Sotilasperinteet

Oikeaoppisesti trumpetöörit vaaleilla ratsuilla.

En tiedä tekevätkö tuota enää. Tasavaltalaiskaarti tekee nykyään kohteensuojaushommia Pariisin seudulla (mukaan lukien ylimmän valtiojohdon suojaus), sekä paraati- ja seremoniatehtäviä. Ratsuja kait on yhä tänäkin päivänä, mutta rynnäköinti lienee ihan silkkaa pr-hommaa.
 
Sontaa on ollut meno paikoin vielä 90-luvulla.
Jos kadettikoulussa oli simputusta, niin Draken-ritarijuhlissa simputus nostettiin aivan uudelle tasolle. Juhlapaikan saunalla Mansikka näki kuumien pattereiden päällä paineen pullistamia surströmming-säilykkeitä eli hapatettua silakkaa suolaliemessä. Pahat aavistukset kävivät.

”Meidät käskettiin rantahiekalle istumaan ja jokaisen eteen annettiin tölkki surströmmingiä ja tölkinavaaja. Tehtävänä oli avata purkki. Kun purkinavaajan työnsi käyneen silakan paineistamaan säilykerasiaan, sieltä lensi pitkässä kaaressa järkyttävän hajuista kalalientä. Jokaisen kurssilaisen tehtävänä oli syödä yksi hapansilakka. En ole aivan varma kuinka paljon silakkaa lopulta söin, koska lähes samaan tahtiin kuin silakka väheni, oksennus rantahiekalla lisääntyi. Surströmming-koettelemuksen jälkeen meidät lyötiin juhlallisesti Draken-ritareiksi. Olin aivan loppu.”
 
Amerikkalaiset ja britit kunnioittivat yhdessä äskettäin löytyneitä Amerikan vapaussodassa kaatuneita kummankin puolen sotilaita.

 
Lappeenrannassa oli tänään valtiolliset sankarihautajaiset. 48 tunnistamatonta sankarivainajaa laskettiin haudan lepoon. Kunnia omille kaatuneille, jotka hengellään lunastivat isänmaan vapauden.

Olen itse ollut kerran mukana lippua kantamassa sankarihautajaisissa. Tämä oli 2009 muistaakseni. Kotipaikkakunnan multaan saateltiin Talissa kesäkuun lopulla 1944 kaatunut ja kentälle jäänyt rajajääkäri. Tämä viime sunnuntain tilaisuus oli kyllä hyvin arvokas ja liikuttava.

 
Lappeenrannassa oli tänään valtiolliset sankarihautajaiset. 48 tunnistamatonta sankarivainajaa laskettiin haudan lepoon. Kunnia omille kaatuneille, jotka hengellään lunastivat isänmaan vapauden.
Sain joskus aikoinaan itsekin kunnian olla paikalla, kannoimme Lappeenrannan sankarihautaan kentälle jääneitä. Kunnia jokaiselle kaatuneelle.

Kun kysytään mieleen jääneitä asioita, mainitsen tämän ensimmäisenä. Toinen on paikalla olo varusmiehenä kunniakomppaniassa, presidentin vieraillessa prikaatissa.
 
Oikeaoppisesti trumpetöörit vaaleilla ratsuilla.
Tosin miekkojen esiin vetäminen tuossa vaiheessa rynnäkköä saattaa poiketa historiallisesta tavasta. Eri mailla varmasti eri tapoja, kenties eri yksiköilläkin, mutta ruudin aikakaudella ratsuväen piti olla erittäin tarkka milloin rynnäköi. Tämä tarkoitti että ratsuväki saattoi lähestyä vihollista, "kokeillen" tätä, ja perääntyä ennen rynnäkköä. Tätä saattoi tapahtua moneen otteeseen. Ainakin joillakin joukoilla oli tapana vetää miekat esiin vasta kun oli varmaa, että rynnäkkö vietäisiin loppuun asti, siis lähitaisteluun. Ne vedettäisiin nopeassa vauhdissa, kaikki samaan aikaan. Tämän psykologisen tempun vaikutus viholliseen oli erittäin tärkeää, mikäli vihollisen tiivisti pakattu jalkaväki ei lähtisi pakenemaan ennen yhteen osumista, kävisi siinä pahasti. Massa ei kuolleesta ruumiista häviä, saatika useasta tämän takana seisovasta. Ei ole mitään iloa siitä jos jalkaväkeä musertuu kuoliaaksi useampikin rivi, hevonen ja sen ratsastaja saattaisivat kärsiä ihan yhtä pahasti, kuin seinään ajaisivat.

