Suomen Maavoimilla on hyvä valmius nopeaan reagointiin

Tacitus

Luutnantti
BAN
#1
http://www.talouselama.fi/uutiset/k...skuun+loytyy+nykyisistakin+joukoista/a2291469

Suomen Maavoimilla on hyvä valmius nopeaan reagointiin myös muuttuneessa turvallisuustilanteessa, sanoo kenraaliluutnantti Seppo Toivonen. Kykyä vastata esimerkiksi rajoitettuun strategiseen iskuun löytyy nykyisistäkin joukoista.

- Tällainen sotilaallisesti organisoitu järjestelmä toimeenpanee kyllä hyvin nopeasti sotilaallisen valmiuden kohottamisen, johon liittyy palvelukseen käskemiset ja materiaalin hajauttamiset - se on meidän leipälaji, Maavoimien komentaja Toivonen sanoo.

Perusteiden oleminen kunnossa ei kuitenkaan estä sitä, että valmiuteen haetaan lisää "herkkyyttä ja joustavuutta". Tuloksia tästä "hienosäädön" valmistelusta on Toivosen mukaan odotettavissa kevään aikana.

- Niihin todennäköisesti kuuluu lainsäädäntöön ja kustannuksiin liittyviä kysymyksiä, joita on sitten tuotava poliittiseen päätöksentekoon. Osa kysymyksistä kyetään varmaan ratkaisemaan Puolustusvoimien sisällä, Toivonen sanoo.

Maavoimien suorituskyvyn osalta komentajaa mietityttää kaluston kiihtyvä ikääntyminen tällä vuosikymmenellä. Jos määrärahoja ei tältä osin saada palautettua riittävälle tasolle, jäävät aseiden, ammusten ja muun kaluston määrät liian pieniksi, kenraaliluutnantti Toivonen arvioi.
 
Raveni

Ylipäällikkö
#2
Toivottavasti tuohon saataisiin lainsäädännöllisiä muutoksia koska jos valmiuden kohottaminen on poliittisesta päätöksestä kiinni niin se ei välttämättä ole ihan niin nopea reagoimaan luin pv.. Odotellaan ja katsellaan eikä provosoida.....
 
Tacitus

Luutnantti
BAN
#3
Pitäisi kehitellä joku sellainen malli, että x määrä reserviläisiä (esim. juuri palveluksensa päättäneestä ikäluokasta) tekisi sitoumuksen vaikka vuodeksi. Ja PV voisi sitten ilman poliittista prosessia kutsua näitä sitoumuksen antaneita "harjoituksiin". Tuollaiselle parin tuhannen miehen porukalle olisi varusteet ja ajoneuvot varmaan helppo pistää valmiiksi jemmaan.
 
Jukkis

Majuri
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#4
Toivottavasti tuohon saataisiin lainsäädännöllisiä muutoksia koska jos valmiuden kohottaminen on poliittisesta päätöksestä kiinni niin se ei välttämättä ole ihan niin nopea reagoimaan luin pv.. Odotellaan ja katsellaan eikä provosoida.....
Ajattelin että alkuun päästäisiin poliisin pyytämällä virka-avulla, mutta näemmä ilman ministeriötason vatvontaa PV voi käyttää vain epäsotilaallisia voimakeinoja...
 
Raveni

Ylipäällikkö
#5
Valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa päättää valmiuslain käyttöön otosta.... Eduskunnan on vahvistettava ja voi tarpeenvaatiessa ja halutessaan muuttaa sitä... Kiireellisissä tapauksissa voidaan mennä valtioneuvoston päätöksellä mutta vain kolme kuukautta kerrallansa. Kyseessä on omastamielestäni aika hidas prosessi joka pitää sisällänsä epämiellyttävän paljon muuttujia vaikka demokraattinen päätös olisikin...
 
adam7

Ylipäällikkö
#6

Valmiuslaki koskee lähinnä taloudellisia seikkoja. Puolustilalaki on sotilaita ja sisäistä järjestystä koskeva poikkeuslaki.

Arvioni on että vaalien jälkeen hallitus antaa jonkinlaisen lainsäädännön muutoksen, jolla puolustusvoimat voidaan aktivoida ilman että niitä alistetaan poliisille sekä että reserviläisjoukkoja voidaan käyttää myös kovaan toimintaan, ilman että koko tai osaa valtakunnasta asetetaan puolustustilaan.

Nyt kun on vain off (normaalitila) tai on (puolustustila), niin porras on liian suuri. Jotain tai ainakin yksi väliporras tuohon kaivataan.

