Kantakoski kirjoitti siis pääteoksessaan Punaiset Panssarit 1998 seuraavasti:
3. PsK:n Talvisotaan lähtö:
Kun tykit oli Tykkitehtaalla asennettu vaunut tulivat junalla Hämeenlinnaan, jossa vaunumiehistöt olivat. Purettaessa vaunuja junasta oli ankara pakkanen eikä moottoreita saatu heti käyntiin. Komppanianpäällikö käski laskea moottoreista pois öljyt, jo-
ka tehtiin pienen purnauksen ja päällikön ankaran käskyn jälkeen. Öljyjen poisto moottoreista ei vaikuttanut mitään käynnistymiseen. Laakereihin jäi se öljy, joka moottorit jäykisti. Matkalla Poltinahon kasarmille moottorit leikkasivat kiinni.
Kuuterselkä:
Kuuterselän taistelu oli osoitus suomalaisen panssaritaktiikan suorastaan surkeasta tilasta. Taistelu alkoi kahden vaunun alistamisella jääkäripataljoonille ja tipoittain syötettiin taisteluun muutama vaunu lisää sitä mukaan kun edelliset olivat tuhoutuneet
tai vaurioituneet. Myöskään vaunujen nopeutta ei käytetty hyväksi. Taistelu eteni koko ajan jalkamiehen nopeudella, jolloin vaunut olivat pitkään oivallisa maaleja vihollisen tykeille ja panssarivaunuille.
Asemien pettäminen Murokalliolla (Portinhoikassa):
(Puolustuksessa) tienvarressa olleen alikersantti Taposen vaunun tykki ei toiminut. Kultuaan tästä radiossa samassa kallioleikkauksessa ollut vänr Janhusen vaunu lähti täyttä vauhtia taaksepäin. Muihin taempana olleisiin vaunuihin ei ollut radioyhteyttä,
sillä niiden miehistöt olivat ruokailemassa (ilman radiopäivystystä). Komppanianpäällikkö oli käymässä JP 4:n komentopaikalla.
Portinhoikan vastahyökkäyksestä Kantakoski kirjoitaa, että oman T34:n tuhoamaksi on sotapäiväkirjoissa merkitty ainoastaan yksi T34. Panssarilegendathan kertovat toista. Osa venäläisten vaunutappioista oli lisäksi niiden miehistöjen ehjänä hylkäämiä.
Jos tällaista kirjoittaa panssarimiesten pienessä piirissä, ei ole ihme jos joutuu dissatuksi kuten edellä on todettu. Murokallion puolustuksen pettäminen oli Kantakosken kirjan ilmestymiseen 1998 asti yli 50 vuotta mysteeri, johon ei Sampo Ahtokaan aika-
naan oppaana paikan päällä osannut vastata. Kahden Sturmin "ampumaratana" oli kilometrin pätkä suoraa tiepengertä, jonka kummmallakin puolella oli 90 -luvulla kaislaa kasvavaa vesijättöä. Koko Portinhoikan vastahyökkäystähän ei olisi tarvittu mikäli
puolustus olisi täällä pitänyt.
Jalkaväen tekniikkaosaamiseen tai paremminkin sen puuttumiseen tutustuin kerran itekin 70-luvulla. Tykistö kävi silloin keskellä talvea vuosittain Rovajärvellä. Kuljetuksemme tuli Rovaniemen asemalle, mutta emme päässeet purkamaan, koska sotilaslai-
turille oli jämähtänyt jonkin jv -joukon pitkä juna. Sotilaskuljetuksethan lastataan ja puretaan ajamalla junaa pitkin vaunusta toiseen asetettujen tilapäisten kulkusiltojen yli. Jv -kollegat oli kuitenkin unohtanu käyttää ajoneuvoja pysähdyspaikoilla ja viima
sekä pakkanen jäädyttivät autot niin että siellä täällä joku ei käynnistynyt. Koko suma seisoi tietysti siihen asti kun viimeinenkin moottori oli työllä ja tuskalla saatu käymään.
Kirja on todellinen tietopaketti panssariaiheesta. Puutteena on, ettei se ole viitteistetty. Silloin ei ole varmuutta milloin kyseessä on Kantakosken mielipide ja milloin taas hänen tai jonkun muun tutkima tieto. Edellämainitut ikävät asiat taas olisivat muiden
panssarihistorioitsijoiden mielestä saaneet mennä hautaan viimeisten panssariveteraanien mukana. 1990 -luvullahan heitä vielä paljon oli Kantakosken lähdemiehinä.
Viimeksi muokattu:
