Suomen sisäinen turvallisuus

Poliisi ei kuitenkaan voi eikä edes halua alkaa tekemään temppuja hinnalla millä hyvänsä, eikä sitä varmaan halua yhteiskuntakaan.

Tämähän on poliittista puhetta joka voidaan pyöräyttää ihan miten haluaa. Jos haluaa vaikkapa pysyä tässä kurdi-miekkari esimerkissä niin poliisien työmäärä vähenisi jos ongelma siirrettäisiin takaisin sinne mistä se on lähtöisin, mutta tämä, ainoa ja oikea, ratkaisu on politiikkojen korvien välissä aivan liian kova hinta maksettavaksi joten annetaan mieluummin poliisien ja kansalaisten maksaa. Kun tähän ei voi ryhtyä niin luonnollisesti seuraava kehitysaskel on poliisin mukautuminen nykyiseen tilanneskenaarioiden maailmaan tiukentamalla lähestymistapaansa, muuttamalla poliisia entistä enemmän puolisotilaalliseen organisaation. Tähän tietenkin pitää lisätä optimointiongelman ehto eli konfliktien tilanne pitää näyttää tarpeeksi nätiltä kännyvideolla ettei maailmalle vuoda (mieli)kuvaa että täällä harjoitetaan kansan kyykytystä johon luonnollisesti esim Puuttinin on tultava väliin, suojelemaan paikallisten venäläisten etua.
 
Joo, sen ukon olisi varmaan saanut otettua kiinni, mutta olisi luultavasti vaatinut kovia otteita. Siis paljon kovempia kuin nyt, ja ei oikein olisi kestänyt intressivertailussa. Väkijoukon keskeltä on tosi paha hakea ketään joka ei halua tulla haetuksi.
Ihan tyhmä kysymys...mitä kovempia otteita ukon säilöönotto olisi vaatinut, kun oli jo sähköä saanut ja maassa?
Intressivertailu ei näytä tasapuoliselta vai olisiko Penakin päästetty myös liukenemaan?
 
Pena on usein päästetty liukenemaan.

Olisi vaatinut esim että kaikille väkijoukossa olisi annettu sähköä.
 
Toi kurdi niinkään, mutta itse odotan 6.12 mielenkiinnolla. Onko linja muuttunut tiettyjä tapahtumia kohtaan vai jatkuuko nykysellään.
 
En usko että mitään kovin ihmeellistä tapahtuu. Aika rauhallistahan se on tässä viime aikoina ollut.
 
No vähän kärjistettynä noin, mutta onhan se selvää että mitä enemmän henkilö pistää hanttiin, niin sitä enemmän tarvitaan voimaa/voimakeinoja että henkilö saadaan otettua kiinni, ja samalla tavalla ihmismuurin takana olevan kiinniottaminen vaatii enemmän kuin yksittäisen henkilön kiinniotto. Tätä ei tarvinne selittää?

En tiedä, minkälainen älämölö siitä olisi syntynyt jos henkilö joka on kaatanut poliisin, otetaan voimalla kiinni väkijoukosta ja siinä yhteydessä loukkaantuu vaikka muutama lapsi tai muu ihmiskilpenä toimiva. On totta joo että ei toteltu poliisia ja painittiinkin, mutta sitähän se on ja vähän olisi hurjaa jos riskeistä välittämättä lähdettäisiin väkisin vääntämään ukkoa kiinni.
 
Tilanteissa, joissa poliisi loukkaantuu? Esimerkkejä?
Niin, sä tarkoitit, että ei oteta kiinni vaikka poliisi loukkaantui? Ainakaan mulle ei ollut videon perusteella ilmiselvää että loukkaantui, ja voi olla että itsekin huomasi vasta jälkeenpäin. Toki jos olisi vaikka vedellyt liekinheittimellä päin poliisia niin se kiinniottamisen intressi olisi ollut suurempi ja ryskääminen olisi voinut olla perusteltua. Intressivertailu.
 
