Suomessa mietitään nyt, miksi jotkut maahanmuuttajat tekevät rikoksia. Onko kyse tietystä kulttuurista tai uskonnosta? Mielenterveysongelmista? Vai ovatko tekijät juurettomia seikkailijoita?
Anna-Stina Nykänen, teksti
Boris Stefanov, kuvitus
Voiko julman rikoksen syynä olla tekijän kulttuurinen tausta? Tai mielenterveysongelma? Miten sodan aiheuttamista traumoista kärsivät ihmiset sopeutuvat rauhan oloihin, ja mitkä tekijät lisäävät ongelmia?
Tällaisia kysymyksiä ovat herättäneet turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien tekemät rikokset. Lapsensurmat ja lasten pahoinpitelyt. Oulussa paljastunut laaja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Raiskaukset.
Joissakin tapauksissa syytetyt ovat itse selittäneet tekojaan kulttuurisilla syillä.
Välillä tuntuu siltä, että maahanmuuttajien tekoja tulkitaan kuin musteläikkätestejä: jokainen voi nähdä niissä mitä huvittaa.
On kysyttävä neuvoa ammattilaisilta. Kuten
kulttuuripsykiatreilta, jotka hoitavat muun muassa turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmia. Ja psykiatrisen vankisairaalan vastaavalta ylilääkäriltä, joka tuntee myös vieraasta kulttuurista tulevien rikollisten psyyken.
Kulttuurierot vaikuttavat ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Suomessa maahanmuuttajia on sen verran vähän, että erojen tulkitseminen on monelle uutta, eikä ihan helppoa. Silti esimerkiksi poliitikoilla voi olla vankka näkemys maahanmuuttajien tekojen syistä ja ongelmista.
Rikosuutisista kaikilla on mielipide.
Lääkärit sentään joutuvat myöntämään, että ovat joskus epävarmoja, kun pitäisi tulkita eri kulttuurista tulevan potilaan oireita: mikä on fyysistä, mikä psyykkistä, ja onko asiakas sairas ollenkaan? Sotien aiheuttamat traumat esimerkiksi ovat monelle suomalaiselle lääkärille vieraita, koska meillä on eletty vakaissa oloissa niin pitkään.
Lääkärin pitäisi osata ottaa huomioon, että joissakin kulttuureissa voi vaikkapa olla ihan luonnollista ja tavallista kuulla vainajien puhuvan. Kaikissa kulttuureissa ei ole olemassa mielenterveyttä kuvaavia käsitteitä. Terveystietous on ehkä eri tasolla kuin kantaväestöllä. Ja välissä on kaiken lisäksi tulkki.
Kulttuuripsykiatrit ovat erikoistuneet toimimaan tällaisten erojen kanssa.
Heidän alaansa kuuluu myös sen tunnistaminen, korostaako asiakas oireitaan tarkoitushakuisesti saadakseen itselleen etuja vai onko hänen vaivansa todellinen. Tai kenties molempia.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) kulttuuripsykiatrian poliklinikkaa johtaa alaan erikoistunut lääketieteen tohtori
Venla Lehti. Tänne Länsi-Pasilaan alueen lääkärit voivat lähettää vieraasta kulttuurista tulevia potilaita, kun ovat itse epävarmoja heidän hoidostaan.
Pääosalla asiakkaista on jo oleskelulupa, ja he ovat voineet asua Suomessa vuosia. Täällä hoidetaan myös turvapaikanhakijoita alueen kaikista vastaanottokeskuksista.
Asiakaskunta on äärettömän heterogeenista koulutuksen, perhetaustan ja traumaattisten kokemusten suhteen, Lehti sanoo.
Jotkut ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, jotkut tohtoreita. Osa on orpoja, osa kymmenlapsisesta perheestä. Yksi on elänyt rakastavassa perheessä, toinen kasvanut kadulla ja perheväkivallan keskellä tai kokenut hyväksikäyttöä. Jonkun elämään sota tai kurjuus on tullut vasta aikuisena. Toinen on ollut lapsisotilas.
Kaikilla on rankkoja kokemuksia, ja psyykkinen kuorma purkautuu usein fyysisten oireiden kautta. Kun potilaalle aletaan puhua psyykestä, hän voi hämmentyä.
