Haisuli kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Haisuli kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Tuskinpa T-72:t olisivat ruostuneet puhki, vaikka yhden talven olisivatkin taivasalla seisseet odottamassa romutusta.
Mitä hyötyä siitä olisi ollut?
Mitä hyötyä on lain noudattamisesta? Kyllä kai lähtökohtana on oltava, että virkamiehet noudattavat lakia?
Se hyöty siitä olisi ollut, että olisi saatu romutuksen tarjouskilpailutus hoidettua asianmukaisesti. Ei tarvitsisi nytkään käräjiä käydä.
Kyllä tuosta saa vahvasti sen käsityksen että kilpailutuksen laatijoilla ei ole joko ollut riittävästi osaamista asian saralla tai sitten lakia on rikottu tarkoituksella.
En edelleenkään ymmärrä miten vuoden pihalla seisottaminen olisi vaikuttanut näihin asioihin?
Syytetyt ovat käräjillä vedonneet romutuksen kiireellisyyteen. Asialla oli heidän mukaan tulenpalava kiire siksi, että saatiin varastot tyhjiksi johonkin muuhun tarkoitukseen.
Jos tuollainen puolustuksen väite pitää paikkaansa, niin tottahan se pihalla seisottaminen olisi parantunut tilannetta. Hylkyyn laitetut vaunut olisi ajettu jonnekin pellon reunaan ja ryhdytty kaikessa rauhassa kilpailuttamaan romuroopeja.
En ymmärrä, miksi poistettua tavaraa, joka vain odottaa hitsipillin suihkinaa, pitäisi jotenkin sääliä. Toisaalta sillä viimeisellä paloittelulla tuskin oli mikään kiirekään.
Täytyy tietysti muistaa, että kyseessä on vain syytettyjen puolustuksekseen esittämä väite. Voi olla, että taustalla on jotain muuta ja jopa ketunhäntä kainalossa.
Edit:
Tässä keskustellaan rinnakkain kahdesta asiasta. Nyt syytteessä olevilla, romutuksen kilpailutuksesta vastanneilla virkamiehillä tuskin on minkäänlaista osaa kaluston poistopäätöksessä. Kyllä se päätös on tehty "jonkin verran" korkeammissa esikunnissa.