Steroidi maakuntajoukot perustetaan?

Vaikka haluaisitte niin veikkaan vahvasti, että komentaja ei kyllä tarkoittanut maakuntajoukkoja. Kyllä ne keihäänkärjet löytyy ihan toisaalta kun ikääntyneestä ukkolaumasta jolla on vain keveitä aseita. Meillä on muitakin keinoja nostaa reagointivalmiutta kun vapaaehtoiset ressut...eipä sen puoleen niitä vapaaehtoisia ole ollut riittävästi nytkään edes nykyisen kaltaisiin MAAKK:n.
 
Näinpä se taitaa olla.

Uutisessahan puhuttiin joukoista, joka saataisiin liikkeelle "osalta päivissä, osalta viikoissa"... siis wtf, eikös jo osa nykyisistäkin joukoista mahdu noihin aikarajoihin? Uudessa joukossa tuota päivissä liikkeelle saatavaa osaa voisivat edustaa vaikka ammattisotilaiden miehittämät johto-osat vahvistettuna muutamalla äskettäin kotiutuneella spol-komppanialla, joilla osaaminen riittää ilman kertauskoulutustakin. Loppu porukka voi sitten olla aivan tavallista sijoitettua nuorta reserviä.
 
Niinpä... toinen syy joka puoltaa vähän eri tulokulmaa on se, että MAAKKit ovat kukin oman aluetoimistonsa joukkoja ja niillä on omat tonttinsa paikallispuolustuksen perusteiden mukaisesti. Tässä ei ehkä haettu niin voimakkaasti hajautettua ratkaisua vaan jotakin jota voidaan keskittää tarpeen mukaan. Toki sen keihäänkärkijoukon toiminta-alueen MAAKKille varmaan napsahtaa joku sille sopiva nakki samaan aikaan. Tämä siis MAAKKin ikärakenteeseen ja sitoutumisen asteeseen katsomatta ja ketään mollaamatta.
 
Vaikka haluaisitte niin veikkaan vahvasti, että komentaja ei kyllä tarkoittanut maakuntajoukkoja. Kyllä ne keihäänkärjet löytyy ihan toisaalta kun ikääntyneestä ukkolaumasta jolla on vain keveitä aseita. Meillä on muitakin keinoja nostaa reagointivalmiutta kun vapaaehtoiset ressut...eipä sen puoleen niitä vapaaehtoisia ole ollut riittävästi nytkään edes nykyisen kaltaisiin MAAKK:n.

Vaikka en olekkaan sitä parasta porukkaa syöksymään voimalaitokseen torjumaan vihreitä miehiä tai pitämään aloillaan Kajaanin torilla paikallisten kansallisuuksien mielenosoitusta, niin työni puolesta esimerkiksi joutasin lähtemään huoltamaan jotain porukkaa muutaman tunnin varoajalla. Tarvittaessa nopeamminkin.
 
Vaikka haluaisitte niin veikkaan vahvasti, että komentaja ei kyllä tarkoittanut maakuntajoukkoja. Kyllä ne keihäänkärjet löytyy ihan toisaalta kun ikääntyneestä ukkolaumasta jolla on vain keveitä aseita. Meillä on muitakin keinoja nostaa reagointivalmiutta kun vapaaehtoiset ressut...eipä sen puoleen niitä vapaaehtoisia ole ollut riittävästi nytkään edes nykyisen kaltaisiin MAAKK:n.

Toivottavasti komentaja ei tarkoittanut kantahenkilöistä muodostettavia joukkoja.

Ja sitä paitsi maakit on jo valmiiksi päivien joukkoja. En ole kateellinen jos joku muukin reserviläisjoukko kuin maakit saadaan kasaan tunneissa syvän rauhan aikana. Meillä on Utissa tietääkseni joku ammattilaispumppu joka on tunneissa valmiina. Reserviläisiä voi pitää 6 tunnin valmiudessa pataljoonia samalla rahalla kuin joukkuetta ammattilaisia.
 
