Suomen sisäinen turvallisuus

Poliisi ja laillinen valta on täysin STATISTEJA ?
- Häiriköinti loppui, kun islamin kulttuurin opettaja toimi viestinviejänä
- Esimerkiksi somalinuorista Jauhiainen on oppinut, että heillä viesti menee parhaiten perille yhteisön johtohenkilön kautta.

Mä ymmärrän vielä sen jos yksittäinen ulkomailta tullut niskuroi poliisin kanssa, koska ihan sitä samaa tekee "poliisin vanha tuttu" kantasuomalainenkin.
Mutta sitä en ymmärrä enkä salli, että poliisin pitäisi noin niinkuin yhteisön laajuudessa sopia siitä, että kenen sanaa on toteltava. Ei voi olla niin että poliisi alistuu kiristykselle tavalla, että " me voidaan kyllä toimia yhteistyössä sillä ehdolla että ….."

Jos ei ulkomaalaisen kotoutuminen Suomeen ole onnistunutta, niin ulos maasta. Ei rinnakkaisyhteiskunnalle.

.
 
Kentältä taitaa saada paremman liksan ja toisaalta ei tarvihe ihan nokakkain istua noitten kriminaalien kanssa. Kenttä työssäkin tokiaan omat kasvavat riskinsä.
Yö-ja viikonloppulisät nostavat kentän palkkaa tuntuvasti. Lisäksi nuorille vastavalmistuneille se "keikan ajo" on sitä mitä haetaan.
 
Neuvotteleva, keskusteleva, ohjaava jne. poliisi on minusta hyvä, mutta perälauta siinäkin pitää olla tiedossa ja paalutettuna.

Tietyllä tavalla yhteisön sisällä oleva vanh.konst. Reinikainen on kullanarvoinen siksikin, että hänelle kertyy TIETOA. Pampun kanssa mäiskävä ja ärisevä poliisivoima menettää luonnollisen yhteyden ihmisiin...jäljelle jää vain väkivallan uhka....ei hyvä, ei hyvä. Pamppujen mäiske tarkoittaa myös sitä, että kohdehenkilöistä osa taatusti kyrpiintyy ja se ei lupaa hyvää sekään.....poliisin työturvallisuudelle voidaan sanoa hei hei.

Ei ole ihan helppo tämäkään yhtälö.
 
Itse veikkaan hellekesää syypääksi noihin, en väljentynyttä alkoholipolitiikkaa.
Lisät saattaa olla jopa 20-30% vuosiansioista, joten ei mitenkään ihmeellistä jos porukka ei halua päivähommiin.

Olen samaa mieltä. Ilmastonmuutoshan se on tämänkin negatiivisen kehityksen takana. :cool:

Minkähän edellä lie sekin, kun sorsat lensivät tänään niin korkealla, ettei niihin olisi yltänyt edes suomalaisella lyhyen kantaman ilmatorjunnalla. Ettei vain jo ole lopun eellä?
 
Onhan se surkeaa kun verrataan mittaushistorian lämpimintä kesää ja vuosikymmenen kylmintä ja todetaan että hyvällä ilmalla ihmiset jäävät palloilemaan kadulle. Niinhän ne tekivät ennen lakimuutostakin.

Pitäisi verrata mennyttä kesää ja jotain toista hellekesää, niin ehkä nähtäisiin jotain tai todettaisiin että ei ole mitään nähtävää.
 
... Vaikka toki on hyvää strategiaa todeta että nyt on helvetti irti, ja tarvitaan lisää määrärahoja...
 
Onhan se surkeaa kun verrataan mittaushistorian lämpimintä kesää ja vuosikymmenen kylmintä ja todetaan että hyvällä ilmalla ihmiset jäävät palloilemaan kadulle. Niinhän ne tekivät ennen lakimuutostakin.

Pitäisi verrata mennyttä kesää ja jotain toista hellekesää, niin ehkä nähtäisiin jotain tai todettaisiin että ei ole mitään nähtävää.

Ennustuksesi tässä asiassa taisi osua varsin kohdalleen. Mutta miksi kotikeikka on vähentynyt?
 
