Suomen kehittämät erikoisjoukot pidetään piilossa julkisuudelta

Hieman rajuhko ilmaisu, mutta voi sen niinkin ilmaista. Se hyvä puoli kummiskin Suomalaisessa järjestelmässä on, että Upseerit tulevat kadiksen kautta, eivätkä opi tavoille jossain j-os.
Yhdysvalloissa on ollut paljon keskustelua tästä ilmiöstä viime aikoina. Osittain Team 6/DEVGRUn toimintakulttuurin ympärillä ja osittain muutamista yksittäistapauksista, kuten mm. Eddie Gallagherista. Gallagherin tapauksessa ainakin osittain asiaa edesauttoi ja vaikeutti se, että Gallagher oli toiminut BUD/S kouluttajana joukkueensa nuorelle upseerille. Tämä sitten joko kunnioitti tai pelkäsi, tai molempia, Gallagheria liikaa, eikä puuttunut asioihin.

Liikaa sisäänpäinlämpiävä tai pahimmillaan sisäsiittoinen ei sovi olla, vaikka muuten ammattiylpeys ja veljeys hyväksi onkin.
 
Ja jos tipautetaan asia Suomalaisen varusmiehen tai ressun taholle. Minusta ne ei pääse vieläkään tekemään tarpeeksi eri aselajien kanssa. Itsekin päässyt todella harvoin tekemään koko systeemin kanssa.
Ei se perusjakkejääkäri tai telamiina-apina tai heitin yms mies ymmärrä oikeasti mitä tapahtuu. Ellei se homma mene kuin oikeasti. Heittimet/tykistö ampuu eteen, pioneerit varmistaa liikkumisen ja jääkärit painaa sisään. Mutta kun varomääräykset, rahat, liian vaativaa yms. Vaikka se voitaisiin tehdä halutessaan, mutta kun näin on aina tehty ja näin aina tehdään.
Juttelin just vävykokelas ehdokkaan kanssa joka kotiutu CV90 vaununjohtajana, ei sillä ollu mitään hajua, mitä pioneerit tekee, epäreilu yms... Ne vaan aina kuvataan yms eikä niitä oikeasti näy tekemässä asioita.
 
Minun 86-vuotias äitini oppi jo jatkosodan aikaan Viipurissa, mitä pioneerit tekee.
"Talonraunioihin ei saa mennä leikkimään, ennen kuin pioneerit ovat käyneet varmistamassa ja merkitsemässä paikan turvalliseksi."
 
Ja jos tipautetaan asia Suomalaisen varusmiehen tai ressun taholle. Minusta ne ei pääse vieläkään tekemään tarpeeksi eri aselajien kanssa. Itsekin päässyt todella harvoin tekemään koko systeemin kanssa.
Ei se perusjakkejääkäri tai telamiina-apina tai heitin yms mies ymmärrä oikeasti mitä tapahtuu. Ellei se homma mene kuin oikeasti. Heittimet/tykistö ampuu eteen, pioneerit varmistaa liikkumisen ja jääkärit painaa sisään. Mutta kun varomääräykset, rahat, liian vaativaa yms. Vaikka se voitaisiin tehdä halutessaan, mutta kun näin on aina tehty ja näin aina tehdään.
Juttelin just vävykokelas ehdokkaan kanssa joka kotiutu CV90 vaununjohtajana, ei sillä ollu mitään hajua, mitä pioneerit tekee, epäreilu yms... Ne vaan aina kuvataan yms eikä niitä oikeasti näy tekemässä asioita.
Pioneerinä yksi osaamisen kannalta mielenkiintoisimpia hetkiä oli kun "vihu" hyökkäsi cv90 joukkueella täysin sattumalta ryhmäni puolivalmistelemattomiin asemiin.

Kun näki kerran miten telavempain kiersi esteet, liikkui metsässä, kalliolla ja kantojen välissä poissa uralta, ymmärsi heti lisää siitä miten omaa toimintaa pitää kehittää.
 