Eihän tuo nyt taida tarvita kuin maakkien kierroslukurajoittimen poiston. Nyt on virallisesti puhuttu muutaman päivän vasteajoista. Tekstari + sähköpostihälytyksellä saadaan oikeasti 2 tunnin vasteella 80% maakkilaisista kasaan mukanaan repullinen sotakamaa. Ovelta ovelle hälytyksellä (on kokeiltu) menee pari tuntia pidempään. Oman arvauksen mukaan tuosta paikalle tulosta menee nyt liikaa aikaa täyden taisteluvalmiuden saavuttamiseen. Kiväärien, ammusten, sinkojen, miinojen, heitinten, viesti-, majoitus- ja kuljetuskaluston jakoon ja pelipaikoille siirtymiseen menee nyt liikaa aikaa. Tätä aikaa on helppo lyhentää. Ja on lyhennettykin, mutta jotenkin epävirallisesti.

Toki sitä valmiutta voidaan kohottaa ilman reserviläisiä. Toisaalta kannatta muistaa, että esim. ilmavoimien kohdalla ne eväät on aika nopeasti syöty, varsinkin jos toimintaa hajautetaan siviilikentille.

Oikeastaan vapaaehtoisten reserviläisten käyttäminen on ainoa keino tuollaisten tuhansien miehien yksikön luomiseen. Tietenkin voitaisiinhan sieltä valita joku "särmä" kotiutunut spol-komppania ja kertauttaa sitä kaksi kertaa vuodessa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei noilla ressuilla ole edes tekstiilejä jaettuna kotiin, joten jokaisesta kertausharjoituksesta osa ajasta menee varustespedeilyyn. Lisäksi ongelmaksi muodostuu joukkojen motivaatio - Lapinjärven täydennyskursseille alkaa muodostua aika nopeasti kysyntää jos esim. normi spol-komppaniaa kertautetaan kaksi kertaa vuodessa viiden vuoden ajan (ihan riippumatta siitä mitä laki sanoo!).

Ylipäätänsä on aika tolkutonta puhua vain yleisesti maakuntajoukoista. Osa noista komppanioista on aivan haista-vittu-touhua, jossa "koulutus" koostuu yhdestä vuosittaisesta vehhistä joka käytetään cooperiin ja varusteiden inventointiin. Toisaalta on komppanioita jotka treenaavat usein ja joihin on valittu tosi kyvykkäitä ukkoja ja joissa henki on helvetin hyvä ja ukot kehittyvät sekä harjoituksissa että annetuissa tehtävissä (en puhu mistään Nokian vesijakelusta).

Maakuntajoukoissa rekrytointiperusteet (ikä, kunto, sotilasarvo, muu sopivuus) sekä joukon tehtävä että harjoittelutaso vaihtelevat erittäin rajusti komppaniasta toiseen. Koska yleensä puolustusvoimissa ei mitään jätetä sattuman varaan ja paikallisesti päätettäväksi, en näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että maakuntajoukoilla on suoritettu suurta ihmiskoetta valtakunnan mittakaavassa. Tiukka tiedotuspolitiikka on tehty vain varmistamaan työrauha - käytännössä komppanioiden toimintaan osallistuvat eivät saa kertoa kenellekkään mitään. Kuudessa vuodessa toimivat mallit on varmaankin löydetty ja tulevaisuudessa niitä toivottavasti päästään toteuttamaan laajemmassa mittakaavassa ml. paikallisjoukot ja uudet hat-hat osastot. Ikävä kyllä kokeilun seurauksena on tullut runsaasti myös "henkisiä haavakkoja" jotka ovat olleet erittäin pettyneitä paskakomppanioiden toimintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä noita terävimmän kärjen joukkoja tarvitse hyppyyttää kertauksissa kuin kerran tai pari, kun vm-palveluksesta jo tunkee nuorempaa ikäluokkaa tilalle ja vanhempien sijoitus muuttuu alemman valmiuden joukkoihin. Kaikkia tuhansiahan ei ollut tarkoitus saada päivissä aseisiin, vaan tässä valmiusjoukossakin olisi monen tasoista porukkaa.
 
