Suomen sisäinen turvallisuus

Joko poliisi on tähän puuttunut ja jakaa kyytejä tolpalla?

Varmaan myös ruokapaikkojen valinnassa on ongelma eli jokainen oululainen ei asioi tasaisesti etnisissä ja ketjupaikoissa. Tähänkin partiot joutuvat toistuvasti puuttumaan ja käskyttävät valtaväestöä oikeisiin paikkoihin.

Mitäs jos oulun poliisi keskittyisi lainvalvontaan ja jättäisi sossuhumanistien touhut muille tahoille. Rikoksiin pitää tietysti tarttua hanakasti olipa osapuolina ketä tahansa.

Niinpä. Itse kyllä neuvoisin naisia "syrjimään" ulkomaalaisia taksikuskeja, etenkin viikonlopun illanvieton jälkeen. Ihan mututuntumalla väittäisin, että näin toimimalla rikoksen uhriksi joutumisen riski pienenee.
 
No, ei unohtunut - kyse on kahdesta eri asiasta.

Toisessa haastatellaan Simon Livsonia ja hän lausuu oman subjektiivisen mielipiteensä, todennäköisesti perustuu Suomen juutalaisten kokemukseen:

"Livson huomauttaa, etteivät uhkana ole vain uusnatsismi tai antisemitismi vaan ääriliikkeet yleensä, esimerkiksi jihadismi."

Toisessa on taasen kyse EU-tutkimuksesta eli aivan toinen asia kuin subjektiivinen mielipide, ja on vieläpä hyvä huomioida, että tämä EU-tutkimus on tehty 12 Eu-maassa, joukossa ei kuitenkaan ole Suomi:

"Kyselytutkimuksen on teettänyt Euroopan unionin perusoikeusvirasto, joka haastatteli sitä varten 16 395 juutalaista 12 EU-maassa: Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa." (HS: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005927880.html )

Eli ei todellakaan ole unohtunut mitään, eikä tässä asiayhteydessä ole edes perusteltua tuoda esille EU-tutkimusta, koska Suomi ei ole ollut mukana EU-tutkimuksessa, ja koska kyseessä on Suomen juutalaisten haastattelu perustuen heidän subjektiivisiin - ja varmasti todellisiin - kokemuksiin. Haastattelu olisi ollut siinä tapauksessa ongelmallinen, jos olisi puhuttu kahdesta olemassa olevasta uhasta, mutta mainittu vain toinen (esim. uusnatsismi).

Kun tehdään henkilöhaastattelua on oltava hyvin varovainen sen suhteen mitä lisätään/poistetaan, parempi kuin ei lisätä mitään eikä poisteta mitään itse haastattelusta - teksti on tietty oltava sujuvaa eli niiltä osin haastattelu on muokattava mutta idean on pysyttävä samana. Todennäköisesti tässäkin tapauksessa teksti on ensin hyväksytetty haastateltavana, mikä osaltaan asettaa raamit sisällölle.

Lainaus HS:n jutusta:
"HELSINGIN juutalainen seurakunta viestitti joulukuussa sisäministeriölle, että synagogaa ja seurakunnan jäseniä uhataan puhelinsoitoilla, vihapuheella sosiaalisessa mediassa, juutalaisvastaisilla tarroilla ja natsisymboleilla.

EU julkaisi joulukuussa 16 395 juutalaisen haastattelututkimuksen.

Sen mukaan Ranskan juutalaisista 95 prosenttia pitää antisemitismiä vakavana ongelmana. Ruotsin juutalaisilla määrä on 80 prosenttia. Britanniassa ja Saksassa juutalaisvastaisuus lisääntyy nopeasti"

Juttu alkoi kyseisellä tutkimuksella. Kyllä huomasin kyseessä olevan Livsonin kertoman. HS olisi voinut avata tutkimustuloksia ja peilata niitä Livsonin kertomaan, mutta...
 
Aamun uutisvirrasta kiinnostava nosto. Ehkä tärkeimpänä havaintona on, että rikosten ehkäiseminen on monitahoista hommaa, mutta koululaitoksen ja erityisesti toisen asteen koulutuksen merkitys korostuu.