Ilmoituskynnys on noussut?;)
 
Olen minä monta kertaa miettinyt, miten oma pälli kestäisi jossain poliisin hommassa nimenomaan noilla kotikeikoilla. Katsoa äliseviä tappelevia kännisiä vanhempia ja pentureppanoita siinä mukana.
Samat mietteet ollut itselläni kun näen (valitettavasti uudelleen) koiraa kohdeltavan kaltoin, alkaa sisu kiehua joka kerta kun tietää että sama jatkuu siviilissä vieraiden lähdettyä.
 
Neuvotteleva, keskusteleva, ohjaava jne. poliisi on minusta hyvä, mutta perälauta siinäkin pitää olla tiedossa ja paalutettuna.

Tietyllä tavalla yhteisön sisällä oleva vanh.konst. Reinikainen on kullanarvoinen siksikin, että hänelle kertyy TIETOA. Pampun kanssa mäiskävä ja ärisevä poliisivoima menettää luonnollisen yhteyden ihmisiin...jäljelle jää vain väkivallan uhka....ei hyvä, ei hyvä. Pamppujen mäiske tarkoittaa myös sitä, että kohdehenkilöistä osa taatusti kyrpiintyy ja se ei lupaa hyvää sekään.....poliisin työturvallisuudelle voidaan sanoa hei hei.

Ei ole ihan helppo tämäkään yhtälö.

Kyllä minäkin oletan, että he tietävät mitä tekevät. Jokaisella ammattialalla ollaan viisaita sivusta. Mitä me tiedämme siitä, millaista on pitää järjestystä lähiössä, jossa on 60 eri kansallisuutta?
 
Neuvotteleva, keskusteleva, ohjaava jne. poliisi on minusta hyvä, mutta perälauta siinäkin pitää olla tiedossa ja paalutettuna.

Tietyllä tavalla yhteisön sisällä oleva vanh.konst. Reinikainen on kullanarvoinen siksikin, että hänelle kertyy TIETOA. Pampun kanssa mäiskävä ja ärisevä poliisivoima menettää luonnollisen yhteyden ihmisiin...jäljelle jää vain väkivallan uhka....ei hyvä, ei hyvä. Pamppujen mäiske tarkoittaa myös sitä, että kohdehenkilöistä osa taatusti kyrpiintyy ja se ei lupaa hyvää sekään.....poliisin työturvallisuudelle voidaan sanoa hei hei.

Ei ole ihan helppo tämäkään yhtälö.
Poliisin auktoriteetti on mielestäni kärsinyt vuosikymmenien saatossa. Kamalaa välillä katsella ja kuunnella nuorten asennetta poliisia kohtaan. Toki tuotakaan ei voi yleistää.
 
[QUOTE="Raveni, post: 645913, member: 104"]Poliisin auktoriteetti on mielestäni kärsinyt vuosikymmenien saatossa. Kamalaa välillä katsella ja kuunnella nuorten asennetta poliisia kohtaan. Toki tuotakaan ei voi yleistää.[/QUOTE]

Bold. Onko se kärsinyt vai muuttunut toisenlaiseksi....jopa paremmaksi ja kestävämmäksi? En tiedä, tää on pohdintaa.
 
[QUOTE="Raveni, post: 645913, member: 104"]Poliisin auktoriteetti on mielestäni kärsinyt vuosikymmenien saatossa. Kamalaa välillä katsella ja kuunnella nuorten asennetta poliisia kohtaan. Toki tuotakaan ei voi yleistää.

Bold. Onko se kärsinyt vai muuttunut toisenlaiseksi....jopa paremmaksi ja kestävämmäksi? En tiedä, tää on pohdintaa.[/QUOTE]


Ruotsissa Poliisi on aikojen saatossa muuttunut keskustelevaksi, yliystävälliseksi ja ymmärtäväksi. Vähäisintäkään auktoriteettia ei enää ole. Mikä on tulos? Heitä ei arvosta enää juuri kukaan. Nuoret nauravat ja vittuilevat heille. Uus-ruotsalaiset kivittävät ja polttavat poliisiautot, jos tilaisuus tulee, kranaatti-iskut poliisiasemille myös kuuluu kuvaan.
Poliiseista on huutava pula, vaikea saada palkattua uutta väkeä. Jo ammatissa olevat lopettavat ja siirtyvät muihin, paremmin palkattuihin töihin, missä ei tarvitse varoa henkeään, ei kivitetä, vittuilla ja muutenkin arvostetaan enemmän.
 
