Suojanaamari

Jos hakee edullista nassea tetsaukseen ja sellaiseen toimintaa,missä ei joudu tekemisiin vaarallisten ilmateitse leviävien aineiden kanssa, niin noilla erimaiden armeijoiden ylijäämäkamoilla pärjää varmaankin oikein hyvin.

Ei kai kukaan hanki mitään ylijäämävaraston naamaria todelliseen tarpeeseen? Eihän?

Koristeeksi tai tetsauksessa tunnelman kohottajaksi sopivat, eivät muuhun.

Eihän varustelekojen alelaarien ja rautakaupasta ostettvien käyttämättömien naamareiden hinnoissa ole eroa kuin kymppejä. Jotenkin tätä lukiessa tulee sellainen fiilis, että väki ei tiedä kaasunaamareiden olevan myynnissä ihan vapaasti kaikissa rautakaupoissa ym.
 
Ei ole valitettavasti kokemusta. Näkemystä sen verran että suodatin tulee eteen, joten hankaloittaa ampumista. Tai ehkei ampumista mutta tähtäämistä.

Kuinkahan monen oikeasti tarvitsee ampua nasse päässä?

Jos sellaisiin olosuhteisiin joudutaan, niin eikö kruunu varusta poikansa?
 
Suodatinsuojaimethan eivät tiiveytensä puolesta pääse lähellekkään paineilmalaitteita, joten niihin on turha verrata.

Ei kai niiden maskeissa eroa ole, vaan se turvallisuus tulee ylipaineen kautta. Naamarin sisällä on pieni ylipaine, jolloin mahdolliset vuodot menee ulospäin. Suodatinnaamariin syntyy aina sisäänhengityksessä alipaine, joka sitten täyttyy sieltä mistä helpoiten ilma virtaa.

Eikö ne moottoripuhaltimella varustetut naamarit anna myös reilusti paremman suojan kun niissäkin on naamarissa ylipaine? Silloin kaikki sisäänhengitysilma tulee suodattimien läpi, vaikka olisi pieniä reunavuotoja naamarissa.

5564594_1.jpg
 
Ei kai kukaan hanki mitään ylijäämävaraston naamaria todelliseen tarpeeseen? Eihän?
Koronaa vastaan. Varusteleka sanoo myyneensä satoja naamareita koronan alkamisen jälkeen.

Kaikista radikaalein pomppaus myynnissä on Varustelekassa nähty kaasunaamareiden ja suodattimien menekissä, joiden myynti viime vuoteen verrattuna on räjähtänyt. Viime vuonna tähän mennessä naamareita oli myyty 67 kappaletta ja nyt vastaava luku oli maanantaiaamuun mennessä 719. Kasvua on siis yli 970 prosenttia.

– Osa johtuu siitä, että valikoima on uudistunut viime vuodesta. Suurin osa johtuu koronasta tai sitten ihmiset ovat löytäneet uusia puolia seksuaalisuudestaan, Laine veistelee.

 
Tuo moottipuhallin on hyvä laite,mutta niiden akkujen kesto on aika marginaalinen,lähinnä tarkoitettu johonkin työsuorituksen aikana käytettäväksi , max 6-8h. Mitä tulee ylipaineeseen,niin oikeastaan ei. Tuo ProFlower toimii oikeastaan hengitysavustajana ja pienentää vastusta,joka aiheutuu suodattimista. Mitä enemmän suodattimiin tulee tukkivaa ainetta (pölyä,suodatettua myrkkyä tms), sitä enemmän Floweri auttaa hengitysvastuksen kanssa. Naamariin ei oikein saa ylipainetta,koska toiminta perustuu siihen,että uloshengitysventtiili aukeaa juuri tuon puhalluksen/"ylipaineen" aikana. Voi itse kokeilla ottamalla uloshengitysventtiili irti ja sitä kevyesti puhaltamalla...aukeaa varsin helposti. Tuota reunavuotoa ja sen toimintaa voi kokeilla pienellä tikulla tms. Vaikka suodattimen reikä on moninkerroin isompi niin pienestä reiästä kuitenkin ilmaa tulee...
 
