Suomelta puuttuvat taktiset ja operatiiviset kyvyt

Missä sitten olivat Luftewaffen tankkerit? Mitä ei tarvita sitä ei hankita, sen saksmanni on aina tiennyt hyvin. Keskitytään me omiin erityisolosuhteisiin ja jätetään valtamerillä ja paskamajasodissa reuhtominen suurvalloille.
Se on Luftwaffe:). No, aikanaan Länsi-Saksa varmaankin olisi käyttänyt niitä USAFin koneita tankkaukseen, josta I-soturikin mainitsi. Ilmasodassa ei ole mitään erityisolosuhteita, vaan meidän hävittäjillä on yhtä paljon tai vähän menovettä tankeissa ja paluu kentälle+tankkaus+nousu ja paluu taivaalle kestää samanverran kuin muilla.

Sen verran meillä on vaikeampaa että vastapuoli voi kurmottaa meidän kenttiä etäältä täsmä-aseilla ja meillä ei ole sellaista ilmatorjuntaa tai kapasiteettia jolla voitaisiin siihen kunnolla vastata. Ainoa keino ilmapuolustustuksen selviytymiseksi on se että ilmavoimat selviää operaatiokykyisenä mahdollisimman pitkälle ja kykenee vastaamaan vihollisen toimintaan ympäri kellon tehokkaasti. Siksi koneita ei kannata seisottaa aktiivivaiheessa yhtään ylimääräistä kentillä koska ne vähät koneet ovat maassa hyödyttömiä ja puolustuskyvyttömiä. Siksi ilmassa olevaa aikaa pitäisi pyrkiä pidentämään mm. ilmatankkauksella.
Kuka tankkaa Suomen koneet kun lennetään punalippu pikkupöksyissä hävittäjä kokoontumisajoihin. No sama taho joka tankkasi Saksankin koneet 80-luvulla - USAF.
Sinähän olit vastaan alunperin koko ilmatankkausta ylipäätään siellä Vaasan seudulla.
Ja muutenkin kannattaa miettiä mitä AWACS tarkoittaa. Yhtä tiettyä konetta vai konetyyppiä.
Mistähän tämä AWACS tähän tuli? Puhe oli kyllä JSTARS-tutkajärjestelmästä ja sellainen on uniikki systeemi, joka keskittyy maasodankäynnin johtamiseen ja tiedusteluun. Kannattaa itse miettiä mistä puhutaan meuhkaamisen sijasta.
 
Se on Luftwaffe:).

Koko viesti oli ihan samaa älykääpiömäistä saivartelua.

Edelleenkään kotimaanpuolustuksessa tankkereilla tai kuljetuskoneilla ei tee yhtään mitään.

Se asia ei muuksi muutu vaikka yritäisit googletella ilmailufoorumeilta jotain ilmatankkaukseen historiaan liittyviä juttuja aivopierujesi tueksi.

Suurimman palveluksen maanpuolustukselle foorumilaiset tekevät hankkimalla itselleen sodan ajan sijoituksen ja aktiivisesti harjoittelmalla sitä tehtävää. Muutama viikko vuodessa kenttäolosuhteissa tekee gutaa sielulle. Voin taata, että kuva Suomen puolustuksen ongelmistakin kirkastuu ihan eri tavalla kuin samanmielisten internetteoreetikkojen runkkuringissä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomelta puuttuvat taisteluhelikopterit ja ilmatyynyalukset.

1990-luvun lopulla Puolustusvoimissa pääsi vallalle ajatus, jonka mukaan panssarivaunujen merkitys on vähenemässä tai ne voivat jopa korvautua taisteluhelikoptereilla. Maan hallitus alkoi valmistella taisteluhelikoptereiden hankintaa. Sitten huomattiin, että taisteluhelikopterit tarvitsevat turvakseen saattohelikopterit. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001930344.html

Ehkä syystä.

Mutta panssarilaivoja ja sukellusveneitä kansa kaipaa.

Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen (paitsi sellaisia torpeedoja ja torpeedojen laukaisemislaitteita, jotka kuuluvat tämän sopimuksen sallimien sota-alusten tavanomaiseen aseistukseen), kosketuksetta räjähtäviä herkkyysmekanismin avulla sytytettäviä merimiinoja tai torpeedoja, miehitettäviä torpeedoja, sukellusveneitä taikka muita veden alla kulkevia aluksia, moottoritorpeedoveneitä tai erikoistyyppisiä rynnäkköaluksia.

