Talvisodassa liikekannallepano toteutettiin ”ylimääräisinä kertausharjoituksina”, joihin kutsut vietiin henkilökohtaisesti reserviläisille 6. lokakuuta 1939 alkaen. Kun reserviläiset olivat saapuneet ”harjoituspaikoille” ja johtosuhteet määrätty, voitiin todeta armeijan muodostuneen ja liikekannallepanon tapahtuneen. (Wiki)
En tarkkaan tiedä mitkä pvkom valtuudet tänä päivänä ovat, mutta kertausharjoituksilla voidaan kutsua kai periaatteessa aika rajaton määrä reserviä riviin? Lakiahan pari vuotta sitten muutettiin siten, että 3kk varoitusaikaa ei enää tarvitse antaa. Pvkom voinee suht vapaasti määrätä joukkoja harjoituksiin, toki koko pumpun (tai suuren osan) kutsuminen omin päin kasaan turhan takia voi johtaa työsuhteen nopeaan päättymiseen.
Poikkeusoloissa toimiminen on kuitenkin muutakin kuin joukkojen kutsumista paikalle, joukkojen toimivaltuudet eivät kertausharjoitus-statuksella ole oikeastaan minkäänlaiset. Jos siviilipoliitikoilla on kuitenkin vaikeuksia antaa käsky joukkojen kutsumisesta, niin pvkom voinee ostaa aikaa ja "vauhdittaa" päätöksentekoa tekemällä itsenäisiä toimia. Kun vaikka 25.000 miestä on jo rivissä, niin poliitikkojen voi olla helpompaa taipua siunaamaan päätös antamalla näille myös poikkeustilan mukaisia käyttövaltuuksia sekä hyväksyä laajempia toimenpiteitä kohti täyttä liikekannallepanoa.
Ketjun aihe/otsikko on todella hyvä ja mielenkiintoinen. Keskustelu uhkaa kääntyä valmiusasioihin, joten päätän otsikon mukaiseen pohdintaan. Krimin valtauksen myötä ilmapiiri on muuttunut radikaalisti ja valmiusasioiden todella nopea parantaminen organisaatio ja erityisesti lainsäädännöllisellä tasolla on ollut mielestäni yksi selvä merkki kohonneesta sodan uhasta. Kyllä 2016-2017 oli sellainen tunne, että tulipalokiireellä nämä uudistukset vietiin läpi.
Toinen on lisääntynyt ja aiempaa näkyvämpi harjoitustoiminta sekä esimerkiksi materiaalihankintojen saama julkisuus. Jotenkin koen, että kansaa on valmisteltu ja henkisesti prepattu sotaan jo Krimistä lähtien ihan eri tavalla kuin ennen. Vaikka sodalla retostelulla on kaupallinen arvonsa medialle, niin kaikki ei välttämättä ole sattumaa ja sensaatiohakuisuutta. Uskoisin, että tälläkin 2 vuoden takaisella uutisella haluttiin varmasti jotain viestittää:
https://www.aamulehti.fi/uutiset/pu...paattaneet-nostaa-varautumisastetta-200401220
Kun tilanne alkaa sakeutumaan, niin pitäisi kai pystyä lukemaan pienempiä ja lyhytvaikutteisimpia merkkejä.
@Kapiainen viittaamia reagointeja, joista saa viitteitä, ettei kyse ole enää pitkävaikutteisesta valmiuden kehittämisestä vaan jo siihen turvautumisesta. Pitäisin siviiliorganisaatioiden kriisivalmiusharjoitusten voimakasta kasvua hälyyttävänä merkkinä, samoin jos valmiusasioiden tiimoilta pyydetään isossa mittakaavassa asioita varmistamaan eri puolilla siviiliorganisaatioita. Näistä ei julkisesti juuri puhuta, mutta jos tällaista tietoa tulee monesta suunnasta samanaikaisesti vaikka omassa työssä, tuttavalta tai vaikka lasten päiväkodin tädiltä, niin en ohittaisi ihan sattumana. Joku nekin varmistukset on päättänyt käskeä ja edelleen joku muu hänen yläpuolellaan.