Kuinkahan monen oikeasti tarvitsee ampua nasse päässä?

Jos sellaisiin olosuhteisiin joudutaan, niin eikö kruunu varusta poikansa?

Toden totta! Itseasiassa ampuminen ilman maskiakin on turhaa. Ammutaan vasta sitten kun joudutaan niihin "olosuhteisiin" joissa kruunu lyö kaiken käteen, aseesta lähtien. ;)
 
No en minä ainakaan voi ampua ennenkuin kruunu antaa minulle aseen. Ja meitä samanlaisia on paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
No en minä ainakaan voi ampua ennenkuin kruunu antaa minulle aseen. Ja meitä samanlaisia on paljon.

Eihän tässä kukaan kellekään tyrkytä asetta eikä nassea. Tuli vaan mieleen että joku saattaa ihan mielenkiinnosta kokeilla sitä ampumista maski päässä. Minä ainakin olen kokeillut ja siksi sanoinkin että filtteri vasemmmalla on mukavempi kuin filtteri suoraan edessä.
 
Nyt en ymmärrä? Kyllä se kruunu poikansa varusti viime sodissa. Talvisota oli vähän niin ja näin mutta jatkosodassa jo huomattavasti paremmin.
 
Itse en edes muista että maski päässä ampumista olisi edes harjoiteltu:confused:
On melko hyödyllistä että edes kouluttajat ja avainhenkilöt omaa jonkinlaisen käsityksen pienen harjoittelun kautta siinä vaiheessa kun polkaistaan reserviläisarmeijaa pystyyn. Sen takia osa meistä syvän rauhan aikanakin harjoittelee se nasse päässä ampumista "vaikka kuinka kruunu poikansa varustaa tarvittaessa" koska se kruunu rakentuu meistä kaikista yksilöistä eri hommissa.
 
  • Tykkää
Reactions: JPS
Nyt en ymmärrä? Kyllä se kruunu poikansa varusti viime sodissa. Talvisota oli vähän niin ja näin mutta jatkosodassa jo huomattavasti paremmin.

Niin tilanne parani jatkosotaani, käytännössä koska suurin osa talvisodassa saadusta sotasaallista saatiin silloin jakoon.

Muistaakseni täälläkin joku rauhanturvaaja muisteli, että he joutuivat lainaamaan ruotsalaisten kollegojensa taisteluliivejä, kun omia ei jaettu. Olisko kyseinen stoori ollut 90-luvulta, ja tapahtunut Rehnin vieraillessa?

Että ei tämän meidän kruunun trackrecord nyt kyllä ainakaan minua vakuuta.

(Toki nyt 2000-luvulla on tässäkin petrattu paljon, toki edelleen olisi petrattavaa.)
 
Muistaakseni täälläkin joku rauhanturvaaja muisteli, että he joutuivat lainaamaan ruotsalaisten kollegojensa taisteluliivejä, kun omia ei jaettu. Olisko kyseinen stoori ollut 90-luvulta, ja tapahtunut Rehnin vieraillessa?
Täysin OT lankaan nähden, mutta ei näillä rauhanturvaajilla näytä olevan varaa edes pistoolikoteloihin.
Aibak-kokit-003.jpg
finaali12_JPG.jpg
 
