Somalia ja Itä- sekä Keski Afrikan konfliktit

Malawissa ja Sambiassa heitä varmasti onkin. Ja viittä vaille enkelin siivet selässä ja sädekehä pään yllä loistaen. Maistuiko jätkille bisse?

Mitäpä veikkaat... Yksi lodgenpitäjä Nkhata Bayssä oli tunnettu siitä, että jossain kuuden-seitsemän aikaan illalla se alkoi tarjota kaljaa vieraille "kun kavereitahan tässä ollaan". Sitten se säännöllisen epäsäännöllisesti piti oman henkilökuntansa ja välillä asiakkaidenkin toimesta viedä makuuhuoneeseensa ja sitoa sänkyynsä kiinni kun ilma alkoi olla liian sakeana lentävistä tyhjistä viina- ja kaljapulloista.

Jos ihan toden sanon niin moni noista oli kyllä aika surullisia tapauksia. Vaikka toisaalta oli se ymmärrettävääkin, koloniaelämäntyyli viety ja sitten siihen päälle vielä vaihteleva määrä puskasotaa. Ne oli sellaisia viiden-seitsemänkympin väliin ne jäbät silloin 2007-2010.
 
Viimeksi muokattu:
Aika suurissa laumoisssa nuo terroristit vissiin uskaltaa liikkua ottaen huomioon että jenkit pommitta minkä kerkiää. Viime vuonna USA teki vähintään 47 iskua al shabaabia vastaan Somaliassa, lähde: Guardian.

Yhdysvallat kertoi tappaneensa 52 islamistia Somaliassa
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005971632.html
Julkaistu: 19.1. 21:56

Yhdysvallat ilmoittaa tappaneensa ilmaiskulla 52 islamistitaistelijaa, jotka kuuluvat Somaliassa toimivaan al-Shabaab-järjestöön, uutistoimistot kertovat.

Isku tehtiin Keski-Juban alueella eteläisessä Somaliassa, Yhdysvaltain sotilasviranomaiset tiedottivat uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kyseessä oli vastaisku sen jälkeen, kun al-Shabaabin taistelijat olivat hyökänneet Somalian hallituksen joukkoja vastaan. Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan kahdeksan hallituksen sotilasta kuoli tulitaistelussa ja sitä seuranneessa räjäytyksessä.

Tulitaistelu kesti tunteja. Al-Shabaab puolestaan kertoi tappaneensa 42 Somalian hallituksen sotilasta, AFP kertoi.

Al-Shabaab teki viime tiistaina terrori-iskun hotelliin Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Ainakin 21 ihmistä sai surmansa ja kymmenet loukkaantuivat.

Vuonna 2013 al-Shabaab iski nairobilaiseen ostoskeskukseen. Iskussa kuoli 71 ihmistä ja loukkaantui 200.

Yhdysvallat on kiihdyttänyt iskujaan al-Shabaabia vastaan Somaliassa vuodesta 2017 alkaen.
 
Pannaanpas taas Eritreasta juttua. On vähän harmillista kun ei oikein voi ihan kaikkea kertoilla.

https://yle.fi/uutiset/3-10654675

Vahvistus tuli sille, että Eritrea on jaettu nyt viiteen-kuuteen sektoriin, joiden jokaisen nokalla on kenraali. Voidaan siis sanoa että siviilihallinto on ohitettu. Eritrean hallinnolla ei myöskään ole välttämättä suurta intressiä edistää rauhanprosessia, sillä sen eteneminenhän ei, niinkuin olen ennen todennut, tee muuta kuin vähennä regiimin valtaa.

Zalambesan raja-aseman aukaisu viime kesänä oli vahinko. Etiopian ja Ertsilän hefejen oli ollut tarkoitus avata raja symbolisesti ja erittäin rajoitetusti. Paikalle tulleet kansanjoukot sitten olivat vain vyöryneet turvallisuusviranomaisista ja sotilaista yli. Onneksi olivat tajunneet olla ampumatta. Nythän rajat ovat taas de facto kiinni. Matkustusluvalla saisi teoriassa ylittää rajan mutta noita lupia on melko mahdotonta saada.