Sama artikla kielsi Suomelta myös ohjukset, mutta vuosikymmenten saatossa sopimusta tulkittiin niin, että Suomi saattoi hankkia ilmatorjuntaohjuksia.

Suomella oli sota-aikana vahvuudessaan viisi sukellusvenettä: Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso Vesikko ja Saukko. Vesikko on museoituna esillä Suomenlinnassa. Muut sukellusveneet myytiin ja romutettiin sodan jälkeen.

Rauhansopimuksen sotilasartiklat kumottiin hallituksen tiedonannolla syyskuussa 1990 ydinaseita koskevaa kohtaa lukuun ottamatta. Tästä huolimatta Suomen laivastolle ei ole hankittu sukellusveneitä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000824071.html

Kuten kysely osoittaa.
 
Koko viesti oli ihan samaa älykääpiömäistä saivartelua.

Edelleenkään kotimaanpuolustuksessa tankkereilla tai kuljetuskoneilla ei tee yhtään mitään.

Se asia ei muuksi muutu vaikka yritäisit googletella ilmailufoorumeilta jotain ilmatankkaukseen historiaan liittyviä juttuja aivopierujesi tueksi.

Suurimman palveluksen maanpuolustukselle foorumilaiset tekevät hankkimalla itselleen sodan ajan sijoituksen ja aktiivisesti harjoittelmalla sitä tehtävää. Muutama viikko vuodessa kenttäolosuhteissa tekee gutaa sielulle. Voin taata, että kuva Suomen puolustuksen ongelmistakin kirkastuu ihan eri tavalla kuin samanmielisten internetteoreetikkojen runkkuringissä.
Joo, olen samaa mieltä siitä että älykääpiöiden kanssa ei ole mieltä jankata . Se että provosoiduit/provosoit ja menit henkilökohtaisuuksiin kertoo sinusta sitä samaa kuin noi wiki-lainaukset. No, ei parane jatkaa tätä sinun kanssa niin en vajoa kielenkäytössä samalle tasolle. Tervemenoa tetsaamaan!
 
Tervemenoa tetsaamaan!

Kiitos! Käyn harjoituksissa sekä kutsuttuna että käskettynä ja usein.

Sinä voit minun puolestani jatkaa larppaamistasi netissä.

Omissa mielikuvissasi voit toki olla TIED-UPS/IL tai ehkä peräti ilmamarsalkka.
 
Pastori Perälän blogia tutkiskellessani nousi mieleen Puolustusvoimien puutteista paikantavin.

Vastatykistötutka
Tänään uutisoitiin, että Suomen puolustusvoimat aikoo hankkia uuden asejärjestelmän: vastatykistötutkia vihollisen tykistön ja kranaatinheitinten paikallistamiseksi. Opettelin menomatkalla töihin tuota outoa sanaa, ja mietin, että maailma on muuttunut äkkiä vaarallisemman tuntuiseksi. Tuntuu oudolta ajatella, että Suomi voisi joutua puolustautumaan vihollisen tykistöä vastaan. Mutta ikävä kyllä ei mahdottomalta.

http://maariaperala.blogspot.com/2017/01/vastatykistotutka.html

Mutta puute on pian paikattu.

Tykistön tarkastaja, eversti Pasi Pasivirtahttps://www.is.fi/haku/?query=pasi+pasivirta kertoo HS:lle, että puolustusvoimien hankinnassa on vastatykistön maalinosoitustutkia, joilla pystytään paikantamaan ampuvia tuliyksiköitä. Pasivirran mukaan näitä on ollut käytössä aiemmin esimerkiksi Ruotsissa. Myös Norja harkitsee tutkan hankkimista.

Puolustusvoimat lähettää tutkajärjestelmää koskevat tietopyynnöt niitä valmistavalle teollisuudelle jo kevään aikana.

– Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin tällainen tutka olisi meillä käytössä vuonna 2020, Pasivirta arvioi.

Pasivirta kuvailee tykistön kehittämissuunnitelmia kunnianhimoisiksi.