Osalla asiakkaista on kuitenkin ollut mielenterveyden ongelmia jo ennen Suomeen tuloa. Osalla terveys pettää vasta täällä, kun sopeutuminen on vaikeaa tai kun on vuosia odottanut ja saanut kielteisiä oleskelulupapäätöksiä. Joillakin taas psyyken ongelmat eivät liity mitenkään maahanmuuttoprosessiin, vaan he sairastuvat ihan niin kuin muukin väestö.
Useimmat klinikan asiakkaista ovat olleet jossain vaiheessa väkivallan uhreja. Mutta monet ovat myös itse olleet väkivallan tekijöitä. Ja jotkut molempia.
Omat väkivallan teot voivat olla ihmiselle se kaikkein keskeisin mielenterveyttä kuormittava asia, Lehti sanoo. Varsinkin, jos on joutunut käyttämään väkivaltaa vasten tahtoaan ja kokee, että on toiminut moraalisesti väärin. Se voi olla vuosikausien taakka, josta ei voi puhua edes omalle perheelle.
Ei nimittäin ole sellaista kulttuuria, jossa väkivalta olisi kaikkien hyväksymää. Eikä missään kulttuurissa väkivalta ole Lehden mukaan laajan yhteisön jakama käytäntö.
Kulttuurin merkitystä rikosten taustalla ei siis pidä liioitella.
Minkä verran mielenterveyden ongelmat selittävät väkivaltaa? Otetaan esimerkki ja kysytään psykiatrin mielipidettä.
Otsikoihin nousi vähän aikaa sitten tapaus, jossa äiti oli kiduttanut viisivuotiasta lastaan, teipannut kädet ja läpsinyt kasvoille. Perheen tuttava kertoi, että heidän kulttuurissaan jotkut opettavat tällaisen leikin kautta lapsille, että pitää olla itkemättä.
Kulttuurinen selitys voi kuulostaa ensin ihan järjettömältä. Mutta Suomessakin aikuiset ihmiset ovat ennen kasvattaneet lapsiaan lyömällä heitä nahkavyöllä. Nyt se tuntuu sairaalta.
Eikö psykiatrikin ajattele ensimmäiseksi, että lastaan kiduttava äiti ei ole mieleltään terve? Ei.
”En minä ajattele niin”, Lehti sanoo. ”Ei ole automaattisesti niin, että tuollaisen teon tekijällä olisi mielenterveyden ongelmia. Väkivallan ja huonon mielenterveyden välille ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkejä, ei suomalaisistakaan ajatella niin.”
Ongelmista huolimatta ihminen on yleensä tietoinen siitä, mitä on tekemässä. Ja vastuussa teoistaan.
Psykiatreille on selvää, että ihminen voi tehdä pahaa tahallaan. Järjetöntä väkivaltaa ei pidä demonisoida mutta ei myöskään ymmärtää niin, että tekijästä tehdään säälittävä ja sairas tyyppi tai olosuhteiden uhri.
Populistisia tulkintoja tehdään puolin ja toisin. Vieraasta kulttuurista tulevia helposti demonisoidaan, mutta oman kulttuurin tekijöitä psykologisoidaan. Väkivaltaiset naiset nähdään miehiä useammin uhreina.
On kyllä olemassa tiettyjä taustatekijöitä, jotka lisäävät väkivaltaisen käyttäytymisen riskiä. Se kasvaa, jos ihminen on elänyt koko ikänsä turvattomissa oloissa. Jos on traumaattisia kokemuksia menneisyydessä tai kokee tässä päivässä jatkuvia haasteita, kuten syrjintää, yksinäisyyttä ja huono-osaisuutta.
Kaikilla turvapaikanhakijoilla tai pakolaisilla ei ole taustalla kaikkea tätä, Lehti sanoo.
Heillä ei ylipäätään ole samaa taustaa. He voivat tulla samasta kulttuurista, kaupungista, uskonnosta tai vaikka samasta asuintalosta, eikä heillä silti ole yhtenäisiä kokemuksia, Lehti muistuttaa.
”Pakolaisleirilläkin lapsella voi olla rakastava aikuinen turvana, toisella lapsella ei ketään.”
Ihmiseksi kasvamisessa tärkeintä ovat varhaisen lapsuuden kokemukset. Ne vaikuttavat myös väkivallan taustalla. Niin on kaikissa kulttuureissa.
