulvan ja siitä seuranneen perseilyn takia, kuori on koko ajan kasvava vastikaan maahantullut muslimiyhteisö joista monen mielestä tataarit ovat liikaa länsimaistuneet.

Henrik Schück viestisi oli mielenkiintoinen, en siihen tältä istumalta osaa kommentoida koska en tunne tyyppiä, tyypin tuotantoa ja miten hän perustelee näkemyksiään. Koetan konsultoida noita väittämiä itseäni viisaammalta Raamattu-tuntijalta. Siitä mikä Raamatussa on tarua ja mikä totta jäämme varmasti olemaan kohteliaasti eri mieltä.

Ps Lemek oli kostelemassa 77 kertaisesti. Nasaretilaisen anteeksiantamuskerrat vaihtelee 1938/1992 käännöksien välillä, lienee käännösvirhe aikaisemmassa.
 
Schück on kirjallisuudentutkija ja historioitsija, ei teologi. Hän tutki eläessään vain tarinoiden ja kertomusten alkuperää ja tallentamista.
 
En ole kuulut että ateisti oli leikannut keneltäkään kurkun auki koska ovat uskovaisia....

En minäkään. Onneksi. Vielä. Jos Vongan ehdotus kaikkien uskontojen kieltämiseksi toteutettaisiin niin toteutus olisi ilmeisesti "humaanimpi" kuin islamistien? Mitenkä se tapahtuisi ja mikä olisi esimerkiksi penalti kristukseen uskomisesta tässä uudessa uljaassa maailmassa? Palokunnat tarkastavat koteja ja polttaa kaikki uskonnolliset kirjat?
 
Eikö vääristä ajatuksista pitänyt jatkossa joutua vankileirille määrittämättömän pituiseksi ajaksi? Sovelletaan ihmeessä tätä kaikkiin rangaistuksiin.
 
Mitä muita lähteitä hänellä oli Raamatun lisäksi perustana tutkimuksilleen?

Kirjoitettujen tarinoiden eri versiot + aikasempi kulttuurintutkimus, kulttuuriantropologia. Muistaakseni hän osoitti joidenkin VT:n tarinoiden tai osakokonaisuuksien olleen joonialaista ja arabialaistakin alkuperää. Hän oli viimeinen historiallisen koulukunnan edustaja, joka kirjoitti kymmenosaisen kirjallisuuden historian kulttuurikontekstiin.

Nykyaika tutkii enemmän pelkkiä tekstejä mieluiten irrallaan historiasta ja biografiasta.
 
En minäkään. Onneksi. Vielä. Jos Vongan ehdotus kaikkien uskontojen kieltämiseksi toteutettaisiin niin toteutus olisi ilmeisesti "humaanimpi" kuin islamistien? Mitenkä se tapahtuisi ja mikä olisi esimerkiksi penalti kristukseen uskomisesta tässä uudessa uljaassa maailmassa? Palokunnat tarkastavat koteja ja polttaa kaikki uskonnolliset kirjat?

Ei se enää onnistu. Ymmärsit kyllä. Siteerasin Esko Valtaojan vanhaa kärjistystä, kun hän pohti, miten maailmaa saataisiin kehittymään vähän ripeämmin.
 
Back
Top