Sotaharjoitus karkasi käsistä

Tvälups

Ylipäällikkö
Sotaharjoitus karkasi käsistä: Housut riisuttiin ja mies kasteltiin läpimäräksi

Julkaistu: 29.10.2013 10:18, päivitetty: 29.10.2013 10:42

Suomenlahden meripuolustusalueen vesillä vuosi sitten kesäkuussa järjestetty sotaharjoitus toi syytteen kahdeksalle henkilölle.

Osa heistä on upseereja, osa värvättyjä sotilaita. Myös epäiltyjen rikosten uhreiksi joutuneet ovat Puolustusvoimien palkkalistoilla.

Harjoituksessa käytiin läpi mahdollisten Suomea uhkaavien terroristien toimintaa. Kaksi miestä esitti terroristeja. Heidät otettiin kiinni ja vietiin kuulusteluihin. Sen jälkeen tapahtumaketju eteni pisteeseen, joka täyttää syyttäjän mielestä rikoksen tunnusmerkit. Rikosnimikkeinä ovat pahoinpitely, törkeä kunnianloukkaus ja palvelusrikkomus. Kaikkia kahdeksaa ei epäillä samoista rikoksista.

Tämä on täysin anteeksiantamatonta toimintaa.

Toinen terroristia näytellyt pakotettiin riisuutumaan ja sen jälkeen loukattiin hänen fyysistä koskemattomuuttaan. Hänelle laitettiin huppu päähän, kasteltiin vedellä läpimäräksi ja laitettiin kädet raudoitettuna selän taakse. Ainakin toista oli pistetty neulalla.

Epäillyt myönsivät viime viikon maanantaina oikeudessa teonkuvan täysin, mutta kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Uhrit ja syytetyt Utista

Sekä uhrit että kolme syytettyä ovat Utin jääkärirykmentistä. Komentaja, eversti Petri Mattila ei anna teolle pienintäkään ymmärrystä.

- Tämä on täysin anteeksiantamatonta toimintaa, Mattila sanoi tiistaina IS:lle.

Eli näin ei tällaisissa sotaharjoituksissa normaalisti toimita?

- Ei missään nimessä. Aivan poikkeuksellista tämä on ollut.

Rikostutkinta sai alkunsa, kun Mattilan edeltäjä kuuli tapauksesta. Hän saattoi asiasta tiedon Pääesikuntaan, joka aloitti tutkinnan vuosi sitten kesällä.

- Olen itse ollut tässä tehtävässä elokuusta alkaen, mutta edeltäjäni käynnisti toimenpiteet välittömästi, Mattila kertoo.

- Tähän asiaan on suhtauduttu täällä todella vakavasti ja toimintamallit ovat ihan varmasti nyt kunnossa.

Töissä edelleen

Utin henkilökuntaan jo tuolloin kuuluneet jatkavat töissä edelleen. Heille vaaditaan tapauksen vuoksi sakkoja.

- Kun tuomio marraskuun lopussa tulee, katsotaan sitten onko aihetta tai syytä johonkin. Pitää muistaa, ettei oikeus ole vielä tuomiota antanut, joten on turha spekuloida mitään ennenaikaisesti.

Utin henkilökunnan lisäksi syytteen sai viisi Merivoimien palveluksessa olevaa sotilasta.
 
Sama homma oli meillä aikoinaan. Saatiin sotaharjoituksessa vihulaisia kiinni (varusmiehiä), jotka riisutettiin keskellä kassun pihaa about 20 muun varusmiehen edessä käskyttämällä.
 
Alkaa amerikkalaisten erikoisjoukkojen koulutusvaikutus jo näkyä?
 
Alkaa amerikkalaisten erikoisjoukkojen koulutusvaikutus jo näkyä?
Jep, jep. Amerikasta löytyy syy tähänkin. Ja sitten on vielä se NATO.

Tai sit toi vaan kertoo miten vähän noiden ihan kotimaisten wannabe-rambojen päässä liikkuu.
 
Jep, jep. Amerikasta löytyy syy tähänkin. Ja sitten on vielä se NATO.

Tai sit toi vaan kertoo miten vähän noiden ihan kotimaisten wannabe-rambojen päässä liikkuu.


Eikös Suomenkin telkussa ole näytetty pari kertaa dokkari jossa tanskalaisten erikoisjoukkojen harjoituksessa SAS:n sotilaat harjoituskuulustelivat kiinni otettuja
 
Riisuminen, huputtaminen, kastelu on vielä perusteltavissa harjoituksen toimintana, mutta tuollaiset neuloilla pistelyt eivät.
 
Riisuminen, huputtaminen, kastelu on vielä perusteltavissa harjoituksen toimintana, mutta tuollaiset neuloilla pistelyt eivät.

