Suomelta puuttuvat taktiset ja operatiiviset kyvyt

Yönäkö.

Uuden teknologian avulla valmistetut yökamerat pystyvät tallentamaan yöllä kuvattuja videoita väreissä, uutisoi The Drive.

Ennen yökameroilla pystyttiin tallentamaan vain yksiväristä ja vihreäsävytteistä kuvaa. Viime vuosina teknologiaa on kehitetty tarkemmaksi yksittäisten objektien tarkastelun ja kameran käyttäjän kokonaiskuvan parantamiseksi.

Teknologia kiinnostaa luonnollisesti myös Yhdysvaltain asevoimia. Muun muassa tutkimusorganisaatio DARPA rahoittaa yönäkölaitteiden ja muiden visuaalisten apuvälineiden kehittämistä.

Defense One -sivuston mukaan kypärään liitettävä laitteisto voisi teoriassa ”näyttää” valoheijastusten perusteella taistelijalle kulman takana piilevän vihollisen muodon ilman peilejä tai näkyvän valon lähdettä. Verkkoon yhdistetyt visuaaliset apuvälineet toisivat puolestaan taistelukenttää koskevia taktisia tietoja sotilaiden näkökenttään. Värillisiä yömaisemia pystytään jo tuottamaan esimerkiksi amerikkalaisen SPI Corporationsin X27 Osprey -kameralla.

https://www.verkkouutiset.fi/uskomaton-laite-muuttaa-videolla-keskiyon-nakyman-paivaksi/
 
Ensimmäinen toive olisi Mossadin tyyppinen, joskin pienempi, yksinomaan Venäjään keskittyvä ulkomaantiedustelu. Esim. noin 200 hengen organisaatio. Ja avokätiset, mutta salaiset toimivaltuudet sille - vakoilla saa, tappaa ei tarvi. Tieto on aina kullan arvoista.

Toisena toiveena olisi normi sukellusvene. Sillä voisi vaikka miinoittaa Pietarin ja Kaliningradin sotasatamien rantavedet, ja sen jälkeen se voisi torpedoida perämerelle pyrkiviä, kauppamerenkulkua uhkaavia vihollisaluksia.

Ja kolmantena toiveena - jalkaväkimiinat takaisin. Ovat ammattimaisesti käytettynä halpa kiusa viholliselle.
 
Back
Top