[QUOTE="Raveni, post: 645913, member: 104"]Poliisin auktoriteetti on mielestäni kärsinyt vuosikymmenien saatossa. Kamalaa välillä katsella ja kuunnella nuorten asennetta poliisia kohtaan. Toki tuotakaan ei voi yleistää.

Bold. Onko se kärsinyt vai muuttunut toisenlaiseksi....jopa paremmaksi ja kestävämmäksi? En tiedä, tää on pohdintaa.
Niimpä. Ainakin se on muuttunut, siitä voi olla varma. En osaa sanoa muuta kuin sen perusteella miten itse näen asian ja näen asian siten, että se on heikentynyt.

edit. Omasta puolestakin on pakko myöntää vaikka en poliisin kanssa negatiivisessa mielessä tekemisissä olekkaan ollut, että en arvosta ko. Ammattia läheskään niin paljon kuin esim. 10 vuotta sitten. Poliisit siis tekijät ovat mielestäni muuttuneet huomattavan paljon. Toki myös tavat joilla työtä tehdään. Vanhemmat poliisit on sitten VIELÄ töissä tai vaikkapa eläkkeellä ovat tyystin toisenlaisia mitä nämä nuoremmat. Voi olla, että kyse on minusta ja muutos on tapahtunut minussa eikä poliisissa. Näin vain asian näen.
 
”Tässä on iso riski”

Nuorisoasioista vastaavan Razmyarin mielestä vahingollisinta olisi mennä nimeämään tiettyjä asuinalueita huonoiksi, mitä Mykkänen ei siis toistaiseksi ole tehnyt. Se vaikuttaisi suoraan ja valtavasti ihmisten tapaan mieltää mainittuja alueita. Mykkänen puhuu kuitenkin riskilähiöistä.

–Olemme tehneet vuosikausia työtä sen eteen, ettei tarvitse puhua huonoista asuinalueista. Jos valtiotasolta lähdetään siihen, että on x-määrä kriisialueita, se on tosi väärä viesti.

– Tässä on iso riski alueiden leimautumisesta, jota olemme yrittäneet iät ja ajat välttää. Se on minun pelkoni tässä.

Razmyar myöntää, että sosiaalista eriytymistä on joillakin alueilla nähtävissä: Työttömyyttä ja sosiaalisia ongelmia kasautuu esimerkiksi tiettyyn taloyhtiöön, tietyille ostoskeskusaluille tai liikenteen solmukohtiin metroasemille.

Razmyar uskoo, että Suomessa purevat aivan toisenlaiset ratkaisut kuin Ruotsissa, missä tilanne on ehtinyt kehkeytyä hankalaksi. Jos puhutaan poliisin valvonnan lisäämisestä pääratkaisukeinona, ollaan Razmyarin mukaan hakoteillä jengiytymisen ehkäisemisessä.

–Se on tosi väärä tie. Se on itse asiassa hyvinkin populistinen tapa ratkaista ongelmia, jotka Helsingissä ovat kuitenkin ihan toista mittaluokkaa kuin Ruotsissa.

Helsinki täysin erityinen maahanmuuttoluvuissa

Jos resursseja lisätään, Razmyarin mukaan pitäisi lisätä nimenomaan poliisin läsnäoloa yhteisöissä pitkäjänteisesti luottamuksen rakentamisen kannalta, ei niinkään poliisien määrää valvontaoperaationa. Hän mainitsee esimerkkinä poliisien jalkapallo-ottelut maahanmuuttajapoikien kanssa.

–Sitä kautta rakentaa hyvin konkreettisilla asioilla luottamusta yhteisöihin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Helsingissä en ainakaan halua nimetä yhtään kriisialuetta tai riskilähiötä. Ei ole olemassa erityisen huonoa asuinaluetta, joka nyt tarvitsisi näitä poliisipartioita lisää. Moniammatillista yhteistyötä poliisin kanssa tarvitaan ja siihen ovat tietysti lisäresurssit tervetulleita.

