Sukellusveneet

En tiedä. Siellä syvyydessä niitä värejä harvempi ihmettelee. Mutta valkoisesta väristä on helppo nähdä halkeamia.

Valkoinen väri myöskin näkyy siellä syvyydessä. Juovista en tiedä, mutta juuri tuon näköisiä juovia ei luonnossa vissiinkään näe, joten sekin lisännee hahmotettavuutta.
 
Ja pelastusliivit tietysti ovat perinteisesti olleet oransseja/punaisia, joten oranssin/punaisen ja valkoisen yhdistelmä on luonteva tuollaiselle sukellusveneelle.
 
Ja pelastusliivit tietysti ovat perinteisesti olleet oransseja/punaisia, joten oranssin/punaisen ja valkoisen yhdistelmä on luonteva tuollaiselle sukellusveneelle.
Juu, havaittavuus pinnalla lienee tuollaiselle alukselle ensiarvoinen juttu. Emälaivan soisi löytävän porsaan pimeässä myrskyssäkin. Noiden pelastussukellusveneiden toiminta-aika ilman emoaluksella käyntiä kun on yleensä tunneissa mitattava aika.
 
ARA San Juanin mukana kadonneen merisotilaan sisar väittää nyt saaneensa veljeltään vähän ennen uppoamista WhatsApp-viestin, jonka mukaan brittiläinen sukellusveneentorjuntahelikopteri olisi ajanut sukellusvenettä takaa.

Sputnik väitti aiemmin argentiinalaissukellusveneen uponneen brittiläiseen Falklandin sodan aikaiseen merimiinaan. Britannian puolustusministeriön mukaan kumpikin tarina on täyttä paskapuhetta. Briteillä ei ole alueella suto-helikoptereita, eikä sellaisella muutenkaan voisi "ajaa takaa" sukellusvenettä. Royal Navy ei myöskään laskenut miinoja Falklandin sodassa.

https://ukdefencejournal.org.uk/arg...-britain-not-anti-submarine-helicopters-area/
 
Olet osa sukellusveneen miehistöä. Veneesi on käytännössä taistelussa, myös sinun tekemisistäsi riippuu osaltaan selviättekö sinä ja toverisi hengissä. Näpräät puhelintasi. Kuole, ansaitset sen.

Tietenkään niin ei ole tapahtunut, koska tuo väite on absurdi. Ja heittää paskaa San Juanin muiston päälle, miksi tuohon tragediaan pitää vetää politiikka mukaan. Kuinka paljon siskolle on maksettu, vai onko hän noin paha huomiohuora? Royal Navyllä ei ole mitään syytä provosoida sotaa. Falklandit ovat jo heillä. Ja muutenkin, laivasto on vasta saamassa uusia ylivoimaisia aluksia palvelukseensa, niin pinnan alla, kuin pinnalla. Miksi ihmeessä he haluaisivat sotaan vielä kun heillä on vanhaa kalustoa jolla todennäköisyys vihollisen murskaamiseen ilman tappioita on huomattavasti pienempi kuin ihan muutaman vuoden päästä.
 
ARA San Juanin mukana kadonneen merisotilaan sisar väittää nyt saaneensa veljeltään vähän ennen uppoamista WhatsApp-viestin, jonka mukaan brittiläinen sukellusveneentorjuntahelikopteri olisi ajanut sukellusvenettä takaa.

Sputnik väitti aiemmin...

Mä luin just Horsemen News Agencyn New York Pravdalle toimittaman uutisen, jonka mukaan venäläinen sukellusvene Kursk olisi upottanut argentiinalaisen sukellusveneen törmäämällä tarkoituksella sen grillikatokseen.
 
The head of the Argentine navy has been sacked following the loss of a submarine and its crew in the South Atlantic last month.

The defence minister placed Adm Marcelo Srur in retirement on Friday night, it has emerged.

The ARA San Juan disappeared with 44 crew on board after reporting an electrical problem off the coast of Patagonia.

An international search operation has failed to locate the vessel.
http://www.bbc.co.uk/news/world-latin-america-42379720
 
Tai merellä yleensä.... :D Ei taida kännykkävastaanotto olla parasta avomerellä...

Toimii kaikkialla missä on tietoliikenneyhteydet. Eikös satelliittiviestimistä puhuttu aikaisemminkin. Eli ei siis täysin mahdotonta, mutta melkoisen epätodennäköistä.

Satelliittipuhelimet on ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin puhelimet, eli vain tiedon siirtotie eroaa.
 
Toimii kaikkialla missä on tietoliikenneyhteydet. Eikös satelliittiviestimistä puhuttu aikaisemminkin. Eli ei siis täysin mahdotonta, mutta melkoisen epätodennäköistä.

Satelliittipuhelimet on ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin puhelimet, eli vain tiedon siirtotie eroaa.

Teoriassa toki...

Ja sukellusvene käyttää satelliittipuhelinta hekon ajaessa sukellusvenettä takaa (!) ja lisäksi ystävällisesti satelliittipuhelimen rajoitettu kaistaleveys on luovutettu miehistölle vaikkapa wifinä jotta voi lähettää kännykällä kuulumisia...
 
