Samses
Ylipäällikkö
Hankoon on vain yksi tie, mutta muuten samaa mieltä noin periaatteessa.
Seuraavan sodan "panssarilaivat"?
- Viestiketjun aloittaja scip10
- Aloitus PVM
Hankoon on vain yksi tie, mutta muuten samaa mieltä noin periaatteessa.
Pahimmassa tapauksessa koko valmistautuminen kaikkine hilloineen ja marmelaateineen osoittautuu yhdeksi suureksi panssarilaivaksi. Matkailu avartaa ja kun pitää silmänsä avoinna kuin lehtopöllön pojalla, niin aina tarttuu jotain näkimiin ja ymmärryksen valo alkaa hiljalleen painua visoittuneeseen kalloon. Puolustusvoimien ja koko Suomen on osoittauduttava vielä hyvn - ketteräksi - mitä kukin sitten tuolla laatusanalla haluaa tarkoittaakin. Tarkoitukseni ei ole esiintyä kryptiikan suoltamisen maisterina, ei, kyse on vain siitä, että kaikkea en vielä ymmärrä, mutta niin moni asia on vaikeampi kuin vaikkapa vuonna -88.
Samovarius
Ylipäällikkö
Mä näin sellaista unta eilen että Amerikka olisi uudelleen aseistautunut 1930- luvulla oikein kunnolla. Amerikka oli rakentanut täydet laivastosopimuksen sallimat uudet sotalaivat.
Vanhat taistelulaivat Amerikka möi Suomelle joka osti ne suurehkoon hintaan. Suomi ei ostanut panssarilaivoja vaan oikein kunnon vanhoja dreadnoughteja.
Amerikka oli 30- ja 40- luvuilla herännyt lentotukialusten voimaan, ja näin Amerikka myös vältti Pearl Harborin katastrofin, koska lentotukialukset olivat merellä ja tekivät vastaiskun japanilaisiin aluksiin.
Mutta sitten heräsin unesta.
Mutta vakavasti ottaen talvisodassa Suomelle kävi paskainen kämmi...
Jostain syystä ennen talvisodan alkua, ilmavoimien hävittäjiä ei suostuttu uusimaan millään ilveellä. Eläteltiin kuvitelmia 30-luvulla että viivästytetään kauppojen tekemistä mahdollisimman pitkään. Näin saadaan paras hävittäjäkone meidän rahoille.
Sitten tulikin talvisota ja meillä oli kalustona lähinnä jotain roskaa, joka kuitenkin jouduttiin ostamaan hirvittävän kalliilla hinnalla maailmantilanteen takia. Noh, jotenkuten pärjättiin...
Toki pitää paikkansa, että tuohon aikaan 30-luvulla, suurimmat sotamahdit varasivat parhaan teknologian omaan käyttöönsä lentokoneiden osalta.
Jenkit eivät esim myyneet Norden pommitähtäintä briteille. Lähinnä syynä oli paranoia ulkomaailmaa kohtaan, jopa omaa liittolaista/ ystävällismielistä maata kohtaan.
Briti itse kehittivät spitfiren, mutta heidän ongelmansa oli kansallinen uudelleen aseistautuminen tsekkoslovakian kriisin jälkeen 1938, eli spitit varattiin aluksi kotikäyttöön.
Jenkeillä oli olemassa jotain koneita varastossa tietenkin koko 1920 ja 30-lukujen ajan. Amerikalla oli monenlaista keskeneräistä perustutkimusta moottoriteknologian saralla ja lentokoneiden saralla tuolloin. Amerikka ei helposti halunnut myydä omia koneitaan koska, ei löytynyt helposti rahoitusta ilmavoimien koneiden uusimiseen syvän rauhan aikana. Määrärahat olivat tiukat suhteessa omiin voimavaraihin ja teolliseen kapasiteettiin joka olisi voitu valjastaa käyttöön. Ja teollista kapasiteettia valjastettiinkin käyttöön hitaasti Rooseveltin New Deal ohjelman myötä. Vasta 1940 onnistuttiin Amerikassa saamaan läpi kongressissa laki US Navy:n laajentamisesta kahdelle valtamerelle. Tuolloin Amerikassa tuli myös voimaan rauhanajan osittainen asevelvollisuus.
