Sotahistoriallinen matkailu

Kävin itse Varsovassa vuosituhannen vaihteessa. Se, mikä siellä noissa sotamuseoissa ja muistomerkeissä pisti silmään oli selkeä pyrkimys piilottaa juutalaisten kohtalo. Siitä jos halusi katsella niin ei ollut helppoa. Hotellimme takana oli palanen aitoa Geton muuria. Sitä ei ole paljon jäljellä. Pari pientä pätkää. Mila 18 luona on muistomerkki mutta siinä se aika lailla oli. Juutalaisten kohtalo on vähän arka paikka Polskeille.

Onko tilanne muuttunut?

Pala geton muuria ja jokunen muistomerkki löytyy. Puolan juutalaisten historiaa esittelee oma museonsa. En käynyt kun ei olisi aika riittänyt.

Katso liite: 31225Maailman luokan merimuseo tämä Tallinnassa.

Kävin kesällä 2012. Jäi mieleen että esillä oli mm. entistä PV:n kalustoa. Ainakin it-panssarivaunu ZSU-57-2, josta oli poistettu sinivalkoiset kokarditunnukset. Mutta tämä on ollut ihan tyypillistä että sekä PV että Sotamuseo ovat lahjottaneet vanhaa kalustoa Viroon.

Sukellusvene Lembit on mielenkiintoinen. Tosin pilkunviilaajana panin merkille että vene on haluttu entisöidä noin suunnilleen 1930-luvun asuunsa. Silti siinä on neuvostoliittolaista alkuperää olevia mittareita ym. härpäkettä joita asenneltiin veneeseen vasta silloin kun punalaivasto otti sen käyttöönsä. Mutta pilkunviilaustahan tämä on.
 
Otin vaunusta kuvan.
78ED4082-0FD8-4004-B6B5-C7945A3E824C.jpeg
Todella sääli ettei Vesikko ole saanut yhtä upeita puitteita kuin Lembit. Siitä illalla kuvia.
 
CE90202E-F435-4A64-814A-B5F4E1B2AD0D.jpegEE77E420-9D1A-40CE-BD34-DF963D915818.jpegTässä pari kuvaa Lembitin sisältä. Eniten jäi kiehtomaan veneen sisaraluksen kohtalo. Lähti venäläisten operoimana partioimaan Suomenlahdelle mutta katosi. Ilmeisesti niitä harvoja tuhoutuneita ww2 sukellusveneitä joita ei olla vielä paikallistettu.
 
Tässä pari kuvaa Lembitin sisältä. Eniten jäi kiehtomaan veneen sisaraluksen kohtalo. Lähti venäläisten operoimana partioimaan Suomenlahdelle mutta katosi. Ilmeisesti niitä harvoja tuhoutuneita ww2 sukellusveneitä joita ei olla vielä paikallistettu.

Tästä on ollut huhuja, että kyseessä oli tyylipuhdas loikkaus ja alus olisi päätynyt -puolueettoman valtion- satamaan. Vahvistusta sille väitteelle ei taida vaan olla.
 
Tästä on ollut huhuja, että kyseessä oli tyylipuhdas loikkaus ja alus olisi päätynyt -puolueettoman valtion- satamaan. Vahvistusta sille väitteelle ei taida vaan olla.

Hmm. Mahtanetkohan sekoittaa tähän puolalaiseen sukellusveneeseen ? Päätyi syyskuussa 1939 Tallinnaan ja internoitiin. Puolalaiset tosin onnistuivat pakenemaan. Ja virolaiset saivat tästä venäläisten moitteet niskaansa.

Täytyy sanoa, että täällä haluaisin joskus päästä käymään.
Haluat käydä keskellä peltoa jossain Toksovan ja Valkeasaaren välillä? Paikkaan liittyvä kuva on taas Pähkinäsaaren linnasta, jonne kyllä pääsee Putlerin pahemmin hätyyttelemättä. Parkkipaikan ja lauttasataman välillä on vielä mielenkiintoinen neukkuaikaisten laivastotykkien näyttely. Jossa tosin on vaan itse aseet mutta ei mitään esittelytekstejä.
 
Käsittääkseni tuolla paikalla oli "Mottorin mutka", missä suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 ja missä puolustuslinja murtui.
Paikkamerkkisi on ei-kenenkään maalla. Mottorin mutka oli pellon eteläpuolella nykyisen metsä- sekä datsa-alueen kohdalla. Suurin osa asemista on jäänyt asutuksen alle. Jotain matalia kaivantoja löytyi metsäalueelta, mutta ei niitä saanu sidotuksi entiseen etulinjaan. Etelämpää löytyy Sormenkärjen tukikohdan säilyneet kenttälinnoitteiden kuopat. Sekä tietysti neukkujen Merituitun bunkkereita, jotka on jääny nykyisen asutuksen väleihin.

Kannattaa tosiaan käydä; paikat on autolla sekä pienellä kävelyllä helposti saavutettavissa.
 
Eikös tuossa ihan Pietariin menevän valtatien varrella ole se neukkujen sotamuistomerkki, joka juhlistaa 9.-10.6.1944 tehtyä Valkeasaaren läpimurtoa ? Kävin tuolla alueella kesällä 2010 ja näin muistelen.
 
Tuon aiemmin postaamani paikkamerkin pohjoispuolella oleva tie (41-A-180) oli Kivitie, minkä suuntaisesti läpimurtohyökkäys 10.6. tehtiin. Tuostahan on Öljymäelle vain n. 4-5 km.

JR1 muistomerkki pitäisi löytyä about tuosta, ei linkin kuvassa, paikalla on (ehkä, ellei ole tuhottu/varastettu) muistokivi muistolaatalla.

10.D huoltokeskus Valkeasaari (Öljymäki) oli todellakin uskomattoman lähellä etulinjaa.
 
IMG_20190626_090317.jpg
rodosmk 094.jpg
rodosmk 260.jpg
rodosmk 268.jpg
rodosmk 096.jpg

Muutamia kuvia Rhodoksen linnoitteesta. Kiitokset vinkeistä @Sardaukar vanha kaupunki oli näkemisen arvoinen paikka.
Kuuma oli... varjossa +35 ast.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top