Onko Amanda Harkimo tosiaan niin kova daami, että pärjäisi erikoisjoukkojen koulutuksessakin kun nyt antoi voittajanäyttöjä tv-formaatissa?
Että niinku nyt olisi ura löytynyt ja kannattaisi jalostaa eteenpäin... Ja se toinen daami myös?
.
 
Itse pidin tuosta sarjasta, paljon parempi kuin brittiversiot.

Kyllähän se Amanda paljon kehittyi, oli se alussa fyysisesti todella heikko. Taisi kyllä olla koko porukan vahvin henkisesti. Tuskin toi lopputulos korruptoitunut oli. Ei tuota läpi olisi ketään oikeasti huono päässyt. Olihan nuo kouluttajat oikeita ammattimiehiä. Tosin varmaan tavoite oli että molempia ( miehiä ja naisia) pääsee "kurssin" läpi. Se Jauhojärvi oli kyllä aika outo lintu ...
 
Nääsvillen vuoro panikoida kun sotilailla on aseita... :love:
Päijät-Hämeessä myös oli erittäin matalaa lentotoimintaa tänään.

Ajelin vt 12 Kouvolasta Lahteen ja hetikohta leveäkaistatielle Nastolassa päästyäni veti hävittäjä tien yli erittäin matalalla ja tietysti lujaahan sellainen menee. Paikallistin heti, että meni varmaankin Uudenkylän asevarikon ylitse ja nyt karttaharjoituksia tehtyäni vahvistan ensiajatukseni. Sieltä Salpausselän harjulta puita hipoen asevarikolle.

Ei siinä sinällään mitään erityistä ollut, kun vastaavia lentoja olen joskus aiemminkin bongannut.

Mielenkiintoista oli koneen väritys ja miksei muotokin. Uskallan sanoa, ettei ollut Hornet. Suomalaisten hornetit ovat kaikki elefantin harmaita, mutta tässä oli enemmän kuviota ja tummempia osia. Myös sivuprofiili oli erilainen kuin hornetissa. Tämä kaikki tietysti auton tuulilasin läpi sekunnissa havainnointuna.

Uskallan sanoa, että väritys täsmäsi Ämärissä päivystäviin Mirageihin.

Onko Amanda Harkimo tosiaan niin kova daami, että pärjäisi erikoisjoukkojen koulutuksessakin kun nyt antoi voittajanäyttöjä tv-formaatissa?
Että niinku nyt olisi ura löytynyt ja kannattaisi jalostaa eteenpäin... Ja se toinen daami myös?
.
"Kymmenen päivän rankasta koitoksesta".

Saattaa olla vähän pidempi se oikea erikoisjoukkojen koulutusaika.
 
Kysymys on TV-sarjasta, eikä erikoisjoukkojen koulutuksesta. Mutta kyllä 10 pv jotain kertoo. Ehkä tuosta kyseisestä porukasta onnistuttiin seulomaan soveltuvimmat. Siis tuosta porukasta.
 
Nääsvillen vuoro panikoida kun sotilailla on aseita... :love:
Kommentti osiossa vanhat vasemmistolaiset ja Pietarin trollin kipuilevat. Jossain kysellään "voiko vitutukseen kuolla". Kaikki se propaganda ja ajatuspoliisi työ meni hukkaan, kun väärät mielipiteet voittivat kun laitettiin Nato hakemus sisään.:LOL:
 
Saattaa olla vähän pidempi se oikea erikoisjoukkojen koulutusaika.
No sitä just tässä pohdin Amandan osalta.
Likka kesti 10 päivää. Kestäiskö ehkä 20 päivää ?
Jos kuukausi menis, niin meniskö vuosikin ?

Jos tuollainen antaa näytön 20 päivästä, niin naureskeltaisko me sille ?
.
 
Poliisin Karhusta asiaa.

Poliisin mukaan myös Karhun toiminnassa näkyy tällä hetkellä Ukrainan sodan ja Venäjän toiminnan vaikutukset. Vaikutukset peilautuvat erityisesti varautumiseen ja harjoitteluun.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top