Natsi-Saksa ei tunnetusti oikein halunnut varustaa Suomea sotilaallisesti talvisodan aikana
Tähän nyt vähän tarkennuksia.
Esmes 1938 moderneja hävittäjiä oli jo melko vaikeaa saada ulkomailta. Fokker-hankinta tehtiin muistaakseni 1935, jolloin yksitasoinen umpiohjaamoinen kone oli aivan kilpailukykyinen. 1939-40 onnistuttiin myös hankkimaan ihan kuranttia kalustoa, kuten Brewsterit (malli ei nauttinut kummoistakaan suosiota lännessä, mutta oli todellisuudessa aivan kilpailukykyinen ja venäläiskalustoon nähden jopa kehittynyt. Brewster vanheni toki nopeasti, mutta tämä tapahtui vasta 1942-43). Välirauhan aikaan saatiin myös tusina ajantasaisia Hurricaneja, joiden heikko menestys Suomessa on itselleni mysteeri. Eikö ylläpito onnistunut, vai eikö konetta osattu käyttää?
Brittien päätös jättää Spitfiret kotisaarelle ja lähettää Ranskaan Hurricaneja osoittautui myöhemmin täysin oikeaksi ratkaisuksi. Näin arvokkaat koneet eivät kuluneet turhaan vetäytymistaistelussa, jossa esim Fairey Battlet ottivat raskaita tappioita. Koneita valmistui vielä tuolloin korkeintaan pari kappaletta vuorokaudessa ja kehitystyö oli kiivasta. Koneita ei edes ollut luovutettavaksi liittolaisillekaan vaikka halua olisikin ollut.
Kaikkein pahiten laiminlyötyä kotimaassa IMHO oli PST-aseistus. Aimo Lahden 20 mm L-39 -kivääritkin saatiin rintamalle vasta miehen henkilökohtaisen ponnistelun tuloksena. Panssariaseen heikkouden ymmärtää vielä budjettisyistä ja pääesinahan vanhoillisuutta vasten, mutta panssarintorjunnan laiminlyönti lähentelee jo maanpetoksellista näköalattomuutta. Samaa voisi sanoa esim. Suomi-konepistoolin ja Sampo-pikakiväärin osalta.
Slammer
Kenraali
Koneita oli vähän ja varaosien puutteessa niiden kunnossapito oli vaikeaa. NL:n ollessa puolustuskannalla vastassa taisi olla muutenkin suhteessa enemmän hävittäjiä eikä Hurricane ollut parhaimmillaan niitä vastaan, etenkään matalalla.
hessukessu
Kenraali
Suomi-konepistooli oli tavattoman kallis. Sen sijaan "peltiheikki" olisi ollut pahuksen kovaa kamaa. Muistaakseni hinta/valmistusaika/vaiva oli vain 1/3 on Suomi-kp:n vastaavista. Ei vaan ehditty tietty saada valmiiksi eikä tuotantoon kuin vasta jatkosodan aikana.
Mistä tuosta Sampo-pikakivääristä löytyisi lisää tietoa? Asia kiinnostaa, mutta netti ei tunnu auttavan yhtään. Löytyy vain hieman juttua Sampo-konekivääristä (joka oli ilmeisesti paska).
pstsika
Haukka
7,62 mm light machinegun L-34 "Sampo"
Calibre: 7,62 mm x 54 R
Length: 1185 mm
Barrel length: 575 mm
Weight: 8,1 kg
Fire-rate: 600 - 800/minute
Magazines: 20-round box magazine and 30-round drum magazine for infantry version, 75-round drum for anti-aircraft version
Magazine weight: ?