Vankilassakin maahanmuuttajien välillä on isoja eroja. Eivät he ole yhtenäinen ryhmä. Niin sanoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri
Hannu Lauerma.
Joukosta erottuu Lauerman mukaan kuitenkin kaksi taustaltaan varsin erilaista tyyppitapausta.
”Raskaasti traumatisoituneita on paljon. Ja sitten on levottomia sieluja, joilla on paljon kriminogeenisiä tekijöitä.”
Vaikeimmin traumatisoituneita ovat esimerkiksi entiset lapsisotilaat. Heitäkin Suomessa on, ja joitakin heistä on hoidettu vankisairaalassa.
Levottomilla sieluilla Lauerma tarkoittaa samanlaista väkeä, jota lähti siirtolaisvirran mukana Suomesta Ruotsiin 1960–1970-luvulla.
Silloin Ruotsissa huomattavan ison osan rikoksista tekivät suomalaiset – juurettomat ja traumatisoituneet maahanmuuttajat. Nyt siellä erottuvat entisen Jugoslavian alueelta tulevat, Lauerma kertoo.
Vieraasta kulttuurista tulevia helposti demonisoidaan, mutta oman kulttuurin tekijöitä psykologisoidaan.
Lauerman mukaan kulttuuritausta voi altistaa joillekin rikostyypeille. Etenkin seksuaalirikoksille.
Lähtömaassa naisten asema saattaa olla hyvinkin huono, kun se Suomessa on hyvä. Sopeutuminen vaatii aikaa – eivätkä kaikki sopeudu yhtä nopeasti. ”Siihen vaikuttaa olennaisesti tulijan koulutus- ja älykkyystaso”, Lauerma sanoo.
Osalla seksuaalirikoksien tekijöistä on heikko yleissivistys, osa on lukutaidottomia. He eivät opi kovin nopeasti esimerkiksi sitä, että Suomessa pitää kunnioittaa yksilön koskemattomuutta, vaikka tämä pukeutuisikin tavalla, joka olisi oman maan kulttuurin mukaan hyvinkin provokatiivinen.
Hyvän koulutuksen saanut oppii. Ero ei johdu kulttuurista, vaan kyvystä hankkia tietoa ja omaksua sitä, Lauerma sanoo.
Lukutaidoton ei välttämättä myöskään tiedä, miten korkea kiinnijäämisriski Suomessa on esimerkiksi raiskauksissa. Se ehkäisee rikoksia tehokkaammin kuin kova tuomio, Lauerma sanoo.
”Monissa maissa raiskaus on äärimmäisen kielletty teko, josta ainoa tuomio on kuolema. Mutta tuomion saaminen edellyttää, että teolla on neljä miespuolista todistajaa...” Silloin pelkoa tuomiosta ei juurikaan ole.
Raiskaus on seksuaalinen teko, mutta olennaisia siinä ovat voimankäyttö, häpäisy, sadistiset piirteet ja vahingoittaminen, Lauerma sanoo.
Sodissa raiskaus on yksi ase vihollisen nujertamiseksi. Voisiko raiskaus olla myös poliittinen teko, osa kulttuurien välistä kapinointia tai terroria?
Ajatus tuntuu olevan Lauermasta vähän kaukaa haettu, joskaan ei mahdoton.
”Vaikea sanoa, mitä merkityksiä he teolle antavat, koska he eivät yleensä merkityksistä puhu. Häpäisy – kansakunnan, uskonnon tai rodun –, sillä voi vain spekuloida.”
Suomeen tullessa yksi sopeutumista vaikeuttava tekijä on se, että maahanmuuttajan yhteiskunnallinen asema ja sosiaalinen rooli yleensä muuttuvat. Se on monelle yllätys ja kova kolaus. Niin sanoo Teemu Kärnä, kokenut kulttuuripsykiatri, joka on työskennellyt vuosia myös maahanmuuttajien kanssa.
”Uudessa yhteiskunnassa oma arvo voi romahtaa. Sen käsittäminen ja siihen sopeutuminen on suuri psyykkinen koettelemus. Osa on ollut ennen arvostetussa asemassa ja löytää itsensä täältä askarteluryhmästä. Masentuuhan siitä.”
Maahanmuuttajan itsetuntoa ja identiteettiä koetellaan monelta suunnalta.
”
Alisteinen asema, almujen varassa eläminen, itseen kohdistuvat vihan ilmaukset – eivät ne lisää ihmisen arvoa tai synnytä keskinäistä kunnioitusta”, Kärnä sanoo.
Voiko maahanmuuttajien tekemiä seksuaalirikoksia selittää
romahtaneella miehisellä statuksella ja oman maskuliinisuuden pönkittämisellä?
On siinä jotain ideaa, Kärnä sanoo. Hän työskentelee nykyisin Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) trans-poliklinikalla psykiatrian erikoislääkärinä ja tuntee sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset.
”Kun monilla osa-alueilla itsetunto on koetuksella, voi olla, että vastapainoksi esimerkiksi sukupuolen merkitys korostuu”, Kärnä sanoo.
Itsetunto-ongelmat eivät välttämättä liity lainkaan kulttuuriin, vaan maahanmuuttajan asemaan ja tilanteeseen Suomessa. Kärnän mukaan me luomme itse tietoisesti ongelmia esimerkiksi rakentamalla esteitä perheenyhdistämisille.
Suomessa tiedetään hyvin, että perheettömyys on riskitekijä, erityisesti miehille.
On tutkittu juttu, että parisuhteella on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta suuri merkitys. Jos pitää ennustaa, meneekö miehellä jatkossa hyvin vai huonosti, keskeinen tekijä on parisuhde.
Silti olemme perustaneet keskelle korpea vastaanottokeskuksia, joissa satoja eri kulttuureista tulevia miehiä asuu keskenään. Vuosikausia. Mitä hyvää siitä voi seurata?
Entä jos korpeen vietäisiin suomalaisia miehiä?
Pannaan yhteen vaikkapa Duudsonit, Madventuresit, pari jääkiekkojoukkuetta ja jonkun paperitehtaan pitkäaikaistyöttömät. Mitä tapahtuisi? Keitettäisiin kiljua, tapeltaisiin, vokoteltaisiin kylän naisia, karattaisiin?
Vastaanottokeskuksissa on meneillään vuosikausien ihmiskoe.
Perheen yhdistäminen helpottaa integroitumista ja kotoutumista, siitä on laaja-alaisesti hyötyä, Kärnä sanoo.
”Poliittiset päättäjät ovat kuitenkin tehneet perheenyhdistämisestä monelle mahdotonta. Kenen hyvinvointia sillä parannetaan, että evätään ihmiseltä luonnollinen tukiverkko? Altistetaan jatkuvalle, pitkäaikaiselle huolelle siitä, mikä on perheen turvallisuustilanne. Millä logiikalla tämä on tehty?” Kärnä kysyy.
Pahinta on odottaminen.
Venla Lehti kuulee asiakkailta usein, millaista vastaanottokeskuksessa on.
”Siellä olleet muistelevat vielä vuosien päästäkin sitä raskaana aikana. Ei kenenkään koti ole sellainen.”
Lehti sanoo kohteliaasti, että osa vastaanottokeskuksista on myös perustettu ”haastaviin paikkoihin, metsään”.
Arvostavat, merkitykselliset ihmissuhteet sitovat ihmisen ympäröivään yhteiskuntaan. Mutta eristyksissä suhteiden syntyminen kantaväestön kanssa on vaikeaa.
Mitä mahdollisuuksia turvapaikanhakijalla on korven vastaanottokeskuksessa toteuttaa hyväksytysti seksuaalisuuttaan? Jos perhettä ei ole, kenen kanssa ja missä voisi aloittaa uuden suhteen? Jos suhde syttyykin, miten ympäristö siihen reagoi?
Lehti sanoo, että tilanne on erityisen vahingollinen nuorille miehille, jotka elävät vastaanottokeskuksissa isojen, kovia kokeneiden äijien keskellä. Nuorilla ei välttämättä ole ollut yhtään naissuhdetta, eikä niitä keskuksissa myöskään synny.
”Jos se olisi lyhyt välivaihe, mutta kun se jatkuu vuodesta toiseen. Moni on kasvanut siellä nuoresta ikävaiheesta aikuiseksi asti”, Venla Lehti pohtii.
Ei syrjäinen vastaanottokeskus ole mikään normaali, tasa-arvoisia sukupuolirooleja tuottava tila.
Osa asukkaista pelkää vastaanottokeskuksissa. Jotkut on sijoitettu samaan taloon niiden vihamielisten ihmisten kanssa, joita he aikoinaan lähtivät pakoon.