Eritrean armeijalla on ilmeisesti myös par'aikaa alkamassa myös iso sotaharjoitus ja se on harvinaista. Armeijahan on edelleen rajalla ja tätä harjoitusta kukaan ei oikein osaa selittää. Saudit ovat yhä selvemmin levittämässä Brotherhoodin vastaista verkkoaan Punaisen meren tällekin puolelle. Tämä on toki luonnollista koska Saudeilla alkaa olla edessään tilanne, jossa öljy on loppu/liuskeöljyn myötä hinta on ollut alhaalla tarpeeksi kauan ja Mekkan kontrolli on se ainoa todellinen valttikortti. Tämän vuoksi myös wahhabismiä pitää levittää aktiivisemmin. Assabin satamakaupungista on noussut Jemenin huthien vastaisen taistelun hävittäjiä ilmaan parhaimmillaan parin-kolmen minuutin välein.

Kenian presidentti ja Etiopian pääministeri olivat täällä eilen, sattumalta samaan aikaan kun jenkeistä oli paikalla senaattorivaltuuskunnan tasoista porukkaa. Kenian kanssa Eritrean suhteet ovat olleet Al Shabaabin tukemisen vuoksi aika nihkeät. Saa nähdä mitä tämä tuo mukanaan.
 
Taitaa olla aika etsiä uusi vahva mies johtoon...
 
Itse asiassa noista sektoreista käytetään nimeä "front", joten siitäkin saa vähän haisua minkäsortin hallinnolla nyt mennään.
 
Osaatko @Bwana sanoa, miksi Suomi otti ritolat Sambiasta? Lähtikö sieltä muita -kehitysapulaisia- samalla vedolla?
 
En ole niin tarkkaan seurannut mutta eiköhän siellä tullut varmaan mitta täyteen niiden Mersujen osteluiden sun muiden kavallusten vuoksi. Kiinalaisethan olivat jo kymmenisen vuotta sitten ottaneet haltuunsa itä-Sambian kuparikentät ainakin välillisesti sekä maaseudun kaupat, ja missä on kiinalaisia Afrikassa... Sambian hallinto laski 1+1 eli että kinkiltä saa lainaa eivätkä ne kysele turhia joten mitäs me noista kalkkipojista. Sikailu päälle! Sambialainen kaverimme (on ihan lännessä koulutettu mimmi ja asuu nykyään Irlannissa) sanoi vuosi sitten "Ei pennin jeniä enää meikäläisille tuonne jos ei kerran osata olla rehellisiä". Muistaakseni ainakin britit laittoivat viime vuonna Sambian avun jäähylle korruption vuoksi.

Katastrofihan tuolla edessä on kun Kiina alkaa penäämään lainojaan takaisin ja sen ne tekevät. Sitten on taas uli uli. Pitää muistaa että Sambialla oikeasti meni jo kohtuuullisen hyvinkin. Ruokaa riitti Zimbabween vietäväksi (entiset zimin valkoiset viljelijät mm olivat osallisina. Ovat saaneet halvalla Sambiasta tiloja. Sitten ttuillakseen pistivät avustusmaissipusseihin kirjeitä tyyliin-"Moro, John Brewster tässä. Olin tilan N.N. isäntä paikassa Y.Y. Nyt viljelen Sambiassa ja tässä on teille vähän apuja." ZANU-PF huomasi tämän ja ainakin jonkun aikaa apumaissi pussitettiin Zimissä uudelleen...)
 
Lyhyt tilannekatsaus siinä määrin kuin voin kertoa Eritreasta: Maan suurimmasta korkeakoulusta yli 50% opiskelijoista on potkittu ulos syytä ilmoittamatta. Maan ainoa semi-yksityinen korkeakoulu laitettiin kokonaan kiinni. Nuorelle väelle on kaksi-kolme kertaa viikossa parin tunnin pakollinen "armeijaoppitunti", jossa lähinnä iljaehrenburgeillaan ja kerrotaan kuinka hieno maa Eritrea on.

