Sukellusveneet

Toisaalta veneiden määrää ollaan USA:ssa lisäämässä, mikä syö taas osan tehoista. On myös niin, että Australian pitäisi rakentaa kohtuullinen telakkakapasiteetti, mikäli haluaa omat veneensä säällisessä ajassa kasaan. Tasapainon löytäminen veneiden rakentamisen ja huoltamisen välillä on ollut briteillekin haastavaa, kun veneisiin ei enää tehdä polttoainelatauksia kesken elinkaaren. Huolto työllistää vähemmän, kuin rakentaminen, eikä pienellä toimijalla ole mahdollisuutta eriyttää näitä toimintoja. Hankala yhtälö kaiken kaikkiaan ja toimiva ratkaisu edellyttänee valtiolta vahvaa subventiota, mikä taas syö rahaa puolustuksen kovalta kärjeltä.
Ennen kaikkea mistä saadaan osaavaa työvoimaa. Kun EB ja NNS saivat ensimmäiset Los Angeles veneet huollettaviksi, niin oli vaikeaa löytää osaavia työntekijöitä vaikka olivat aikoinaan itse rakentaneet veneet. Teknologia oli muuttunut niin paljon Virginia-luokassa jota ne ovat viime vuosikymmenet rakentaneet. Sen takia niputettiin rakentaminen ja huolto luokkakohtaisesti yhteen.
 
Juuri henkilökunnan osaamisen ja erikoiskomponenttien tuotannon kannalta jatkuvuus olisi elintärkeä asia. Telakka-allas ja - halli kyllä kestävät joutokäyntiäkin.

Tähän ei oikein ole muuta ratkaisua kuin se, että laskutus pyörii ja palkka juoksee vaikkei töitä tehtäisikään. Tai sitten hyväksytään käynnistysvaikeudet ja aikatauluviiveet, sekä laatuongelmat. Kenellä sitten on varaa maksaa tekemättömästä työstä?

Volyymit olisivat samassa suuruusluokassa, kuin briteillä, joten sieltä osataan kertoa ainakin murheista. Toimivista ratkaisumalleista ei ehkä niinkään.
 
Ruotsin sukellusveneiden huoltoa.

Mielenkiintoista videolla oli se että Tp 62- torpedon perä oli sumennettu. Ilmeisesti propulsiojärjestelmää ei haluta näyttää tai sitten kuituohjauksessa on jotakin salaista.
FMV teki sopimuksen Tp-62 raskastorpedon päivityksestä viimeksi viime vuonna. Torped-62 on ilmeisesti Ruotsin yksinoikeudella käyttämä, koska siitä ei näy mitään tietoja yhtiön markkinoinnissa.

Saab Receives Order for Torpedo 62 Life Extension​

09/07/2020 life extension, Saab, Sweden, Torpedo 62
9 July 2020 – Saab has received a first order from the Swedish Defence Materiel Administration (FMV) for the life extension of the heavyweight torpedo system. The order value is approximately 485 MSEK and deliveries will take place during 2020-2024.
https://www.edrmagazine.eu/saab-receives-order-for-torpedo-62-life-extension
 
Samaan kiinnitin huomion, varianteissakin voi olla eroja. Sama juttu meidän Gabriel 5 ohjuksen kanssa. Välillä Israelissa esitellään pyllyä kuin posliinia ja välillä häveliäästi sumennetaan ja huputetaan vielä muodonrikkojatkin alla. Ei sinänsä olisi kovin erikoista että torpedoissa ja ohjuksissa olisi erilaisia versioita eri olosuhteisiin, toisia saa esitellä naapurille ja toista ei.
 
Ruotsin sukellusveneiden huoltoa.