Country of origin: Finland
Production status: Prototypes 1934 - 1935
Finnish use: Never issued to military use or mass-produced either. Gas-action light machinegun designed by Aimo Lahti for Finnish military. Very promising design, which didn't get beyond prototype-stage.
Weapons Design Committee, which controlled which weapons designs got accepted to use of Finnish Armed Forces at 1930’s simply hated gas-system weapons and were unwilling to accept any. Roots to this might lie in early tests of light machineguns, in those tests were two gas-action weapons (Vickers-Berthier and Colt-Browning) that got lot of minus points for malfunctions. What makes situation interesting however is the fact, that some members of the commission have been suspected possessing personal motives of rather unclean nature in this matter. Memoirs of Aimo Lahti suggest that he suspected some members of particular Committee to have private interests of financial nature when it came to this process of machinegun testing.
Lahti personally supported gas-action weapons and managed to get a tough deal (more like a bet) with Minister of Defence Arvi Oksala. Lahti had made the hard claim that he could invent a gas-action light machinegun, which would cost little as half of the price of Lahti-Saloranta M/26, which would also be about 40% lighter. Oksala promised 25,000 Finnish marks and a month to Lahti for designing of gas-action light machinegun. The sum of money provided proved to be too little to cover the expenses. But luckily VKT, where Lahti worked, paid the rest and one month was enough time for him. The new light machinegun that he came up had bolt system similar to his earlier observer’s (aircraft crewmember) machinegun. However unlike observer's machineguns it had also gas-regulator, which allowed adjusting rate of fire. The new L-34 was clearly superior to Lahti-Saloranta M/26 light machinegun which entered to mass-production for Finnish military only few years earlier - It was lighter, simpler (only 58 parts compared 118 of Lahti-Saloranta) and cheaper to manufacture. In addition also replacing of its barrel was faster and easier than with Lahti-Saloranta. Estimated production cost for L-34 run around 4,500 FIM (Finnish marks), while per unit cost manufacturing cost for Lahti-Saloranta M/26 was about 10,000 FIM. Whole structural design of this new light machinegun was very simple and reliable. The magazines intended for infantry version were 20-round box magazine and 30-round drum magazine. Reliability-wise L-34 proved to be excellent weapon in all tests. During cold-weather testing this machinegun was tested by firing 6,000 rounds as fast as technically possible - the weapon passed this test with flying colours, even the gun barrel did not heat so much that it would have needed to be changed. In warm weather its gun barrel needed to be changed about as frequently as the gun barrel of Lahti-Saloranta. It also showed superior shooting accuracy compared to Lahti-Saloranta M/26 - dispersion of its impact made by its bullets on target proved to be only about half of its competitor. In constant fire durability test (used to test how many shots can be fired before something in the weapon breaks) this machinegun prototype fired some 34,000 rounds before first problem - which was broken extractor. Simply said L-34 had all makings to be one of the best light machineguns available at that time. When equipped with 75-round drum magazines (designed for the version intended mainly as anti-aircraft weapon) it would have also been firepower-wise serious competitor to even best existing light machineguns of the era. End of year 1934 Defence Ministry Ordnance Department was planning of replacing Lahti-Saloranta in production with L-34.
That was when leading generals of Finnish Army hit back. Inspector of Infantry General-Major A. S. Heikinheimo made clear that new light machinegun design would not be improvement large enough for Army unless it was belt- of strip-fed. According his own words if the weapon would have been belt- or strip-fed, he would have ordered few dozen immediately. His idea of strip-fed light machinegun was clearly outdated, but the one about belt-fed hit spot in estimating the future development of light machineguns. However, due to this Lahti-Saloranta M/26 remained in production - the last production series of Lahti-Saloranta M/26 was manufactured as late as year 1942. At the same time it also basically ended whole light machinegun L-34 project. Admitted production and training of Finnish military had just been organised for Lahti-Saloranta M/26 gained during World War 2 and its other limitations (weight, magazine capacity) L-34 light machinegun would have almost certainly been a much better weapon. Only two prototypes of L-34 were manufactured for Finnish military (both of them in year 1934). In addition to these two VKT manufactured four prototypes for foreign tests (and possible export deals, which they might produce) 1934 - 1935. These export prototypes were sent to Brazil, Great Britain, Persia, Sweden and Turkey. However no export deals succeeded.