– Tykistön tarkastajana voin todeta, että jos kaikki tällä hetkellä suunnitelmissa olevat hankkeemme toteutuvat, niin meille kyllä muodostuu vähintäänkin Euroopan paras ja kehittynein tykistöjärjestelmä, hän kertoo Helsingin Sanomille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005041856.html

Heikki Heikinheikinheikki ja muut reserviläiset kiittävät.
 
Ei ilmatankkaus suinkaan hyödytöntä ole kotimaankaan puolustuksessa, vaan voisi tietyissä tilanteissa tehostaa kaluston käyttöä. On silti vaikea nähdä, että se olisi mitenkään korkealla puutelistalla. Se voisi olla sijoituksen arvoinen jos kyky saataisiin käyttöön kustannustehokkaasti jo olemassaolevan kaluston kautta. Osittain senkin takia, että palvelua ei tarvitsisi ostaa.

Ostopalveluun tuntuu kuitenkin liittyvän jonkin verran väärinkäsityksiä. Ostopalveluillahan on tarkoitus kouluttaa omat lentäjät ilmatankkaukseen ja koulutus on tarpeellista kv-yhteistyön takia. Joku sanoi aiemmin, että AWACS ei voi olla yhtä tärkeä kyky kun sitä ei osteta meille palveluna, mutta tässä mennään metsään. Ilmatankkauspalveluita on pakko ostaa jotta henkilöstö saadaan koulutettua, AWACS-palveluita ei.
Joku taisi myös väittää, että Ilmavoimat olisi kaivannut ilmatankkauskykyä myös kotimaan puolustuksen tarpeisiin. Haluaisin nähdä tästä jotain lisätietoa kun ehdotetun Finnairin kanssa jaetun koneen yhteydessä puhuttiin nimenomaan kriisinhallintatehtävistä.
 
Jos oikeasti puhutaan puuttuvasta kyvystä niin yksi iso sellainen on kyky iskeä Moskovaan. :devilish:

Verkkovirukset ovat kyberkyvykästä viagraa Moskovan valojen sammuttajille.

Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa, että puolustusministeriön kansliapäällikköArto Räty haluaa Suomelle kyvyn levittää verkkoviruksia kybersodankäyntitilanteita varten. Rädyn mukaan kyky tietoverkkohyökkäyksiin on välttämätön osa uskottavaa kyberpuolustusta.

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/2011-11-02/Puolustusvoimat-palkkaa-kybersodank%C3%A4ynnin-osaajia---vaatimuksena-hyv%C3%A4t-kontaktit-alan-piireihin-3305244.html

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/nain_kyberhyokkays_pimentaa_suomen
 
Pitkän kantaman ilmatorjunta olisi kivaa, mutta ihanan kallista.

Onko sitä edes olemassa länsimaissa? Jos merivoimat jätetään pois laskuista.

Contrary to the Rapier, which is a short-range missile, its replacement will be what Switzerland calls a “long-range” missile and the rest of the world calls “medium range;” the three contenders identified by the Swiss ministry of defense are the Eurosam SAMP/T, the Raytheon Patriot and the Rafael / Raytheon David’s Sling.

http://www.defense-aerospace.com/articles-view/feature/5/195880/swiss-lay-groundwork-for-fighter%2C-air-defense-missile-acquisitions.html
 

Ehkä niitä voivat laukaista maakravutkin, vaikka Aegis Ashore fasiliteetista Hawaijilta.

The U.S. Navy and Missile Defense Agency continued a hot streak Tuesday when they successfully shot down an intermediate-range ballistic missile target in space from its Hawaii-based Aegis Ashore facility.

The test marked the second consecutive successful intercept for the SM-3 Block IIA missile in development. The intercept followed an October success, which shook off two hard-luck consecutive failures ― one caused by a sailor error and a second caused by a misfired third-stage rocket motor. Both tests were on course for a successful intercept when the respective mishaps occurred, officials told Defense News.

The missile, which was launched from Hawaii, fired on a track from a sensor that was a significant distance from the Aegis Ashore Missile Defense Test Complex at the Pacific Missile Rang Facility at Kauai, said Mark Wright, spokesman for the Missile Defense Agency.