Jotenkin näin itsekkin rajaisin homman.

Vaikka erikoisjoukkoihin en ramboja ja mielenvikaisia haluakkaan, niin jonkin sortin kuulustelutekniinoiden tuntemus molemmin puolin on suotavaa.

Jos "kidutuksen" kohteena on ollut vapaaehtoisesti erikoisjoukko koulutusta saava varusmies tai ammattilainen erikoisjoukoista tilanne on mielestäni huomattavasti erilainen kuin perus tykkimies Timon nöyryyttäminen.

Ainakin ulkomailla erikoisjoukkojen koulutukseen kuuluu erilaisten kiinniottokeinojen ja kuulustelutapojon kokeilu molemmin puolin. Näin luodaan vähän näkemystä erikoisjoukkojen jäsenille siitä mitä tuleman pitää jos jää kiinni.

Tällä tuleman pitää en tarkoita varsinaista kidutusta, mutta kahlitsemista, hupun päähänlaittoa, puhekieltoa, kastelemista jne. Tietysti mahdollisuudella keskeyttää heti kun haluaa.

Tuo neulalla pistelu alkaa olla kohdassa joka jo vähän arveluttaa. Vaikka ala-asteen opettaja vainaan mukaan se oli vain leikkiä kun kuudesluokkalaiset pistelivät parsinneuloilla meitä ekaluokkalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Erikoisjoukot ovat erikoisjoukkoja ja yli saattaa mennä joskus. Kunhan kenellekään ei synny pysyviä tai pitkäaikaisia vammoja niin on enemmän kuin toivottavaa että pojat saavat kokemusta ja oppivat sietämään mm. kidutusta ja kiduttamaan. Vai pitäisikö erikoisjoukoissakin olla joku valvomassa korrektia poliittista käytöstä ja varoa lyömästä liian kovaa matolla ettei kenenkään vanhemmat soittele lehtiin tai komentajille?
 
Eli commandon mielestä pojat on poikia ja antaa niiden leikkiä?
Jos rauhan aikana homma lähtee lapasesta, niin mitähän luulet että tapahtuu kuvitteellisessa scenarioissa.
Osasto XXX on maassa Y YK,Nato yms mandaatilla. Osaston tyypit ovat tunteneet oisensa jo n. 7-14vuotta.
Osasto on ollut alueella n.4kk. Tänä aikana on ollut paljon kosketuksia "kapinallis"taistelijoiden kanssa ja ied iskuja.
Pari viikkoa sitten osaston RG32M ajoi erään kylän lähellä isoon IED ja 4 miestä levisi kilon paloina pitkin ympäristöä.
Hyvän tiedustelun avulla saadaan selville, että läheisessä kylässä on "kapinallisia" ja saadaan maalitettua muutama henkilö.
Osasto XXX tekee iskun kylään, mutta taistelijat ovat paenneet, mutta heidän perheen jäseniä ja yksi luodista haavoittunut taistelija saadaan vangiksi.
Mitähän veikkaat, pysyykö osasto XXX:llä homma nipussa tälläsessä tilanteessa, jos se karkaa yli jos harjoituksessa....
 
Ensinnäkin on aika merkittävää että harjoiteltiinko kuulusteltavana olemista vai kuulustelemista? Tai kuulustelemista jotta henkilöt voisivat kouluttaa mahdollisesti kuulusteltavaksi joutuvia.
Toisekseen olivatko kuulusteltavat vapaaehtoisesti kuulusteltavana ja olisivatko nämä voineet keskeyttää milloin haluavat?
Jos vastaus jälkimmäiseen on kyllä ja kyllä niin tuolla logiikalla myös kaiken laatuinen sadomasokismi olisi kiellettyä.
 
Aika moni meistäkin lienee ottanut kyynelkaasualtistuksen, sumutteen ja jotkut myös sähkölamauttimen tärskyn. Toiset ottavat turpaan useamman kerran viikossa ihan harrastemielessä, ja väittävät sitä vielä kehittäväksi.

Kunhan turvasana on käytössä ja raja vedetään mahdollisesti pitkäkestoisia/pysyviä vammoja tai tartuntoja aiheuttavalle kohdalle - varmalla kädellä - niin harjoituksen aiheesta riippuen voi olla aika kovakin kohtelu perusteltua.

Kivun, epämukavuuden, väsymyksen jne "alkumetrien" tuntemus kalibroi kummasti ajattelua, ja ohjaa mietintää realistiseen suuntaan.
 