IMF on jäädyttänyt maan rahaliikenteen täkäläisen import-export yhtiö Red Sea Corporationin osoituttua heidän tutkinnoissaan ihan paperillakin ei-niin-yksityiseksi toimijaksi ja hämärähommailijaksi. Meillä täällä putosi moisesta tiedosta mämmituokkonen lattialle kuin Kurikassa konsanaan. Armeijaan/kansalaispalvelukseen on kutsuttu väkeä takaisin eli osittaiselta liikekannallepanolta vaikuttaa. Jo joulukuussa aseiden tuontikiellon noston yhteydessä alkoi liikkua juttua että 25 km Asmaran ulkopuolella sijaitsevassa Mai Nefissä (yksi college) olisi alkanut murkuloiden valmistus. Yhden teorian mukaan tarkoituksena olisi järjestää rajakahakka jossain jotta saadaan tekosyy nykymenon jatkumiselle. Djiboutia on veikkailtu kohteeksi koska Etiopialla on heidän kanssaan selvittämättömiä asioita. Jotkut toki veikkaavat kohteeksi Etiopiaakin mutta se olisi vielä varmempi itsemurha kuin Djiboutin kanssa nahistelu.

Maan talous on entistä katastrofaalisemmassa tilassa ja pää-viljan teffin hinta on taas nykäissyt 50% ylöspäin. Väkeä lähtee koko ajan yhä vuolaampana kymenä koska paikalliset osaavat kyllä lukea näitä merkkejä. Itsellä henkilökohtaisella tasolla asiat ovat edelleen normaalit.
 
Se on pois mun käsistäni eli Herran huomassa. Lähti tässä viikolla.

Etiopian Tigrayn maakunnassa on menossa "rajakahakka", on ollut jo jonkun aikaa. Voi olla että Etiopian hallinto on antanut Eritrealle luvan, voi olla että ei. Googlatkaa itse se historiikki. Siinä määrin kuitenkin mennään että Sukhoi on nähty taivaalla ja tosiaan käsky on käynyt.

Josta pääsemme siihen että varustin lastenplikkamme taipaleelle ea-laukun (terästettynä antibiooteilla, paremmilla särkylääkkeillä ja vedenpuhdistustableteilla) sun muun asiaan kuuluvan vaihtokaupppatupakin ja viskin kera. Sille tuli "kansalaispalvelukseen" takaisinkutsu.

Ja jokainen joka puhuu sotilaskarkuruudesta: Anytime, anywhere. Minä valitsen aseet.
 
Voitko joutua ongelmiin jos jää kiinni?
 
Voitko joutua ongelmiin jos jää kiinni?
Enpä oikeastaan, ei ole oikein loogisia syitä/en ole vastuussa työntekijäni toilailuista... Tosin eihän täällä logiikka paina. Nyt lähtee tosiaan paljon porukkaa, aseet oli jaettu kuulien kanssa takaisin koteihin (Kalashnikov joka torpassa). Eräs toinen tuttu on "maan alla". Kansannousu on lähempänä kuin koskaan.

Korkeintaan karkoittavat. Olis tässä muutakin mutta ei voi. Ei ole hyvät merkit tälle maalle ilmassa.
 
Kansannousu on lähempänä kuin koskaan

Voiko tefiin hinnannousu-saatavuus olla jopa SE, joka lopulta polkaisee ns. syvät rivit liikkeelle? Yleensä näin taitaa olla.

Onko -kansalaispalvelus- ainakin osittain myös siksi laajennettu, että nuoret ihmiset ovat tällä keinoin valvonnassa? Eli eivät vain käytössä vaan myös valvottuna, ymmärrät varmasti tarkoitukseni. Ei olisi eka kerta maailman historiassa, kun levottomat nuoret puetaan sotisopaan ja tarvittaessa heitä vähän hyökkyytellään....vähän jäähtyvät siinä samalla.
 
Sitten tuli mieleen eräs flash back näissä kysymyksissä. Millainen päihdekulttuuri jossain Eritreassa lienee? Sitähän pidettiin joskus -merkkinä- tulevista, kun viina alkoi haista helteessä ja äijät suorastaan horjuivat joka paikassa.
 
Hallinto toimii täällä nyt epäloogisesti sillä sulkemalla noita kouluja se on aikaansaanut Asmaraan joutilaiden nuorten porukan. Toki ideanaan varmaankin on näiden lonnijoiden kärrääminen tykinruokatehtaalle lähitulevaisuudessa. Nuo opnahjot ovat sijoitettuna hajalleen ympäri maata/Asmaran liepeille sillä liian isot massat nuoria opiskelijoita kylän keskustassa on aina riski. Tästä syystähän Afwerki lopetti Asmaran yliopistonkin toiminnan 2002 ja laski opintojen laatua perustamalla noita erillisiä pienempiä "amk"oita.