No onko sitten tarvetta tehdä mitään muutoksia? Noinhan sitä nykyäänkin toimitaan? Mikä ihmeen "valmiusjoukko" on sellainen joka saadaan kasaan viikoissa? Joukkojen perustaminenhan on prosessi joka jatkuu jatkuu. Vaikka Suomi joutuisi sotaan ja sitä sotaa jatkuisi vuoden verran niin varmaankin viimeisenä sotapäivänä perustettaisiin edelleenkin joukkoja.

Herää nyt taas kysymys miten paljon siitä pv-komentajan viestistä mahtoi hukkua matkalla?
 
Toki sitä valmiutta voidaan kohottaa ilman reserviläisiä. Toisaalta kannatta muistaa, että esim. ilmavoimien kohdalla ne eväät on aika nopeasti syöty, varsinkin jos toimintaa hajautetaan siviilikentille.

Oikeastaan vapaaehtoisten reserviläisten käyttäminen on ainoa keino tuollaisten tuhansien miehien yksikön luomiseen. Tietenkin voitaisiinhan sieltä valita joku "särmä" kotiutunut spol-komppania ja kertauttaa sitä kaksi kertaa vuodessa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei noilla ressuilla ole edes tekstiilejä jaettuna kotiin, joten jokaisesta kertausharjoituksesta osa ajasta menee varustespedeilyyn. Lisäksi ongelmaksi muodostuu joukkojen motivaatio - Lapinjärven täydennyskursseille alkaa muodostua aika nopeasti kysyntää jos esim. normi spol-komppaniaa kertautetaan kaksi kertaa vuodessa viiden vuoden ajan (ihan riippumatta siitä mitä laki sanoo!).

Ylipäätänsä on aika tolkutonta puhua vain yleisesti maakuntajoukoista. Osa noista komppanioista on aivan haista-vittu-touhua, jossa "koulutus" koostuu yhdestä vuosittaisesta vehhistä joka käytetään cooperiin ja varusteiden inventointiin. Toisaalta on komppanioita jotka treenaavat usein ja joihin on valittu tosi kyvykkäitä ukkoja ja joissa henki on helvetin hyvä ja ukot kehittyvät sekä harjoituksissa että annetuissa tehtävissä (en puhu mistään Nokian vesijakelusta).

Maakuntajoukoissa rekrytointiperusteet (ikä, kunto, sotilasarvo, muu sopivuus) sekä joukon tehtävä että harjoittelutaso vaihtelevat erittäin rajusti komppaniasta toiseen. Koska yleensä puolustusvoimissa ei mitään jätetä sattuman varaan ja paikallisesti päätettäväksi, en näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että maakuntajoukoilla on suoritettu suurta ihmiskoetta valtakunnan mittakaavassa. Tiukka tiedotuspolitiikka on tehty vain varmistamaan työrauha - käytännössä komppanioiden toimintaan osallistuvat eivät saa kertoa kenellekkään mitään. Kuudessa vuodessa toimivat mallit on varmaankin löydetty ja tulevaisuudessa niitä toivottavasti päästään toteuttamaan laajemmassa mittakaavassa ml. paikallisjoukot ja uudet hat-hat osastot. Ikävä kyllä kokeilun seurauksena on tullut runsaasti myös "henkisiä haavakkoja" jotka ovat olleet erittäin pettyneitä paskakomppanioiden toimintaan.

En jaksa uskoa mihinkään ihmiskokeisiin. Jos (lue kun) maakuntakomppanioissa on ollut riman alituksia niin eiköhän se johdu ihan komppanian päälliköiden tai heidän esimiestensä kyvyttömyydestä tai siitä, että komppanian päällikkö on vaan yksinkertaisesti kusipää. (tähän heti tähdennettävä, että en tiedä yhtään nyt virassa olevaa huonoa maakin päällikköä, kusipäät on tietääkseni siirretty muihin tehtäviin)

Arvaan, että maakuntakomppanioissa saattaa olla jotain joukkueita tai ryhmiä joilla on lyhyempi vasteaika esim. virka-apulähtöihin.
 