Maanteitse kuljetut torpedot lastattiin HMS Pelikanenille, joka on Ruotsin ainoa robottien ja torpedojen kuljetukseen tarkoitettu alus.
🤣

Mutta kannattaisiko tuosta huudella toimittajille, jos koko laivaston asehuolto tukikohtien ulkopuolella on yhden aluksen varassa... :unsure:
 
Robot = ohjus ruotsiksi. Käännöskukkanen :) Sota-aikaisissa ruotsalaisissa sanomalehdissä kun kirjoitettiin siitä mitenkä syksyllä 1944 saksalaiset laukoivat V-1 -kostoaseitaan Englantiin Ranskan ja Hollannin rannikoilta, lainasivat mm. Uusi Suomi ja Hesari ruotsalaislehtiä ja kirjoittivat "robottirannikosta."
 
Mielenkiintoista videolla oli se että Tp 62- torpedon perä oli sumennettu. Ilmeisesti propulsiojärjestelmää ei haluta näyttää tai sitten kuituohjauksessa on jotakin salaista.
FMV teki sopimuksen Tp-62 raskastorpedon päivityksestä viimeksi viime vuonna. Torped-62 on ilmeisesti Ruotsin yksinoikeudella käyttämä, koska siitä ei näy mitään tietoja yhtiön markkinoinnissa.

Saab Receives Order for Torpedo 62 Life Extension​

09/07/2020 life extension, Saab, Sweden, Torpedo 62
9 July 2020 – Saab has received a first order from the Swedish Defence Materiel Administration (FMV) for the life extension of the heavyweight torpedo system. The order value is approximately 485 MSEK and deliveries will take place during 2020-2024.
https://www.edrmagazine.eu/saab-receives-order-for-torpedo-62-life-extension

Tai sitten Torped 62 on niin vanha/huono, ettei sille nähdä vientimarkkinoita? Kehittäminen alkoi 1980-luvulla ja ensimmäiset toimitettiin vuosituhannen alkuvuosina.

Saabin vanhoilla sivuillahan tuo on ollut:

Tuskinpa. Hyvin harvat valtiot maailmassa kykenevät ylipäätään raskaita torpedoita kehittämään nykyään. Mikään ei viittaa Saabin heikkouteen tässä, paitsi spekulaatiot. Torped 62 on torpedoissa varsin moderni ja sitä päivitetään jatkuvasti.

Mk 48 torpedo suunniteltiin 1960-luvulla ja otettiin käyttöön 1972. Sillä on ollut eri valmistajia ja nykyään sitä tekee Raytheon. Asetta on kehitetty jatkuvasti ja sitä ei ole nähty vielä tarpeen korvata, joten ilmeisimmin sen suorituskykyyn ollaan tyytyväisiä.
 
Robot = ohjus ruotsiksi. Käännöskukkanen :) Sota-aikaisissa ruotsalaisissa sanomalehdissä kun kirjoitettiin siitä mitenkä syksyllä 1944 saksalaiset laukoivat V-1 -kostoaseitaan Englantiin Ranskan ja Hollannin rannikoilta, lainasivat mm. Uusi Suomi ja Hesari ruotsalaislehtiä ja kirjoittivat "robottirannikosta."
"robottirannikko" oli tuolloin vielä ihan hyväksyttävä ja ymmärrettävä käännös. Meilläkin alkoi ohjus-termi muotoutua vasta 50-luvun lopulla. Sitä ennen löytyi esim ohjauma-ase-toimikuntaa ja kaikkea muuta...
 
Tuskinpa. Hyvin harvat valtiot maailmassa kykenevät ylipäätään raskaita torpedoita kehittämään nykyään. Mikään ei viittaa Saabin heikkouteen tässä, paitsi spekulaatiot. Torped 62 on torpedoissa varsin moderni ja sitä päivitetään jatkuvasti.

Mk 48 torpedo suunniteltiin 1960-luvulla ja otettiin käyttöön 1972. Sillä on ollut eri valmistajia ja nykyään sitä tekee Raytheon. Asetta on kehitetty jatkuvasti ja sitä ei ole nähty vielä tarpeen korvata, joten ilmeisimmin sen suorituskykyyn ollaan tyytyväisiä.

Ehkäpä Ruotsin raskaiden torpedoiden kehittäminen on tänä päivänä vähän samaa tasoa kuin Ruotsin hävittäjien kehittäminen? Siis kuihtuva teollisuudenala, jossa ei enää pysytä kansainvälisen kehityksen kärjessä.

