Suomen sisäinen turvallisuus

Eikö poliisin pitäisi ennemmin turvata hänen oikeus olla katsomassa mielenosoitusta?

Varsinkin kun on kyse vain yhdestä hepusta. Jos heitä olisi useampi, niin joku aitaus kummallekin osapuolelle?
 
Eli poliisilla ei kuuluisi olla oikeutta ennaltaehkäistä rikoksia, koska sehän johtaa siihen että eletään poliisivaltiossa?
 
Tilanteessa oli ihan selvää, että mielenosoitusporukka provosoitui nimenomaan siitä yhdestä henkilöstä, vaikka filmillä ei kaikkea näytettykään. Oli myös täysin selvää että jos tilanteeseen ei oltaisi puututtu, se olisi eskaloitunut. Mielenosoitusoikeus on perustuslailla turvattu oikeus ja siihen ei herkästi puututa. Lievin keino rauhoittaa tilanne oli se, että paikalla ollut tilannetta provosoiva henkilö poistettiin paikalta; ei siis otettu kiinni tai edes viety pois vaan ainoastaan käskettiin poistua ja sai vielä itse päättää mihin menee (ravintolaan).

Mikä keino olisi ollut parempi; jolla olisi vielä pienemmillä puuttumisella ihmisten perusoikeuksiin oltaisiin saatu estettyä vakavammat puuttumiset ihmisten perusoikeuksiin?
 
Poliisi joutuu rutiininomaisesti tekemään intressivertailua ja puuttumaan ihmisten oikeuksiin, usein näissä tilanteissa joudutaan asettamaan vastakkain kahden tai useamman ihmisen tai ihmisryhmän oikeudet. Usein tämä vaatii jonkinmoista pohdiskelua ja helpoin keino ei suinkaan ole se, mihin päädytään vaan tavoitteena on saada tilanteet hoidettua nk lievimmän haitan periaatteella.

Joskus tietysti voi tuntua tylyltä kun oma porukka joutuu väistymään, mutta usein näissä tilanteissa on niin että kukaan ei ole täysin tyytyväinen.
 
Ryhmä Y raivostuu jostain. Homma hoidetaan heidän tahdon mukaan. Toistetaan x-kertaa. Mikä voisi mennä pieleen?

All hail our new overlords!

Mitä sitten kun joskus homma ei menekään heidän toiveiden mukaan?
 
Ei ole kyse siitä mitä porukoita on paikalla, vaan asioista. Ihan kun nk vastapuolta ei oltaisi ikinä poistettu nk Oikeassa Olevien mielenosoituksista...
 
Poliisi joutuu rutiininomaisesti tekemään intressivertailua ja puuttumaan ihmisten oikeuksiin, usein näissä tilanteissa joudutaan asettamaan vastakkain kahden tai useamman ihmisen tai ihmisryhmän oikeudet. Usein tämä vaatii jonkinmoista pohdiskelua ja helpoin keino ei suinkaan ole se, mihin päädytään vaan tavoitteena on saada tilanteet hoidettua nk lievimmän haitan periaatteella.

Joskus tietysti voi tuntua tylyltä kun oma porukka joutuu väistymään, mutta usein näissä tilanteissa on niin että kukaan ei ole täysin tyytyväinen.

Eihän tuo helppo tilanne ole. Ja varmasti helpointa ja jossain määrin jopa perusoikeuksien näkökulmasta parasta poistaa se yksi henkilö.

Ongelma syntyy siitä, että molemmat puolet ovat vihaisia vuoron perään tuolla menetelmällä. Ja kun tämä maahanmuuttokysymys kaikkine vihapuhejuonteineen on oikeasti alkanut jakamaan ihmisiä niin poliisin kannattaisi ehkä miettiä tuota käytäntöä hieman laajemmassa kehyksessä, vaikka se todella hankalaa kadun todellisuudessa onkin.
 
Kun asettuu kummalle puolelle tahansa riittävän tiukasti, niin poliisi toimii aina väärin ja kärsijänä on nimenomaan se oma porukka.
 
Onhan tuo kommentointi videossa aikamoista. Vitun suvakit sitä ja geelitukat tätä+polpo paikalla. Yritä siinä sitten keskustella maahanmuuton ongelmista siten,että ei ensimmäisenä keskusteluun kaiveta näitä Suomi Ensin-tyyppejä.
 
Kun mielenosoitus on laillisesti järjestetty niin kyllä yhteiskunta suojelee mielenosoituksen toteutumista. Sama juttu jos esim joku maahanmuuttoon erittäin kriittisesti suhtautuva taho pitää laillisen mielenosoituksen, niin kyllä sitäkin suojellaan.

Joo, mutta mites ne natsiliput sitten, huutaa yleisö. Totta, siinäkin jouduttiin suorittamaan intressivertailua. Oli punnittava eri aspekteja; onko esim niin että kun ihmisellä on oikeus astua suojatielle vihreän valon palaessa niin tästä on pidettävä kiinni vaikka rekka on kaahaamassa punaisia päin?
 
Pitäisikö jatkossa miettiä mihinkä mielenosoitukseen luvan antaa?
Antaako suomen laki myöden estää/kieltää terroristien tukimielenosoituksen?
 
Mielenosoitusoikeus on perustuslailla turvattu oikeus ja siihen ei herkästi puututa.
Eli myös provosoituminen nauttii perustuslain suojaa sillä tavoin, että jos jonkun naamasta ei tykätä, niin kimppuun saa käydä. Ja poliisin velvollisuus on viedä tuo ei-tykätty henkilö koppiin.

Roger that.

Varmistan vielä - jos järjestän kavereiden kanssa mielenosoituksen sopivin laillisin tunnuksin, tulee poliisi kopittamaan henkilöt joita me käydään vetämässä lättyjä, koska perustuslaki.

Lisään nyt tämän provoisoinnin lopuksi, että minun puolestani olisi hyvä, että nuo Marco de Wittin porukat kopitettaisiin vaikka pysyvästi. Sen sijaan noilta ”we want our money”-jätkiltä vaatisin aika nuhteetonta käytöstä, ja omaisilta herkkyyttä maastapoistamiseen jos aihetta poistamiseen ilmenee yhtään, ja aihetta täällä oloon ei pystytä osoittamaan sitä kysyttäessä.
 
Back
Top