En jaksa uskoa mihinkään ihmiskokeisiin.

Niin ei osa ihmisistä "uskonut" silloinkaan kun hajautettua taistelutapaa testattiin.

Pidän huomattavasti todennäköisempänä, että eri komppanoissa on testattu erilaisia "konsepteja" maakuntajoukoista kuin että aluetoimistoille ja komppanianpäälliköille olisi annettu vapaat kädet hoidella asioita mielensä mukaan. Se olisi nimittäin ensimmäinen kerta puolustusvoimien historiassa kun näin meneteltäisiin.
 
Jos (lue kun) maakuntakomppanioissa on ollut riman alituksia niin eiköhän se johdu ihan komppanian päälliköiden tai heidän esimiestensä kyvyttömyydestä tai siitä, että komppanian päällikkö on vaan yksinkertaisesti kusipää. (tähän heti tähdennettävä, että en tiedä yhtään nyt virassa olevaa huonoa maakin päällikköä, kusipäät on tietääkseni siirretty muihin tehtäviin)
Yksikään MAAKK päällikkö ei ole virkamies. Ne ovat reserviläisten hommia. Joka MAAK:lla on kuitenkin virassa oleva yhteysupseeri. Tästä on PV:n normi.
Jos joku kapiainen haluaa leikkiä isoa sotaherraa ja esittäytyä MAAKK:n päällikkönä niin siitä vaan, mutta normin vastaisesti toimitaan silloin.

Arvaan, että maakuntakomppanioissa saattaa olla jotain joukkueita tai ryhmiä joilla on lyhyempi vasteaika esim. virka-apulähtöihin.
On olemassa ns. Virka-apusitoumus joka velvoittaa määrättyyn valmiuteen, mutta sitäkään kun ei ole testattu oikeudessa on sen painoarvo aika kyseenalainen. Ja kuten nimikin sanoo se koskee vain nimenomaan siviiliviranomaisille normaaliolossa annettavaa ei-sotilaallista virka-apua (normaalioloissa sotilaallista virka-apua antavat vain virkamiehet).
 
Viimeksi muokattu:
Niin ei osa ihmisistä "uskonut" silloinkaan kun hajautettua taistelutapaa testattiin.

Pidän huomattavasti todennäköisempänä, että eri komppanoissa on testattu erilaisia "konsepteja" maakuntajoukoista kuin että aluetoimistoille ja komppanianpäälliköille olisi annettu vapaat kädet hoidella asioita mielensä mukaan. Se olisi nimittäin ensimmäinen kerta puolustusvoimien historiassa kun näin meneteltäisiin.

Kerroppa lisää tuosta Hajautetun taistelutavan testauksesta. On kyllä ihan uutta... mikä res-joukko muka testasi ja missä?

Kyllä se taitaa ihan kuulle olla kiinni siitä 1) mikä on MAAKK:n ensimmäinen tehtävä (näissä on huomattavia eroja eri alueilla) 2) kyse on PV:n yhteysupseerein aktiivisuudesta; osa järkää vain tiukasti SA-tehtävänmukaista koulutusta osa taas esim. hoitaa ukkoja maalisosasto tehtäviin joissa ajellaan vaikka rynnäkkövaunujen kyydissä vaikkei yksikölle niitä kuulukaan 3) mitä komppanian aktiivit ovat itse halunneet harjoitella esim. VEH:ssä ja MPK:ssa.
 
Herää nyt taas kysymys miten paljon siitä pv-komentajan viestistä mahtoi hukkua matkalla?

Tätä kannattaa nyt tarkkaan miettiä. Ja sitä kuinka paljon tähän juttuun nyt lisätään löylyä reserviläisaktiivien fantasioista aseista kotona tai ERIKJMAAKK:sta tai...
 