Around 1954 – 1955 Finnish Defence Forces decided to test if L-34 would still be useful. It was tested against Soviet Degtjarev M/27 and Lahti-Saloranta M/26 with very good results. However, too much time had passed. Pre World War 2 design such as L-34 light machinegun had little chance to effectively compete against new belt-fed general purpose machineguns and light machineguns. The work name of this light machinegun was "Sampo", name of mythic piece of machinery offering prosperity and might to its owner in Finnish national epic Kalevala. Aimo Lahti liked this work name so much that he had given to L-34, that he later used it also with his belt-fed general purpose machinegun L-41, which he developed during World War 2. Two prototypes of L-34/38 were manufactured in year 1938, this was a 7.92 mm x 57 JS caliber export version of L-34 light machinegun. Since L-34/38 failed getting any export orders, only those two prototypes were ever manufactured.
http://www.jaegerplatoon.net/ALMOST1.htm
fulcrum
Greatest Leader
20- ja 30-luvun konehankinnat olivat usein epäonnistuneet (Koolhoven...) joten tästä viisastuneena vaadittiin ettei ilmavoimat saa ostaa enää koneita 'paperilta'. Tämä rajasi pois ison joukon suorituskykyisiä koneita - joista toki osa olisi ollut susia, ei sen puoleen. Lisäksi määrärahat oli erittäin lujassa, ja edellytettiin kotimaista tuotantoa mikäli mahdollista. Fokker oli sitten melkein ainoa vaihtoehto, koska se oli 1. halpa 2. varmasti toimiva 3. helppo rakentaa myös Suomessa. Valitettavasti Fokker-tilausten kanssa viivyteltiin, III. sarja saatiin hädintuskin talvisotaan ja IV. sarjaan ei saatu enää Mercury-moottoreita.
Anyways, talvisodassa isompi ongelma kuin hävittäjät oli tykistön a-tarviketilanne. Se miksi tätä joltisenkin itsestään selvää asiaa ei saatu korjattua olisi varmaan mielenkiintoinen juttu. Valitettavasti siinä syyttävä sormi osoittaa maavoimiin: jälkipyykkiä ei tässä asiassa ole haluttu tehdä, vaan on ollut helpompi leikkiä marttyyriä ja valittaa panssarilaivoista ja hävittäjistä.
Muistan jostain lukeneeni että 30-luvulla hallitus tarjosi armeijalle lisämäärärahaa Kannaksen linnoituksien parantamiseksi. Raha jäi käyttämättä koska maavoimilla ei ollut tällaisesta mitään suunnitelmia.
Talvisodassa toimiva taistelunjohto ja viestiverkko olisivat parantaneet Fokkerien suorituskykyä huomattavasti. Jostain syystä tällaista ei luotu sotaa edeltävien vuosien aikana, vaikka se olisi ollut kustannuksiltaan suhteellisen halpa. Käsittääkseni asiasta kyllä väännettiin ennen sotaa.
Samovarius
Ylipäällikkö
Kirjoitus oli 30-luvun lopun näkökulmasta. Pelti-Heikki on Jatkosodan aikainen keksintö.
Oli Suomikonepistoolin lippaalle ja 9*19 patruunalle tehty kopio venäläisestä PPS43 aseesta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/PPS-43
L-41 ”SAMPO”
Koe sarja jaettiin joukoille, jotka pitivät aseesta.
Mutta päämaja piti kuitenkin virallisia raportteja esteenä aseen valmistukselle.
( Esisarjan koeammunnassa ilmeni vikoja jotka johtuivat siitä ettei muutoksia oltu toteutettu.
Vaikka ne oli koe aseissa havaittu ja korjattu.) Aseen toimita oli hyvä laadukkaalla (D-116)ja kovalla patruunalla.
Eli käyttäjille kyllä kelpasi mutta upseereille ei.
Aseet osallistuivat sotaan syyskuusta 1942 sodan loppuun(28 asetta).
Aseen kaatoi saksassa esitelty MG42, jonka valmistusta alettiin suunnitella tosissaan.
Runko osat piti tulla saksasta ja muut piti valmistaa itse.
Mutta keväällä 1944 saksa ilmoitti ettei se pysty toimittamaan niitä ja hanke kaatui kokonaan (valmistettu vain 1kpl suomalaista MG42).
Eli tässäkin tavoiteltiin kaikkea eikä saatu mitään.
Samovarius
Ylipäällikkö
Edelleen, 1943. Prässättyä koopeetä oltaisiin toki voitu kehittää jo aikaisemminkin (Hyytisen kirjoista löytäisin muuten varmaan esimerkkejä, ainakin kiinteälippaisia patruunasiteistä täytettäviä oli), mutta ainoa massatuotantoon vlamis 30-luvun lopulla oli Suomi-kp, eikä senkään hinta nyt kuitenkaan tähtitieteellinen ollut. Sama temppuhan tehtiin 60-luvulla vähän onnistuneemmin RK 62:n kanssa.
Suomessa ei ollut kykyä prässätä aseen osia (lue monimutkaisia komponentteja).
Eikä menetelmään oikein uskottu aseissa, ennen PPS43 ja MG42 esiin tuloa.
MG42 kaatui juuri siihen ettei ollut kapasiteettia ja osaamista monimutkaisimpien runko osien valmistuksesta.
PS. MP-40 ja MP-38 taitavat olla ensimmäisiä laajemmin tunnetuja peltikonepistooleita
Eikä menetelmään oikein uskottu aseissa, ennen PPS43 ja MG42 esiin tuloa.
MG42 kaatui juuri siihen ettei ollut kapasiteettia ja osaamista monimutkaisimpien runko osien valmistuksesta.
PS. MP-40 ja MP-38 taitavat olla ensimmäisiä laajemmin tunnetuja peltikonepistooleita
pstsika
Haukka
Varsinaisesti vasta MP-40 edusti samaa peltikoopee ajattelua, kuten PPSH-43 ja KP/44. MP-38 oli hienoa rauhanajantyötä ja lukkorunko/kehys oli jyrsitty, josta se sitten vaihtui helpommin/nopeammin/halvemmin valmistettavaksi prässätyksi eli päivittyi sota-ajan MP-40 konepistooliksi.
Itsenäisyyttä oli tuossa vaiheessa vietetty jo 21 vuotta ja Suomen puolustusmenot olivat suhteellisesti melko korkeat koko ajan. Panssarilaivat ja sukellusveneet olivat vain pieni osa hankintapotista. Suomi panosti nähdäkseni realistisimpaan pienen valtion uhkakuvaan - pistetään hanttiin noin kuukausi jonka jälkeen tarvitaan ulkopuolista apua. Mikäli olisi panostettu enemmän hankintoihin niin vastaavasti joukkojen koulutus olisi ollut heikompaa. Infrahankkeet, kuten Kannaksen kasarmit, veivät paljon rahaa mutta vaikeapa niitä on kritisoida, olihan lähtökohtana kuitenkin rauhan aika. Kannakselle keskitetty rauhanajan armeija esti myös yllätyshyökkäyksen mahdollisuutta.