Niin, sä tarkoitit, että ei oteta kiinni vaikka poliisi loukkaantui? Ainakaan mulle ei ollut videon perusteella ilmiselvää että loukkaantui, ja voi olla että itsekin huomasi vasta jälkeenpäin. Toki jos olisi vaikka vedellyt liekinheittimellä päin poliisia niin se kiinniottamisen intressi olisi ollut suurempi ja ryskääminen olisi voinut olla perusteltua. Intressivertailu.
Loukkaantuminen oli tuossa selvityksessä.
Melko realistinen esimerkki kynnyksestä, jossa poliisi puuttuu.. :facepalm:
 
Ei tämä mielestäni kovin hyvältäkään näytä, tulevaisuuden kannalta. Näille kurdeillehan suorastaan opetetaan, että poliisia ei tarvitse totella, heihin voi käydä käsiksi - yrittäen jopa riistää voimankäyttövälineitä -, ja omansa voi vielä kaiken päätteeksi väkivalloin vapauttaa. Ilman mitään seuraamuksia. Tämä siis kaiken muun lisäksi, mitä mielenosoituksessa seuraamuksetta tehtiin, poliisin käskyjä noudattamatta.

Eihän se nyt ihan noinkaan voi varmasti mennä?

Minä näen tässä mahdollisuuden tehdä välttämättömyydestä hyveen.

Poliisin selvityksestä saa sen kuvan että poliisi tietää poliisia vastustaneiden henkilöllisyydet tai osan näiden verkostoista. Se mahdollistanee etsintäkuulutukset ja sen, että mennään etsimään/kyselemään kodeista, tuttavilta, tuttavantuttavilta...
 
Teinityttö joutui jo elämänsä toisen seksuaalirikoksen kohteeksi – Tinder-raiskaaja lähetti perään kuvan teostaan: ”Kuvotat minua”

Tänään klo 22:56
Toipumassa ollut uhri joutui entistä vakavampiin psyykkisiin ongelmiin.
  • Mies raiskasi Tinderistä löytämänsä teini-ikäisen uhrin ulko-olosuhteissa Helsingissä 2016.
  • Uhri ei pystynyt vastustamaan tekijää, eivätkä sanalliset kiellot menneet perille.
  • Tuomittu selitti törkeää kuvamateriaaliaan ja viestejään toisilla henkilöillä.









Katso video





Video: Toimi näin, jos joudut seksuaalisen väkivallan uhriksi.
Helsingin hovioikeus on käsitellyt 25-vuotiaan miehen valituksen raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa. Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.
Suadad Adnan Jameel Al-Juaifari tuomittiin 2,5 vuoden vankeuteen mainituista rikoksista. Tuomittu määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna Vantaan vankilassa.
Seksuaalirikokset tapahtuivat Helsingissä syksyllä 2016, ja tuomittu sai niihin mahdollisuuden deittisovellus Tinderin kautta. Uhri, tekoaikaan 14-vuotias tyttö oli piilottanut ikänsä palvelussa. Uhri oli jo vuotta aikaisemmin joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ja joutunut sen takia toipumisprosessiin.
Al-Juaifari ja tyttö alkoivat viestitellä Tinderissä, kunnes siirtyivät Whatsappiin. Uhri halusi tutustua mieheen, ja kaksikko tapasi kertaalleen helsinkiläisessä puistossa. Tapaamisessa ei tapahtunut rikoksia, mutta toisella kerralla seksuaalinen väkivalta alkoi.
”Haluan seksiä kanssasi”
Tuomittu ilmoitti ykskantaan, että haluaa tehdä uhrille jotain seksuaalista. Uhrin mukaan hänelle ei annettu mahdollisuutta kieltäytyä, vaan Al-Juaifari pakotti tytön polvilleen maahan ja raiskasi tämän oraalisesti ja sukupuoliyhteydellä.
Uhri lamaantui teosta eikä pystynyt vastustamaan raiskausta fyysisesti. Sanalliset kiellot eivät auttaneet.
Mies kuvasi suullisen raiskauksen. Teon jälkeen uhri ilmaisi miehelle viestitse, että hänen toimintansa oli väärin eikä hän halunnut sitä.
– Sinä kuvotat minua, uhri kirjoitti englanniksi.
– Haluan seksiä kanssasi, kirjoitti tuomittu.
Hovioikeuden mukaan oli selvää, että asianomistaja yritti saada vastaajan jättämään hänet rauhaan. Seuraavaksi tuomittu lähetti uhrille kuvan oraaliraiskauksesta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Uhrin torjuntayritykset eivät auttaneet, vaan tuomittu yritti päästä vielä uudelleen yhdyntään viestikeskusteluilla. Kuvituskuva.
Uhrin torjuntayritykset eivät auttaneet, vaan tuomittu yritti päästä vielä uudelleen yhdyntään viestikeskusteluilla. Kuvituskuva.