No onko sitten tarvetta tehdä mitään muutoksia? Noinhan sitä nykyäänkin toimitaan? Mikä ihmeen "valmiusjoukko" on sellainen joka saadaan kasaan viikoissa? Joukkojen perustaminenhan on prosessi joka jatkuu jatkuu. Vaikka Suomi joutuisi sotaan ja sitä sotaa jatkuisi vuoden verran niin varmaankin viimeisenä sotapäivänä perustettaisiin edelleenkin joukkoja.

Herää nyt taas kysymys miten paljon siitä pv-komentajan viestistä mahtoi hukkua matkalla?
Ihan samaa mietin itsekin. Liekö ero sitten lähinnä tehtävissä, kantahenkilökunnanna valmiustasossa, varusteissa ja niiden varastoinnissa/jaossa tms? Turha kuitenkaan spekuloida näin vähäisen tiedon varassa enempää. Ken elää, se näkee.
 
Uutisessahan puhuttiin joukoista, joka saataisiin liikkeelle "osalta päivissä, osalta viikoissa"... siis wtf, eikös jo osa nykyisistäkin joukoista mahdu noihin aikarajoihin? Uudessa joukossa tuota päivissä liikkeelle saatavaa osaa voisivat edustaa vaikka ammattisotilaiden miehittämät johto-osat vahvistettuna muutamalla äskettäin kotiutuneella spol-komppanialla, joilla osaaminen riittää ilman kertauskoulutustakin. Loppu porukka voi sitten olla aivan tavallista sijoitettua nuorta reserviä.

Tässä hankkeessa tarkoitettaneen nopeasti ulkomaille taistelemaan lähetettäviä joukkoja. Eli esimerkiksi nyt meneillään olevaan sotaan Syyriassa ja Irakissa.
 
Hesari voisi hankkia toimittajan joka osaisi suomea.

Ainakin minun suomen kielen osaamiseni perusteella tässä uutisessa ei puhuta missään muualla erikoisjoukosta kuin otsikossa.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä kannattaa nyt tarkkaan miettiä. Ja sitä kuinka paljon tähän juttuun nyt lisätään löylyä reserviläisaktiivien fantasioista aseista kotona tai ERIKJMAAKK:sta tai...

Jos viittaat minuun noista fantasioista sotilasaseista kotona niin myönnän. Minulla on sellainen haave ja toive, että Valtio voisi luottaa reserviläisiin sen verran, että aseita ja varusteita voisi ihan oikeasti säilyttää kotona silloin kun se on tarkoituksen mukaista.

Minä haluaisin pv:n aseita kämpilleni siksi, että se voisi edesauttaa komppaniani liikekannallepanoa. Vai mennäänkö me ensimmäisenä remmiin kutsuttavat yksi kerrallaan pienten vihreiden ammuttavaksi johonkin varuskunnan portille? Valtion aseet kotona on oikeasti riesa, mutta voisin kärsiä isänmaani edestä sellaisenkin riesan.

Jos sulla crv9030 on joskus mahdollisuus käydä Kaitseliiton vieraana niin perehdy heidän liikekannallepanosuunnitelmiin. Siellä ei ole kapiukot ja muut kukkahattutätit vinkuneet reserviläisten vantasioista.
 
Otsikko tässä foorumiaiheessa on hassu, mutta ei minulla ole erityistä vastaan pantavaa, jos menneinä vuosina pitkälle kehitetty ja PV:n johdon hyvin tuntema sveitsiläis-virolainen malli tuodaan Suomeen sopivasti soveltaen.

Tuo vaunu-ukkelin näkökulma aktiivisiin reserviläisiin on mielenkiintoinen. Jos puolustusratkaisu perustuu kapean alan syvään osaamiseen laajassa reservissä, ja kohtuullisen syvään yleisosaamiseen ammattisotilaissa, niin luulisi itsensä ja joukkonsa kehittämisen olevan arvostettua molemmissa päähenkilöstöryhmissä. Vaikka itse kiroilenkin välillä sitä miten urakierto vie hyviä taistelevia ammattisotilaita todella kauas tykkien kumusta, on niin suuri osa osoittanut haluavansa kehittyä sotilaana läpi uransa, etten ylätasolla kritisoi pääratkaisua.

