Suomessa on erityispiirre, että meillä ns. "Malli Nykänen" eli b-tyyppi on yleinen. En käy päihdelääketiedettä enempää läpi. Se liittyy serotoniinin takaisinottoon eli välittäjäaineisiin. Dopamiinijuopot olkoot onnellisia, koska he harvemmin saavatpahassakaan juopumustilassa ahaa-alämystä, että pitää pirstoa ruokasalin kalustoa tai ajaa perhettä kirveen kanssa pakkaseen. B-tyypin ei tarvitse olla alkoholisti. Riittää, etttä hän vetää pään täyteen silloin tällöin. Melko usein sattuu ja tapahtuu. Heillä voi olla katumus myös kova, ja he saattavat aidosti ihmetellä, että miten se nyt näin meni.
Eivät he voi sille yhtään mitään, koska se liittyy aivotoimintaan sinänsä. Kaikki tuttavat tietävät, että heille ei viina "sovi" ja heidän kanssaan voi olla ikävää ryypätä, kun ei tiedä, milloin se matsi alkaa. Monesti he ovat erittäin suorituskykyisiä ja joistakin sanotaan, että "helvetin hyvä työmies" tai "hyvä mies selvin päin". Persoonallisuus kuitenkin muuttuu, ja sitten yössä hortoilee se toinen mies.
Joku ehkä ajattelee, että tämä on suomalaisten moittimista. Ei se ole. Geenit ovat geenejä. Meillä on vastapainona niin paljon hyvää. Täytyy toivoa, että uusissa sukupolvissa tulee parempia malleja, että nuoret oppivat, ettei elämässä välttämättä tarvitse lotrata. Harva nimittäin on ilman, vaikka viina tekisi pahapäiseksi. Näistä jotkut harvat osaavat ottaa sen "neljä", koska he tietävät, että kun meneee viisi tai enemmän, jotain sattuu.
Jos b-tyyppi alkoholisoituu, vankila tai hauta on ihan oletettu paikka. Vasta todella rajut elämänvaiheet saattavat saada joitakin harvoja määrittelemään tilansa oikein ja tekemään sen ainoan ratkaisun.