Jostakin syystä Saabin tuoreemmat torpedot eivät ole mitään myyntimenestyksiä. Kevyiden torpedoiden puolella Torped 47 on tunnetusti myynyt vain Suomeen ja Ruotsiin, samoin sen edeltäjä Torped 45 on kelvannut Ruotsin lisäksi vain Pakistanille (+Suomelle väliaikaisratkaisuksi lainatut kappaleet). Saabin aiemmatkin raskaat torpedot (Torped 61, Torped 613) ovat kelvanneet vain pohjoismaille sekä käytettyjen veneiden ostajille (Puola, Singapore).
 
Ruotsin kehittämät suto-torpedot ovat optimoituja Itämeren matalille rannikkovesille. Nosteen lisäämiseksi halkaisija on kansainvälisestä valtavirrasta poiketen 40cm, eli tässä lienee yksi syy heikkoon kysyntään. Ed oli aikoinaan yhden FMV:n edustajan selitys asialle.
 
Tuo kyllä helpottaisi paljon hommia ydininfran suhteen. Ydinsulkusopimuskaan ei näköjään estäisi korkeasti rikastetun uraanin vientiä Australiaan. Suurin ongelma taitaa olla metrimitoitetun etuosan saaminen sopimaan tuumamittaiseen perään.;)
 
Ehkäpä Ruotsin raskaiden torpedoiden kehittäminen on tänä päivänä vähän samaa tasoa kuin Ruotsin hävittäjien kehittäminen? Siis kuihtuva teollisuudenala, jossa ei enää pysytä kansainvälisen kehityksen kärjessä.

Jostakin syystä Saabin tuoreemmat torpedot eivät ole mitään myyntimenestyksiä. Kevyiden torpedoiden puolella Torped 47 on tunnetusti myynyt vain Suomeen ja Ruotsiin, samoin sen edeltäjä Torped 45 on kelvannut Ruotsin lisäksi vain Pakistanille (+Suomelle väliaikaisratkaisuksi lainatut kappaleet). Saabin aiemmatkin raskaat torpedot (Torped 61, Torped 613) ovat kelvanneet vain pohjoismaille sekä käytettyjen veneiden ostajille (Puola, Singapore).
Eipä ruotsin sukellusveneetkään ole myyneet maailmanlaajuisesti, mutta ne ovat optimoituja "littoral"-ympäristöön. Se ei ole ollut aikaisemmin seksikästä myynnin kannalta, mutta nyt mataliin rannikkovesiin erikoistuneita pinta-aluksia, sukellusveneitä ja ROV- UUV järjestelmiä nostetaan joka puolella. Gotland-luokan vene upotti simuloidussa sotapelissä 2005 US NAVYn supercarrierin ja sitä on monissa julkaisuissa arvostettu korkealle. Ruotsi otti käyttöönsä jo 90-luvulla Stirlingmoottorit s-veneissään, joten maa oli etunenässä perinteisten sukellusveneiden tekniikassa jo silloin.

Kun sitten vertaa kevyttorpedoja kuten MU-90 ja Torped 47, niin jälkimmäinen on huomattavasti modernimpi ratkaisu vaikka tietysti on uudempikin. Saabin tuotteessa on lankaohjaus, suurempi läpimitta (400mm vs 340mm) joka periaatteessa mahdollistaa tehokkaamman hakupään ja elektroniikan. En näe mitään syytä etteikö Tp 62 olisi täysin ajanmukainen asejärjestelmä, vaikka sitä ei ole muualle myyty.

Saabin parhaat kyvyt on mielestäni maalla ja merellä, ei ilmassa. Se on toki vain oma mielikuva.
 
Mitkä tässä ovat viimeiset käänteet? Kyllä pitää olla hiljainen objekti jos jenkkien vene ei havainnut mitään. Olisikohan ollut ”toukka” kiinalaisten veneessä?
Siinähän lukee että "Attack boat USS Connecticut hit an uncharted underwater seamount in the South China Sea."
Eli että olisi törmännyt johonkin vedenalaiseen harjanteeseen tms.
 
Back
Top