Aegis Ashore never had a native track on the missile, Wright confirmed, meaning the missile that was shot from that facility successfully locked onto a target, which was entirely tracked by a non-native sensor relaying its tracking data, a key capability under development by the MDA.

https://www.defensenews.com/naval/2018/12/11/us-navy-missile-defense-agency-again-shoot-down-an-intermediate-range-ballistic-missile-in-space/

Näitä kalliita asejärjestelmiä – it-alukset, satelliitit, AWACSit, ilmatankkauskoneet, raskaat kuljetuskoneet, yms. – sopisi ostaa yhteishankintoina EU:n tai Naton puitteissa, kuten osittain on jo tehtykin.

Olisi sitten turvatakuilla katetta: jotakin kättäpidempää mitä toimittaa ulkoisen uhan tai aggression kohteeksi joutuneeseen jäsenmaahan (lainaksi).
 
Käytin kansallista määritelmää, jonka mukaan pitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmien vaakaulottuvuus on yli 50km ja pystyulottuvuus yli 20km.

Joo. :) Laitoin tuon Defense Aerospacen jutun puoliksi huumorilla, koska määritelmä medium rangesta oli vähän kummallinen, kun kyse yli 100 km kantaman it-ohjuksista.
 
Ei ilmatankkaus suinkaan hyödytöntä ole kotimaankaan puolustuksessa, vaan voisi tietyissä tilanteissa tehostaa kaluston käyttöä. On silti vaikea nähdä, että se olisi mitenkään korkealla puutelistalla. Se voisi olla sijoituksen arvoinen jos kyky saataisiin käyttöön kustannustehokkaasti jo olemassaolevan kaluston kautta. Osittain senkin takia, että palvelua ei tarvitsisi ostaa.
Meillähän on tietääkseni optio neljälle CASAlle lisää, jos haluamme ostaa. CASAsta on ilmatankkausvariantti, niin jos pari hommaisi lisää ilmatankkausvarianttina, ja sitten pari lisää normaaleja kuljetusversioita.
 
Joku taisi myös väittää, että Ilmavoimat olisi kaivannut ilmatankkauskykyä myös kotimaan puolustuksen tarpeisiin. Haluaisin nähdä tästä jotain lisätietoa kun ehdotetun Finnairin kanssa jaetun koneen yhteydessä puhuttiin nimenomaan kriisinhallintatehtävistä.

Kyllä siinä puhuttiin myös kotimaan puolustuksesta, pelkästään KV-tehtäviin oman ilmatankkauskyvyn hankkiminen olisi täysin ylimitoitettua, raportti löytyy netistä. Samaa on sanottu useammankin Ilmavoimien edustajan ja Puolustusministerin suusta vuosien varrella, syyksi on mainittu joustavammat tukeutumismahdollisuudet ja suurempi toiminta-aika, mutta tämä kuuluu kategoriaan olisi hyvä olla mutta ei rahkeet riitä.
 
Jos saisin investoida omien näkemysteni pohjalta meille uutta kampetta taktisella tasolla niin laadukkaaseen pimeänäkökykyyn ja yhteensopivaan tähtäin & laserosoitin yms kamppeisiin panostaisin isosti kaikille joukoille. Tämä siksi että olisi tehokasta että koko orkesteri voi soittaa täysiä 24/7/365 niin taistelusta materiaalitäydennykseen. CIED-kykyihin satsaisin kanssa vaikka vastassa ei olekaan Taleban tai ISIS. Miinoittaminen perinteisesti ja luova tilapäismiinoitteiden käyttö tuskin häviää sotakentiltä minnekään vaikka olisi kuinka suurvalta vastustajana . Tilannekuvaan ja ennakkovaroitukseen näkisin olevan järkevää satsata yhteistyön kautta satelliittikuvaukseen kuin myös lentävään EW ja tiedustelukalustoon kuten JSTARS/Saabin Globaleye yms vehkeet. Kaukovaikuttamiseen Uralin taakse asti maasta maahan olisin halukas näkemään kalustoa (koska pidäke Venäjälle). Tärkeimpänä näkisin Nato-jäsenyyden jolla saataisiin edullisesti ydinpelote, ennakkovaroitus- ja satelliittikalustoa sekä riittävä logistinen koneisto tuottamaan puikkoa siiven ja kannen alle, MRE:tä suuhun ja dataa naapurin tontin joka nurkalta joukkojen liikkeistä. En sano etteikö meillä olisi jo hyvällä mallilla nämäkin asiat mutta niihin satsaisin lisää itse näillä tiedoilla mitä minulla on.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top