fulcrum
Greatest Leader
Maahanlaskuna tulevat joukot pitää lastata koneisiin oikealla lentokentällä, lentokoneen täytyy lentää huomattavasti korkeammalla kuin kopterin (150 metriä ei todellakaan riitä!), laskuvarjohyppyjen maastovaatimukset ovat huomattavasti kovemmat kuin helikopterimaahanlaskulla, vaikkei laskuvarjolla hyppääminen mitään rakettitiedettä olekaan niin ei porukkaa siihen kylmiltään voi laittaa toisin kuin kopterilla jolla voi kuljettaa ketä vaan ja mikä tärkeintä, laskuvarjolla miehet ja yksiköt hajoavat helposti ja joutuvat alueella hajallaan ja menee aikaa että heidät saa kokoon. Koptereista miehet tulevat ulos koherentteina yksikköinä. Kopterien turn-around on myös paaaaljon nopeampi kuin lentokoneilla.
Tässä kaikessa taas näkyy ettei sinulla ole minkäänlaista kokonaiskuvan hahmotusta. Joka asiaan vastauksesi on "hankitaan sen sijaan sitä ja sitä, se on halvempaa". Ei hankita koptereita, hankitaan lisää veneitä. Ei hankita koptereita, hankitaan lisää kuljetusajoneuvoja. Ei hankita koptereita, hankitaan lisää kuljetuskoneita. Ja kas, sitten kun olet ostanut kaikki nämä veneet, autot ja lentokoneet, oletkin tuhlannut enemmän rahaa kuin mitä kopterit maksoi...
Hanko oli vain hatusta vetäisty esimerkki, sinänsä aivan sama minkä kaupungin siihen tilalle vaihtaa. Varmaan siellä olisi jotain varmistusjoukkoja sotatilanteessa (jos ei olisi, ei kopterit tai mikään muukaan varmaan auttaisi) mutta jos ruvetaan laittamaan 'riittävä' määrä joukkoja jokaiseen rannikkokaupunkiin niin äkkiä loppuu ne miehet kesken. Se joka yrittää olla vahva kaikkialla ei ole vahva missään. Ja reservit pidetään sisämaassa siksi, että jos ne ovat rannikolla ja joutuvat liikkumaan kohdealueelle (usein mutkaisia ja kapeita) rannikkoteitä pitkin, niin ne ovat helposti vihollisen havaittavissa ja vaikeasti puolustettavissa. "Vahva tieverkosto" - just joo, kapeita 2-kaistaisia teitä... Jatketaanpa Hanko-esimerkkiä: Raaseporin sillan kun pätkäisee niin esimerkkimme pyöräajoneuvoille tulee heti jotain 50 kilometrin lisälenkki Turuntietä pitkin. Ja sitten siviilit: arvaappa miten käy jos Hankoon hyökätään? No, hankolaiset lähtevät pakoon, tietysti sitä ainoaa tietä pitkin jota pitkin pitäisi lisäjoukkoja tuoda paikalle...
Ilmatorjunnan mahdollisuudet matalalla lentäviä koptereita vastaan ovat aika minimaaliset elleivät kopterit lennä ihan sinne Iglan kantamalle - mikä, kuten moneen kertaan on todettu, ei ole tarkoitus. Kyllä ne äijät voi kävellä viimeiset pari-kolme kilsaa taisteluun.
Fencer
Kenraali
Tästä vallinnee yksimielisyys.
Tuo hanko on kyllä hyvä esimerkki.
Itämeren laivasto nousee maihin Hangossa.
Ja sinne lennetään sitten helikoptereilla.
Ja jos sinne ei päästä maitse eikä vesitse, niin vaikka vienti onnistuisikin .
Ei niitä pystytä huoltamaan tai evakuoimaan helikoptereilla.
PS. veneetkin on aika käteviä saaristossa ja autot maalla.
RPG83
Soome Majori
Joukkoja ei tarvitse lastata oikealla lentokentällä sen enempää kuin Hornetiakaan. Oikeastaan väittäisin Casan olevan paljon sopivampi päällystämättömiltä kentiltä operointiin kuin Hornet. Juttu nyt on se, että ne pumput, jotka on varattu helikoptereilla liikuteltavaksi reserviksi, tuskin omaavat ottoajoneuvoja kummempaa kalustoa. Näin ollen ne voivat ihan hyvin olla siellä missä Casatkin.
