neme
Kapteeni
Haluaisin asetella pohdinnan alle uudenlaisen organisoinnin maavoimissa ja juurikin toivoisin mielipiteitä.
Tällä hetkellä prikaatikoot huitelevat 6000 miehen paikkeilla. Entä jos nykyistä hajautettua taistelusysteemiä mukaillen organisoisimme myöskin yksiköt toisin...?
Jakaisimme jääkäriprikaatit ja jalkaväkiprikaatit 1 000 sotilaan vahvuisiin pataljooniin, jotka muodostaisivat maavoiman selkärangan. Näitä jääkäripataljoonia olisi 50 ja ne varustettaisiin uusimmilla aseilla. Yhteensä 50 000 miestä.
100kpl 500 miehen vahvuista jalkaväkipataljoonaa vanhemmilla aseilla varustettuna tukemaan kärkeä. Siis toiset 50 000.
Kokonaisuuden tulitukiryhmät erikseen painopisteiden mukaan, eli erilliset panssaripataljoonat ja tykistökomppaniat.
Panssaripataljoonaan voisi siis kuulua esimerkiksi 20 varsinaista taisteluvaunua + muut roippeet ja pataljoonan kokonaisvahvuus 500 miestä. Tällöin panssariyksiköitä voitaisiin hajauttaa luontevammin rintaman vaihtuvien tilanteiden mukaan nopeastikkin. Oletetun noin 200 nykyaikaisen panssarivaunun reserviin suhteutettuna pataljoonia olisi 10, joka vaatisi tällöin yhteensä 5 000 miestä.
Tätä kaikkea tukemaan 250 miehen vahvuisia tykistökomppanioita, joilla olisi käytössään esimerkiksi 16 tykistöasetta kullakin. Näiden tehtävänä olisi varsinaisen tykistön ja sen huollon lisäksi auttaa maalinosoituksessa ja tykistön suojauksessa. Näitä laskettaisiin olevan 60 komppaniaa. Se tekisi tykistöaseiden tarpeen 960kpl, mikä tarkoittaa noin vuoden 2014 hankintabudjetin suuruista summaa, mikäli ostettaisiin esimerkiksi kerralla kaikki mallia 155 kr 98. 15 000 miestä.
Näiden lisäksi erikois-, sissi-, suoja- ja alueellista toimintaa varten 200 miehen vahvuisia komppanioita kevyemmin varustettuina yhteensä 150kpl, eli 30 000 sotilasta.
Tällöin naulaisimme 150 000 sodanajan varsinaisen maavoiman kiinni ja keskittyisimme kehittämään sitä. Lähinnä perusajatuksena on hajauttaa kokonaisuus pienempiin ja paremmin hallittaviin yksiköihin, yksikön kannalta selkeämmällä tehtävävastuulla, mutta laajempaan strategiakenttään integroituna. Eli kentällä taistelevan yksikön päämäärä kaventuisi helpommin toteutettavaksi ja toisaalta ylijohdon tehtäväkenttä levenisi hieman, mutta työkalupakki kasvaisi, ketteröityisi ja nykyaikaisilla sodanjohdon apuohjelmilla näkisin kehityksen sopivana. Ts. siis lakkautettaisiin prikaatit käsitteenä ja suurin yksittäinen yksikkö olisi pataljoona, 1 000 miestä. Myöskin panssariprikaatit supistettaisiin ja niiden toimintaa ylipäätään kärjistettäisiin. Tykistö olisi tavallaan ylijohdon alainen pitkin taistelukenttää sijoiteltava osin itsenäisesti toimiva, muihin integroitunut nopeasti liikkuva tulitukiverkosto, jota tukisivat sen osaset myöskin tulenosoituksen osalta toimien yhteistyössä jalkaväen kanssa.
Tässä nyt hiukan purtavaa aluksi. Lähinnä minua kiehtoo nykyisen taistelusysteemin jatkokehitys ja kokonaisuuden hallinnan haastavuus.
