Toivottavasti Jemenin-matka on ollut enemmän kuin nuoren upseerin oivallus, kirjoittaa uutispäätoimittaja Panu Pokkinen.
Kuten Iltalehti tänään kirjoittaa, puolustusvoimat hyväksyi Atte Kalevan vaarallisen matkan Jemeniin. Koska Kaleva lähti maahan vielä toistamiseen, ainakaan riittävän voimakasta halua ei ollut puuttua asiaan.
Puolustusvoimista halutaan alleviivata, että yliluutnantti ei ollut maassa "kenenkään lähettämänä", vaan omasta halustaan oppia radikaalia islamia ja arabiaa. Parhaiten sen oppii alkulähteillä - tältä osin Jemen oli napakymppivalinta.
lll
Kaleva työskentelee varusmieskouluttajana Säkylässä. Hänen virkatyönsä ei - puolustusvoimien mukaan - liity millään tavalla tiedusteluun tai islamiin. Varmasti näin.
Faktaa on myös, että jos henkilö on aktiivinen opiskelemaan lisää, sitä tuetaan kuten lakiin on kirjattu: myöntämällä opintovapaata.
Kalevaa tuettiin enemmänkin. Hän sai osan opiskeluajastaan palkkaa puolustusvoimista. Se on poikkeuksellinen myönnytys ja osoittaa armeijan johdon selkeästi kannustaneen yliluutnanttia tutustumaan terroristien toimintatapoihin lähemmin.
Kannustuksesta huolimatta puolustusvoimat korostaa, ettei heillä ole ollut roolia upseerinsa Jemenin-matkassa.
Jopa jokainen varusmiespalveluksen käynyt tietää, että puolustusvoimien arjessa on kaksi tasoa: on rauhan ajan todellisuus ja kriisiajan todellisuus. Kriisiaikana sotilas - reserviläisestä kadettiupseeriin - voi työskennellä aivan eri tehtävissä kuin rauhan aikana.
Vaikka yliluutnantti Kaleva työskentelisi rauhana aikana nuolivaraston hoitajana, hän saattaisi sodan aikana vastata aivan eri tason tehtävästä - esimerkiksi sotilasjoukon tiedustelusta.
lll
Me emme tiedä, mikä on Atte Kalevan sodan ajan tehtävä. Sitä on turha edes arvuutella.
Me tiedämme, että hän on kadettina opiskellut panssariopintosuunnalla. Tiedämme, että häntä on erityisesti opetettu "tiedustelulinjalla".
Tiedämme myös, että yleensä puolustusvoimat sijoittaa henkilöitä sellaisiin sodan ajan tehtäviin, joihin heitä on koulutettu.
Kalevan virkapaikka on Porin prikaati, joka on erikoistunut kansainväliseen kriisinhallintaan ja terrorismin vastaiseen taisteluun esimerkiksi kouluttamalla joukkoja Afganistanin ISAF-operaatioon.
Tiedämme edelleen, että turvallisuuspoliittiseen selontekoon terrorismi on kirjattu yhdeksi merkittävimmistä Suomen turvallisuutta uhkaavista tekijöistä. Uudet uhkakuvat edellyttävät terrorismin, islamin ja arabian kielen syvää tietämystä.
Yliluutnantti Kaleva tarttui tähän ja lähti rohkeasti perehtymään turvallisuusselonteoissakin kuvattuun uuteen viholliseen. Looginen valinta kunnianhimoiselle, kansainvälisessä joukko-osastossa palvelevalle ja tiedustelukoulutuksen saaneelle sotilaalle.
Toivottavasti Kalevan opiskelu on ollut enemmän kuin yhden lahjakkaan nuoren upseerin oivallus. Toivottavasti Jemenin-matka on ollut puolustusvoimilta strateginen valinta ohjata sotilaitaan oppimaan kaiken mahdollisen "uudesta vihollisesta".
Se antaisi uskottavan kuvan kenraalien kyvystä kehittää puolustusvoimien osaaminen tämän päivän uhkakuviin. Pelkkä itään kurkistelu ei enää riitä.
Oli totuus mikä hyvänsä, puolustusvoimien yritys pestä kätensä koko asiasta on lähinnä noloa.