Toivottavasti sopimussotilaita lisättäisiin ja 24 h valmiudella olevia reserviläispataljoonia, joilla on kamppeet kotona perustettaisiin. Minua ei haittaisi vaikka näillä olisi jopa rynkky kotona, kuten Ruotsin kodinturvalla ennen oli, mutta taitaa olla liikaa toivottu. Tuskin tällaisen pienen joukon toimesta perheenjäseniä tai kavereita ammuttaisiin, kun metsästysaseitakin on siihen hommaan ihan tarpeeksi.
 
Raveni

Ylipäällikkö
#7
Ja voisihan homman hoitaa niinkin että rynkyistä on iskuri tai lukko poistettu ja ne ovat säilytyksessä paikallispoliisilla. Sieltä ne olisivat suht nopeata jako tavaraa... Itse aseet veisivät kohtuuttomasti tilaa.
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#8
Jos palkataan henkilökuntaa niin palkataan mieluummin poliiseja. Jepari voi säilyttää työpaikallaam turvallisesti ravakkaampaa matskua. Toimivalta on lain puitteissa.
 
Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#9
24 h valmiudella olevia reserviläispataljoonia, joilla on kamppeet kotona perustettaisiin....rynkky kotona.... Tuskin tällaisen pienen joukon toimesta perheenjäseniä tai kavereita ammuttaisiin, kun metsästysaseitakin on siihen hommaan ihan tarpeeksi.
Tämä olisi kyllä oikea kehityssuunta. Minusta hieman tuntuu että "rynkky kotona" porukka saattaisi olla eri motiaatioon perustuvaa, kuin metsastäjät ja näin ollen nykyiseen aselupakäytäntöönkin pitäisi tulla luokittelun väliporras. Tarkoitan että vaikka tosiaan metsästysaseita paljon onkin, niin maanpuolustussuuntautuneella porukalla ei välttämättä ole kotona yhtään metsästysasetta. Tällä hetkellä sellaista lupaperustetta aseen hankkimiseen ja hallussapitoon kuin "reserviläisyysperuste" ei tunneta. On niillä päättäjillä paljon vielä säädettavää, hittoako päästivät tilanteen tällaiseen jamaan.
 
#11
Jos palkataan henkilökuntaa niin palkataan mieluummin poliiseja. Jepari voi säilyttää työpaikallaam turvallisesti ravakkaampaa matskua. Toimivalta on lain puitteissa.
Juuri näin. Ja samaa toteavat PV:nkin edustajat eli ensireagointi on poliisilla ja rajavartiolaitoksella näihin nykyajan hybriksessään pyöriviin vihreisiin marsilaisiin.
 
#14
Ja voisihan homman hoitaa niinkin että rynkyistä on iskuri tai lukko poistettu ja ne ovat säilytyksessä paikallispoliisilla. Sieltä ne olisivat suht nopeata jako tavaraa... Itse aseet veisivät kohtuuttomasti tilaa.
Tuollaisia ei ole sitten mahdollista tehdä itse? Nykyään kun on 3D-tulostimetkin apuna, vaikkapa mallintamisessa.

Tästä valtiosta ei tarvitse tehdä kuitenkaan siinä mielessä Yhdysvaltoja, että joka toisella on ase kotona. Ei mitään rynnäkkökivääreitä siviileille säilytykseen. Loppu.
 
#15

Eihän niitä siviileillä olisikaan, vaan reserviläisillä.
 
adam7

Ylipäällikkö
#19
Niin ja kuinka moni meistä on reserviläinen ja silti siviili? Voihan sitä kuulua reserviin, mutta kuinka moni välittää siitä?
No jos sitoudut valmiuspataljoonaan, jossa lisäksi on tavallista enemmän harjoituksia kotiuduttuasi varusmiespalvelusta, kai sinä välität. Ei ollut puhe rynkyistä kotiin kaikille.

Ja mikä sinun motiivi on vastustaa valmiutta?
 
Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#20
Tästä valtiosta ei tarvitse tehdä kuitenkaan siinä mielessä Yhdysvaltoja, että joka toisella on ase kotona. Ei mitään rynnäkkökivääreitä siviileille säilytykseen.
Niin, eihän niitä sotilasaseita siviileillä olisikaan vaan reserviläisillä, valittu porukka. Setti kotona sen ajan kun sopimus/kiinnitys voimassa. Siinä mielessä jopa erilainen aseen hallintaperuste kuin siviilillä, jolla lupa säilyy kun sen kerran on saanut. Määrällisesti senhän voisi joku fiksu laskea, että olisko siinä tapauksessa ase joka viidennellä vai joka kymmenellä vai mikä.... jos sellainen tilastollinen tieto on kiinnostavaa. En kuitenkaan usko että joka toisella olisi.
Mutta muuten kannatan reservin osittaista aseistamista PV:n tukivalmiuteen.
 
Top