Olisi tietysti mukava saada myös konkreettisiä lukuja uutiseen. Voisi olla silmät avaavaa nähdä millaisista ihmismääristä puhutaan.

Tuhansista puhutaan joka ikäluokassa. Eli potentiaalia kyllä löytyy -vaikka mihin-.

Jotain osviittaa karkeasti saanee esim. kutsuntaikäluokkien c-lappujen kokonaismäärästä, t-lapulliset vielä erikseen siihen. En tarkoita tällä leimata ketään c-lapullista, enkä edes sitä ryhmää, vaan sitä potentiaalia.

Sitten kun pohtii vaikka oman inttinsä kokemuksia: kyllähän siellä tuvissa tapasi -kaikenlaista- viheltäjää, puhaltajaa ja soittajaa.

Pitkän linjan opettajat peruskouluissa joskus avautuvat: väittävät nähneensä jo peruskoulussa, kenellä tulee olemaan -haasteita- vastaisessa elämässä. Ja kun pari-kolmekymmentä vuotta on puskenut lapsosia läpi rullista, niin kyllähän siinä oppii näkemään ja on varmasti myöhemmin voinut nähdä, että osuiko oikeaan.

Joka ikäluokka: tuhansia poikia. Onkohan meillä siihen varaa, tämän kokoisella kansalla? Pitäiskö tehdä jotain, oikeasti? Eikä jättää näitä tuhansia kolmannen sektorin ja ray:n lahjoitusvarojen turvin toteutettavan toiminnan varaan? Mutta odotellaan rauhassa, epäilemättä poliitikoilla on tähänkin ratkaisu. :cool:
 
Lasse Lehtisen kolumni: Pahalla on monet kasvot
Suurin osa seksuaalirikoksista epäillyistä ja tuomituista on omaa väkeä, mutta maahanmuuttajat ovat määräänsä nähden yliedustettuina. Näin on muuallakin Euroopassa, kirjoittaa Lasse Lehtinen.
EUROOPAN unionia syytetään usein aiheetta jäsenmaiden omista virheistä. Maahanmuuton hoitamisessa yhteisö on kuitenkin epäonnistunut surkeasti. Muuttopaineet olivat kymmeniä vuosia tiedossa tai ainakin hyvin ennustettavissa.​
Pohjois-Afrikan valtioihin olisi ajoissa pitänyt EU:n ja YK:n voimin ja varoin perustaa valvottuja leirejä ja keskuksia, joissa Eurooppaan pyrkivät olisi tutkittu ja seulottu kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Rajat olisivat voineet olla muuten tiukasti valvottuja. Hyväksyttyjen kuljetus yli Välimeren olisi voitu hoitaa ylikansallisin voimin, ohi ihmiskauppiaiden.​
Mutta yhteistä vastuuta pakoiltiin kunnes järkevät menettelyt olivat auttamattomasti myöhässä. Seurauksia hoidetaan nyt jäsenmaissa, jokaisessa omin voimin ja kirjavin keinoin. Sekä henkiset että aineelliset kustannukset ovat sietämättömät.​
[...]​
SUOMESSA poliisi varoittaa etenkin nuoria tyttöjä ja heidän vanhempiaan ulkomaalaisista miehistä, jotka saalistavat netissä. Keskusrikospoliisin mukaan myös suomalaiset ovat samoissa puuhissa kovin ahkeria.
[...]​
Kulttuuri selittää vain osan ilmiöstä. Lähes kaikki turvapaikanhakijat tulevat hajonneista ja väkivallan luhistamista yhteiskunnista. Noissa maissa vain lähiomaiset voisivat edes hiukan valvoa moraalia ja normeja. Mutta perheiden yhdistämistä on vaikeutettu, vaikka perhe on kotoutumisen tärkein edellytys. Nuoria miehiä ei saisi päästää matkaan ilman äitiä.
[...]​
KULTTUURIIN perustuvia selityksiä ei esitetä, kun tasa-arvoon kasvatettu eurooppalainen tai pohjoismaalainen syyllistyy samoihin rikoksiin. Oulun seudulla lestadiolaiset peittoavat maahanmuuttajat mennen tullen. Siitä ei someraivoa juuri nouse.
Uhrin kannalta ei kuitenkaan ole eroa, raiskaako hänet islaminuskoinen maahanmuuttaja, tapauskovainen luterilainen, katolinen rippi-isä tai lestadiolaisen seurakunnan vanhempi.​
Soldiers of Odinin tapaiset nahkapäät kehuvat Suomen ja muun Euroopan kaduilla vartioivansa naisten turvallisuutta. Heidän julistuksensa eivät poikkea Isisin sotilaiden tai minkä tahansa lahkon saarnoista.
Nämä porukat eivät ole huolissaan naisen asemasta. Pohjimmiltaan he haluavat kontrollia. Raiskata itse omat naisensa. Yksinoikeudella.
Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Ilta-Sanomat 28.1.2019
 
