Suomen sisäinen turvallisuus

1918 kiväärin piippu iski pimeässä kulkijaa selkään: "Punainen vai valkoinen?" kuului möreä kysymys. Kulkija vastasi: "Riippuu siitä, kuka kysyy!"

Isäni isän käsivarteen yritettiin Viipurissa v. 1918 pujottaa useamman kerran punaista käsivarsinauhaa. Repi aina pois. Oli arvostettu höyrylaivan konemestari, joten kai noi lopulta kattoivat että siitä on eniten hyötyä siinä omassa hommassaan, ja jättivät rauhaan.
 
Muuten miten esitetään oma näkökanta asiaan, ettei se ole väite?
Varsinkin jos se kohdistuu tulevaisuuteen ( tulevaisuuttahan ei kukaan tiedä joten oikeaa tai väärää tietoa ei ole).

Mutta älä huoli apu kaikkiin mainitsemiisi ongelmiin viesteissäni, löytyy tuosta napista.
Raportoi



Ps. Areenassa sattui vain olemaan ohjelma.
Jossa nähdään kuinka poliisikin voi toimia kun saa vapaat kädet.
Mikä ohjelma ja liityykö se Suomeen millään tavalla?
 
Sen perusteella mitä on mediassa saanut lukea tästä kirjasta niin minulle henkilökohtaisesti tulee kuva Loirista sexihulluna, väkivaltaisena kusipäänä.

Paha sanoa. En tunne miestä enkä ole edes elämänkertaa lukennut.

Lööppeihin on ehkä eksynyt teoksen raflaavimpia kohtia klikkauksia lisäämään. Onpa muisteloissa saatettu nostaa pinnalle turhankin monta skandaalinkäryistä kohujuttua takavuosilta kirjan myyntiä kasvattamaan.

Nuo turpaanvetämiset 1970- ja 1990-luvuilta kertovat ehkä alkoholinhuuruisesta aggressiivisuudesta. Loiri ja Frederik taitavat olla samanikäisiä ja -kokoisia kolleja. V. Virtanen taas on isompi ja nuorempi sälli. Tytöt tuntuvat kuitenkin tykkäävän tällaisesta mulkusta: ne missit, mallit ja Suomi-neidot. Mutta lapsia ei. Ennemmin vaikka abortti. Jälkikasvua sitten siunaantuu vallan toisenlaisten naikkosten kanssa.

Pari viime vuosikymmentä Loiri lienee vetänyt enemmän viinaa, röökiä ja lihapiirakoita kuin taiteilijoita turpiin. Boheemi luonne, menestys ja menetykset nousevat esiin. Ei käy kateeksi.
 
Ja aikamoiset määrät pilveä siinä sivussa. Tunnenpa/tunsin yhden henkilön joka hänelle sitä möi. No, eipä Loiri ainut suomalainen pössyttelevä taiteilija ole ollut, tai tule olemaan...
Itse tunsin 90-luvun alussa hepun joka oli Veskun jonkunlaista kaveripiiriä, kertoi että turpakeikka oli usein tarjolla ravintolareissuilla kun joku tuli kyselemään Uunon esittämistä.
 
Itse kanssa mietin, miten Vesku liittyy sisäiseen turvallisuuteen (vaikka aihetta kommentoinkin) .. No, kai se sitten jotenkin liittyy.
Vesku "tappoi" pahat pojat leffassa poliisikoiraa esittäneen sotilaspoliisikoiran
 
Itse kanssa mietin, miten Vesku liittyy sisäiseen turvallisuuteen (vaikka aihetta kommentoinkin) .. No, kai se sitten jotenkin liittyy.

Pahoinpitelyrikokset varmaan kaukaisesti sivuavat aihetta. Osa tulee poliisin tietoon, osa ei. Yksittäistapaukset valottavat tapahtumien taustoja.

Viime vuosina poliisin tietoon on tullut vuosittain noin 33 000 pahoinpitelyrikosta. Suurin osa poliisin tilastoimista väkivaltarikoksista on lieviä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä, törkeät teot ovat harvinaisempia. Vuoden 2016 kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi vuoden aikana. Väkivaltaa, josta oli aiheutunut vamma, oli vuoden aikana kokenut neljä prosenttia. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden määrä väilyi vuonna 2016 suunnilleen samalla tasolla kuin edeltävinä vuosina. Noin joka kolmas vastaaja kertoi pelänneensä joutuvansa väkivallan uhriksi kotinsa ulkopuolella iltaisin ja noin 10 prosenttia kertoi kokeneensa uhkailua.

Väkivaltarikollisuuden taso on korkein pääkaupunkiseudulla ja seuraavaksi korkein muissa kaupunkimaisissa kunnissa. Ryöstöjen tilastoitu määrä on selvästi suurin pääkaupunkiseudulla. Väkivaltarikollisuuden kansainvälistä vertailua vaikeuttaa rikosnimikkeiden erilaisuus eri maissa. Sama rikosnimike voi eri maissa viitata vakavuudeltaan eriasteiseen rikokseen. Kansainvälisten uhritutkimusten pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa pahoinpitelyn tai uhkauksen kohteeksi joutuneiden osuus väestöstä on lähellä kaikkien tutkimuksiin osallistuneiden maiden keskiarvoa.

https://rikoksentorjunta.fi/vakivaltarikokset
 

Kyllä nyt turvallisuus kohoaa! mitäs sen väliä paljonko tämäkin taas maksaa.

Olisi kannattanut vaihtaa sen kävelijän väri samalla. Nyt nimittäin joku keksii muutaman vuoden kuluttua että on rodullistavaa rashismusta vihjailla että vain musta henkilö tarvitsee liikennemerkkiä.
 
Back
Top