Mutta tavat vaihtelivat paljon ihan saman armeijankin sisällä, joten ei tuo välttämättä ole väärä toimintametodi.
 
Brittien termi on tietääkseni "regimental spirit." Ja ranskalaisilla "espirit de corps." US Army huolehtii myös perinteistään. Esim. ratsuväen miesten tulee ansaita perinteinen stetson ja maihareihin kiinnitettävät kannukset. Meillä Suomessa erikoisjoukoilla on omat statuksensa. Esim. laskuvarjojääkäreiden punabaretti ja erikoisrajajääkäreiden ruskea baretti.
Tästä muuten itseasiassa on hyvä esimerkki jo tuolla kirja-langassa mainittu John Keegan, joka Sodankäynnin historia -teoksessaan käsittelee kovastikin juuri tuota "regimental spiritiä", eikä millään tavalla perisuomalaista maanpuolustustahtoa. Hänelle sekä saksalainen että brittiläinen (eurooppalainen) "tahdon" tai "hengen" luominen on noita rykmentin perinteitä, ei mitään yleistä yhteiskunnallista voimaa. Tässä mielestäni näkyy Keeganin rajoittuneisuus brittiläiseen (armeijaa käymättömään) yläluokkaan erittäin hyvin.
 
Tästä muuten itseasiassa on hyvä esimerkki jo tuolla kirja-langassa mainittu John Keegan, joka Sodankäynnin historia -teoksessaan käsittelee kovastikin juuri tuota "regimental spiritiä", eikä millään tavalla perisuomalaista maanpuolustustahtoa. Hänelle sekä saksalainen että brittiläinen (eurooppalainen) "tahdon" tai "hengen" luominen on noita rykmentin perinteitä, ei mitään yleistä yhteiskunnallista voimaa. Tässä mielestäni näkyy Keeganin rajoittuneisuus brittiläiseen (armeijaa käymättömään) yläluokkaan erittäin hyvin.

Näkyyköhän sama muuten millä tavoin nykypäivän Ruotsissa ? Maavoimat ovat ainakin rauhan ajan kokoonpanoissaan rykmenttiorganisaatioita, tai näin olen ymmärtänyt. Ja ruotsalaiset tuntuvat perinteissään kyllä muistelevan suurvalta-ajan taisteluita mihin kukin rykmentti edeltäjineen otti osaa.
 
Sontaa on ollut meno paikoin vielä 90-luvulla.

Sakemannitkin yrittää... miehistöä tosin lienevät...

 
Brittien sotilasperinteitä:


Areenasta löytyy viisiosainen sarja hovin kaartin arjesta ja juhlasta. On kyllä sulkeismeno ihan omaa luokkaansa, vaatteet huokuvat vuosisatoja jatkunutta perinnettä, jotkut rivimiesten päähineet ovat yli sata vuotta vanhoja ja yhä käytössä. Milliäkään lepsuilua ei suvaita ja kun varustuksen kuntoa tarkastetaan, niin katsojallakin melkein kylmä hiki alkaa valua syynäyksen alla.

Kiinnostavaa näkökulmaa ikivanhan imperiumin perinneyksikön tapoihin. Pelkästään mikään seremoniapoppoo ei ole kyseessä, vaan rykmentti on ollut mukana Afganistanin kahinoissa ihan 2000-luvullakin.
 
Olin eilen Immolan lentokentällä mukana tilaisuudessa, jossa muisteltiin 79 vuotta sitten, 2.7.1944 tapahtunutta Immolan pommitusta. Punailmavoimat koettivat tuhota kentältä operoineen Lento-osasto Kuhlmeyn. Seppeleenlaskusta vastasi mm. Rajavartiolaitoksen Rajamuseo. Suomen puolesta kesällä 1944 kaatuneiden saksalaislentäjien muisto ei ole unohtunut.

 
Hmm tuo :love: on vähän turhan hilpeä reaktio yllä olevaan, mutta ❤️:llä ei voi reagoida.
Kyllä, erittäin kaunis on, vaikken säkkipilleistä erityisesti välitäkkään.
 
Back
Top