Teoriassa toki...

Ja sukellusvene käyttää satelliittipuhelinta hekon ajaessa sukellusvenettä takaa (!) ja lisäksi ystävällisesti satelliittipuhelimen rajoitettu kaistaleveys on luovutettu miehistölle vaikkapa wifinä jotta voi lähettää kännykällä kuulumisia...

Totta kai, pitäähän miehistöllä olla mahdollisuus hoitaa sosiaalista elämäänsä, eikö?:rolleyes:
 
Germany has a submarine problem. During a test dive in October, the Deutsche Marine's U-35 struck something (probably a rock) with one of its four "X-rudders," the steering planes on its rear fins. The damage required the submarine to be towed back to a shipyard in Kiel for repairs—where it joined three other German navy submarines currently drydocked. The U-35 was the Deutsche Marine's only working submarine prior to the collision. The remainder of the German submarine fleet is in port at the German naval base in Eckernförde—waiting for dry docks in Kiel to open up.

Germany has a total of six submarines, all of the Type 212 class. These "hybrid" subs—also operated by the Italian navy—are powered by a combination of a diesel engine and nine proton exchange membrane (PEM) fuel cells. They are among the quietest, most advanced non-nuclear submarines in the world. Because their fuel cells are "air independent propulsion" (AIP), these subs can operate submerged for weeks without surfacing. And since the PEM cell "engines" have no moving parts other than the electrically powered screws, they're incredibly stealthy when submerged. They can also operate in waters as shallow as 17 meters deep (55 feet), making them ideal for patrolling the waters of the Baltic.

But because of backlogs in repairs and a series of unfortunate events, only two of the Type 212 class are not currently under repairs—and they are not ready for active service:

U-31, the class leader—launched in 2002—has just come out of major maintenance and has a year's worth of trials ahead of it before being returned to service. It has been out of service since 2014.
U-32 had a battery casualty on a trip to Norway.
U-33 is in the Kiel shipyard for maintenance until February of 2018 and will likely not be back in service until May or June.
U-34 is due to start a yard period in Kiel in January, and it's not certain when it will return to service.
U-36, the latest submarine built for the Deutsche Marine, was completed a year ago, but it is still in acceptance trials and is not expected to be fully active until May of 2018.

The reason for the backlog: a spare-parts shortage that was exacerbated by cuts made to the Deutsche Marine's budget. To save money, the service stopped stockpiling spares for the complex systems of its subs, relying instead on either purchasing parts on demand or cannibalizing subs that were out of service—much like the US Navy has had to do as a result of budget sequestration over the past four years.

As a result, Germany's entire submarine service is left essentially sitting on its hands through at least the first half of 2018.
https://arstechnica.com/tech-policy/2017/12/das-boot-ist-kaputt-german-navy-has-zero-working-subs/
 
BRUSSELS — Russian submarines have dramatically stepped up activity around undersea data cables in the North Atlantic, part of a more aggressive naval posture that has driven NATO to revive a Cold War-era command, according to senior military officials.
The apparent Russian focus on the cables, which provide Internet and other communications connections to North America and Europe, could give the Kremlin the power to sever or tap into vital data lines, the officials said. Russian submarine activity has increased to levels unseen since the Cold War, they said, sparking hunts in recent months for the elusive watercraft.
“We are now seeing Russian underwater activity in the vicinity of undersea cables that I don’t believe we have ever seen,” said U.S. Navy Rear Adm. Andrew Lennon, the commander of NATO’s submarine forces. “Russia is clearly taking an interest in NATO and NATO nations’ undersea infrastructure.”
https://www.washingtonpost.com/worl...72eac1e73b6_story.html?utm_term=.16bb4999e6c2

Pitäisikö meidän olla huolissaan tästä varsinkin suomi-saksa tietoliikennekaapelin kannalta?
 
3 European producers bid for Poland sub deal
By: Jaroslaw Adamowski   2 hours ago


WARSAW, Poland — Poland’s Ministry of Defence has obtained three offers to acquire new submarines for the country’s Navy as the service seeks three new vessels to replace outdated Kobben-class subs.

France’s Naval Group is offering its Scorpene-class subs armed with MBDA’s naval cruise missiles; Germany’s ThyssenKrupp Marine Systems is bidding with its 212CD-class subs; and Swedish, Saab-owned company Kockum is offering its A26-class subs, the ministry said in a statement.

“These vessels are to constitute the essential combat and flagship element of the Polish Navy, and, at the same time, as they will be fitted with cruise missiles, they will be a key element of the state’s and alliance’s military deterrence,” the ministry said.

The French offer is the only one comprising cruise missiles, which could put Naval Group in a preferential position to secure the deal, local observers say.

Deliveries of the new subs are scheduled for the years 2024 to 2026. In addition to the minesweepers and one rescue vessel, the contract is estimated to be worth some 10 billion zloty (U.S. $2.9 billion), according to data from the ministry.

Last August, the Polish ministry decided to overhaul two of the Kobbens. One vessel will be decommissioned in 2018 and the other in 2020.

https://www.defensenews.com/naval/2018/01/03/3-european-producers-bid-for-poland-sub-deal/
 
Back
Top