Jäi epäselvää. Kuka tai ketkä ovat tehneet tästä jutun? Olivatko nämä "uhrit" täysin tietoisia roolistaan jo alkaessaan leikkiin? Jos nyt oikein ymmärsin, niin joukko-osasto on tehnyt tästä casen, kun pojilla "lähti lapasesta", vai lähtikö? Vai varmistaako joukko-osasto nahkansa tekemällä ilmoituksen asiasta, jossa on koeteltu rajoja, noin asiallisesti ottaen? En tiedä sitten, mitä lisäarvoa KOVAAN on saatu neulaleikillä? Ehkä nyt haetaan niitä rajoja tietoisuuteen, miten pitkälle ympäröivä yhteiskunta on valmis lukemaan ko. ryhmien harjoittelusta koituvia lööppejä? Okei, nyt on luettu neulanpistoista, luetaanko vuoden päästä valeteloituksista tai pakastamisleikeistä? Ehkä raja vedetään neulanpistoon. Jotenkin on sellainen perstuntuma, että joukko-osastossa olisi pitänyt hengittää muutama kerta syvään ja aivan sisäisin metodein palauttaa asia päiväjärjestykseen. Mitä sitä tyhjää. Lööppihän se piti tästäkin saada.
 
^^ Näin. Ns. loukatun suostumus mahdollistaa aika intensiivisen koulutuksen ilman pelkoa siitä, että keneenkään sovellettaisiin rikoslainkohtia vapaudenriistosta tai pahoinpitelystä. Tuossakin on varmaan ollut joku "ulkopuolisena tarkkailijana" varmistamassa, että homma ei mene oikeasti yli ja "uhri" on voinut keskeyttää harjoituksen niin halutessaan.

Hyvä vaan, että edes uttilaisilla koulutus on muutakin kuin pillujuttujen kertomista ja makkaranpaistoa.
 
Jäi epäselvää. Kuka tai ketkä ovat tehneet tästä jutun? Olivatko nämä "uhrit" täysin tietoisia roolistaan jo alkaessaan leikkiin? Jos nyt oikein ymmärsin, niin joukko-osasto on tehnyt tästä casen, kun pojilla "lähti lapasesta", vai lähtikö? Vai varmistaako joukko-osasto nahkansa tekemällä ilmoituksen asiasta, jossa on koeteltu rajoja, noin asiallisesti ottaen? En tiedä sitten, mitä lisäarvoa KOVAAN on saatu neulaleikillä? Ehkä nyt haetaan niitä rajoja tietoisuuteen, miten pitkälle ympäröivä yhteiskunta on valmis lukemaan ko. ryhmien harjoittelusta koituvia lööppejä? Okei, nyt on luettu neulanpistoista, luetaanko vuoden päästä valeteloituksista tai pakastamisleikeistä? Ehkä raja vedetään neulanpistoon. Jotenkin on sellainen perstuntuma, että joukko-osastossa olisi pitänyt hengittää muutama kerta syvään ja aivan sisäisin metodein palauttaa asia päiväjärjestykseen. Mitä sitä tyhjää. Lööppihän se piti tästäkin saada.

Yle uutisesta sai ainakin sen kuvan, että maalihenkilöt olis nostanut äläkän.

– Uhreille ei jäänyt syviä henkisiä traumoja. Tapauksen jälkeen he olivat tietysti vihaisia eivätkä vieläkään hyväksy tapahtunutta. Siksi on hyvä, että asia saadaan päätökseen, Mattila toteaa.

http://yle.fi/uutiset/sotilaalta_ho...harkintakyky_petti_sotaharjoituksessa/6906448
 
Uutisesta tuli ensimmäisenä mieleen, että PERKin toimintaahan siellä harjoiteltiin. Pari uutta sodomiittia nähtävästi saatiinkin vihittyä luottamustoimeensa...
 
Olisiko taustalla Utti versus Upinniemi kädenvääntöä?? Erikoismiehillä tuppaa olemaan erikoismiesten egot!
 
Jos nyt ylipäänsä mietitään miksi tiettyjä joukkoja kutsutaan erikoisjoukoiksi, niin yleensä sitä etuliitettä ei saada olemalla erityisen reilu tai kiva. Pääsääntoisesti tuolla treenataan niitä likaisia temppuja joille ei jälkikäteen hurrata, mutta niillekin lienee sijansa kun ottelemaan aletaan. Näin siis meikäläisen näkökulmasta.

Erikoismiehet on erikoismiehiä, kuten koponen jo sanoikin. Perseilykin suoritetaan riittävän erikoisesti.
 
APROPOO...koulutetaanko esimerkiksi sissejä tai upseereita vihollisen kuulustelutekniikoita silmälläpitäen? Puhutaanko koko asiasta (vangiksi joutuminen ja sen kestäminen ilman että homma leviää heti käsiin) edes mitään? Syytä varmasti olisi.
 
Back
Top