Suomen sisäinen turvallisuus

Raveni

Ylipäällikkö
Risen johdolla vähän eri näkemys vankiloiden turvallisuudesta. Kumma juttu, että pääkonttoreissa nähdään asiat aina eri tavalla kuin kentällä :)

tuntuu olevan aikamonella alalla ja työtehtävässä tuo, että johto näkee asiat eritavalla mitä kuraportaassa olevat. Aika surullista koska se tarkoittaa sitä, että alan vaihtuvuus kasvaa ja osaavaa porukkaa voi olla vaikea saada. Samalla niihin ongelmiin/riskeihin ei puututa. Toki se ongelmien "näkeminen" yleensä maksaa niin on helpompi olla näkemättä niitä.
 
skärdis

Ylipäällikkö
Ei se kuraporraskaan aina kaikessa oikeassa ole. Yleensä siihen vielä sotkeutuu pyrkimys ajamaan ay-aktiivien omia tarkoitusperiä.
 
miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ulkomaalaistaustainen mies säikäytti lapset istumalla kuljettajan paikalle koulubussissa Kotkassa
14.5.2019 10:20
Toimitus

Kotkan Karhuvuoressa sivullinen istui bussin kuljettajan paikalle säikäyttäen autossa olleet 90 ala-asteikäistä oppilasta. Bussin kuljettaja poisti miehen autosta, eikä tilanteesta aiheutunut välitöntä vaaraa.
Ulkomaalaistaustainen mies säikäytti eilen kotkalaisen Karhuvuoren ala-asteen oppilaat. Mies oli tullut bussiin, jossa oli kyydissä noin 90 ala-asteikäistä lasta. Bussiin päästyään mies oli istunut kuljettajan paikalle.
– Vieras henkilö, joka niin sanotusti ei ole ollut aivan tässä maailmassa, on tullut autoon kuljettajan paikalle istumaan, kertoo liikennöitsijä Antti Jyrkilä bussin kuljettajalta saamiensa tietojen perusteella.
Jyrkilän mukaan kuljettaja on komentanut henkilön ulos autosta. Lapset olivat pelästyneet pari minuuttia kestänyttä tilannetta, mutta henkilö ei Jyrkilän kuljettajalta saamien tietojen mukaan ollut millään lailla uhkaava.
Kuljettaja oli ilmoittanut tapahtuneesta poliisille. Kuljettajan mukaan henkilö ei ollut ymmärtänyt kunnolla suomea, ja mies saattaa kuljettajan arvion mukaan olla venäläistaustainen.
Liikennöitsijä Jyrkilä ei osaa sanoa bussiin tulleen henkilön ikää. Nopeasti ohi menneestä tilanteesta ei ole aiheutunut välitöntä vaaraa.
29923

29924

29925

E.
Tuntematon mies tunkeutui koulubussiin ja istui kuskin paikalle Kotkassa – kyydissä istui kymmeniä lapsia
Karhuvuoren koulussa on käyty tänä aamuna välikohtausta läpi.
Koulukuljetus
14.5.2019 klo 10:15päivitetty 14.5.2019 klo 10:48

Aleksi Taponen / Yle
Mirjam Tahkokorpi

Jaa artikkeli Facebookissa51
Jaa artikkeli Twitterissä

Karhuvuoren koululla Kotkassa sattui maanantaina iltapäivällä välikohtaus, jossa tuntematon mies tunkeutui lähdössä olevaan koulubussiin.
– Pihkoon koulun kaksi koulukyytiä oli lähdössä Karhuvuoren koulun parkkipaikalta viemään Pihkooseen ja Jäppilään oppilaita, kertoo Pihkoon koulun rehtori Merja Tiitinen.
Rehtorin arvion mukaan bussissa istui noin 40–50 lasta. He käyvät koulua väistötiloissa Karhuvuoren koulussa.
Mies oli istuutunut bussin kuljettajan paikalle samaan aikaan, kun bussin oma kuljettaja oli tarkistamassa toisen bussin matkustajia.
– Hän oli venäjänkielinen ja höpöttänyt, että haluaa bussiajelulle. Hän ei ollut päihtynyt, vaan ilmeisesti mielenterveyspotilas, Tiitinen kertoo.
Poliisi otti miehen kiinni
Paikalle kiirehtinyt kuljettaja sai napattua avaimet pois bussin virtalukosta ja houkuteltua tunkeutujan poistumaan bussista.
Tunkeutuja ei lähestynyt oppilaita eikä käyttäytynyt uhkaavasti. Kuljettaja soitti kuitenkin hätäkeskukseen, josta kerrottiin, että poliisi tulee tarkistamaan tilanteen. Koulukyydit eivät kuitenkaan jääneet odottamaan poliisia.
Poliisi otti miehen myöhemmin kiinni Karhuvuoren koulun edustalta.
Karhuvuoren koulussa on tänään käyty välikohtausta läpi luokissa, ja oppilashuollon työntekijät ovat tarvittaessa oppilaiden apuna.
– Tuntuu, että oppilaat ovat ottaneet tämän hyvin rauhallisesti. Osa oppilaista on jo unohtanut asian, mutta seuraamme tilannetta koko loppuviikon, että jos tulee jälkireaktioita, kertoo Pihkoon koulun rehtori Merja Tiitinen.
Rehtorin mukaan koulun henkilökunta saattelee oppilaat koulubussin kyytiin tämän viikon ajan.
 