Paskat! Oliko liikaa googlettaa nopeasti? On monia verkkolähteitä, joiden mukaan 150 metriä on täysin käypä korkeus.
Periaatteessa sama lähde antaa minimiksi 625 jalkaa, jos halutaan säilyttää mahdollisuus varavarjon käyttöön. Sotimishommissa lienee kuitenkin hyväksyttävää, että yksi ukko kymmenestä tuhannesta kuolee hypätessään koneesta. Tuo on sitäpaitsi 1960-luvulta, joten eiköhän sieltä ole edetty hieman.
http://www.au.af.mil/au/afri/aspj/airchronicles/aureview/1967/may-jun/bender.html
Ystävämme Wikipedia kertoo tällaista, ja lähteenä on US Armyn manuaali. Manuaalin tuoreemmassa painoksessa mainitaan mm. luku 435 jalkaa, mutta sekin on alle 150 metriä. (Sivu 15-3, tämä manuaali)
http://en.wikipedia.org/wiki/Static_line
Helikopterin saa varmasti ängettyä absoluuttisesti huomattavasti pienempään tilaan, mutta jos miehet jätetään kilometrien päähän vihollisesta, ei luulisi olevan mahdotonta löytää sopivaa aluetta ainakaan kovin etelässä (Lappi tuskin on sen vahvemmin puolustettu nyt kuin kylmän sodan päivinäkään). N. puoli kilometriä kanttiinsa oleva alue alkaa olemaan riittävä. Mielellään se kyllä saisi olla pidempi, jotta pienempi määrä ylilentoja riittää.
Ei kylmiltään, mutta hyppykoulutus ei vaadi ihmeitä. Uskoakseni helikoptereistakin saisi enemmän irti, jos olisi niille dedikoituja joukkoja, joille on koulutettu nimenomaan kevyenä jalkaväkenä taistelemista tietynlaista vihollista vastaan. Ja helikopterinkin kanssa olisi hyvä, ettei kukaan telo itseään pyrstöroottoriin... vaikka se ei nyt suuri vaara olekaan.
Lentokone on aika paljon nopeampi matkan teossa...
Ja olen saanut myös aika paljon enemmän kykyjä... Minulle on kyse siitä, saavutetaanko tällaisella "monikäyttö-kuljettimella" parasta mahdollista lisäystä puolustuskykyyn suhteessa käytettyyn rahamäärään kun monista perusasioistakin on puutetta... Mutta harmaa vaihe hoitaa ne ongelmat, kyllä sodassa on sitten CATtia ja Celoxia, on suojalaseja ja luotisuojaliivejä, eikä NLAW-pulaakaan ole.
Miehet eivät edelleenkään lopu kesken. Pitkälti yli 20 000 kotiutuvaa varusmiestä vuodessa mahdollistaa sen, että joukkoja on jokaisessa vähänkin merkittävämmässä paikassa. Paljonkos meillä olikaan sodan ajan vahvuutena, 230 000 miestä. Ennen oli 350 000 miestä, ja sekö oli jotenkin epärealistinen? Kaluston puolesta ehkä, mutta ei muuten.
Suomenlahdella on 14 rannikkokuntaa. Jos jokainen saa kaksi pataljoonaa, tarkoittaa se n. 28 000 miestä. Uskon kaksi kaivautunutta pataljoonaa pidättelevän maihinnousun tehnyttä merijalkaväkiprikaatia hyvän tovin.