Vielä hiukan info asiasta kiinnostuneille, eli naamarin suodattimista hiukan faktaa. Suodatin tuleevalita käyttötarpeen mukaan,eli mitä halutaan ilmasta ottaa pois,ennenkuin ilma kulkeutuu hengintysteihin. Suodattimet suodattavat ilmassa olevia pienhiukkasia,kaasuja ja bakteereja tai näitä kaikkia. Sellaista suodatinta ei ole olemassa,joka suodattaisi kaiken epäpuhtauden, esim häkä on aika vaativa. Häkää varten todin on olemassa katalyytti-suodatin,joka muuttaa hiilimonoksidin vähemman haitalliseksi hiilidioksidiksi,mutta käyttöaika on varsin rajallinen (15min-30min) pitoisuudesta riippuen. Muidenkin kaasujen kanssa tulee olla tarkkana,jotta osaa valita oikean suodattimen. meinaa käytännössä sitä,että tulisi tietää,mitä ainetta ilmassa on,joka pitää poistaa. Scotin Pro2000 sarjan suodattimet ovat sikäli helppoja,että tauluksta näkee suodattimen ominaisuudet. Mutta sitten tulee ongelmaksi ne muodostuvat yhdisteet,joiden olemassa oloa ei ole edes tajuttu tai jotka kehittyvät tilanteen aikana. Esimerkiksi jos ajatellaan jokin happovuoto,jossa tunnistetaan vuotava aine ja tiedetään sen kaasuuntuvat aineosaset, ja näiden mukaan valitaan suodatin. Mutta happo valuukin sellaiselle alueekke,jossa on vaikka metallisia esineitä,kuten esimerkiski rappuralleja...tällöin syntyykin kemiallisen reaktion kautta uusia haihtuvia kaasuja,joita ei edes olla osattu odottaa...käytössä oleva suodatin ei sitten toimikkaan syntyvien yhdisteiden kanssa. Taistelukaasut ovat lähtökohtaisesti suodatettavia ja varsin helppoja yhdisteitä. Enemmän ongelmia aiheutuu kemianteollisuuden käyttämistä aineista ja yhdisteista. Pelkästään niinkin läheinen aine kui ammoniakki,on pirullinen ja suodattimen kanssa tuleekin olla tarkkana...
Suodattimet tulee lähtökohtaisesti vaihtaa jokaisen käytön jälkeen ja hävittää sen aineen mukaan,jota ollaan suodatettu tai epäillään suodatetun,eli ongelma-aineet aiheuttavat sen,että suodttimen paikka on ongelmajätteessä ja hävitetään sen mukaan.
Avattu suodatin ei kestä suodattimessa olevaan käyttöaikaan,tuo päivämäärä on vain sellaiselle suodattimelle,joka on varastoitu oikein ja on avaamaton.
Autossa kulkeva suodatin ei kestä mekaanista tärinää kuin 1-2 v riippumatta siitä,mikä o suodattimen viimeinen käyttöpäivä. Suodattimen hiili lähtee liikkeelle ja pakkaantuu, ja suodattimeen muodostuu sellaisia ilmankulkureittejä,jossa ei ole hiiltä.
Olkaa tarkkoina suodattimien kanssa...
 
Nyt en ymmärrä? Kyllä se kruunu poikansa varusti viime sodissa. Talvisota oli vähän niin ja näin mutta jatkosodassa jo huomattavasti paremmin.
SA Int on kuuluista jakamistaan hyvistä ja kenttäkelpoisista varusteista joita on riittänyt kaikille.
Siksi sotilaspassissakin (vai missä se olikaan) oli ohjeet mitä kaikkea piti ottaa mukaan kotoa.
Samasta syystä aktiiviset reserviläiset ja kantahenkilökunta hankkivat omakustanne varusteita.
 
SA Int on kuuluista jakamistaan hyvistä ja kenttäkelpoisista varusteista joita on riittänyt kaikille.
Siksi sotilaspassissakin (vai missä se olikaan) oli ohjeet mitä kaikkea piti ottaa mukaan kotoa.
Samasta syystä aktiiviset reserviläiset ja kantahenkilökunta hankkivat omakustanne varusteita.
Sotilaspassissa, en tiedä onko nykyäänkin, oli fillari ja suksia rytkyjen lisäksi, kompassia ja kiikaria, pikkytilpehööriä ja tärkein sapuskaa 3 vrk n edestä, kuinka moni ottaisi purtavaa mukaan kun kutsu kävisi
 
  • Tykkää
Reactions: JPS
Sotilaspassissa, en tiedä onko nykyäänkin, oli fillari ja suksia rytkyjen lisäksi, kompassia ja kiikaria, pikkytilpehööriä ja tärkein sapuskaa 3 vrk n edestä, kuinka moni ottaisi purtavaa mukaan kun kutsu kävisi
Eikö se ole nykyään sellainen henkkarien näköinen muovikortti? Ei kai siinä enää mitään lue sellaisista. Isävainaan 60-luvun passissa ainakin luki vielä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top