Viimeksi muokattu:

hansai

Ylipäällikkö

Rajusti on bussiin laitettu porukkaa, jos oikeasti 90 lasta :unsure:

sikajudoka

Korpraali
tuntuu olevan aikamonella alalla ja työtehtävässä tuo, että johto näkee asiat eritavalla mitä kuraportaassa olevat. Aika surullista koska se tarkoittaa sitä, että alan vaihtuvuus kasvaa ja osaavaa porukkaa voi olla vaikea saada. Samalla niihin ongelmiin/riskeihin ei puututa. Toki se ongelmien "näkeminen" yleensä maksaa niin on helpompi olla näkemättä niitä.
Rikollisjengien muodostamat uhat laitosturvallisuudessa tuotiin esille jo yli 10 vuotta sitten.

Vankiaines on koventunut ja silti esimerkiksi henkilökuntaa on vähennetty.

hansai

Ylipäällikkö
Turussa tarvittaisiin Rauhantaeeta..

Turun taksikiistalle haetaan sopua
8. toukokuuta otetussa valokuvassa näkyy, kuinka Taxidatan autojen ja muiden taksien kaistat on eroteltu Viking Linen terminaalilla. 8. toukokuuta otetussa valokuvassa näkyy, kuinka Taxidatan autojen ja muiden taksien kaistat on eroteltu Viking Linen terminaalilla.Kuva: Jori Liimatainen

9:10 Aamuset

Taxidatan ja Viking Linen huhtikuussa voimaan astunut yhteistyösopimus kuumensi tunteet Turun satamassa, Viking Linen terminaalin edessä. Sopimus uudisti taksikaistat, joista lähimpänä sisäänkäyntiä sijaitseva on nykyään vain Taxidatan autoille.

Yhteenotot terminaalilla taksikuskien välillä ovat edenneet jopa fyysisiksi yhteenotoiksi.

Iltalehti uutisoi 9. toukokuuta, että kärhämistä on tehty jo ensimmäinen rikosilmoitus.

Keltaisiin huomioliiveihin pukeutuneet Taxidatan toimihenkilöt, joiden tehtävä on varmistaa uuden järjestelyn toiminnan sujuminen, ovat olleet erimielisyyksissä keskeisessä roolissa.

Taksiyrittäjä Mohammad Ahmadi syyttää Taxidatan toimihenkilöitä ja kuskeja asiakkaiden painostavasta houkuttelusta sekä kilpailevien taksiyrittäjien alatyylisestä nimittelystä.
– Taxidatalaiset ovat sanoneet, että olemme ulkomaalaisia ryöstäjiä ja raiskaajia. Ennen Taxidatalle merkittyjä paikkoja terminaalilla asiat sujuivat rauhallisesti eikä ollut hätää. He ovat estäneet jopa liikkumisemme toiselta kaistalta, joka on varattu muille vapaille takseille, Ahmadi harmittelee.

Lounais-Suomen Taxidatan toimitusjohtaja Tapani Ekuri vakuuttaa, että Taxidata on puuttunut ilmoitettuihin väärinkäytöksiin.
– Toimihenkilömme eivät saa missään olosuhteissa toimia sisäänheittäjinä eikä se ole ohje, joka heille on annettu. Annoimme tarkemman ohjeistuksen, jos siinä oli ennen epäselvyyttä. Keltaliivimme ovat paikalla edelleen toistaiseksi rauhoittamassa tilannetta. He varmistavat myös, että automme pääsevät niille varatulle kaistalle, Ekuri toteaa.
Taxidata ei tiedottanut Viking Line -sopimuksen tuomista muutoksista terminaalin taksijärjestelyihin etukäteen muille taksiyrittäjille. Syynä tähän on Ekurin mukaan se, että johtuen toimijoiden suuresta määrästä niiden kattava tavoittaminen mitään tiedotuskanavaa käyttäen on vaikeaa.