Viimeksi muokattu:
Viikko sitten sunnuntaina Helsingistä Ouluun matkalla olleen junan vaurioituminen Haarajoen ja Korvensuon välillä aiheutui Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vaunun päädystä irronneesta luukun suojalevystä.


Viikko sitten sunnuntaina Helsingistä Ouluun matkalla olleen junan vaurioituminen Haarajoen ja Korvensuon välillä aiheutui Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vaunun päädystä irronneesta luukun suojalevystä. Suojalevy oli vaunun alla pyöriessään kiilautunut vaunun pohjan ja ratapölkkyjen väliin ja aiheuttanut matkustajien tunteman rytkähdyksen sekä äänet. Penkkien selkänojien heikon rakenteen vuoksi rytkähdys rikkoi penkkien kääntömekanismin. Suojalevy on irronnut Korvensuon liikennepaikan eteläpuolella. Irtoamisen syytä ei voida tarkalleen määrittää. On mahdollista, että vaunun ruuvikytkin olisi irronnut ripustuskoukustaan ja roikkunut vapaana alhaalla, jolloin jatkuvat iskut radan laitteisiin, etenkin akselilaskijoiden auraussuojiin olisivat irrottaneet suojalevyn

Onnettomuuden seurauksena vaunun alakerran kolmen istuimen selkänojat retkahtivat taaksepäin alimpaan asentoonsa. Lisäksi tapahtumasta aiheutui vesivuoto vaunun yläkerran WC:n tuorevesijärjestelmään ja vaunun osaston päätyovi jumiutui kiinni-asentoon. Kaksi istuimissa matkustanutta matkustajaa valitti tapahtuman jälkeen kipua niskassaan.

https://www.radiopooki.fi/uutiset/p...urce=ampparit&utm_medium=rss&utm_campaign=rss
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Lasse Lehtinen kirjoitti:
Kulttuuri selittää vain osan ilmiöstä.
Siinä päivänkakkaralorussa rakastaa - ei rakasta on ruotsiksi useampi vaihtoehto: Älskar: Av hjärta- nog lite - als inte.

Tuo kulttuuriselitys noudattaa samaa kaavaa. Joskus selittää, joskus ei ja toisinaan sitten vähäsen.
 
Kermaperseiden keskiluokkaiset lellikakarat vaarassa!

Pelastuslaitos, poliisi ja sossuämmät valmiustilassa. Missä ovat paikallisjoukot, kun hätä on suurin?

Vahvistamattomien tietojen mukaan on kuulemma parit kulmakarvatkin palaneet ja ainakin yhden mersun nahkaverhoilu on likaantunut noesta.

Vaarallista leikkiä tavattu Espoossa ja Kauniaisissa varhaisnuorten parissa – Asian laajuutta selvitetään
Kauniaisissa selvitetään, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse.
Johanna Juupaluoma HS
Julkaistu: 28.1. 16:09 , Päivitetty: 28.1. 16:55

Kauniaisissa myös yhden varhaisnuoren tiedetään leikkineen vaarallisesti tulella viime viikolla.

Kauniaisten kaupunginkanslian tiedottajan Markus Jahnssonin mukaan kaupungin tietoon on tullut tapaus, että yläkoulussa oleva poika on spreijannut hiuslakkaa ja sytyttänyt sitä tuleen julkisella paikalla.