Muutoin olen ilahtunut siitä suuresta hämmennyksen ja sopivasti annostellun disinformaationkin määrästä, joka tässä aiheessa asustaa. Jopa on tiedustelu perkuleellisen vaikeaa, kun keskustelijoilla itselläänkään ei ole aiheesta hajua. Varmaankin itseni mukaan lukien.
 
Kerroppa lisää tuosta Hajautetun taistelutavan testauksesta. On kyllä ihan uutta... mikä res-joukko muka testasi ja missä?

Missä kohtaa olen kirjoittanut siitä, että reserviläiset ovat testanneet hajautettua taistelutapaa?

Alkaa vähitellen vaikuttaa siltä, että sen erään väitöskirjan havainnot kadetti upseerien formaalisen ajattelun tasosta pitävät paikkansa?
 
Tuo vaunu-ukkelin näkökulma aktiivisiin reserviläisiin on mielenkiintoinen. Jos puolustusratkaisu perustuu kapean alan syvään osaamiseen laajassa reservissä, ja kohtuullisen syvään yleisosaamiseen ammattisotilaissa, niin luulisi itsensä ja joukkonsa kehittämisen olevan arvostettua molemmissa päähenkilöstöryhmissä. Vaikka itse kiroilenkin välillä sitä miten urakierto vie hyviä taistelevia ammattisotilaita todella kauas tykkien kumusta, on niin suuri osa osoittanut haluavansa kehittyä sotilaana läpi uransa, etten ylätasolla kritisoi pääratkaisua.
Noh kun tämä nyt ilmeisesti on suunnattu minulle niin vastaan. Kyse ei ole siitä että enkö minä tai suuri osa kantahenkilökunnasta arvostaisi aktiivisia reserviläisiä.
Itsellenin kyse on siitä että kukin pysyköön lestissään. Näitä laukalle lähteneitä MPK-kursseja on nähty ihan riittävästi, kuten myös niiden ns. antamaa suorituskykyä. Uskoani reserviläisarmeijaan ei ole lisännyt (vaan pikemminkin vähentänyt) nämä MPK:n n. "sotilaallisia valmiuksia lisäävät" 40-50 v ukkojen makkaranpaistotapahtumat. MPK:n toiminnassa on aivan liikaa ns. ylennyksen kärkkyjöitä jotka vain haluavat päästä pukeutumaan intin vaatteisiin ja patsastelemaan ABC:llä. MPK tulisi lakkauttaa ja siirtää toiminta PV:n osaksi kokonaan siten, että kapiaiset kouluttavat telamiinaa monimutkaisemmat asiat, johtavat harjoitukset ja suunnittelevat nousujohteisen koulutuksen. Lisäksi kaikki "vitsi olisi kivaa tehä tuollaistakin" -koulutus joka hyödyttää lähinnä henkilöä itseään tuulee lopettaa (40v res tykistö alikersantti ei tarvitse TRA-koulutusta intin rahoilla eikä 25 v res sijoittamaton ilmavalvontamies sissi- ja iskuosastokoulutusta) ja koulutuksessa tulee siirtyä miettimään miten se oikeasti hyödyttää PV:a.

Sen sijaan uskoani reserviläisarmeijaan on nostaneet nuorten, hyvin koulutettujen ja osaavien reserviläisten kanssa toimiminen kovissa kertausharjoituksissa sekä nuorten, hyvin koulutettujen ja osaavien reserviläisten kanssa toimiminen sodan kaltaisissa olossa ulkomailla.
Uskokaa pois näissä on eroa...

Ja taasen kyseessä on minun mielipiteeni nimimerkin suojassa eikä mikään PV:n virallinen kanta tai kaikkien kapiaisten näkökulma. Älkää yleistäkö!
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top