Mitä pidempään odotus vastaanottokeskuksissa jatkuu, sitä pahemmaksi asukkaan tilanne muuttuu, Lehti sanoo. Stressi ja epävarmuus kasvavat, pettymyksiä tulee lisää.
Vuosien mittaan tulee yhä enemmän konflikteja. Päihdeongelmia syntyy myös niille, joilla ei ole niitä aiemmin ollut. Aluksi on ehkä innostavaa osallistua liikuntaan ja opiskella, mutta motivaatio lopahtaa vuosien myötä, Lehti kuvailee.
Hän kysyy, tiedänkö minä, mikä on vuoden 2015 pakolaisvirrassa tänne tulleiden tilanne nyt.
Heistä tuhannet ovat yhä vastaanottokeskuksissa.
Tilastot ovat karut. Vuonna 2015 tulleista melkein kuudellatuhannella on yhä oleskelulupaprosessi kesken. Virkamiesten arvion mukaan papereiden käsittely saattaa jatkua vuoteen 2020 asti.
Lisäksi Suomeen on jäänyt esimerkiksi noin 5000 irakilaista, jotka ovat saaneet kielteisen oleskelulupapäätöksen, mutta heitä ei voida palauttaa Irakiin, koska maa ei ota heitä vastaan.
Oman epävarman aseman lisäksi monella on jatkuva huoli perheestään. Pojat ovat huolissaan äideistään, äidit pojistaan. Monella ei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa kokemuksia. Monet myös kokevat, etteivät viranomaiset ota heitä vakavasti.
Jos perhe on hajonnut pakomatkan aikana, se pitää saada yhdistettyä ennen kuin lapset ehtivät aikuistua. 18 vuotta täyttänyt teini jää matkalle eikä enää pääse perheenyhdistämisen kautta Suomeen, Lehti selittää.
Äidit tietävät, että sen ikäisenä ei ole hyvä olla yksin maailmassa, jossain Euroopan kolkassa. Myös psykiatri tietää sen.
”Pahin riski mielenterveydelle on se, että on yksin, ei kuulu mihinkään eikä tee mitään”, Lehti sanoo.
Vastaanottokeskuksissa ei nyt mene hyvin, niin asiakkaat Lehden mukaan kertovat.
”Epätoivo ja jännittyneisyys on lisääntynyt. Riski ongelmiin kasvaa.”
Suomalaiset ihmettelevät välillä, miksi maahanmuuttajat eivät ole iloisia ja onnellisia, kun pääsevät Suomeen turvaan. Eivät edes silloin, kun ovat saaneet jäädä tänne. Olisivat kiitollisia.
Sodasta rauhan oloihin tottuminen ei ole välttämättä helppoa. Meidän pitäisi se tietää. Sotaveteraanien traumat ovat täällä periytyneet monelle sukupolvelle.
”
Suomalaisilla rintamalta palanneilla oli sopeutumisvaikeuksia, kyllä he kärsivät. Kunpa olisi voitu puhua ja auttaa”, Kärnä sanoo.
Venla Lehti kertoo, että turvaan päästessä voi tapahtua niin, että ihminen voi ensi kertaa päästää myös vaikeat tunteet pintaan. Sitä ennen on pitänyt sinnitellä.
Teemu Kärnä vertaa tilannetta synnytyksen jälkeiseen masennukseen: ”Mielettömän tärkeä projekti on viety läpi onnistuneesti, pitäisi elää kaikkein ihaninta aikaa, mutta siihen sopeutuminen onkin ylivoimaista.”
Lehti on tavannut ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa vuosia, mutta tämä kulttuuri on heille yhä ihan vieras. He eivät ole omaksuneet sitä, koska heidän psyykkinen vointinsa on niin huono.
”
Silti heilläkin on halu antaa lapsilleen tulevaisuus, ja he tuntevat olevansa Suomelle kiitollisuudenvelassa.”
Lehden mielestä pitää hyväksyä myös se, että kaikki eivät ehkä koskaan täysin toivu tai
sopeudu.
”Tavoite ei aina ole työkyky tai edes se, että ihmisestä tulee aktiivinen yhteiskunnan jäsen ja veronmaksaja. Silti mielenterveyttä kannattaa tukea.”
Tavoitteet voivat olla arkisempia: Että tulee paremmin toimeen omien perheenjäsenten kanssa. Nukkuu vähän paremmin. Sietää stressiä vähän paremmin. Uskaltaa liikkua ulkona.
Oireiden lievittäminen lisää ihmisen elämänlaatua ja perheiden hyvinvointia.
”Äidin hyvinvointi on tärkeää lasten pärjäämisen kannalta. Se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin.”
Alkuvaiheessa annettu apu maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, hän sanoo. Joillakin avun tarve on massiivinen, jotkut selviävät pienellä opastuksella.
Kyse on myös yksilöllisistä eroista, Lehti sanoo. ”Joillakin ihmisillä on suunnattomasti resilienssiä eli kykyä ottaa vastaan iskuja romahtamatta. He löytävät aina ratkaisut, ja heillä on sinnikkyyttä.”
Tällaiset henkilöt kykenevät sopeutumaan, jos löytyy yksikin ihminen, joka on tukena, ja he tulevat kuulluiksi. Tai jos he ovat osa laajempaa yhteisöä.
Monet selviävät kulttuurieroista pikkuhiljaa, kriisi kerrallaan, niin kuin arjesta yleensä selvitään. Pettymyksistä, nöyryytyksistä ja surusta mennään yli. Välillä voi jo kaduttaa, että tuli lähdettyä tänne, mutta siitäkin selvitään.
”Uusi kulttuuri muuttaa suhteita perheen sisällä. Mutta ei se automaattisesti ole ihmiselle hirveä nöyryytys. Uusi asema voi löytyä ilman kasvojen menetyksiä”, Lehti sanoo.
Kulttuurien törmäys ei siis olekaan joko toimintatrilleri tai sankaritarina, vaan kuin tv-sarja, jossa tilanteet kehittyvät ja henkilöt kasvavat, itketään ja nauretaan, ja sitten tulee seuraava tuotantokausi.
Traumoista selvitään sopeutumalla kulttuuriin, Lauerma sanoo. Mutta miten se maahanmuuttajien kohdalla sitten tapahtuu, hän miettii. Psykiatrit eivät ole ensimmäisenä suosittelemassa heille mitään keskusteluterapiaa, se ei yleensä toimi.
Lauerma sanoo, että tulkin käyttäminen vaikeuttaa terapeuttista työskentelyä. Sitä paitsi se on kallista.
Vankilassa on käytössä puhelintulkkaus. Tulkki kääntää kaiuttimen kautta. Mitään pitkällistä terapiaprosessia ei sillä keinolla voi käynnistää.
Lauerma nostaa esiin kaksi kuntoutuksen kannalta tärkeää tekijää: Tarvitaan yhteisöllistä toimintaa, josta tulee hyvä mieli. Vaikkapa jalkapalloa. Ja sitten tarvitaan maltillisia imaameja.
”Vankiloissa korostuvat sotaisat ja rajut uskontulkinnat”, hän sanoo.
Tarvitaan siis hyvä ja turvallinen paikka uudessa ja vanhassa yhteisössä.
Kärnä on samoilla linjoilla. Pitää vähentää kaikkea uskonnollista propagandaa ja tukea maltillisia tulkintoja.
”
Uskontoa on turha seksuaalirikoksista syyttää, islam ei tuo tänne raiskauksia”, Kärnä sanoo painokkaasti.
Ne imaamit, jotka haluavat radikalisoida toisia, ovat usein yksittäistapauksia. ”He ovat kouluttamattomia ihmisiä, jotka uskovat konkretiaan – kuten väkivaltaan. Eivät he ole mitään imaamikorkeakoulun kasvatteja”, Kärnä sanoo.
Tässäkin koulutustaso vaikuttaa. Ja sosiaalinen asema.
”Kun epätoivoinen, näköalaton ja irralliseksi itsensä kokeva ihminen altistuu propagandalle, se rupeaa haavoittuneessa maaperässä kasvamaan”, Kärnä sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi Barcelonassa terrori-iskun tehneet nuoret miehet. Jos he olisivat saaneet ajoissa apua, sitä olisi pitänyt tulla sosiaalipuolelta, ei psykiatriasta.
”Yksi asia on varma. Jos ihminen on arvostettu yhteisön jäsen, pystyy vaikuttamaan tulevaisuuteensa ja on kohtuullisen hyvinvoiva, hän ei radikalisoidu. Kollektiivinen osallisuus ja arvostus edesauttavat yleistä turvallisuutta”, Kärnä sanoo.