”Nuorisotyöntekijät tapasivat pojan täysin sattumalta. Toinen heistä huomasi tilanteen, ja he menivät puhumaan pojalle.”

Tällainen tulella leikkiminen voi olla jopa hengenvaarallista, sillä esimerkiksi tekstiilit voivat syttyä helpostikin palamaan.

Vastaavanlainen tapaus tapahtui viime viikolla Espoossa, mistä potilaskuljetuksia tekevä Helsingin seudun sairaankuljetus varoitti viime perjantaina Facebook-sivullaan.

Yritys kertoi, että sen työntekijät olivat myös sattumalta tavanneet noin 10–12-vuotiaan pojan Espoossa, joka oli spreijannut vaatteitaan hiuslakalla ja yrittänyt sytyttää niitä tuleen. Yrityksen työntekijät olivat huomanneet tämän, takavarikoineet sytyttimen ja pitäneet puhuttelun pojalle. Palo oli saatu sammutettua, mutta vaatteisiin oli jäänyt palojälkiä.

Jahnssonin mukaan Kauniaisissa asiaan suhtaudutaan vakavasti ja yläkouluihin on oltu jo yhteydessä.

Parhaillaan kaupungin viranomaiset selvittävät yhdessä koulujen kanssa, onko kyseessä yksittäistapaus vai kouluissa mahdollisesti leviävä ilmiö.

Toistaiseksi viranomaisilla ei ole tietoa kuin tästä yhdestä tapauksesta. Mikäli kyseessä on laajempi ilmiö, siihen aiotaan puuttua nuorisotoimen, koulujen ja sosiaalitoimen kautta, Jahnsson kertoo.

”Meillä ei ole kokonaistilanne tiedossa, mutta vakavaa on, jos tällaista tapahtuu. Olemme olleet yläkouluihin yhteydessä, ja niissä asian vakavuudesta aiotaan jutella oppilaiden kanssa.”

https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000005980807.html
 
Valvontakamera tallensi: seksuaalista hyväksikäyttöä pankin tuulikaapissa – kahdelle vankeutta

  • Osapuolet pitivät toisiinsa yhteyttä aluksi somessa ja Googlen käännösohjelman avulla.
  • Miehet tulivat linja-autolla 12- ja 14-vuotiaiden uhrien kotipaikkakunnalle, missä törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui.
  • Kumpikin tekijä tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen
Omer Abdulmaged Hameedin

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/05689afb-615d-46b5-b563-cbcbe47606f2
 
Valvontakamera tallensi: seksuaalista hyväksikäyttöä pankin tuulikaapissa – kahdelle vankeutta

Tänään klo 22:23

Kaksi alaikäistä tyttöä joutui kahden aikuisen kaveruksen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Miehet tarjosivat uhreilleen huumausainetta ennen suutelua ja kopelointia pankin tuulikaapissa sekä seksiaktia rakennuksen takana.
ecbb1c58ab83a1b94ed5fed241627f23b56f63c422b02985052be76d9fc25389.jpg

ecbb1c58ab83a1b94ed5fed241627f23b56f63c422b02985052be76d9fc25389.jpg

Valvontakamera. Kuvituskuva.MOSTPHOTOS
  • Osapuolet pitivät toisiinsa yhteyttä aluksi somessa ja Googlen käännösohjelman avulla.
  • Miehet tulivat linja-autolla 12-ja 14-vuotiaiden uhrien kotipaikkakunnalle, missä törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui.
  • Kumpikin tekijä tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Nuorempi tytöistä oli tavannut toisen miehistä Tampereella kauppakeskuksessa.

Lastensuojelun kautta osin sijoitettuna asunut tyttö oli 12-vuotias, mies 18 vuoden ikäinen. He alkoivat pitää yhteyttä Facebookissa ja Snapchatissa.
Yhteydenpito johti lopulta siihen, että tyttö ja hänen 14-vuotias ystävänsä pyysivät 18-vuotiaan sekä tämän 22-vuotiaan kaverin tulemaan luokseen pirkanmaalaiseen pikkukaupunkiin.Yhteyttä pidettiin osin Googlen kääntäjäohjelman avulla.

