Sotaharjoitus karkasi käsistä

Eli Ilmeisesti "pelastusoperaation johdolla" on unohtunut kokonaan se että mitäs sitten tehdään jos ne "terroristit" saadaan oikein kiinni?
Eikö sinne louhelle olisi jo valmiiksi kannattanut hommata jotakin ammattitaitoisempaa"lerppahattuosaston" kuulusteluporukkaa puhalluslamppuineen ja muine kidutusvälineineen
kuulustelemaan "terroristeja", eikä hoitaa hommaa näillä kersanteilla ja aliupseereilla joilla siis ei ollut edes mitään ohjeita ja neuvoja kuulusteluun.
PV:n kannattaisi varmaankin väsätä jonkinlainen "näin kuulustelet terroristeja ja sotavankeja" aapinen, vai onko jo jokin salainen ohjesääntö
jossa kerrotaan esimerkiksi kätevänä kuulusteluvinkkinä nenänieluputken survominen terroristin persuuksiin.:rolleyes:
 
Kyllähän tässä taas kerran saa sellaisen vaikutelman, että ihan väärät ukot on tuomittu. Virhe on tapahtunut pääosin johtamisessa/ohjeistamisessa ja siihen eläimellisesti liittyvässä valvonnassa. Vaan missä ovat johtajat? Ei näy taas herroja missään, kun jälkipyykkiä pestään. Jos päämenetelmänä on säveltäminen, niin jälki ei ole kaunista katsottavaa, kun ollaan jo lähdössä siellä sääntöjen rajamailla.

Tuollainen harjoitushan olisi ok, kunhan osalliset ymmärtävät ja hyväksyvät etukäteen sen, että toiminnan tiimellyksessä liikutaan välillä vähintäänkin harmaalla alueella. Ilmeisesti esim. kuulusteltavana ollut kadetti ei nyt etukäteen ymmärtänyt, että hän saattaa harjoituksessa menettää neitsyytensä.
 
Kyllähän tässä taas kerran saa sellaisen vaikutelman, että ihan väärät ukot on tuomittu. Virhe on tapahtunut pääosin johtamisessa/ohjeistamisessa ja siihen eläimellisesti liittyvässä valvonnassa. Vaan missä ovat johtajat? Ei näy taas herroja missään, kun jälkipyykkiä pestään.

Tuollainen harjoitus olisi ok, kunhan osalliset ymmärtävät ja hyväksyvät etukäteen sen, että toiminnan tiimellyksessä liikutaan välillä vähintäänkin harmaalla alueella. Ilmeisesti esim. kuulusteltavana ollut kadetti ei nyt etukäteen ymmärtänyt, että hän saattaa harjoituksessa menettää neitsyytensä.

Jep. Missä ovat upseerit tässä casessa? Minun on vaikeaa hankalampi uskoa, että tuo kessujoukko iha ite vaan otti laivan haltuunsa ja aloitti amerikkalaisen kuulusteluleikin a la kaikilla mausteilla. Hienoa, jos rauhan aikanakin osataan väistää vastuu nähdyllä tavalla...miten hyvin se osataankaan sitten, jos rapa kosahtaa potkuriin.

Jos taas kessujoukko ottaa laivan haltuunsa noin vaan, niin edelleen kysytään: unohtuiko jotain?
 
Kuulustelutiedustelu ei taida olla ihan tuntematon käsite PV:ssä. Aika erikoista laittaa heput hommiin (=rakentaa pelitilanne johtamaan siihen) ilman koulutusta. Erikoista... Sitäkös se erikoisjoukko tarkoittaa?
 
Back
Top