Razmyarin mukaan koulut ovat avainasemassa jengiytymisen ehkäisyssä. Jos kommunikaatio ei perheiden ja koulun välillä toimi, voivat vanhemmat olla täysin tietämättömiä lastensa mahdollisista ongelmista, eikä monilla nuorilla ole sosiaalista kontrollia kotona. Siinä vaiheessa, kun poliisi alkaa puuttua tilanteisiin, huomataan, että itse asiassa ongelmia on ollut jo pitkään.

Razmyar uskoo, että samanlainen kehitys on osaltaan taustalla myös Ruotsin pahaksi ehtineessä tilanteessa. Hänen mukaansa nyt pitäisi ehkäistä ne tyhjiöt, joissa ”nuori pystyy tekemään ihan mitä vain” ilman, että vanhemmat ovat tietoisia tai että joku muu turvallinen aikuinen puuttuu tilanteeseen.

–Se on ihan valtavan iso riski ja sellainen, mikä pitää pystyä ratkaisemaan.

–Toivottavasti valtion suunnalla ymmärretään, että meidän erityiskysymys on maahanmuutto. 100 000 vieraskielisen asukkaan raja menee rikki tänä vuonna. Helsinki on täysin erityinen luvuissaan. Se tarkoittaa, että kouluissa alkaa olla yhä enemmän vieraskielisiä nuoria.

Razmyarin mukaan on seurattava kaiken aikaa tarkkaan sitä, tapahtuuko ihmisten mielissä sellaista eriytymistä, että aletaan vaikkapa vältellä tiettyjä kouluja, joissa on paljon maahanmuuttajia.

Tärkeintä rakentaa monipuolisia asuinalueita

Helsingin asuntotuotantojakaumalla pyritään rakentamaan mahdollisimman monipuolisia asuinalueita ja estämään eriytymistä. Viimeisin asumisen ja maankäytön ohjelma on hyväksytty kaksi vuotta sitten ja siinä päätettiin jakaumasta, jonka mukaan yhdelle alueelle rakennetaan 25 prosenttia ara-vuokra-asuntoja, 30 prosenttia välimuodon asuntoja ja 45-prosenttia sääntelemättömiä vuokra- ja omistusasuntoja.

–Tämä periaate on eriytymisen isoin torjuja. Jos jollakin asuinalueella mennään siihen, että meillä on alkaa olla pelkästään vuokra-asuntotuotantoa ja vapaarahoitteista markkinaa toisaalla, eriytyminen kasautuu todella nopeasti.

Lisäksi Helsinki jakaa positiivisen erityiskohtelun rahaa tietyille kouluille, kirjastoille ja alueille.

Razmyar huomauttaa, että Helsingin ratkaisuja seurataan ulkomaita myöten. Hänen mielestään nyt pitäisi pelottelun sijasta keskittyä tekemään näitä hyviä ratkaisuja. Silti hän uskoo, että Ruotsin tilanne ja syksyllä selviävä vaalitulos heijastuu osaltaan myös Suomen ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin.

Razmyarin mielestä hälyttävintä olisi yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen, jota ei kuitenkaan vielä radikaalisti meillä ole havaittavissa.

–Siinä vaiheessa, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on sellainen, että täällä syntynyt nuori kuulee jatkuvasti, että ”ette ole tervetulleita, ette kuulu tänne” ja mennään järjettömään vastakkainasetteluun, voi olla varma, että se nuori, joka ei ole eläessään edes nähnyt vanhempiensa synnyinmaata, eriytyy, ihan sen keskustelun ansiosta.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/25...e-nasima-razmyarilta-helsingista-vaara-viesti
 
Olen minä monta kertaa miettinyt, miten oma pälli kestäisi jossain poliisin hommassa nimenomaan noilla kotikeikoilla.
Toisaalta, ne ovat välillä sellaisia mielenkiintoisia juttuja joissa ei voi mennä valmiin sapluunan mukaan vaan pitää miettiä ja välillä käyttää diplomatiaa.

Ei ne kotikeikat välttämättä ole sellaisia kliseisiä "Ritva istuu silmät ummessa keittiön pöydän ääressä ja käärii Aroma-sätkää ja valittaa että Repa hakkaa taas" -juttuja, eikä ratkaisumalli ole automaattisesti 'ukko koppiin ja perhe turvakotiin'.
 
Back
Top