Tuo ruoan hinnan nouseminen on kiristänyt hermoja toki mutta nyt se suurin hihojen polttamisen aihe kansalla on kyllä se, että rauhansopimuksesta huolimatta mikään ei ole parantunut maan sisällä vaan itse asiassa hommat ova ihmisoikeuksien sun muiden suhteen menneet vielä enemmän persiilleen (jos se siis on edes mahdollista). Ruuan hinnan nousua suurempi ongelma on kuitenkin se, että ihmisille ei ole maksettu heidän palkkojaan puoleen vuoteen ja niidenkin ihmisten jotka ovat palkkashekkinsä saaneet on äärettömän vaikea saada niitä lunastetuksi käteiseksi pankeissa. Ihmiset koittavat näin ollen kannibalisoida omaisuuttaan eli esimerkiksi vastaantulijoille kadulla saatetaan kaupata tuosta vaan autoja.

Yleisehkön mielipiteen mukaan harvainvalta on yhä harvempi eli maa on sulkeutumassa entisestään ja vain kaksi miestä (presidentti ja hänen kakkosensa Yemane Gebreab) päättää mitä tehdään. Hallinnosta eli ministeriöistäkin on nyt alkanut kuulua tämän asiatilan kritisointia ja onhan se luonnollista. Ei ole kivaa kun se vähäkin valta otetaan pois.

Tämä Eritrean nyt tapahtuva osittainen mobilisaatio sitten vielä tuohon päälle. "Sotaharjoitukseen" Mendeferaan pitäisi mennä... Ensimmäistä kertaa olen kuullut paikallisten sanovan aivan avoimesti että "jos presidentti tulee vastaan kadulla mä ammun sen, tuli mitä tuli". Itse en ymmärrä tässä tilanteessa millä perusteilla täkäläiset johtoojehut voivat luottaa armeijaansa tippaakaan sillä lukuunottamatta presidentin omia henkivartiopataljoonia koko hela pulja on pakolla otettuna ruotuun. Tai kyllähän minä sen tiedän miten siellä toimitaan. NKVD-tyyli ja politrukit...

Päihteistä: Ertsilässä ollaan konservatiivisiä. Kaljaa ja anisettea voi ottaa mutta päihtyneenä ei ole soveliasta esiintyä ja aika harvoin täällä humalaisia näkee. Tokihan sitten baareissa/yökerhoissa päihdytäänkin mutta se on enemmän nomenklatuuran kakaroiden puuhaa. Pariin kertaan olen haistanut kadulla pilven ja muutaman kerran on vastaan tullut khat-pöllyisiä. Noista saa kiinni jäädessä täällä valtion vieraanvaraisuutta komeasti. Ne kännissä olleet jotka olen nähnyt ovat olleet aivan selkeitä "ohiammuttuja" noista menneistä sodista. Valtion asuntopolitiikka on myös täysin päätöntä ja sen seurauksena puistoissa näkee välillä sitten imppaavia asunnottomia joiden vain odotetaan kuolevan pois.
 
Kuulostaa reippaalta meiningiltä. Taitaa olla uusi "failed state" syntymässä. Sääli kansaa.

Miten ihmeessä sinä uskallat olla tuolla mukuloiden kanssa? Jos homma kusee oikein tosissaan niin voi tulla kiire?
 
Tämähän on jo failed state. Mitä tulee tuohon toiseen kohtaan niin nopeasti mukaan otettavat reput löytyvät koko porukalle jos tulee nopea lähtö valkoisilla kuljettimilla. Muutenkin exit plan on. Hallituksen toimien osalta tilannetta toki jonkun verran helpottaa se, että olemme täällä kuitenkin diplomaatin statuksella joten se 48 tuntia tulee varoaikaa lähtöön. Mahdollisien rähinöiden alkaessa ne erittäin suurella todennäköisyydellä kohdistuvat ainakin ensi alkuun hallintoon ja silloin Valkoinen kuljetusyhtiö roudaa meikäläiset vilauksessa tuon neljä kilometriä kohti lentokenttää.

Korostaisin vielä että tällä hetkellä meidän elämässämme ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
 
Hyvä homma että "takaportti" on olemassa.

Pysykää turvassa(y)!
 
Back
Top