Turun kaupunki ilmoitti viime torstaina, että sen alueilla sijaitsevat taksitolpat ovat tasapuolisesti kaikkien yrittäjien käytössä. Viking Linen terminaalin edestä poistettiin Taxidatan yksinoikeutta merkinneet paikkamaalaukset niiltä kohdilta, jotka eivät sijainneet terminaalin katoksen alla, eli eivät olleet Viking Linen vaan kaupungin hallinnoimalla alueella.
Turun kaupungin kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää toteaa kuitenkin, että kyse oli pienestä muutoksesta.
– Poistimme kaksi merkintää, joista toinen sijaitsi katoksen rajalla ja toinen 5–10 metriä sen ulkopuolella. Suurin osa Taxidatan paikkamerkinnöistä jäi paikalleen katoksen alle, Suonpää täsmentää.

Turun kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi (kok.) on vihainen epävakaasta tilanteesta terminaalilla.
– Tämä on bisnessyrjintää, Viking Line on vuokralla kaupungin maalla. Siinä kohtaa menee jotain mönkään, kun Turkua mainostetaan syrjinnästä vapaaksi alueeksi. Ongelmasta tulee isompi, jos tätä ei oteta syyniin, Azizi harmittelee.

Bushmaster

hähää :LOL: ...ja samanlainen toiminta on ruotsissa...ja täällä vain "kunniakansaliset" parkuvat tästä jutusta turussa :LOL:
 
Umkhonto

Kenraali
Olipa pörinää Stadin taivaalla illalla tuon Euroopan Neuvoston kokouksen takia. En muista ennen nähneeni samalla kertaa neljää eri kopterityyppiä ilmassa. PV:n vispilöiden lisäksi Rajan Super Puma ja vielä keltainen lanssikopterikin. Enkä myöskään ennen ole nähnyt prätkän peileistä perässäni tulevan samaan aikaan sekä NH90 että HH500 kuten tänään kun ajoin Vauhtitietä kohti Nordenskjöldinkatua:giggle:
 
YJT

Kapteeni

hansai

Ylipäällikkö
Rrrassissmia!!!

Ulkomaalaisia epäillään rikoksista huomattavasti suomalaisia useammin – grafiikat näyttävät, miten epäilyt eroavat rikoksittain
Nämähän on epäiltyjä...

Ilmoituskynnys on laskenut...

Kyllähän suomalaisetkin...
 
hansai

Ylipäällikkö
Kunniaväkivallan uhri Eva lyttää feministit: ”Kanssasisareni syyllistyvät kaksinaismoralismiin”

Tänään klo 8:06

Kunniaväkivallan uhriksi Suomessa joutunut Eva Tawasoli kertoo IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, kuinka monet, jopa feministit, sulkevat silmänsä, jos aihe on liian hankala.

Eva Tawasoli
, 29, on kertonut julkisesti joutuneensa kunniaväkivallan uhriksi sen jälkeen, kun hän muutti synnyinmaastaan Iranista Suomeen 16-vuotiaana. Tawasoli ei halunnut käyttää enää Suomessa huivia.Tämän vuoksi häneen kohdistettiin kunniaväkivaltaa.

Tawasoli kummastelee IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, miksi poliitikot ja välillä myös media vaikenee kunniaväkivallasta. Hänen mukaansa aiheesta eivät puhu edes feministit, joiden mukaan esimerkiksi kaikki vähemmistöt pitää ottaa huomioon.

– Itse olen feministi. Mun kanssasisareni jopa syyllistyvät kaksinaismoralismiin, Tawasoli sanoo.

inscout

Eversti
Rrrassissmia!!!

Ulkomaalaisia epäillään rikoksista huomattavasti suomalaisia useammin – grafiikat näyttävät, miten epäilyt eroavat rikoksittain
Varoisit vähän.

Tuollaisten tilastojen esittämisestä voi saada nuivan leiman.
 
Aquilifer

Majuri
Rrrassissmia!!!

Ulkomaalaisia epäillään rikoksista huomattavasti suomalaisia useammin – grafiikat näyttävät, miten epäilyt eroavat rikoksittain
Ja siis tuossahan oli "Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset", eli ei ollenkaan kansalaisuuden saaneita ulkomaalais-taustaisia koska hehän ovat suomalaisia, eikä oletetusti myöskään turvapaikanhakijoita, joiden prosessi on vielä kesken. Hehän eivät virallisesti "asu" Suomessa.

Voisi tilasto olla vielä aika lailla karumpi jos nuo edellämainitut laskettaisiin mukaan...
 
Top