Se taas tiedetään, että eri tehtävissä välttää erilainen varustus. Maihinnousu-/maahanlaskujoukoilla on rajoitetusti epäsuoraa tulta, niillä on vain vähän taistelupanssarivaunuja (jos lainkaan) ja potentiaalisimmat kohteet (satamat, lentokentät) on helposti puolustettavissa (kiitoradan tuhoaminen, tuliasemien valmistelu jne). Tuon uhan pystyy pysäyttämään kevyemminkin aseistettu joukko, vaikka se sama joukko ei ehkä pystykään vastaamaan moninkertaisen tulivoiman omaavaan panssariyhtymään.
Kun torjutaan maihinnousua jollakin rajatulla alueella, ei varustuksenkaan tarvitse olla huippua. Rynkyt on (tai ainakin oli vuosituhannen alussa) n. 500 000 miehelle, kevyet kertasingot maksavat pari tuhatta euroa kappaleelta ja viestikalustossakin voitaneen tyytyä alueellisia joukkoja vähempään. Tappioita tulee varmasti, mutta ei Venäjälläkään ole loputtomia resursseja maihinnousun suorittamiseen - oliko niin, että Itämeren laivastossa on yksi merijalkaväkiprikaati? Ja missäs olivat merivoimien ohjusveneet, meritorjuntaohjukset ja Spiket? Tulee vähemmän tavaraa kivääri & kikkeli -joukkojen torjuttavaksi, kun merivoimatkin ovat tehneet jotain.
Tai kenties Pasit/AMV:t uivat vesistön yli? Joo, vesistöylityksen valmistelu sitä ja tätä, mutta tuskinpa puhutaan tuntien odottelusta. Oletan nyt, ettemme ostaneet kuorma-autoja helikoptereiden summalla...
Saanko muuten ehdottaa jotakin? Polkupyöräjoukkojen jälleensyntymistä. Kyllä, luit oikein. Minä näen asian niin, ettei ole taistelun kannalta paljoakaan väliä kuljetusmuodolla, jos jalkautuminen tapahtuu joka tapauksessa paljon ennen taistelukosketusta.
Suomen pinta-ala on osapuilleen 338 000 km^2. Jaetaan se neliöihin, jotka ovat 20 km kanttiinsa. Näitä ruutuja tulee 845 kpl. Todellisuudessa puoli Suomea on sellaista aluetta, että siellä ei ole todellista maahanlaskun uhkaa. Puhutaan siis vaikkapa 450 ruudusta. Jos jokaiseen ruutuun sijoitetaan jalkaväkikomppania (a 200 miestä), on miestarve vain 90 000 miestä. Ei mahdoton kokonaisuus, ei todellakaan, kun verrataan 350 000 vs. 230 000 vahvuutta. Puolustusvoimat itse on päättänyt, ettei näitä joukkoja tarvita, joten tuskinpa koptereiden siirtelemälle kevyelle jalkaväelle on yhtään suurempaa tarvetta. Reagointiaika on pieni, koska jos komppania on keskellä ruutua, on mihin tahansa ruudun kolkkaan linnuntietä vain n. 10 kilometriä. Vaikka matka olisi 15 kilometriä tietä pitkin, niin polkupyörällä pääsee sinne alle tunnissa. Ja tuo komppania ei ole edes ainoa, vaan naapuriruuduista muodostuu pian pataljoona...
Yhdysvalloilla meni melkoisesti koptereita Vietnamissa, mutta kaipa ne kopteritaktiikat olivat sitten yksinkertaisesti vääriä. ("Total helicopters destroyed in the Vietnam War was 5,086 out of 11,827" -Vietnam Helicopter Pilots Association) Siihen en kyllä sitten ota kantaa, että mikä prosenttiosuus tippui milläkin aseilla tai montako onnistunutta lentosuoritusta tehtiin jokaista tuhoutunutta helikopteria kohden.
Joku syy on varmaan sillekin, että puolustusvoimille on hankittu maston nokkaan nostettavia tutkia (MOSTKA87)? Tuskin niitä on hankittu korkealla lentäviä maaleja varten vaan juuri niitä matalalla lentäviä.