Tällä hetkellä prikaatikoot huitelevat 6000 miehen paikkeilla. Entä jos nykyistä hajautettua taistelusysteemiä mukaillen organisoisimme myöskin yksiköt toisin...?
Jakaisimme jääkäriprikaatit ja jalkaväkiprikaatit 1 000 sotilaan vahvuisiin pataljooniin, jotka muodostaisivat maavoiman selkärangan. Näitä jääkäripataljoonia olisi 50 ja ne varustettaisiin uusimmilla aseilla. Yhteensä 50 000 miestä.
100kpl 500 miehen vahvuista jalkaväkipataljoonaa vanhemmilla aseilla varustettuna tukemaan kärkeä. Siis toiset 50 000.
Kokonaisuuden tulitukiryhmät erikseen painopisteiden mukaan, eli erilliset panssaripataljoonat ja tykistökomppaniat.
Panssaripataljoonaan voisi siis kuulua esimerkiksi 20 varsinaista taisteluvaunua + muut roippeet ja pataljoonan kokonaisvahvuus 500 miestä. Tällöin panssariyksiköitä voitaisiin hajauttaa luontevammin rintaman vaihtuvien tilanteiden mukaan nopeastikkin. Oletetun noin 200 nykyaikaisen panssarivaunun reserviin suhteutettuna pataljoonia olisi 10, joka vaatisi tällöin yhteensä 5 000 miestä.
Tätä kaikkea tukemaan 250 miehen vahvuisia tykistökomppanioita, joilla olisi käytössään esimerkiksi 16 tykistöasetta kullakin. Näiden tehtävänä olisi varsinaisen tykistön ja sen huollon lisäksi auttaa maalinosoituksessa ja tykistön suojauksessa. Näitä laskettaisiin olevan 60 komppaniaa. Se tekisi tykistöaseiden tarpeen 960kpl, mikä tarkoittaa noin vuoden 2014 hankintabudjetin suuruista summaa, mikäli ostettaisiin esimerkiksi kerralla kaikki mallia 155 kr 98. 15 000 miestä.
Näiden lisäksi erikois-, sissi-, suoja- ja alueellista toimintaa varten 200 miehen vahvuisia komppanioita kevyemmin varustettuina yhteensä 150kpl, eli 30 000 sotilasta.
Tällöin naulaisimme 150 000 sodanajan varsinaisen maavoiman kiinni ja keskittyisimme kehittämään sitä. Lähinnä perusajatuksena on hajauttaa kokonaisuus pienempiin ja paremmin hallittaviin yksiköihin, yksikön kannalta selkeämmällä tehtävävastuulla, mutta laajempaan strategiakenttään integroituna. Eli kentällä taistelevan yksikön päämäärä kaventuisi helpommin toteutettavaksi ja toisaalta ylijohdon tehtäväkenttä levenisi hieman, mutta työkalupakki kasvaisi, ketteröityisi ja nykyaikaisilla sodanjohdon apuohjelmilla näkisin kehityksen sopivana. Ts. siis lakkautettaisiin prikaatit käsitteenä ja suurin yksittäinen yksikkö olisi pataljoona, 1 000 miestä. Myöskin panssariprikaatit supistettaisiin ja niiden toimintaa ylipäätään kärjistettäisiin. Tykistö olisi tavallaan ylijohdon alainen pitkin taistelukenttää sijoiteltava osin itsenäisesti toimiva, muihin integroitunut nopeasti liikkuva tulitukiverkosto, jota tukisivat sen osaset myöskin tulenosoituksen osalta toimien yhteistyössä jalkaväen kanssa.
Tässä nyt hiukan purtavaa aluksi. Lähinnä minua kiehtoo nykyisen taistelusysteemin jatkokehitys ja kokonaisuuden hallinnan haastavuus.
Viimeksi muokattu: