Suomen ja Viron välinen sähköyhteys on poikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lsoviha
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Saavat auttaa itse itseään. Ainakin tämän mukaan.

Eagle S -aluksen vakavat poikkeamat koskevat paloturvallisuutta, navigointilaitetta ja pumppuhuoneen tuuletusta. Lisäksi alukselta löydettiin 19 muuta havaintoa ja puutetta. Satamavaltiotarkastuksen jälkeen on annettu alukselle korjausohjeita. Laiva itse edistää tilannetta eteenpäin, eli hankkii korjaajia ja tekee korjauksia.
Varustamo voi lippuvaltion viranomaisten siunauksella lähettää aluksen korjattavaksi myös muualle kuin Suomeen. Ehkäpä Pietariin, kenties?
 
Pahoittelen jos oli jo ketjussa tämä Rajan tiedote.

VL Turva paikansi 25.12 tapahtuneisiin kaapelivaurioihin epäiltynä tekovälineenä käytetyn ankkurin 6.1. ja aloitti välittömästi nosto-operaation suunnittelutyön yhteistyössä KRP:n, Puolustusvoimien sekä Ruotsin merivoimien HMS Belos -aluksen kanssa.

- Ankkuri paikannettiin VL Turvan toimesta merenpohjasta löytyneen raahausjäljen välittömästä läheisyydestä. Ankkurin nosto sujui saumattomalla yhteistyöllä eri toimijoiden kesken ja ankkuri saatiin nostettua turvallisesti ylös, kertoo vedenalaisen tapahtumapaikkatutkinnan tilannejohtajana toiminut kapteeniluutnantti Nico Mäkelä vartiolaiva Turvalta.

Vedenalaista tutkintaa ja kaikkien operaatioon osallistuneiden alusten toimintaa johdettiin KRP:n ohjauksessa vartiolaiva Turvalta. Operaation aikana suoritettiin laajoja vedenalaisia etsintöjä sekä tarkastettiin lukuisia kohteita alusten toimesta.

- Operaatio on merellä toimivien alusten lukumäärältä poikkeuksellisen laaja, kertoo tilannejohtaja Mäkelä.
Useita päiviä jatkuneiden tutkintatoimien aikana sääolosuhteet merellä olivat hankalat ja ajoittain rajoittivat toimintaa. Vilkas meriliikenne toi myös omat lisähaasteensa.

- Keskeisinä elementteinä operaatiossa olivat tutkinnan turvaaminen ja analyysin tukeminen, sekä kaikkien käytössä olevien resurssien tehokas ja taloudellinen käyttö, tilannejohtaja Mäkelä jatkaa.
Suomenlahden merivartiosto ja VL Turva tukee osaltaan viranomaisoperaation toteuttamista, jota johtaa Helsingin poliisilaitos. Tutkintaa johtaa Keskusrikospoliisi.
 
Ruotsin puolustusministeri kommentoi tapausta ja vahvistaa Belosin nostaneen ankkurin. Jutussa puhutaan myös "löytämisestä", mutta tarkoittanee tässä tapauksessa enemmän ihmisten ilmoille tuottamista.

Naton joukkoja kootaan. Sota-aluksia ja lentokalustoa olisi luvassa.

Sotilasliitto Nato suunnittelee operaatiota Itämerellä suojellakseen merenalaisia kaapeleita, kertovat Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n lähteet.

SVT:n mukaan sotilasliitto on aloittanut niin sanotun joukkojen kokoamisvaiheen, jossa Itämeren liittolaismaat ilmoittavat, mitä yksiköitä he voivat lähettää osallistumaan Naton operaatioon. SVT:n tietojen mukaan operaatiossa tullaan käyttämään sota-aluksia ja lentokoneita.

SVT kertoo lisäksi, että Ruotsi on jo aloittanut valmistelut operaatioon osallistumiseksi. SVT:n lähteet kertovat, että Ruotsi aikoo osallistua operaatioon useilla sota-aluksilla.
 
Voitaisiin tarjota eteen työnnettyä tukeutumispaikkaa esim. vedenalaisille laitteille.
 
Sitten etsimään joku maksamaan vaadittavat korjaustyöt.
Laiva on kuitenkin takavarikossa, niin tuskin Traficom voi tuota takavarikkoa tarkistuksellaan kuitata? Takavarikko on kuitekin seurausta rikoksista mitä laiva&miehistö on tehnyt. Laiva voisi tosiaan jäädä tuonne Porvoon kupeeseen, miehistön voisi lennättää Gitmoon jatkokuulusteluihin. Laiva korjattais vaikka halvalla Rauman telakalla, jolla on jobia sopivasti jonossa. Miehistö vois sitten olla NATO-kumppanin osaavassa huomassa. Eiköhän tuo ankkurien ripulointi vähenisi huomattavasti, kun laivat ja miehistöt vietäisiin aina turvasatamiin..
 
Olis kiva tietää kuinka moni miehistön jäsen on pyytänyt läntistä turvapaikkaa vastineeksi puhumisesta? Olishan tuossa mahdollisuus diiliin.
Tai tarttunut tarjottuun turvapaikka-mahdollisuuteen, jos selkainen on tarjottu.

.
 
Eiköhän miehistö ole jotain pakeja ym. Pari päällystöön kuuluvaa on jotain muita toimijoita.
 
Laiva on kuitenkin takavarikossa, niin tuskin Traficom voi tuota takavarikkoa tarkistuksellaan kuitata? Takavarikko on kuitekin seurausta rikoksista mitä laiva&miehistö on tehnyt. Laiva voisi tosiaan jäädä tuonne Porvoon kupeeseen, miehistön voisi lennättää Gitmoon jatkokuulusteluihin. Laiva korjattais vaikka halvalla Rauman telakalla, jolla on jobia sopivasti jonossa. Miehistö vois sitten olla NATO-kumppanin osaavassa huomassa. Eiköhän tuo ankkurien ripulointi vähenisi huomattavasti, kun laivat ja miehistöt vietäisiin aina turvasatamiin..
Eikös laivaan ja/tai sen lastiin kohdistu nyt peräti kuusi erillistä vaatimusta: 1. nämä trafin korjauskohteet 2. KRP:n takavarikko 3. Tullin takavarikko 4.-6. Elisan, Fingridin ja Cinian takavarikkohakemukset? Saa lakiheppuli kirjoitella papereita jonkin aikaa ennen kuin nuo on kaikki kuitattu ja sen jäljelläolevan ankkurin voi nostaa...
 
En tiedä millä on nostettu, mutta pelkällä nostopussilla ei tollasen noston hallinta taida onnistua.
Ilma laajenee voimakkaasti paineen laskiessa ja siten nousunopeus kasvaa pintaa kohden.
Nostopussia voi käyttää keventämiseen tai syvyydessä liikuttamiseen.

En muista, että vastaavia nostoja olisi tehty jollain muulla kuin kraanalla.
Isojen hylkyjen nostot yms. sitten erikseen.

Järkevin tuo olisi ROVilla (remote operated underwater vehicle) ja "heave compensated" kraanalla
Olen itsekin ollut nostamassa isoa perämoottoria säkillä, jossa oli venttiili juurikin nosteen hallitsemiseksi. Kai tuollaisen systeemin saa isompaankin pussiin? Nostettavasta kappaleesta saa sillä painottoman missä tahansa syvyydessä.
 
Eikös laivaan ja/tai sen lastiin kohdistu nyt peräti kuusi erillistä vaatimusta: 1. nämä trafin korjauskohteet 2. KRP:n takavarikko 3. Tullin takavarikko 4.-6. Elisan, Fingridin ja Cinian takavarikkohakemukset? Saa lakiheppuli kirjoitella papereita jonkin aikaa ennen kuin nuo on kaikki kuitattu ja sen jäljelläolevan ankkurin voi nostaa...
Eiköhän tähän löydy nyt hyvin ristiinmeneviä vaatimuksia joten oikeudenkäyntien järjestys yms. pitänee ensin käsitellä. Siis ennen kuinedes ekaa takavarikkoa voidaan voimaantulon jälkeen käsitellä yhtään eteenpäin. Hyvä ratkaisumalli lienee käydä nämä kaikki peräjälkeen läpi korkeinta hallintokoikeutta tai korkeintaoikeutta myöten niin että raastupa ei edistä seuraava ennenkuin edellisellä on lainvoimainen päätös. Sitten kun takavarikot on saatu käsiteltu niin sama sarjoitus itse korvauksille. Jos yksi kierros vie sen 2-4 vuotta niin tässä tarvitaan se 2x6 eli 12 kierrosta joten lakimies saa raapustella papereitaan eläkeikänsä yli hyvinkin reippaasti ennenkuin tämä on taputeltu loppuun oikeuslaitoksissa. Näin radikaalissa ennakkotapauksessa ei voi kiirehtiä joten on huolehdittava siitä että oikeus tapahtuu varmasti. Tutkintakin vasta alkusuoralla ja ulkomaisten oikeusapupyyntöjen viivästymisillä saa heti lykkäystä. Nyt kun Ruotsikin on mukana niin ettei vain kerrottaisi että ei kiirettä niiden paperian kirjoottelussa, tulevat varmasti ajankanssa parempaan kuntoon..

Esitutkinta tuskin valmistuu tänävuonna, hyvä jos ensivuonnakaan ja tuona aikana se takavarikkoasia ei etene mihinkään. Eikä mikään muukaan oikeusprosessi. Lähinnä käydään ekat istunnot niin ei pääse juttu edes vanhenemaankaan.

Ainoa reitti tästä ulos on että varustamo alkaa sopia asioita rahalla kaapeleiden omistajien kanssa, tuolla tavalla se laivan takavarikko purkautuu kun poliisin tutkinta on valmis.
 
Jos varustamo on - kuten olen ymmärtänyt - lähes pöytälaatikkofirma joka pyörittää yhden romualuksen laivastoa, niin ei liene kannattavaa lähteä oikeusrumbaan. En ihmettelisi, jos firman vastuuhenkilöitä olisi hankala tavoittaa, ja hetken päästä koko varustamo olisi laitettu paaliin.
 
Back
Top