Tirkisti avaimenreiästä
Tytöt menivät miehiä vastaan linja-autoasemalle. 14-vuotias ehdotti, että kaikki neljä menisivät hänen kotiinsa. Tytön vanhemmat olivat kotona, joten seurue livahti hiljaa sivuovesta suoraan yläkertaan.
Kun avaimenreiästä tilanteen nähnyt pikkupoika meni kertomaan vieraista miehistä, tytön isä suuttui. Hän meni huoneen ovelle ja ilmoitti, että ”mikäli maahanmuuttajat ja pakolaiset eivät häivy viiden minuutin sisällä”, hän soittaisi poliisit.

Miehille tuli kiire ulos pimeään iltaan.
Tytöt lähtivät kuitenkin salaa heidän peräänsä kaupungille. He tapasivat miehet baarissa. Miehet olivat ehtineet nauttia olutta ja vodkaa sekä myös hasista, jota he tarjoilivat tytöille sekä näiden seurassa olleille nuorille.

Kamera tallensi
Tilanne miesten ja tyttöjen välillä kehittyi pian törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
Pankin valvontakamera tallensi tilanteen, kun miehet suutelivat tyttöjä pankin tuulikaapissa.Nuorempi miehistä myös kosketteli 12-vuotiasta tämän takapuolesta.

Hetken kuluttua seurue meni ulos läheisen rakennuksen taakse, missä miehet olivat suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä uhriensa kanssa.

Rikokset olisivat voineet jäädä pimentoon, ellei toinen tytöistä olisi alkanut parin kuukauden kuluttua puhua asiasta äidilleen.

”Olen homo”
Kuulusteluissa kumpikin miehistä kiisti syyllistyneensä rikokseen.Vanhempi miehistä tosin myönsi olleensa sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan kanssa, mutta väitti kaiken tapahtuneen tytön aloitteesta.

Vanhempi mies kertoi olevansa homoseksuaali ja kiisti koskaan aiemmin olleensa naisen kanssa.

Nuorempi puolestaan väitti aluksi olleensa niin peloissaan, ettei ollut harrastanut seksiä kenenkään kanssa.

Käräjäoikeus katsoi, että miesten olisi tullut ymmärtää, että kumpikin uhreista oli tapahtumahetkellä alle 16 vuoden ikäinen. Se korosti, ettei kenenkään välillä ollut seurustelusuhdetta, vaan miehet olivat lähteneet varta vasten tyttöjä tapaamaan.

Lisäksi toinen miehistä oli hankkinut edellispäivänä kannabista, jota oli tarjottu kummallekin uhrille.

Ehdotonta vankeutta
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1999 syntyneen Omer Abdulmaged Hameedin kahden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä huumausainerikoksesta.

Selvityksen mukaan Hameedilla oli keskeneräisiä rikosasioita ja aiempia merkintöjä poliisin rikostiedoissa. Tuomitut rikokset edellyttivät oikeuden mielestä ehdotonta vankeusrangaistusta.

Vanhempi, vuonna 1995 syntynyt rikostoveri puolestaan selvisi samasta vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomalla vankeusrangaistuksella. Tuomiota lievensi se, että mies oli edesauttanut rikostensa selvittämisessä.

Alaikäisille uhreilleen miehet määrättiin maksamaan yhteensä 7000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä. Rikokset tapahtuivat marraskuussa 2017.Turun hovioikeus vahvisti tuomiot hiljattain antamallaan päätöksellä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/05689afb-615d-46b5-b563-cbcbe47606f2
 
Lasse Lehtinen: "Nämä porukat eivät ole huolissaan naisen asemasta. Pohjimmiltaan he haluavat kontrollia. Raiskata itse omat naisensa. Yksinoikeudella."

Kuinka sairas pitää olla tuollaista väittääkseen?

Lisäys:

Oliko tuo kirjoitus mitenkää rakentava tai uusi? Samaa kanta-asukkaitten paheksuntaa ja syyllistämistä.

Hyvä ensimmäinen kommentti:
"Arvoisa Lasse Lehtinen,
Olen monen vuoden ajan pitänyt Teitä harkintakykyisenä ja järkevänä demarina. Tämän kirjoituksen luettuani pidän teitä nyt demarina. "
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top