Kun asiat ovat jo menneet pieleen, kotouttaako vankila?
Lauerman mukaan siihen pyritään, mutta usein niin ei käy. ”On syytä pelätä, että voi pikemminkin tapahtua radikalisoitumista.”
Kyse on vankeinhoidon kannalta erittäin vaativasta ryhmästä, Lauerma sanoo. Hän on juuri palannut alan kansainvälisestä koulutustilaisuudesta, joka keskittyi radikalisoitumisen tunnistamiseen ja ehkäisyyn.
Vankilaan päätyneillä henkilöillä on valmiiksi sukset ristissä yhteiskunnan kanssa. Eikä tilanne parane siellä.
”Vankilassa heihin kohdistuu lisäksi valtava viha ja vaino. Tällaisessa tilanteessa kiihkeämielisten, vahingollisten ryhmien on helppo saada heidät houkuteltua puolelleen toimimaan.”
Lauerma näkee vankisairaalassa hyvin hankalia tapauksia. Kuten afrikkalaisia lapsisotilaita, joista osa on viety varhaisteininä väkisin mukaan surmaamaan ihmisiä. Se on ollut erittäin traumaattista.
”Heidän auttamisensa on erittäin vaativaa ja vaikeaa.”
Vankilasta pääsyn jälkeen kukaan ei pysty seuraamaan, sujuuko kuntoutus. Vapautuneet ovat terveydenhuollon piirissä. Mutta valvottua avohoitoa ei Suomessa ole. Eivätkä kaikki itse tunne hoidon tarvetta.
Osalla ennuste on Lauerman mukaan hyvin huono.
”Sopeutumiseen vaikuttaa olennaisesti tulijan koulutus- ja älykkyystaso.”
Eduskuntavaalien alla maahanmuuttajakysymyskin on esillä.
Mitä äänestäjien ja päättäjien pitäisi nyt pitää mielessä?
Venla Lehti on huolissaan, ymmärretäänkö meillä, miten heterogeeninen joukko maahanmuuttajat ovat.
”Päättäjillä on suuria odotuksia siitä, missä ajassa ihminen oppii kielen ja sopeutuu. Mutta kaikille ei voi antaa samaa kotoutumisen aikataulua.”
Jotkut sopeutuvat nopeasti, ja siihenkin pitäisi olla tilaisuus. Odottaminen on tuhlausta. Jotkut sen sijaan eivät kotoudu koskaan.
Kärnä sanoo, että maahanmuuttajien psyykkisen kuorman määrää ei saisi aliarvioida, saati lisätä taakkaa.
”Toivoisin sekä suvakkien että rajakkien ymmärtävän tämän: Tänne tulijoille on tapahtunut vaikeita asioita elämässä. He tarvitsevat laaja-alaista mielenterveyden tukea. Tarve on heillä suurempi kuin kantaväestöllä. Tosin siinä on yksilökohtaisia eroja.”
Osa Suomeen tulleista on vaikeasti kotoutettavia. He ovat tälle yhteiskunnalle erityishaaste – ja se maksaa, Kärnä sanoo.
”Olen pettynyt poliittiseen keskusteluun, jossa ei myönnetä tosiasioita. Vaikeasti traumatisoituneet maahanmuuttajat ovat menoerä. Heistä ei voi heti odottaa raikkaita tuulahduksia työmarkkinoille.”
Vaikeasti traumatisoituneita ihmisiä ei voi nähdä vain jonain resurssina, vaan ihmisinä, Kärnä sanoo.
Hän näkee joskus fyysiset arvet ihmisen kehossa ja ihmettelee, miten vaikeita asioita Suomeen paenneet ihmiset ovat kestäneet.
”Heillä kaikilla on psyykkistä kuormaa. Suuri osa heistä on äärimmäisen köyhiä, mutta silti he ovat lainkuuliaisia ja hirveän urheita. Ihailen heidän jaksamistaan.”
Tämäkin näkökulma on hyvä muistaa.
Anna-Stina Nykänen, teksti
Boris Stefanov, kuvitus
Mirka Kolehmainen, verkkotaitto
JULKAISTU 24.2.2019, © HELSINGIN SANOMAT
https://dynamic.hs.fi/2019/kulttuur...-other&share=02f0e3a0c9cd177ccab751705dc253ff