Uhrin torjuntayritykset eivät auttaneet, vaan tuomittu yritti päästä vielä uudelleen yhdyntään viestikeskusteluilla. Kuvituskuva. JUKKA LEHTINEN
Väite: Suuseksiä ”vanhan rouvan” kanssa
Asianomistajan kertomus oli luotettava ja yksityiskohtainen. Hän myös pysyi siinä hovioikeudessa. Tuomitun väitteet eivät menneet läpi oikeusasteissa: Al-Juaifari muun muassa väitti, että viestit oli kirjoittanut joku toinen ja että raiskauskuvassa oli kyse normaalista suuseksistä ”vanhan rouvan” kanssa.
– Suuseksikuvasta vastaaja on kertonut, että hänellä ei sinänsä ole usein tapana harrastaa seksiä ulkona. –– Vastaajalla oli ollut yksinäinen olo seksin harjoittamisen aikana. Vanha rouva oli sanonut, että hänellä on lapsia kotona ja että hän haluaa ulkona harrastaa seksiä, vastaaja väitti.
Oikeuden mukaan kertomus oli täysin epäuskottava. Kuvassa oli raiskattava teini-ikäinen uhri.
Tuomittu kertoi saaneensa idean Tinderin käyttöön, kun oleili Espoon vastaanottokeskuksessa. Kuuleman mukaan Tinderistä sai uusia ystäviä. Vastaaja kertoi, että yritti sopeutua Suomeen.
Uhri sai elämänsä toisen seksuaalirikoksen takia entistä pahempia psyykkisiä oireita, kuten itsetuhoisia ajatuksia. Hänen koulunkäyntinsä lamaantui. Uhri kertoi, ettei jaksanut enää käydä edes terapiassa, jossa oli ollut ennen raiskausta.

 
Oheiseen juttuun liittyviä kulttuurieronäkökulmia Kiiskinen kommentoi yleisellä tasolla.

– Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.
 
Loukkaantuminen oli tuossa selvityksessä.
Melko realistinen esimerkki kynnyksestä, jossa poliisi puuttuu.. :facepalm:
:facepalm:

Siis kyse oli intressistä. Jos henkilön toiminta olisi ollut vaaraksi muille, niin kiinnioton intrenssi olisi ollut suurempi, samoin jos poliisin loukkaantuminen olisi ollut heti havaittavissa. Intressivertailu.
 
:facepalm:

Siis kyse oli intressistä. Jos henkilön toiminta olisi ollut vaaraksi muille, niin kiinnioton intrenssi olisi ollut suurempi, samoin jos poliisin loukkaantuminen olisi ollut heti havaittavissa. Intressivertailu.
Eli poliisin kanssa saa vääntää ja heittää, kunhan ei ole vaaraksi muille..okei.. kyllä haisee niin vahvasti intressivertailun kaksoisstandardit, että hyi olkoon..
Onnea vaan..
 
Tyyppi oli kiinni ja maassa noin alle 5m päässä kuljetuskalustosta ja virkaveljiä oli pikaisesti laskien toistakymmentä aivan vieressä..mikä kiinniotossa olisi ollut lainvastaista?
Nyt puhuttiin siitä että haetaanko se sieltä väkijoukon keskeltä.
 
Back
Top